KESKUSTELUT > RISTIKOT > KÄSITTÄMÄTTÖMYYKSIÄ

9676. Käsittämättömyyksiä

Eki5.5.2021 klo 14:07
Olen kokoamassa Suureen ja Helppoon Ristikkokirjaan (Apu Ristikot 7, erikoispaksu numero, ilmestyy ennen juhannusta) alareunoihin puolisen sataa sellaista ristikkosanaa, joiden merkitys on joskus jäänyt ratkojille epäselväksi, vaikka vihjeen ja vastauksen yhteyden onkin oppinut.

Kaikkein mieluisinta olis, jos kirjoitatte vinkkinne valmiiseen muotoon, jonka ohessa annan, näin näiden kokoaminen muodostuu helpoksi.

Annan pari esimerkkiä.

Vihje JOUHKI, vastaus KATA. Metsäneuvos Eva Catharina Elisabet ”Kata” Jouhki (1921-2008)

Vihje GREBSOR, vastaus ANIS. Ei aniksen suku vaan Sina Rosberg takaa luettuna.

Jos materiaalia tulee mukavasti, arvon ainakin yhden kirjan osallistuneiden kesken. Muitakin yllätyksiä voin keksiä, mikäli te yllätätte positiivisesti.

Tämä ei ole ketju vaan jokainen saa panna niin monta ehdotusta kuin kulloinkin tulee mieleen. Lisäilen niitä itsekin, jos ja kun tulee mieleen, mutta annan nyt teille ensin mahdollisuuden. Aikaa on maksimissaan pari viikkoa.
2. happonen5.5.2021 klo 14:53
Hauska idea.

Vihje BALBO, vastaus ITALO. Aina välillä joutuu muistuttamaan itseään, että kyseessä on joku muuten kuin ristikoissa unholaan jäänyt fasisti. Eikä CALVINO ITALOkaan liene kovin merkittävä hahmo maailmanhistoriassa

Vihje MAURITANIASSA tms, vastaus ATAR. Totta tosiaan, onhan maassa 25190 asukkaan pikkukaupunki, jolla on tällainen nimi

Vihje IHMEPAIKKA tms, vastaus NAIN. Ateistille aina pahoja nämä tiettyyn kirjaan viittaavat vihjeet (eikä tuo kylä taida muutenkaan olla ko. opuksen keskeisimpiä)

Muutama vähemmän yksioikoinen, mutta aina oksetusreaktion aiheuttava pari ovat JUOKSI -> SPIK, AJOI RALLIA -> TRANA ja RASIA tms -> ETUI. Jos ratkaisusanan pituus täsmää noiden fakkien kanssa niin aina kauhulla odottaa, että ei kai vaan vastaus ole kyseinen kuvotus.

Ja sitten tietenkin kaikkien aikojen karsein pari on...

Vihje "MUURAHAISEN KUVA", vastauksen kaikki varmaan tietätävät. En halua edes kirjoittaa tuota ratkaisusanaa, niin hirveä se on :D
3. Tarja5.5.2021 klo 14:59
Kaksi kaikkien aikojen parasta:

Vihje PÄÄMINISTERI UTUBO, vastaus SUKSIBOKSI, selitys: Stubb, S U:ksi B O:ksi

Vihje NATTAI HETATA, vastaus SONTA, selitys: Natsi Hess, S on TA
4. Rampe5.5.2021 klo 15:10
Rallikuskien keskustelu:
-MIHIN ME TÖRMÄTTIIN AFRIKASSA?
-DOKATTIIN !
Vastaus MARADONA.
Samalta ajalta kuin Tarjan mainitsemat.
5. Rampe5.5.2021 klo 15:41
Mutta enemmän varsinaiseen aiheeseen:
ANAIS= NIN on kirjailija jonka tunnen vain ristikoista.
Samoin ATON=ATUM, tosiasia joka on totta ainoastaan ristikoissa.
6. Rampe5.5.2021 klo 15:43
UTALA? Käytetäänkö muualla kuin ristikoissa? Liekö edes käytetty?
7. Päättäriratkoja5.5.2021 klo 15:49
Vihje ULISIJA, vastaus AKKA. Ei naisvihaa vaan teen puutetta.
8. eol5.5.2021 klo 16:27
Lainaus: 6. Rampe 5.5.2021 klo 15:43
"UTALA? Käytetäänkö muualla kuin ristikoissa? Liekö edes käytetty?"

Ainakin utala-sana esiintyy (vuoden 1849) Kalevalan 31. runossa:
"Untamo, utala miesi,
sepä suuttui ja vihastui."

Erisnimipuolelta löytyy Juha Utala, joka on ohjastanut 1165 ravivoittoa ja on seuraavan kerran tulessa huomenna Lappeenrannassa.
9. Aksu5.5.2021 klo 17:46
Kyllä sana UTALA on ihan käyttökelpoinen ilmaisu ovelasta ja viekkaasta ihmisestä Etelä-Karjalassa.
10. Eki5.5.2021 klo 18:48
UTALA ihan mahdollisesti pääsee mukaan, koska se on joillekin vieras tosielämästä.
11. riiu5.5.2021 klo 20:51
Pari klassista jotka ovat epäselviä kumpaankin suuntaan

Vihje KAAR, vastaus ONSILO
Vihje TANO, vastaus SIISNA

Sitten on paljon sellaisia, joissa otetaan ensimmäinen kirjain pois esim

Vihje ATTA, vastaus ISTA
Vihje ALOJA, vastaus UHAT
Vihje UNTA, vastaus INTE
Vihje ANKKA, vastaus AKAA
Vihje APEA, vastaus AITA
12. happonen5.5.2021 klo 20:56
AKIM = OLAS (tai toisinpäin) avautuu vain ristikkoharrastajalle.

On myös virkistävää, jos suksen kuva viittaa johonkin muuhun kuin tuohon ym. fakkisanaan!
13. happonen5.5.2021 klo 21:00
Yksi sanapari, mitä onneksi harvemmin enää näkee on SÄRKELÄ = ITTE. Epäsana vihjeytettynä leffan nimen kautta, hohhoijaa!
14. Joutilas5.5.2021 klo 21:03
Tämä vihje ja sen tajuaminen tempaisi minut peruuttamattomasti ristisanojen maailmaan: BABA BABA BABAA= ALITALIA
15. Eki6.5.2021 klo 14:32
Antakaa tulla vaan, saatan muuttaa hieman konseptia ja näitä teemoja tarvitaan muihinkin numeroihin. Esimerkiksi tuo ITTE sopii tiettyyn "vain senioreille"-koosteeseen.
16. Tarja6.5.2021 klo 14:36
Vihje GRELS, vastaus TEIR, selitys: poliitikko
17. happonen6.5.2021 klo 18:13
KAKSOISSUOLA = ALUNA. Kemistien lisäksi tämän tuntevat vain heikkolaatuisten ristikoiden ratkojat. Enpä muuten muista, koska olen tähän viimeksi törmännyt. Oli kyllä aika yleinen joskus ennen muinoin.
18. Jaska6.5.2021 klo 18:56
Huonosti tunnettu on vähemmän ratkovien keskuudessa myös TARIK, joka tuli jokin aika sitten avattua kummastelijalle.
19. iso S7.5.2021 klo 11:38
Vihje John, ratkaisusana Lailare.

Tuon feoffeen muistanee vain neljä tahoa: Aulis Lehto, Jukkis, minä ja Archaeologia Cantiana Vol 28 1909 page 111.

Ymmärrystä vaille jääminen voi johtua tiedon puutteesta tai siitä että kyseessä on ns. rakennevihje tyyliin
vihje ylväs, ratkaisusana ilari.

Johdannon mukaan Eki etsii "puolisen sataa sellaista ristikkosanaa, joiden merkitys on joskus jäänyt ratkojille epäselväksi". Tämä tuntuisi rajaavan rakennevihjeestä johtuvat hoomoilasuudet pois. Kyllä kai yli 99 % ratkojista tuntee etunimen Ilari. Koviksiin tottumattomat eivät välttämättähoksaa alkukirjaimen pudotusta, vaan luulevat että joku tietty Ilari on erityisen ylväs.

Toisaalta annetut esimerkit tuntuvat sallivan myös erilaisista vihjekikkailuista johtuvat ymärrysvajeet. Tuskin anis on mikään tuntematon sana.
20. Jaska7.5.2021 klo 12:07
Olen satasaletti, että Eki ei kelpuuta listalleen HS:n ristikkolääninherran erikoiskummallisuuksia, joita ei muissa ristikkoprovinsseissa ole koskaan tavattu eikä tavata (sic!) jatkossakaan. Listan tarkoitus lienee esitellä ja selittää enemmän tai vähemmän utameille ratkojille fakkisanoja, jotta he eivät niiden edessä siirtäisi covid- ym. pöpöjä sormenpäästään asnaATIK.

Tahoja on muuten paljon enemmän kuin neljä. Ei Lehdon kruununjalokiveä voi sen kerran nähnyt konsaan unhoittaa.
21. Eki7.5.2021 klo 12:48
Tarkoitin sanoja, jonka vihjeen merkitystä ei moni ymmärrä. Mutta otan vastaan muillakin ideoilla olevia, joita käyttää hyväksi.
22. peter7.5.2021 klo 15:28
Turhaan oksentelette muurahaisesta (atta). Se on muutaman vuoden ollut korkeasaaressa.
Veikeitä kavereita.
23. Ola7.5.2021 klo 15:39
VÄRJÄYSMENETELMÄ= IKAT
24. pelaaja7.5.2021 klo 16:09
Vihje VOKAABELI, vastaus SANE. Nykäsen mukaan vokaabeli on sane, joka taas Nykäsen mukaan on puheen t. kirjoituksen pienin erillinen merkityksekäs osa; sana sellaisena (perusmuodossaan t. taivutettuna) kuin se puheessa t. kirjoituksessa kulloinkin esiintyy. Virkkeessä "Hiljaa hiljaa, muuten käy huonosti" on viisi s:tta.

(Että mitä?)
25. Heppu7.5.2021 klo 16:14
Satu Ruotsalainen yhtä kuin Pippi a la Astrid.

Aatun filmi lopusta AFGANISTAN. Paljon ei filmejä enää käytetä enkä tiedä käyttikö Aatu Agfaa.

Pikkupoikana nauratti tämä klassikko Varsova - Tamma.
26. Jaska7.5.2021 klo 18:16
Aijaa, termi ristikkosana tarkoittikin Ekin alustuksessa vihjettä eikä ratkaisusanaa. Suht. yleinen UUMAA (koviskikka) -> ETOA lienee kriteerin mukainen. On myös osalle ratkojista tuntemattomia erisnimiä ja sivistyssanoja: LUZONIN VULKAANI -> fakkiklassikko TAAL.

Omasta historiastani on jäänyt mieleen TORI -> AMOS, jota en ensi treffeillä ymmärtänyt. Onneksi silloin oli jo netti:)
27. Yussuf7.5.2021 klo 21:06
Kauppapaikka = souk
Atys = attis
Takaus = aval
Vekseli = tratta
Vuoristo = Alai
Peltomäki = ekku
Italiaa = aosta
Tuamotusaari = anaa
Upolulla = apia
Aisas
Ansas
Ja muistaako joku Nota Nuorttijoen?
28. iso S8.5.2021 klo 11:14
vihje Salovaara, vastaus Nita.

Muistikuvani mukaan tuohon ei löytynyt netistä vahvistusta joskus 20 vuotta sitten. Nykyään löytyy useitakin viittauksia tuohon 1980-luvun malliin. Google tosin tarjoa myös läheltä piti -osumia: "Radiotähti Pertti SALOVAARA lennätti rakkaansa Nigeriasta Suomeen ... sitä pidempään aikaan ansiosidonnaisella päivärahalla, MITÄ pidempään .." (isoilla kirjaimilla kirjoitetetut ovat alkuperäisessä näytetekstissä lihavoituja eli Googlen mielestä osumia.)

Vihje Cookin saari, vastaus Atiu.
Wikipediasta: "Ensimmäiset eurooppalaiset Cookinsaarilla olivat espanjalaisia tutkimusmatkailijoita. Álvaro de Mendaña de Neira kävi Pukapukan saarella vuonna 1595 ja Pedro Fernándes de Quirós kävi Rakahangassa vuonna 1606. Espanjalaisten jälkeen tulivat britit. James Cook havaitsi saaret laivastaan ensimmäisen kerran vuonna 1773 ja kartoitti suuren osan alueesta vuoteen 1777 mennessä. Cook nimesi Cookinsaarten eteläiset saaret alun perin Herveysaariksi, mutta 50 vuotta myöhemmin venäläinen Johann von Krusenstern nimesi saaret Cookin mukaan Cookinsaariksi teoksessaan Atlas de l'Océan Pacifique."

Ratkojien kannalta hyödyllisimpiä julkistettavia ovat mielestäni sellaiset vihjeen ja ratkaisun yhdistelmät jotka todennäköisesti tulevat toistumaan, mutta eivät ole vielä iskostuneet uudehkojen ratkojien selkärankaan. Harvinaisten ratkaisusanojen rakennevihjeet eivät siksi palvele suoraan tulevaisuutta, mutta selittävät kyllä menneisyyttä eli eivät nekään ole hyödyttömiä. Oikein hyvin voisi koota joukon erityyppisiä kikkoja elävästä elämästä. Se opettaisi varautumaan ristikkomaailman monimuotoiseen, vaikka juuri kyseinen yhdistelmä ei koskaan kohdalle osuisi.

Yksi esimerkki useita kertoja näkemästäni pudotusvihjeestä joka voi herättää pahennusta:
Vihje ulisija, vastaus akka.
Feministi näkee tässä suoran vihjeen ja loukkaantuu, kovisfanaatikko kieron vihjeen ja riemastuu. Tavisratkoja vain hämmentyy.

Tuossa piilee rakennevihjeiden hienous ja kirous. Toisaalta olisi toivottavaa, että vihje olisi epäsana. Silloin osaa lähteä etsimään sopivaa kikkaa. Toisaalta ultrakovuutta kaipaavat saavat makeaa mahahaavan täydeltä, jos vihje on ristikkokelpoinen (vieläpä hyvin tavallinen ja yleiseltä vihjeeltä vaikuttava sana). Silloin ratkaisu hahmottuu työn ja tuskan kautta poikittaisten sanojen avulla. Syntyy maksimaainen ahaa-elämys, kun vihjeen tajuaa vasta kun hoksaa ratkaisun.
29. happonen8.5.2021 klo 12:11
Oldies-osastolta vielä yksi juttu, jota nuorena ratkojana ihmettelin eli STIPENDI = ASLA. Nykyään on helppoa kun Google heti kertoo, että ASLA-stipendi (Amerikan Suomen lainan apuraha) oli puolestaan Yhdysvalloissa 1949 säädettyyn lakiin perustunut apurahajärjestelmä, johon käytettiin Suomen Yhdysvalloilta vuonna 1919 saaman lainan korot ja lyhennykset vuoteen 1984, jolloin laina oli maksettu takaisin.

Rakennevihjeistä jäi mieleen kun ensimmäistä kertaa törmäsin ns. lihotusvihjeeseen, jossa sekä vihjeeseen että ratkaisuun lisätään kirjain. Sanapari oli NASOTA = KIOVA. Kesti todella kauan tajuta, että tavujen väliin on lisätty O-kirjain.
30. Jiikoo8.5.2021 klo 13:07
Lainaus: 25. Heppu 7.5.2021 klo 16:14
”Paljon ei filmejä enää käytetä enkä tiedä käyttikö Aatu Agfaa.”

Minä käytin mm. AGFA:n tuotteita sekä filmeinä, valokuvauspapereina että kotilabrani lotrauslieminä viime vuosituhannella. Digiin siirryin milleniumin kunniaksi 21 vuotta sitten. 3,2 megatavun kennolla varustetusta Canon-merkkisestä ”ison taskun pokkarista” sain maksaa silloin itseni kipeäksi ja muistikortit olivat erinomaisen hinnakkaita nekin. Kahden oman 48-megaisen kortin lisäksi VUOKRASIN kaukomatkalle fotoliikkeestä yhden 32-megaisen kortin, eikä sekään lysti ollut lähellekään ilmaista!

Luulenpa että Aatun natsiarmeija käytti sodankäynnissään paljonkin IG Farben -yhteenliittymän (kartellin) tuotteita. Tuossa maailmansotien välillä voimissaan olleessa, parhaimmillaan maailman neljänneksi suurimmassa yrityksessä oli mukana useita sittemmin uuteen merkittävyyteen nousseita nimiä, AGFA:n ohella mm. BASF (”Badische Anilin- & Soda-Fabrik”), Bayer ja Hoechst. IG Farben -yhtymän johto sai aikanaan tuomioita sotarikoksista eikä aiheetta: yhtymä tuotti mm. myrkkykaasuja tuhoamisleireille ja jopa pyöritti omaakin keskitysleiriä turvatakseen työvoimansa saannin.

AGFA:n perustamisvuotena voitaneen pitää vuotta 1867. Nimilyhenteen kirjaimet löytyvät yrityksen senaikaisesta nimestä Aktiengesellschaft für Anilinfabrikation.
31. Eki9.5.2021 klo 07:29
Kiitos, olen saanut tästä ideoita erilaisiin koosteisiin. Jatkakaa vain tajunnanvirtana! Ei tarvitse pitäytyä tarkkaan alustuksessa.
32. Heppu9.5.2021 klo 14:44
Jiikoo, kiitos Agfan ”valottamisesta”.
Murresanat ovat hyvää vakiokalustoa. Yksi vähän tunnettu ja ilmeisesti pienellä alueella Tornionjokilaaksossa käytetty sana on simhaus. Ei suinkaan uimahalli, vaan onomatopeettinen ilmaus sepalukselle. Ja loskalumi on ollut siellä tolska. Revi näistä.
33. iso S10.5.2021 klo 11:43
Taidan olla hiukan jälkeenjäänyt - ratkoin eilen illalla toukokuista ristikkolehteä, vuodelta 2018.
Kaksi vihjetyyppiä, piilotettu ja piilottamaton kätkö:
vihje TUOT.....EUVOJA?, vastaus ANTON
vihje UTOPISTIN NIMI, vastaus TOPI

Aikoinaan ensimmäinen kohtaamani tuollainen vihje oli "vuoriston mies", viisi kirjainta. Kävin läpi kaikki tuntemani vuoristot, kunnes poikittaisista tuli Risto. Kyllä oli naurussa pitelemistä. Nykyään noihin on tottunut .

vihje RAILO, vastaus ERKKA. Enpä tuntenut politiikan tutkijaa, sovittelin aukkoa ja muuta sopimatonta.

vihje RASVA-AINE, vastaus LIPIDI. Tämä ei yllättänyt kun on itsellekin kertynyt, mutta ei varmaan tule kaikille heti mieleen.

vihje SILLE VOI JÄÄDÄ, vastaus ELÄKE. Tuttu juttu, toisin kuin LUOKKA, joka ei olisi mahtunut.

vihje KYTTYRÄSELKÄ, vastaus KAMELI. Tässäkin olisi ollut tarjolla liian pitkä vaihtoehto, vihjettä tarkemmin vastaava QUASIMODO. Nykyään kamelilla tarkoitetaan kaksikyttyräistä. Yksikyttyräinen on kamelien sukuun kuuluva dromedaari.

vihje OPISKELIJA, vastaus AMIS. Wikipedian mukaan amis voi viitata näihin: yöastia kreikkalaisessa keramiikassa, Afrikan unionin rauhanturvaoperaatio Sudanissa, ammattikoulu puhekielellä. Lisäksi se voi viitata eräisiin nimeltä mainittuihin henkilöihin, kuten Kingsley Amis. Laatijalla oli laajemmat tiedot.

Vihje GREINER, vastaus LORI (yhdysvaltalainen keksijä, yrittäjä ja televisiopersoona). Olen nähnyt pari jaksoa Leijonan luolaa, mutta nimi ei ollut jäänyt mieleen.

Avustettu ja avustamaton pudotusvihje:
vihje (P)ENNE, vastaus ASTA
vihje ULISIJA, vastaus AKKA (tämä tuli jo mainituksi, mutta tuli nyt eteen). Molemmissa vihje on käypä ristikkosana, joten ne toimivat periaatteessa myös kääntäen. AKKA -> ULISIJA hahmottuisi kuitenkin vielä helpommin loukkaavaksi kuin tässä ollut versio.

vihje LEIVONNAISIA, vastaus BABAT. Ei ole minulle jokapäiväistä kauraa, mutta ristikoista tuttu.

vihje SARJILLA, vastaus EVAT. Toisenlainen pudotus, nyt pudotettiin pisteet.

vihje KVINTETISTÄ KUULU, vastaus ENID. Yllättäen ei ollut kysymys laulajasta, vaan Viisikko-kirjojen kirjoittajasta (Enid Blyton). Myös ristikoista tuttu, vaikka ei olisi yhtään kirjaa lukenut.

vihje KASVIL, vastaus NATAL. Tämmöinen lisäysvihje ei saa minua lämpenemään, pikemminkin kuumenemaan. Mieluumin reilusti KASVI+L, jos ei halua vihjata Etelä-Afrikan tai Brasilian kautta. Kokematon ratkoja jää ymmälle jos Natal ei ole muuten tuttu.

vihje SOLLA OVAALI, vastaus IKEA. Näköjään näitä käytettiin ainakin vuodesta 2018 alkaen. Jotkut eivät ymmärrä tai halua hyväksyä, vaikka selitetään että siinä on kirjoitettu kuten lausutaan, eli oikeasti kyseessä on SO:lla ovaali ja pitää mennä ovaalin synonyymin eli soikean kautta. Tikapuuhermostolle paha, kun vihjeen voi ymmärtää vasta ratkaisun kautta, jos sittenkään.

vihje EI AAVISTA, vastaus KUTINATON. Tuosta ei heti kättelyssä ole mitään kutinaa.

vihje KALEVALA, vastaus UHTUA. Puhdas tietovihje, ei jokapäiväistä käyttötietoa.

vihje ARAILLE TUTTUJA , vastaus KIMASET. Tämäkin puhdas tietovihje. Ristikoiden ulkopuolella voi tulla toimeen ilman tietoa viulisti Yoshiko Arain avioliitosta Seppo Kimasen kanssa. Nyt piti lisäksi tietää tai ainakin luottaa siihen, että ovat väleissä suvun kanssa.

vihje KEHITETTYJÄ, vastaus VALOKUVAT. Juu, 1970-luvulla harrastin. Nykyään melko harvojen huvia kun kaikki on niin digiä.

vihje SÄILYTYSKEKO, vastaus AUMA. Ristikoissa hyvin säilyvää agraarisanastoa.

Vihje SELVÄ!, vastaus OKEI. Okei, siinä kaikki tällä kertaa!
34. Jaska10.5.2021 klo 13:33
Edellisestä poikinut vihje, jota en tosin ole koskaan nähnyt ristikossa: OIS! (6)
35. iso S10.5.2021 klo 18:58
Ratkaisusanoja, jotka olen nähnyt ristikossa yli kolme kertaa:

10:N POTENSSI -> ATTO
AASA -> ULLER
AASIASSA -> ALAI
AFRIKKALAINEN -> ISSA
AHMA -> OSMA
AJANJAKSO -> AERA, AIONI, LIAS, TRIAS
APURAHA -> ASLA
ARKKITEHTI -> TAUT
BELGIASSA -> LIER
DYNASTIA -> TSIN
EDMUND -> KEAN
EEPOS -> ILIAS
EETTINEN TEOS -> ETIK
ESPANJASSA -> AVOLA
EX-LIMSA -> APSI
EX-VALTIO -> ELAM
GUINEASSA -> ITUNI
HALINEN -> APELI
HALLITSI INTIAA -> ASOKA
HAMPURISSA -> ALTONA
HARTWALLIN OSA -> AMRI
HÄNTÄRUOTO -> SAPA
ILMARAKO -> STOMA
ILTA -> SOIR
INTIASSA -> AKOLA, ASSAM
IRRALLINEN -> IRTOIN
ISO-BRITANNIASSA -> STOKE
ITÄOSA -> PEST
IZUMI -> TATENO
JACOB -> AALL
JAKOV -> MALIK
JAPANISSA -> AINU, NARA, OITA, OTARU
JOKI -> AARAU, AARE, ARAS, ILEK, ILIM, IMAN, ISET, ITON, LOIR, OTTA, RION, STYR
JOS -> SATI
JUMALA -> AMON, ARES, ATON, ATTIS, ATUM, ATYS, ERIS, ISIS, PTAH
JYRSIJÄ -> PAKA
JÄRISI 1911 -> TAAL
JÄRVI AFRIKASSA -> ASSAL
KALA -> AMIA, LOTA
KAUPPAKETJU -> RIMI
KAUPPAPAIKKA -> STOA
KAUPUNKI JEMENISSÄ -> ADEN
KAUTTA -> TRANS
KEIDAS -> OAASI
KEIDASRYHMÄ -> TUAT
KERMA -> RETA
KIELI -> SAKI
KIINNITTÄÄ -> NIOA
KIRJAIN -> EETA, HEET, IOTA, KHII, KSII, PSII, TAAV
KOHOKKIKASVI -> ARHO
KOIRAS -> UROSA
KOLME -> TRES
KORTTIPELI -> SKAT
KOTA -> TSUM
KOULUKAUPUNKI -> ETON
KULTA -> AURUM
KUNINGATAR -> NOOR
KUTSUMANIMI -> ATRI, ATTI
KÄSIKIRJOITTAJA -> SERP
LANTA -> TADE
LAPISSA -> AUTTI
LASZLO -> PAPP
LATINAA -> ALEA, ANAS, ATTA, AVENA, AVES, AVIS, ILIUM, IPSE, ITEM, ITER
LEHTI -> LOOK, STERN, STIL, TIME, TIMES
LENTOKONETYYPPI -> STOL
LIITTO -> IATA
LINTU -> KAKA
LIPAS -> ETUI
MAAN KUORTA -> SIAL
MALESIASSA -> IPOH
MARTIN -> RITT
MAURITANIASSA -> ATAR
MITTAYKSIKKÖ -> AAMI, LÄSTI, TAEL, VARI
MOI -> ARAP
MUINAISITALIALAINEN -> ITAALI
MUNKKI -> AKAKI
MUSLIMIJÄRJESTÖ -> AMAL
MUUSA -> ERATO
NAURATTI -> TATI
NIEMIMAA -> ATTIKA
NIEMINEN -> EETI
NIITOKSEN LEVEYS -> LAES
NIN -> ANAIS
NUOLIMYRKKY -> UPAS
NUOTTI -> ASAS, ESES
NYLJIN -> LUSA
OINAS; LATINAA -> ARIES
OLUT -> STOUT
ONSILO -> KAAR
OSAKUNTA -> NATIO
OSLOSSA -> AKER
PAIMENTOLAINEN -> ALAANI, AVAARI
PAUL -> KLEE
PAUL-HENRI -> SPAAK
PENTAX -> ASAHI
PORE -> SORE
PSYYKKINEN HÄIRIÖ -> AMOK
PUHEKYVYTTÖMYYS -> AFASIA
PURJEALUS -> SNAU
PUSSIELÄIN -> KUSU
PYHÄ HÄRKÄ -> APIS
PÄÄHINE -> TANU
PÄÄTALON HENKILÖ -> IITU
RAAMATUN HENKILÖ -> AHAS, ENOK, ESRA, HAAM, ISAI, KIIS, NAATAN, NATAN, SEEM, SEET, SILAS, USSIA
RAAMATUN PAIKKA -> ELIM
RAESTE -> ARIMO
RAMIZ -> ALIA
RANNIKKOMUOTO -> RIAS
RIVI -> RATI
ROMANIASSA -> IASI
RUHTINASKUNTA -> ASIR
RUOTSISSA -> SKARA
SAARENMAA RUOTSIKSI -> ÖSEL
SAARI -> ANAA, ATIU, ATTU, ITAKA, TRUK
SAARI AASIASSA -> ALOR
SAIRAUS -> NARI
SAKSASSA -> ESSEN, UNNA
SALPAUS -> STAASI
SAPELITANSSIN SÄVELTÄJÄ -> ARAM
SARLIN -> UNIO
SAW -> SAIS
SIELU -> ANIMA
SIIRTO -> URAUS
SODANKYLÄSSÄ -> ASKA, UNARI
SULKAPALMU -> AREKA
TAITEILIJAPERHE -> ASAM
TALOUSTIETEILIJÄ -> LIST
TAMIROFF -> AKIM
TAPPAJA; JIGAL -> AMIR
TARUHENKILÖ -> AIAS, AKIS, IASON
TARUPAIKKA -> ILION
TASS -> ITAR
TAUTI -> LUES
TODISTUS -> ATESTI
TUOHESTA -> TANO
TUOTEMERKKI -> AROS, HOTA, ISLA, LIVAL, OHOI, SKIL
TURKISSA -> ANAPA, USAK
TÄHDISTÖ -> LYRA
TÄHTI -> ALTAIR, ATAIR, AVIOR
TÄPLÄVÄRJÄYS -> IKAT
UGANDASSA -> ARUA
UKRAINASSA -> UMAN
UNKARISSA -> TATA
UPOLUN KESKUS -> APIA
USKOMUSOLENTO -> PARA
USKONPUHDISTAJA -> HUSS
VALKOINEN HERRA -> TUAN
VALTIOSÄÄTY -> ETAT
VELTTOUS -> ATONIA
VENÄJÄLLÄ -> INTA, KLIN, TVER
VESTAN NEITSYT -> ILIA
VIETNAMISSA -> ANNAM
VIIKINKI -> OTTAR
VIRNA -> LISI
VIROLAINEN -> NIIT
VIRTSA-AINE -> URIINI
VOLGA ENNEN -> ATALA, ITIL
YHTIÖ -> ARTEK, EKKA, EKONO
YOSHIKO -> ARAI
ÄLHY -> ÄLEÄ
36. Ritu11.5.2021 klo 10:27
Viimeksi tänään ratkoin ristikon, jossa vihje ASANTI --> ATLE. Joskus aikoinaan en itse tiennyt, että kyse olis edes henkilöstä, vaan kuvittelin sen olevan sanapari tyyliin TRATTA --> ASETE, joka tuolla aiemmin on jo mainittukin.
37. Ritu11.5.2021 klo 10:43
Tämä jo ristikkoklassikko F. E. S. --> TAATA.

Miten voikaan jostain ristikkovihjeestä tulla näin nostalginen olo!
38. Jaska11.5.2021 klo 11:18
PPP-vihje on veteraanille helppo ratkonnan aloitussana, mutta utamille se valkenee (tai ei) vasta risteävien avulla. En nyt muista, onko sille yleisimmälle käytetty knoppivihjettä KAAS. Eki tiennee.
39. iso S11.5.2021 klo 12:54
Minä utamina törmäsin tuohon vihjeeseen ihan äskettäin ja yritin turhaan mahduttaa siihen Pirkka-Pekka Peteliusta. Minun sivistystasoni kun on mitä on. No, ovathan P-PP:n ja AK:n sketsit joskus melkoisia päästöjä, joten erehtyminen on ratkojallista.

Tuon edellisen listani joihinkin kohtiin minulla oli lisäselitystäkin, mutta jouduin karsimaan ne pois, jotta sain ne mahtumaan yhteen viestiin. Selitysten kera listassa oli 3881 merkkiä, ilman niitä 3324.Säikeessä 9116. Täällä taas! väitetään, että viestin maksimipituus on 4000 merkkiä. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että viestiä kirjoitettaessa näkyvään "n merkkiä jäljellä" -laskuriin ei kannata luottaa silloin kun aletaan olla kaksinumeroisissa lukemissa. Ties mitkä rivinvaihdot, skandit ja/tai erikoismerkit vaikuttavat todellisuudessa vahvemmin kuin laskuri luulee.
40. happonen19.5.2021 klo 14:55
Ratkoin maanantain IS:n pakettia ja siellähän tuli yhdessä ristikossa vastaan yksi tähän sarjaan kuuluva juttu, jota ei myöskään ole kovin usein viime vuosina tullut vastaan. Eli kyseessä oli munkkilatina-osastolle kuuluva TUUS, joka taisi olla vihjeitettynä KIRJEESSÄ (vai oliko suora vihje SINUN).

Varsin epäkuranttia kamaa tämä sanapari kyllä on. Koskahan sitä ylipäätään on viimeksi saanut käsin allekirjoitetun kirjeen, varsinkin sellaisen, jossa lähettäjä olisi raapustanut loppuun TUUS? :D
41. Eki19.5.2021 klo 15:15
Onhan se vanhahtava, mutta itse kyllä käytän sitä paljonkin, nykyisin enemmän meileissä.

Olen tehnyt Avun isoon kirjaan koosteen, 48 lausetta. Käytin hyväkseni näitä juttuja ja käytän jatkossakin. Voin myöhemmin panna tänne sen kokonaisuudessaan. Arvoin näkemättä viestejä palkinnot numerolle 12 ja siitä eteenpäin 12 välein. Saajiksi tulivat näin happonen, pelaaja ja Ritu. Voitte esittää toiveenne palkkiosta, saatavilla on kirjoija tai lehtiä tms. Vaikkapa osoitteeseen toimitus(ät)sanaristikot(piste)net.
42. Jukkis19.5.2021 klo 16:05
Muistelen että Kekkosella yleensä oli myllykirjeidensä lopussa to tuus. En voi varmentaa kun ei enää oo hyllyssä noita kokoelmia. Vois kyllä tosiaan ottaa käyttöön meileissä.
43. Jukkis20.5.2021 klo 09:44
Oho, mitäs tuossa lukee? "to tuus". Totuus? Piti olla "tuo tuus". Tai paremmin "tuo 'tuus' ".
44. Ylläpito20.5.2021 klo 11:57
Näin epäilimme.
45. happonen20.5.2021 klo 12:12
Kiitos Eki! Pistän mailia. Ja mielenkiintoista kuulla, että TUUS on edelleen käytössä myös sähköpostiaikana. Olisin kyllä itse vähintäänkin hämmentynyt, jos tulisi moinen allekirjoitus mailiin. Toisaalta moni lopettaa mailit nykyään sen verran tylysti, että voisi olla paikallaan käyttää jotain vastaavaa ilmaisua tuo mainittu latinan termi!
46. Eki30.5.2021 klo 21:34
Ritu ei ole vielä ottanut yhteyttä, muut ovat saaneet palkkionsa. Tuo kirja on nyt painossa ja liitän teille palstan lukijat tällä kertaa erikoisetuna kirjoittamani kokonaisuuden. Nyt olen tekemässä seuraavaa satsia ja siihen taidan käyttää alkuperäistä ideaa.

Tämän kirjan alareunojen teksteissä kerrotaan ristikoista löytyvien sanojen taustoja. Moni sana on yleinen ristikoissa vain hyvän rakenteensa takia.

Arvaatko, miksi Mauritanian kaupunki Atar on ristikoissa useammin kuin pääkaupunki Nouakchott?

”Vanhoina hyvinä aikoina” faktat tarkistettiin omista tai kirjaston tietosanakirjoista. Sitten tuli ristikkosanastoja, joihin koottiin mahdollisimman paljon yleisintä sanastoa selityksineen.

Nykyisin lähes kaikilla on netti ulottuvilla ja se on syrjäyttänyt yleisen tietokirjallisuuden melko täydellisesti. Se myös hieman laiskistaa: on helppo googlata joku asia, että pääsee eteenpäin.

Vielä muutama vuosi sitten nettiä pidettiin epäluotettavana tiedonlähteenä. Tilanne on parantunut, mutta vieläkin sieltä voi löytää aivan virheellisiä tietoja.

Wikipedia on netin tietosanakirja, jota kuka tahansa voi täydentää. Asioiden oikeellisuutta pyritään valvomaan, mutta täydellistä siitä ei koskaan tule.

Ratkojia on monenikäisiä. Senioreille vanhat asiat ovat usein vieläkin muistissa, nuoret tykkäisivät uusista asioista. Nämä ovat toki ristikoissa suloisessa sekamelskassa.

Ristikossa nähdään usein sellaisia historiallisia kausia kuten jura, trias ja lias.

Ristikoissa tavataan edelleen joskus mm. fasisti Italo Balbo, Nikolai Gogolin kirjan hahmo Taras Bulba, sotapäällikkö Tarik ja valtiomies Cato.

Edellisiä tuoreempia mutta ei-ratkojien kenties unohtamia nimiä ovat esim. ratsastaja Hertta Upari, urheilijat Aaro ja Altti Alarotu, ”Amerikan ääni” Esa Arra, diplomaatti Atle Asanti ja rallikuski Tom Trana.

Todellisia ristikkojulkkiksia ovat ainakin Tea Ista, Atik Ismail, Oiva Sala, Jorma Etto, Kimmo Sasi, Grels Teir ja Josip Broz Tito.

Nokia on valinnut johtajansa siinä mielessä hyvin, että Stephen Elop ja Rajeev Suri ovat tarjonneet laatijoille kaksi uutta nelikirjaimista nimeä.

Suhteellisen tuoreita ristikkohahmoja ovat urheilijat Awak Kuier, Elmo Lakka ja Alisa Vainio sekä näyttelijät Essi Hellén, Pamela Tola ja Eero Ritala.

Vanhoja nimiä myös syrjäytetään. Arttu oli ennen Suuntala, nyt useimmin Harkki tai Wiskari. Laulavat Annat eli Hanski, Abreu ja Puu ovat jyränneet kollegansa Mutasen.

Elokuvaohjaajat ja -mogulitkin saavat osansa ristikkokuuluisuudesta, mm. Risto Orko, Valentin Vaala, Teuvo Tulio, Rauni ”Molle” Mollberg ja uusimpana Joona Tena.

Raamatusta löytyy paljon nimiä ja heille vielä erilaisia kirjoitusasuja: Nooa, Noak, Se(e)m, Ha(a)m, Kain, A(a)bel, I(i)sak, E(e)sau, I(i)sai, Enos, Da(a)n, Asser, Saara ja Ruut.

Saaret ovat ristikoissa yleisiä. Lyhyistä nimistä muistuvat mieleen Alor, Anaa, Atiu, Atka, Attu, Kios, Nias ja Onas.

Todella yleisiä kartalta löytyviä nimiä ovat Aral-järvi sekä Ural-vuoristo. Vuoristoista ovat esillä myös Alai, Alpit, Altai ja Andit.

USA:n osavaltiot ovat ristikoiden vakiosanastoa, etenkin Utah ja Ohio. Intian osavaltioista yleinen on Assam, Annam taas on Vietnamin kaupunki. Lara on Venezuelan osavaltio mutta myös naisennimi.

Kasveja on ristikoissa paljon, esim. akasia, aralia, nata, tesma, nätä, sara, apila, i(i)ris ja raani sekä sienet tatti ja orakas.

Eläimiä on enemmän kuin tila antaa tässä myöten: okapi, iili, i(i)bis, ai-ai, lari, lori, maki, kaka, paka, tavi (ja sukunimensä Anas), sotka, naali, otso (karhu), osma (ahma), ukuli (pöllö), inia (jokidelfiini), tari (puolivuohi) sekä todella erikoisia tyyliin apara ja taana.

Atta on lehdenleikkaajamuurahaisen suku. Se on tyypillinen ristikoiden fakkisana. Se esiintyy hyvin harvoin reaalielämässä, joten onneksi sen esiintyminen ristikoissa on vähentymään päin.
47. Eki30.5.2021 klo 21:35
Atta on myös yksi vuoden 2001 WTC-terroristeista, etunimi Mohammed. Se on myös YK:n entisen pääsihteerin Kofi Annanin toinen nimi.

Atte on erittäin yleinen ristikkosana, vielä yleisempi monikossa eli Atet. Vuosikymmeniä sitten vihjeissä nähtiin Kalajoki, Pakkanen ja Pohjanmaa. Sitten tuli Blom. Uusimmasta päästä ovat Kaleva, Järvinen, Jääskeläinen ja Ohtamaa.

Tata sisältää laatijalle superhelpot kirjaimet. Se on Unkarin kaupunki. Se on sekä etunimi (Tata Vega) että sukunimi (Joe E. Tata). Nykyisin se on myös automerkki.

Autoista puheen ollen, niitäkin ristikoissa riittää, merkkejä ja malleja: Lada, Opel, Seat, Fiat, Audi ja Kia sekä Nano, Niro, Astra, Arona, Leon, Tipo ja Avant.

Monet sanat saattavat sekoittua ratkojien ja joskus laatijoidenkin mielessä. Jata on verkkojono, vata on nuotta tai kohokkikasvi. Jaala on purjealus tai entinen kunta Kymenlaaksossa, Vaala edelleen Pohjois-Pohjanmaalla.

Adjektiiveista monet vanhahtavat ovat yleisiä, esim. onea eli synkkä, utala eli viekas ja utami eli tottumaton. Ehkä tutumpia ovat taaja, alava, avara ja eloisa.

Verbeistä yleisimmät ovat aika tuttuja kaikille: olla, osata, sataa, taitaa, taata, anoa, inua, itää, ajaa, antaa, ottaa, avata, ivata, uhata, erota, ulota, otattaa, otella, ajattaa, taittaa, kaataa, kantaa, kastaa, kattaa jne.

Jotkut verbit tarkoittavat muutakin. Taata on myös isoisä tai vanha mies. Kaita eli kaitsea tarkoittaa myös ohutta. Anoa on puhveli.

Joskus piilokirjaimeen on tosi monta vaihtoehtoa, esim. kali, keli, kili, Koli, kuli tai köli. Laatija tekee päätöksen, mikä sana siihen tulee ja ratkoja päättelee sen sitten vihjeestä.

Jos sana toistuu usein ristikossa, on sille hyvä keksiä jatkuvasti uusia vihjeitä. Yleisin ristikkosana on tutkitusti TAAS ja sille on aikojen saatossa keksitty varmasti kolminumeroinen määrä vihjeitä, useimmat ihan tavallisia ja helppoja.

Myös samasta piirroksesta voi tulla kymmeniä eri vastauksia. Vaikkapa apean ihmisen ilme on hyvin moniselitteinen. Suomi on mainio ristikkokieli.

Hyvät ristikot eivät koostu pelkästään helpoista lyhyistä sanoista vaan niissä on harvemmin esiintyviä lyhyitä ja pitempiäkin sanoja sekä rikas kirjaimisto.

Esimerkiksi kirjaimet d ja g esiintyvät lukuisissa suomalaisissa aivan tavallisissa sanoissa, joita olisi mukava löytää ristikosta. Yhdessä suomalaispohjaisessa ei-yhdyssanassa on jopa kaksi d:tä. Se on huudahdus.

Yksi varsin uusista kaikille tutuksi tulleista sanoista on blogi. Noin vuosikymmen sitten tätä sanaa ei tainnut olla edes olemassa. Kapteenit kyllä pitivät lokia.

Katoavaa perinnettä ovat monet ennen arkipäiväiset asiat kuten lankapuhelin ja faksi. Niihin liittyvät vihjeet voisivat olla nuorille supervaikeita.

Vanhahtavista sanoista ristikoissa esiintyvät mm. nili (patsasaitta), totto (merkkituli tai tuohitorvi), nari (niveltauti), aisata (kuoria) ja onka (höyry tai löyly).

Joskus sanoilla on hyvin lähelle osuvia rinnakkaismuotoja, esim. tanu/tano (päähine), usva/usma, reti/redi (satamaselkä), sotata/sutata, liata/loata ja taro/taaro/tarro (vehkakasvi). Oikea pitää päätellä risteävien avulla.

Monikkomuodot ovat joskus hankalia niin laatijoille kuin ratkojillekin: täky/täyt, saarni/saarnet, lieri/lierit, kuori/kuorit (jos kyseessä kirkon osa) ja viini/viinet (jos nuolikotelo).

Vieläkin yllättävämpiä monikkoja löytyy. Tatar ei ole monikossa tatarit vaan tattaret. Se tulee loogisemmaksi, kun sitä verrataan sanaan tytär.

Monikkosäännöt muuttuvatkin. Päivällislepoa tarkoittava ettone oli aiemmin monikossa vain ettoneet. Nykyisin kelpaa myös ettonet.

Kumpi sana mahtaa olla helpompi sijoittaa kymmenkirjaimiseen kohtaan, aatonaatto vai juhlapäivä? Entä istuuko reunasanaksi helpommin, taata vai pappa? Hyvä laatija ottaa haasteita työssään.
48. Eki30.5.2021 klo 21:36
Tämä ristikkokirja sisältää lähes pelkästään helppoja ristikoita. Siksi sen ristikoiden sanastoissa pyritään yleistietouteen. Toki yleistieto on venyvä käsite ja risteävät sanat auttavat pulmakohdissa.

Vastausten penkominen eri paikoista voi myös edistää yleissivistystä. Moni juuttuu lukemaan mielenkiintoisia artikkeleja etsiessään vain yhtä yksittäistä tietoa.

Sopiiko vieras kieli ristikkoon? Ehkä jossain määrin. Jotkut ovat tuttuja lausetavoista kuten (Nordic) Noir, Soir (de Paris), Tour (de France), (Inter)rail tai (Air) Mail. Entäpä tack tai slut, haittaako toinen kotimainen?

Saako käyttää lyhenteitä? Tässäkin on koulukuntia. Eräiden mielestä luettavat sanat kuten IATA, IBAN ja NATO ovat ok, mutta STTK ja EVVK eivät. Entä ASAP tai WSOY?

Yhdestä tai kahdesta mielestäsi huonosta sanasta ei kannata alkaa laatijaa moittia. Työ ei ole helppoa ja joskus on tehtävä myönnytyksiä. Kuitenkin laatija pyrkii aina ratkojaa miellyttävään lopputulokseen.
49. Jaska30.5.2021 klo 22:11
46. Annam ei ole kaupunki Vietnamissa, vaan alue maan keskiosassa.
50. Funny30.5.2021 klo 23:55
Pysäyttäkää painokoneet!
51. Eki31.5.2021 klo 00:22
Pieni särö pitää aina olla. Olisi sopinut tuohon kohtaan paremminkin. Yleensä vihjeeni on kyllä onneksi Vietnamia.
52. Eki31.5.2021 klo 09:06
Tuo julkaisemani satsi on siis 92-sivuisessa Suuressa ja Helpossa Ristikkokirjassa, joka ilmestyy pian. Se on myös Apu Ristikoiden numero 7, jonka tilaajat tietääkseni saavat ekstralahjana. Eilen illalla tein alkuperäisen idean pohjalta 24 faktaa numeroon 8, joka meni nyt toimituksen syyniin.

Neljäs palkinto eli tuo kyseinen kirja menee nimimerkille riiu, jos hän ilmoittautuu. Jos ei ole helpoille ristikoille käyttöä, voidaan vaihtaa johonkin muuhun.
53. Eki31.5.2021 klo 15:15
Paljastanpa jo ne uudetkin tässä.

On olemassa paljon tapauksia, joissa ratkoja oppii vihjeen ja siitä tulevan vastauksen, vaikkei ymmärrä, mikä yhteys niillä on tai mitä sanat tarkoittavat. Tämän lehden alaosissa käsittelemme sellaisia. Monet näistä olivat yleisiä 60-luvulla mutta nyt lähes kadonneita.

Esiteltyjen vihjeiden joukossa on myös uudempia oveluuksia, joiden juonet ehkä selviävät ensimmäistä kertaa näitä lukemalla.

Vihje TAKAUS, vastaus AVAL. Kyseinen sana on suomeksi AVAALI. Vekselin osoittama maksu voidaan taata avaalilla velallisen hyväksi.

Vihje ATON, vastaus ATUM. Egyptissä palvotun auringonjumalan kaksi nimeä.

Vihje ATYS, vastaus ATTIS. Kreikkalaisen mytologian haltian kaksi kirjoitusasua.

Vihje HAPI, vastaus APIS. Muinaisessa Egyptissä palvotun härkäjumalan kaksi kirjoitusasua.

Vihje SÄRKELÄ, vastaus ITTE. Viittaa Ilmari Turjan näytelmään Särkelä itte (1944) tai siitä tehtyyn elokuvaan (1947), jossa Julius Särkelää näytteli Uuno Laakso.

Vihje ONSILO, vastaus KAAR. Onsilo on sirkuslaakso (pyöreä jyrkkäreunainen laakso), Kaar sen saksankielinen nimitys.

Vihje KAKSOISSUOLA, vastaus ALUNA. Vihje kertoo asian yksinkertaisesti. Alunassa on aina kahta metallia, toinen alkalimetalli.

Vihje SIISNA, vastaus TANO. Nämä ovat tuohinauhan synonyymeja.

Vihje AHMA, vastaus OSMA. Osma on ahman kansanomainen nimitys. Muita vähemmän käytettyjä ovat osmo, kätkä ja kamppi.

Vihje GRELS, vastaus TEIR. Varatuomari Grels Olof Teir (1916?1999), RKP:n kansanedustaja 1951?1975, välillä myös ministeri

Vihje JOUHKI, vastaus KATA. Metsäneuvos Eva Catharina Elisabet ”Kata” Jouhki (1921-2008)

Vihje VIRNA, vastaus LISI. Tässä virna ei ole kasvi vaan näyttelijätär Virna Lisa Pieralisi eli Virna Lisi (1936?2014).

Vihje SAW, vastaus SAIS. Egyptin muinaisen kaupungin kaksi kirjoitusasua.

Vihje ULISIJA, vastaus AKKA. Ei naista loukkaava vihje vaan tulisija/takka, joista t-kirjaimet on poistettu.

Vihje ENNE, vastaus ASTA. Penne on pastatyyppi ja kummastakin poistetaan p alusta.

Vihje GREBSOR, vastaus ANIS. Ei aniksen suku vaan Sina Rosberg takaa luettuna.

Vihje UUS, vastaus ATIK. Takaa luettuna SUU on KITA.

Vihje SARJILLA, vastaus EVAT. Ä-pisteet poistettu sanoista SÄRJILLÄ EVÄT.

Vihje PULLA JUKKA, vastaus OTILA. Kun OTILA varustetaan PU:lla, saadaan Jukka PUOTILA.

Vihje HOKI, vastaus MOPO. Kummassakin sanassa on tavujärjestys muuttunut, normaaleissa vihjeissä sanat olisivat KIHO ja POMO.

Vihje HAPPIJUOMA, vastaus OSAKE. Hapen kemiallinen merkki O plus riisiviini SAKE, sanamme OSAKE tässä ei ole vihjettä.

Vielä yksi legendaarinen SM-koviksen vihje Alexander Stubbin pääministeriajalta. Vihje PÄÄMINISTERI UTUBO, vastaus SUKSIBOKSI. Stubbin nimessä muuttuu S U:KSI ja B O:KSI.
54. Rampe31.5.2021 klo 16:56
Wikipedian muinaisen Egyptin jumalaluettelon mukaan Aton oli toiselta nimeltään Ra, tittelinään auringonjumala.
Atum olisi luojajumala ja kulloisenkin kuninkaan isä(?).
Tarkastamattomia tietojahan nämä ovat, mutta luotan hieman vahvemmin kuin Ratkojiin.
55. iso S31.5.2021 klo 17:11
Melkoisen kattavasti Eki tyhjensi pajatson.

Hesarin ratkojien on syytä tuntea lisäksi Atos: eteläkorealaisen Hyundain ensimmäinen auto kaupunkiautojen kokoluokassa. Tätä ei luultavasti esiinny Suomessa luonnonvaraisesti, mutta kerran olen nähnyt. En muista oliko havaintopaikka Teneriffa vai Madeira.

Rutattu auto eli auton angrammi on OUTA, joka oli aikoinaan minulle tuntematon kunnes opin sen ristikoista. Nykyään ei mene metsään, tai siis meneehän se metsään jos vihjeenä on ekka.
56. Eki31.5.2021 klo 17:16
Aika vaikea noita vuosikymmeniä sitten kiveen hakattuja faktoja (Aton/Atum jne.) on nyt lähteä Wikipedian perusteella muuttelemaan. Osa noista sanoista on sellaisia, ettei tulisi (enää jos koskaan) mieleenkään käyttää.
57. Eki11.6.2021 klo 07:53
Tuo iso kirja on nyt ilmestynyt. Ritu ja riiu eivät ole vielä toiveitaan esittäneet.
58. Ritu11.6.2021 klo 18:12
Hups ja iso kiitos! Laitan mahdollisimman pian. Entinen sähköpostini taitaa olla menneen talven lumia. Pitää luoda uusi. Enköhän tässä viikonlopun aikana ehdi senkin hoitamaan. Hienoon futisviikonloppuun yksi kohokohta lisää.
59. Eki11.6.2021 klo 18:27
Eipä täällä mitään kiirettä. Tänne on saatu tänään ison kirjan ohella myös Punainen ja Passeli! Niitäkin voivat Ritu/riiu halutessaan pyytää.
60. ,-viilari14.6.2021 klo 13:10
Aika arveluttava on vihjetyyppi, jossa kirjaimet sekoitetaan, mutta vihjeessä ei annetakaan sanaa, joka sekoitetaan.
Esimerkkeinä HÄMMENNETTY RUOKA, KAUPUNKI MULLIN MALLIN tai SEKOITETUT JUOMAT (HS 14.6).
Minua häiritsee myös vihjetyyppi, jossa vaakasanaan annetaan vihje joka on ylösalaisin. Monen mielestä pieni kauneusvirhe, mutta ei mielestäni kuulu laatujulkaisuihin.
61. Ylläpito14.6.2021 klo 14:21
Tästä poistettiin juonipaljastus. Asialle on laatijalta selitys.
62. Jukkis15.6.2021 klo 18:07
"Aika arveluttava on vihjetyyppi, jossa kirjaimet sekoitetaan, mutta vihjeessä ei annetakaan sanaa, joka sekoitetaan.
Esimerkkeinä HÄMMENNETTY RUOKA, KAUPUNKI MULLIN MALLIN tai SEKOITETUT JUOMAT (HS 14.6)."

Mitäs arveluttavaa siinä on? Jos ratkaisusanan anagrammi olisi vihjeessä mukana, niin se olisi helpompi vihje. Kun ei ole mukana, niin sitten se on vaikeampi vihje. Helppo vihje usein ratkeaa ilman risteävien apua. Vaikea vihje yleensä vaatii apua risteävistä. Mutta sitten kun esim. tuo HÄMMENNETTY RUOKA on risteävien avustamana ratkennut, niin siinä sitten on saatu aikaan ratkaisusana, joka täsmälleen on vihjeen mukainen. Näinhän ristikossa pitää käydä.
63. Eki21.6.2021 klo 23:03
Nyt on ilmestynyt Apu Ristikot 8, jossa käsittämättömyydet esitellään.
64. Jaska29.6.2021 klo 20:06
Tänäisen IS-ukinaristikon pääkuvan mystinen numerointi.
65. Ylläpito29.6.2021 klo 21:34
Lisätään listaan Jaskan kommentti.
66. Eki9.7.2021 klo 11:51
Ritu ja riiu eivät ole vielä palkintojaan penänneet!

Tässä alla Apu Ristikot ysin faktat.

Jatkamme tässä numerossa monille selittämättömiksi jääneiden vihjeiden paljastelua.

Vihje METSÄ, vastaus OUTA. Outa on metsän kansanomainen nimitys.

Vihje LANTEILLE, vastaus POSA. Sanan lanteille perusmuoto ei ole lanne vaan lantti. Posa on kukkaro.

Vihje JAMES, vastaus ETTA. Kyseinen henkilö ei ole James Etta vaan Etta James, komeaääninen blueslaulaja.

Vihje ROUTA, vastaus KIRSI. Kyse ei ole Kirsi Routa -nimisestä henkilöstä. Kirsi on roudan synonyymi suomen kielessä. Sen monikko on kirret.

Vihje ASANTI, vastaus ATLE. Atle Asanti oli suomalainen diplomaatti ja juristi.

Vihje WIRTANEN, vastaus ATOS. Nykyihminen panee ajattelematta TONI? Wikipedian mukaan Atos Wirtanen oli oli suomenruotsalainen vasemmistointellektuelli, toimittaja, kansanedustaja ja kulttuurikriitikko.

Vihjeet tyyliin ¼ tai 1/50 viittaavat asioihin, joita on kyseinen määrä. Edellinen voi olla vaikka pääilmansuunta tai korttipakan maa, jälkimmäinen USA:n osavaltio.

Vihjeeseen 1/7 tulee ratkaisuksi AAPO. "Mutta kun heinäkuun ensimmäisenä nimipäivää viettää AARO! Ei tähän sovi AARO, tulee väkisin AAPO!" Aapo on yksi seitsemästä veljeksestä.

Esko Salminen on tunnettu näyttelijä. Vihje ESKO SALMINEN, vastaus MATIT. Laulajat Matti Esko ja Matti Salminen!

Vihje HARUS, vastaus TAAKI. Harus on maston tukiköysi. Taaki-muotoa ei enää löydy sanakirjoista, tilalla on STAAGI (ja STAAKI).

Vihje TAKILA, vastaus RIKI. Kyseessä on aluksen mastot, raa’at ja köysistö, riki on siis synonyymi takilalle.

On harvinaista, että suomalainen sana voi alkaa kolmella eri kirjaimella. Tällainen on turkiseläin chinchilla, sinsilla tai tsintsilla.

Joillekin asioille on hyvin läheisiä synonyymeja, jolloin oikean ratkaisun valinta voi hankaloitua. Niitä tässä lopuksi.

Liukuminen on tuttu sana. Sitä merkitseviä lyhyempiä sanoja ovat LIUKU, LUIKU JA LUISU.

Mukavasti sujuvaan sopii neljä toisilleen läheistä adjektiivia, JOUHEA, JUOHEA, JOUHEVA ja JUOHEVA.

Aika läheisiä sanoja toisilleen ovat KETALE, KUTALE, RETALE, RUTALE ja REPALE.

Rakentajan tekemä liitesauma on JIIRI. Vanhentunut muoto siitä on KIIRI.

Joidenkin henkilönimien kirjoitusasu ei ole itsestäänselvyys. Filmimoguli HANNU Leminen käytti myös etunimeä HANNO.

Korukiven AGAATTI ja asennon SPAGAATTI rinnakkaismuotoja ovat AKAATTI ja SPAKAATTI.

Joskus pitää olla tarkkana, tuleeko ristikkoon TAATAT vai TAATOT, UKIT vai UKOT tai ISÄT vai ISIT.

Rahoja on monenlaisia. Onko vihjeen viittaama raha RIAL vai REAL vai peräti RIEL? Tuleeko vanhaksi rahaksi TAALARI vai TAALERI?

Kirjaimet C ja K ovat usein vaihtoehtoisia, esim. CASINO/KASINO, COLA/KOLA, CONTRA/KONTRA, DISCO/DISKO tai CARL/KARL.

Laatijat välttelevät kyllä sellaisia kohtia, etenkin piilokirjaimia, joissa ratkojalle tulee mieleen, että ratkaisuvaihtoehtoja on useampia. Sellaisia kuitenkin ristikoista silloin tällöin löytyy.
67. tiipii9.7.2021 klo 14:44
Toi Aapo saa mut aina nauramaan, kun sitä sattuu vilkaiseen ratkojista!
68. Ylläpito7.8.2021 klo 13:51
Ritu ja Riitu eivät ole kertoneet palkintotoiveistaan.
69. Ritu14.8.2021 klo 22:16
Käsittämätöntä mutta totta. Nyt se palkintotoive vihdosta ja viimein lähti eteenpäin!
P.S. Tittelin "hidas hämäläinen" voi jättää osoitetiedoista nimeni päältä kuitenkin pois :).
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *