KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 12.6.2026

12563. HS 12.6.2026

Ylläpito11.6.2026 klo 21:03
HS Viikko tarjoaa jo toisen ristikon tältä uudelta tiimiltä.
2. Jiikoo12.6.2026 klo 09:46
Noin puolet ratkottuna ja huomaan koodin olevan jo koossa, vaikka en ole tätä erityisesti tavoitellutkaan. Epäilemättä tämä nykyinen järjestelmä lisää palkintokisaan osallistuvien määrää sekä sitä rahapottia, jonka lehtikustantamo ja operaattorit pääsevät jakamaan keskenään.
3. Uusi12.6.2026 klo 09:56
Minullakin lähes puolet ratkottuna. En ole mitenkään innostunut. Saa nähdä, totunko näihin perjantain ristkoihin ja alkaisin odottamaan näitä. Koodi minullakin jo koossa, mutta haluaisin mieluiten nauttia ratkomisesta.
4. Jiikoo12.6.2026 klo 09:59
Ulkoasusta olen tekevinäni sellaisen havainnon, ettei Heli käytä Hesarissa tekstityksessä omasta käsialastaan muodostettua fonttia vaan jotain vakiogroteskia. Gemenakirjaimia (pienaakkosia) hän näkyy käyttävän myös enemmän kuin tavallisesti – muiden julkaisujen ristikoissa ovat versaalikirjaimet (suuraakkoset) olleet selvästi vallitsevina. Vaikuttaa kuin näihin Hesarin ristikoihin olisi Sanarisissa haluttu tietoisesti luoda oma ulkoasutyylinsä.
5. juju12.6.2026 klo 10:02
Nooh, voineehan sitä kesällä tehdä muutakin.
Eikös Jiikoolla ole niitä traktorihommia?:D
6. Jiikoo12.6.2026 klo 10:49
Tuli sitten täyteenkin. Uutta opin ja ymmärrys oli paikoitellen koetuksella, mutta kaikki taisi sentään tulla selväksi. Melkoinen liuta suomalaisittain eksoottisia kirjaimia sisältäviä erisnimiä, mutta en tästä tästä suinkaan protestoi. Ihan virkistävää!

Lainaus: 5. juju 12.6.2026 klo 10:02
”Eikös Jiikoolla ole niitä traktorihommia?:D”

Kiitos kysymästä! Ensi viikolla taas korpimaisemiin. Traktorikin heräteltävä hakemaan metsästä muutama tukki ja käyttämään niitä halkaisuhoidossa, jotta pääsen poikani lautapojaksi ja hanslankariksi jatkamaan viimekesäistä urakkaa.

Yhden kesäisen identiteetin menetin eilen: Lammikkolaivurista tuli maakrapu! Vesikulkuneuvo sai varttivuosisadan minua palveltuaan uuden kipparin eikä uutta ole enää näköpiirissäni.
7. spa12.6.2026 klo 11:08
Täyttyihän se!
Vihje P5 ihmetyttää, onkohan minulla jotakin väärin?
A26 hauska.
8. Rampe12.6.2026 klo 11:50
Minulla jäi hyvä maku tästä ristikosta, ja erityisesti pääkuvien ratkaisuista. Viimeisenä täyttyi "peilikuvan" alapuoli. Hankalaa appea en meinannut äkätä, vaikka tämänikäisille hänkin tuli aikanaan varsin tutuksi.
spa, P5 on tänään tasan tarkkaan totta!
9. spa12.6.2026 klo 12:14
No justiinsa, tajusin tuon P5.
10. Matti12.6.2026 klo 13:01
Peilikuvan yläharmaa ei valkene
11. Perso12.6.2026 klo 14:43
Mielestäni omenankasvattaja-vihje oli mainio!
12. Aleksanteri12.6.2026 klo 14:44
Täytyy sanoa ,että nyt oli ristikko minun makuuni! Selkeät kuvat ja vihjeet .Elokuvan ystävänä en tarvinnut edes googlettaa...
13. Allez12.6.2026 klo 15:40
Pidän näistä uuden tyylisistä ristikoista, saa tosissaan hahmottaa vihjeiden ja ratkaisujen yhteyden.

Jos nyt hakemalla hakee jotain negatiivista, niin JK18 pitäisi olla FERRELL.
14. Eki12.6.2026 klo 16:08
Allez, olet oikeassa. Pöh.
15. Doof12.6.2026 klo 16:14
Ranskis vois kerätä mieluummin tien penkkojen vieraslajia.
16. Panu12.6.2026 klo 17:19
Oikein virkistävä ristikko ja sain sen jo ihme kumma ratkottua - osin Ratkojien avulla.
17. Vanha starbu12.6.2026 klo 17:31
Tulihan se Hesari lopulta valmiiksi, toki hakusana oli valmis pitkään, mutta Eki ja olivat krhittäneet aika ovelia
koukkuja hakuihin, joten apuihin piti turvautua. Idän keskiosa oli mulla vaikein, mutta lopulta aukesi. Olen
mielestäni oppinut aika hyvin Ekin mielenliikkeitä, mutta nyt systeemi oli paljolti uusi ja hyvinkin välillä 2,5-3.
Ts. hiukan samanlaista kuin Auliksen joskus todellista mielikuvitusta tai esim. pikkutarkkojen karttojen
tutkailemista vaativia. Tällaiset mielestäni hyviä, kiitos!
18. JOK12.6.2026 klo 17:31
H6? (H S ? )
19. JOK12.6.2026 klo 17:33
L10 ?
20. Panu12.6.2026 klo 17:37
Lainaus: 19. JOK 12.6.2026 klo 17:33
L10 ?

Kiellä saaminen!
21. Panu12.6.2026 klo 17:46
Lainaus: 18. JOK 12.6.2026 klo 17:31
H6? (H S ? )

Molemmat voivat kuvata aikaa / matkaa.
22. Evastiina12.6.2026 klo 20:44
Nyt täytyy sano, että tämä ristikko ei ollut minun makuun. Olen ilmeisesti eri genreä, kun tekijä ja te muut joiden mielestä tämä oli helppo. Koko päivän ahersin ja apuja käytin, todellakin. Olin ilmeiseti oppinut Auliksen ajatuksen juoksua, mutta tätä täytynee harjoitella.
23. Uusi12.6.2026 klo 20:50
22 Evastiina
Olen samaa mieltä.
24. Ylläpito12.6.2026 klo 21:06
Sanoiko joku, että tämä.on helppo?
25. Evastiina12.6.2026 klo 21:23
Nyt täytyy sano, että tämä ristikko ei ollut minun makuun. Olen ilmeisesti eri genreä, kun tekijä ja te muut joiden mielestä tämä oli helppo. Koko päivän ahersin ja apuja käytin, todellakin. Olin ilmeiseti oppinut Auliksen ajatuksen juoksua, mutta tätä täytynee harjoitella.
26. Perso13.6.2026 klo 06:43
Pakko myöntää, että vihjeen SUAM risteävistä muodostuvan ratkaisusanan ” filosofia” ei avaudu!
27. Mumma13.6.2026 klo 09:33
Mielenkiintoinen. Viimeviikkoista vaikeampi.
28. kummaa13.6.2026 klo 09:53
Lainaus: 22. Evastiina 12.6.2026 klo 20:44
Nyt täytyy sano, että tämä ristikko ei ollut minun makuun. Olen ilmeisesti eri genreä, kun tekijä ja te muut joiden mielestä tämä oli helppo. Koko päivän ahersin ja apuja käytin, todellakin. Olin ilmeiseti oppinut Auliksen ajatuksen juoksua, mutta tätä täytynee harjoitella.
Sama täällä, nyt ristikon laatijoiden ajatusjuoksujen hoksaamista lisää, eiköhän se pikkuhiljaa!
29. Tallukas13.6.2026 klo 10:36
Tottumista laatijoiden ajatuksenjuoksuun tämä vaatii. Ei ole kovinkaan monta sanaa vielä selvinnyt. Tosin keskityin ensin SK:n ristikkoon ja sain sen valmiiksi. Onhan sitä aikaa pähkäillä kesän aikana, kun en pyri vastausta lähettelemään.
30. Jontte13.6.2026 klo 10:56
Luulempa, että tämän ristikon laatimiseen on mennyt tekijöillä aikaa. Sen verran mutkikkaita ovat sen käänteet. Jotenkin tulee mieleen Aulis Lehdon kuviot ristikkoa ratkoessa. Joka tapauksessa mielestäni tämä on kovis ja kouluarvosanaksi annan laudatur.
31. Luke13.6.2026 klo 12:47
=>Perso(26)
P18: Kirjainten järjestelyä
32. Heppu13.6.2026 klo 13:25
Olipa kyllä vaikeutta. Hyviä jippoja mutta paljon tietokilpailukysymyksiäkin. Sulla vedenottoon tuntuu könköltä.
Leffassa sitä paljon: piilokirjain jäi piiloon.
33. Allez13.6.2026 klo 14:01
Sanoiko joku, että tämä on helppo (24). Näin tulkitsin (17) Vanha starbun määritelmän 2,5-3 (jos asteikko siis on 1-5). Myös viime viikolla joku sanoi, että uusi HS-ristikko oli 2+ tasoa.

Olen yllättynyt näistä arvioista. Itselle nämä uudet ovat olleet paljon vaikeampia kuin Aulikset. Minusta nämä ovat luokkaa 4-5. Mitä mieltä ovat muut minua kokeneemmat ratkojat. Olen tehnyt vain HS-ristikoita noin 6 vuotta ja totuin niihin niin, että ratkoin ne pääsääntöisesti jo torstaisin parissa-kolmessa tunnissa. Näin huolimatta Intian kylistä, Bulgarian politiikoista tai radiokanavista, joissa on pelkkiä konsonantteja. Ratkaisut tulivat risteävien avulla ja sitten löytyivät googlesta.

Ehkä näihinkin ajan myötä tottuu, mutta että jo torstaina valmista? Mutta jos käyttää lunttaussivustoa ja odottaa, että joku lisää ratkaisut perjantaina, niin helppojahan nämä ovat, ehkä korkeintaan vaikeudeltaan 2.
34. Arto13.6.2026 klo 14:01
Lainaus: 10. Matti 12.6.2026 klo 13:01
Peilikuvan yläharmaa ei valkene

Jotakinhan siihen täytyy tulla !
35. Ylläpito13.6.2026 klo 14:04
Tuntuu, että tässä puhutaan, kuten IS-koviksissakin, kolmen asteikosta, ei viiden.
36. Allez13.6.2026 klo 14:18
OK, itse en tunne näitä IS-koviksia. Olen vain satunnaisesti nähnyt Turun Sanomien Extroja, joissa samat Vuokila, Pallonen, Kärkkäinen käyttävät asteikkoa 1-5 palloa. 3 on silloin minulle helpohko. Mutta kolmen asteikolla uudet HS-ristikot ovat kyllä 2,5-3.
37. Ylläpito13.6.2026 klo 14:47
Vähän sekavaahan se on, mutta IS, SK ja Pelikaanit ovat päätyneet kolmen asteikkoon.
38. Seniori13.6.2026 klo 15:12
HS kuuluu menneisyyteeni.- En lue enkä tilaa.
39. Pappa täällä13.6.2026 klo 16:15
Uusi ristikko, uudet tekijät. Ulkoasu ja optinen selkeys nousivat uuteen luokkaan, mutta ei näemmä käy minulle. Myönnän: turhan vaikea.
Mutta tänään tuli liitteenä parikymmentä vanhaa ristikkoa. Tutustun nostalgialla. Kesää teille kaikille. Pappa täällä.
40. Rampe13.6.2026 klo 16:26
Pappa täällä, kannattaa vain jatkaa ja aluksi katsoa myöhemmistä lehdistä oikeat ratkaisut.
Mielestäni vaikeusaste ei poikkea kovin paljon Lehdon ristikoista, mutta laatijoiden tyyli on erilainen ja vaatii tottumista.
Ja tosiaan ainakin paperihesarin tilaajat saivat tänään liitteen, jossa on parikymmentä Auliksen ristikkoa. Näyttävät olevan viimeisen kymmenen vuoden ajalta ja ainakin itse olen nämä kaikki ratkonut.
Mutta myös unohtanut niin paljon, että näistä riittää ajankulua!
41. Tallukas13.6.2026 klo 16:57
Ratkojien ym. avulla etenin aika pitkälle, mutta enpä kehtaisi sillä suorituksella osallistua rahanjakoon. Pitäisi olla enemmän omaa yritystä. Eli odotan, että pikku hiljaa opin näiden laatijoiden metkut vähän paremmin.
42. Perso13.6.2026 klo 17:01
Lainaus: 31. Luke 13.6.2026 klo 12:47
=Perso(26)
P18: Kirjainten järjestelyä
No niinpä toetekin!
43. Perso13.6.2026 klo 17:02
Siis tietenkin!
44. Eikka13.6.2026 klo 17:05
Mites tuo S1 ”pääkaupunki”? Jos on oikein, niin ristikoiden pääkaupunkien potentiaaliset vaihtoehdot kasvoivat kuin Orpon kotimaan talousennusteet.
45. anna h13.6.2026 klo 17:21
Minäkin ihmettelin S 1 pääkaupunkia, samoin vohjeen A 24 olisin kirjoittanut surennuslasin.
46. Rampe13.6.2026 klo 17:21
Eikka, samaa mieltä! Maakunnan pääkaupunki on yhtä tyhjän kanssa!
Tuolla perusteella myös Rovaniemi on pääkaupunki, kuten moni muukin Suomen kaupunki.
Tosin olihan jonain vuonna euroopan kulttuuripääkaupunkeja peräti kahdeksan, mm.Helsinki onnessaan saamasta valtavasta kahdeksasosahuomiosta.
47. Eikka13.6.2026 klo 17:33
Niin, vihje kulttuuripääkaupunki, läänin, maakunnan jne. on ok, mutta pelkkä pääkaupunki on olemassa olevan valtion pääkaupunki (ja maakunta on maakunta, eikä esim. maapala jossain kunnassa).


Lainaus: 45. anna h 13.6.2026 klo 17:21
Minäkin ihmettelin S 1 pääkaupunkia, samoin vohjeen A 24 olisin kirjoittanut surennuslasin.

Niin minäkin, mutta Kielonen hyväksyy myös lyhyemmän muodon eli sitä ei tarvitse lyhentää vihjeessä.
48. outsider13.6.2026 klo 18:20
Ihmeen hiljaista Auliksen muistelupaketista 13.6.-26....
49. Rampe13.6.2026 klo 19:18
outsider(48), siitä paketista (jos tarkoitat tänään tullutta Hesarin liitettä), olen ainakin itse onnessani.
Mutta viikonlopun koviksen takia en ole ehtinyt aloitella.
Selailemalla muisti palaili pätkittäin, ja hyviä ristikoita on tarjolla. Toivottavasti ovat unohtuneet sen verran, että ovat taas uusia!
50. Jasksri13.6.2026 klo 21:12
Vihje Y12 pystysuoraan, puuttuu yksi piilokirjain, ja ratkaisu ei vaikuta jo selvinneeseen koodiratkaisuun, vaan olisin kiinnostunut saamaan ristikon täyteen. Mikä tulee ko. vihjeeseen? Onko liian helppoa ratkontaan kysellä täältä?
51. Arto13.6.2026 klo 21:30
Lainaus: 50. Jasksri 13.6.2026 klo 21:12
Vihje Y12 pystysuoraan, puuttuu yksi piilokirjain, ja ratkaisu ei vaikuta jo selvinneeseen koodiratkaisuun, vaan olisin kiinnostunut saamaan ristikon täyteen. Mikä tulee ko. vihjeeseen? Onko liian helppoa ratkontaan kysellä täältä?

Amerikkalaisesta Perhe on pahin TV -sarjasta löytyy.
52. Rampe13.6.2026 klo 21:30
Jaskrsi ??
Apsaid daun !
Äännetään niinkuin kirjoitetaan !
53. Maikku13.6.2026 klo 22:05
48. Outsiders. Oli mukava yllätyspaketti. Olisin toivonut, että siinä olisi ollut myös ristikkoja Auliksen alkuajoilta yli 40 vuoden takaakin joita itsekin lähettelin arvontaan.
54. Rampe13.6.2026 klo 22:20
Pahoittelen sekoiluani kommentissa 52. Olin ruudussa U12. Pitäisi pitää turpansa kiinni, jos ei malta katsoa mistä on kyse.
55. Hesaristi13.6.2026 klo 23:45
S1 vihjeen pääkaupunki on oikein samalla perusteella kuin V3 vihjeen pääkaupunki.
56. Eikka14.6.2026 klo 00:12
Lainaus: 55. Hesaristi 13.6.2026 klo 23:45
S1 vihjeen pääkaupunki on oikein samalla perusteella kuin V3 vihjeen pääkaupunki.

No ei ihan kuitenkaan: V3:n täyttää kriteerit pykälän verran paremmin ja hyväksyisin sen pääkaupungiksi ilman vihjeen lisämäärityksiä.
57. Yksivaan14.6.2026 klo 01:31
“S1 vihjeen pääkaupunki on oikein samalla perusteella kuin V3 vihjeen pääkaupunki.”
...

1.) Grönlanti on Tanskaan kuuluva itsehallintoalue. Grönlannilla on oma parlamentti ja hallitus.

2.) Oman Ahvenanmaamme valtiollinen suvereniteetti ja vapausaste on jo kertaluokkaa pienempi, sillä se on vain itsehallinnollinen maakunta.

3.) Vihjeen S1 alueella on vielä olemattomampi valtiollinen asema, koska se on vain tavallinen maakunta.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *