KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 30/2026

12594. SK 30/2026

Ylläpito23.7.2026 klo 15:01
Tällä viikolla Toni Pitkälän kakspuolikas kuvaristikko ja Erkki Vuokilan piilosana.
2. nimimerkitön24.7.2026 klo 12:44
Pitkälän vasen puoli likipitäen klaarattu, loppu ammottaa tyhjyyttään. Pitänee pian käyttää muitakin lähteitä kuin omaa päätä, jossa ajatusten virta on ehtynyt. Tiesin, että tehtävä on vaikea, mutta en arvannut näin hankalaksi.
3. Heppu24.7.2026 klo 15:35
Vähän kesken ylhäältä mutta minusta alhaalla oleva kuvat x2 on vahingossa väärinpäin? Ainakin sain sopivan ratkaisun lehteä kääntelemättä.
4. Hese24.7.2026 klo 16:18
Lainaus: 3. Heppu 24.7.2026 klo 15:35
Vähän kesken ylhäältä mutta minusta alhaalla oleva kuvat x2 on vahingossa väärinpäin? Ainakin sain sopivan ratkaisun lehteä kääntelemättä.

Näkyy olevan peilikuva siitä toisesta samanlaisesta, muttei se mitenkään väärinpäin ole.
5. nimimerkitön24.7.2026 klo 20:32
Ristikon etelä- ja pohjoisosaan keksin muutaman vaakasanan, idässä piti luovuttaa. Kuukkelin ja muiden apujen turvin sain ruudut täyteen.

Minulle vaikeusaste oli lähempänä kolmosta; mielestäni vihjeet olivat epäsuoria tai "kaukaa haettuja" useammin kuin mihin olen 2,5-tasoisissa tehtävissä tottunut.
6. Heppu25.7.2026 klo 11:33
Ristikossa oli hankalaa päästä alkuun. Vaikeutin ratkomista keksimällä todella hienon väärän ratkaisun "voi tuolillakin" vihjeeseen. Ymmärtämättä jäi maastopukunainen (ainoa ymmärrykseni siihen on tosi kökkö) ja "tästä vähiten pisteitä". Ristikon pisteistä en kiistele, varmaan nykyasteikolla kohdillaan.
7. lapatossu25.7.2026 klo 12:39
Heppu, ymmärsit sentään naiseksi -minulle asia selvisi vasta, kun olin saanut siihen ratkaisun
Vähiten pisteitä on selvä, kun enemmän ajattelee, mistä se tulee
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *