KESKUSTELUT > RISTIKOT > UUDEN RISTIKKOARKISTON JULKISTUS

8307. Uuden ristikkoarkiston julkistus

Ylläpito30.1.2015 klo 21:55
Kauan odotettu ristikkoarkisto ja ratkontasovellus saadaan viimein julkistettua tänä viikonloppuna. Uudistuksesta johtuen ristikkoarkisto tulee kuitenkin olla suljettuna muutoksen ajan, joten pahoittelut siitä. Päivityksen yritämme saada valmiiksi sunnuntai-aamuun mennessä, joten helmikuu voi alkaa mukavasti ratkoen ristikkoja tietokoneen lisäksi nyt myös tabletilla!

Uusi ratkontasovellus tuo vanhojen tuttujen ominaisuuksien lisäksi myös uuden ulkoasun ja monia parannuksia, joten ratkonta on entistä mukavampaa!

Sovellukseen on voinut kuitenkin eksyä ei-toivottuja virheitä tai ongelmia, joista pyydämme teitä ystävällisesti ilmoittamaan, jotta ne myös saadaan korjattua pikimmiten.

Hyviä ratkomisia.
2. huhu31.1.2015 klo 00:11
Onko olemassa toivottuja virheitä?
3. Ylläpito1.2.2015 klo 01:52
Päivitys on tehty! Ja uusi ristikkoarkisto on julki ja tuotu nykyaikaan!

Uusi ratkontasovellus on totettu HTML5:n tekniikoita hyödyntäen, joten sitä sopii käyttää myös mobiililaitteilla.

Jos jostain syytä tahtoo vielä käyttää vanhaa flash-sovellusta (tai jopa vanhempaa javalla toimivaa), onnistuu sekin: arkistossa tehtävälistan oikeassa yläreunassa voi valita HTML5-, Flash- tai Java-sovelluksen väliltä!

Sovellus on tehty toimimaan parhaiten uusimmilla selaimilla, joten jos jokin ei toimi toivotusti ja käytössä on vanha selain, niin suosittelen päivittämistä uudempaan.

Kun kysymyksiä tulee mieleen, niin täällä niihin mielelläni vastaan.

T. Sovelluksen tekijä
4. Ylläpito1.2.2015 klo 13:30
Nyt löytyy myös artikkeli etusivulta.
5. tapio1.2.2015 klo 13:38
Ratkaisu tuntuu todella huonolta. Ristikot vielä paljon vaikealukuisempia kuin Flashit - ihan totaalinen fiasko. Vaikea saada mistään selvää kunnolla. Vaatisi tuplaresoluution, josta voisi alkaa pienentää.

esim. (http://www.sanaristikot.net/ristikot/ristikko/?ma g=vanhat&year=15&id=pupe605) ihan mahdoton ratkaistavaksi, koska kaikista teksteistä ei saa mitään tolkkua. Ratkoin tuon aikanaan käyttäen apuna JPG-kuvaa.
6. Ylläpito1.2.2015 klo 14:01
Kyseessä oleva ristikko on valitettavasti todella epäselvä ja tuplaresoluutio olisi paikallaan. Sitä odotellessa voi ristikon kuvan edelleenkin ladata tietokoneelleen painamalla oikealla hiiren painikkeella ja valitsemalla 'Tallenna kuva nimellä'.
Alalaidasta löytyy myös zoomauspainikkeet, joita voi kokeilla.
Toki voit edelleen käyttää myös vanhaa sovellusta.
7. tapio1.2.2015 klo 15:32
Katsoin uusinta (http://www.sanaristikot.net/ristikot/ristikko/?ma g=vhelpot&year=15&id=fakki).

En saanut mitään tolkkua vihjeen 'JENGI' yläpuolen vihjeen ekasta sanasta. Monta muutakin sanaa nipin napin luettavissa.

Näemmä tallentaa ratkotun ristikon :)
8. Eki1.2.2015 klo 16:34
Viimeisimmässä on ongelmana se, että se on skannattu vanhasta sanomalehdestä. Parhaamme laadun kanssa teemme, mutta sitten olisi pitänyt jättää tuo fakkiristikko julkaisematta täällä kokonaan?
9. Ylläpito1.2.2015 klo 18:36
Nyt ristikon lataaminen omalle tietokoneelle onnistuu vieläkin helpommin painamalla ristikon alapuolelle olevaa Lataa ristikko -nappia!
10. Ylläpito2.2.2015 klo 13:50
Nyt toimii sanan tarkistus myös F8-näppäimellä!
11. Ari2.2.2015 klo 13:59
Kun lataa tuolta alhaalta linkistä, tuohon tiedoston nimeen pitäisi tulla automaattisesti pääte .jpg. Nyt se jää puuttumaan eikä kaikki osaa varmaankaan sitä siihen lisätä että saisi kuvan avatuksi oikealla sovelluksella.
12. Ylläpito2.2.2015 klo 14:02
Ainakin Chrome sen sinne osasi automaattisesti lisätä, mutta kokeileppa nyt, pitäisi toimia.
13. Ari2.2.2015 klo 14:04
Olen HÄMMÄSTYNYT! Nopeaa toimintaa!
14. ------2.2.2015 klo 14:39
Metron ristikko:
Mihin katosi toiminto "talleta ristikko"? Miten toimin, jos ratkaisu jää kesken ?
15. Ylläpito2.2.2015 klo 15:35
Uusi sovellus käyttää selainmuistia ratkaisun tallennukseen, mikä tapahtuu automaattisesti jokaisen muutoksen jälkeen. Joten tallennuksesta ei tarvitse itse huolehtia.
16. Ari2.2.2015 klo 15:53
Mitä jos samalla koneella haluaa useampi henkilö ratkoa omaa tahtia?
17. Ylläpito2.2.2015 klo 16:50
Tällä hetkellä yhtä selainta käyttäen voi kussakin ristikossa olla vain yksi tallennus. Yksi tapa kiertää tämä on se, että toinen henkilö käyttää toista selainta, jolloin selainmuistikin on eri.
18. Lars2.2.2015 klo 17:03
Montakos tallennusmuistia oli vanhassa versiossa?
19. Ylläpito2.2.2015 klo 17:06
Vanhassakin versiossa oli vain yksi tallennusmuisti.
20. huhu6.2.2015 klo 00:41
Operalla ei toimi. Kuva tulee mutta täyttäminen ei toimi.

Ei tämä ole iso ongelma. Käytössä Linux Mint ja Opera -versio on kyllä uusin linukoille tehty Opera 12.10.

Firefox toimii.
21. Ylläpito6.2.2015 klo 01:27
Linuxilla tuota ei olekaan testattu, eikä varmaan tullakaan, sillä sen käyttäjämäärät on sen verran pienet. Joten vaikea sanoa mikä vikana.

Jos Firefoxilla toimii niin hyvä, käytä sitä :)
22. Sanelaattori11.2.2015 klo 14:59
Voisiko ristikoita saada arkistossa näkyviin kerralla enemmänkin kuin 20? Tai voisiko vuosilukuhakuri yltää sivuston historian alkulähteille asti? Jos haluaa ratkoa vaikkapa koko Metro-tuotannon, niin 1566. ristikkoon saa klikata jo aika monta kertaa, kun vuoden 2012 ja sitä vanhempia ristikoitakin löytyy yli tuhat...
23. imx27.2.2015 klo 14:50
Olisi kiva, jos delete-näppäin toimisi kuten pitäisi. Enemmän tosin häiritsee välilyönti-näppäimen toiminnanmuutos kirjoitussuunnan vaihdosta deleteen, pitää siis opetella enterin tai tuplaklikkauksen käyttäjäksi. Tämä siis ainakin combolla Ubuntu/Chrome.

Julkaisuasusta sen verran, että edelleenkin kaipaisin palkintoristikoiden kohdalla ratkaisuajan päättymisen lisäksi aina tietoa myös palkinnoista - eli tarvitseeko ilmoittaa myös tilinumero vai riittääkö vain postiosoite.

Hyvin vaikuttaa kuitenkin muuten toimivan ja hieno uudistus mobiililaitteiden käyttäjille! :)
24. Ylläpito27.2.2015 klo 15:36
Ristikkoarkistossa vuosilukuhaku yltää nyt 2002-luvulle asti.
Lisäksi delete-näppäin toimii nyt niinkuin pitää.

Kiitos ehdotuksista!
25. Eki1.3.2015 klo 16:41
Helmikuun suosituin ristikko eli yllätyksenä julkaistu fakkisanaristikko sai lähes 1 500 avausta. Toisena oli Metsälehti 2/15 ja kolmantena kuun ensimmäinen Metron ristikko.
26. Eki2.3.2015 klo 00:06
Top 3 laajeni Top 10:ksi!
27. Pena12.3.2015 klo 21:23
Metsälehti 5/15, lähetysnappi ei aktivoidu vaikka ristikko on täynnä.
28. Ylläpito12.3.2015 klo 21:24
Siellä on kuulemma yksi kirjain, joka ei täyty rengillä. Yritetään korjata pian mutta ei ihan heti.
29. Lars12.3.2015 klo 21:29
Juu, mutta kun sen täyttää yksistään niin saa lähetettyä.
30. Eki12.3.2015 klo 22:09
Mutta nyt pitäisi olla kokonaan kunnossa.
31. Eki13.3.2015 klo 00:47
Ei se ole kai vielä sittenkään kokonaan kunnossa.
32. Pena26.3.2015 klo 21:17
Metsälehti 6/15: lienevätkö alarivin vihjeet ihan kohdillaan?
33. Eki26.3.2015 klo 21:19
No eihän se yksi kuva paikallaan ole, mutta kun sen huomaa, voi ratkoa kuin kuva olisi oikeassa paikassa. Yritetään korjata perjantaina.
34. Pena26.3.2015 klo 21:21
Jo vain mukavasti onnistuu!
35. Siru7.9.2015 klo 22:06
Ei toimi Sonyn puhelimessa. Ilmoittaa et tue selainta.
36. P. Katainen8.9.2015 klo 14:41
Ei toimi Kataisen 3310:ssäkään! Mitä julmettua, sortaako ylläpito meitä korkeaan ikään ehtineitä joille Jumala suonut muutakin puuhaa kuin sähköisen ruudun tuijotuksen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *