KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 3310

11500. HS 3310

mattip14.3.2024 klo 21:57
Tämänkertaisessa kuvat eivät olleet minulle niin kriittisissä kohdissa, että olisivat merkittävästi haitanneet ratkontaa. F5 kuvasta kuitenkin jäi valju tunne - syntynyt yhdyssana on jotenkin järkevä, mutta ei vakuuta. Vuosiluku antaa järkevän viitteen, mutta loppuosan asiaa en tunnista kuvasta.

Lemmikit ja muut hoidettavat hoidettu paikoilleen. Laitan ristikon siirtymään halki Euroopan.
2. Jiikoo14.3.2024 klo 23:44
Lainaus: 1. mattip 14.3.2024 klo 21:57
”Vuosiluku antaa järkevän viitteen, mutta loppuosan asiaa en tunnista kuvasta.”

Alan kuumiksi mieltämissäni laitoksissa en ole vieraillut, mutta järeä kauhaksi kutsuttu kuvassa taitaa näkyä ja siitä juoksee vasemmalle tavaraa. Ratkaisusanan keinotekoisuutta vihjeeseen nähden en kiistä, vaikka sana periaatteessa korrekti onkin.

Minulla taitaa perjantairistikkoa jäädä perjantaillekin. Hajanaisia puutteita pääkuvalauseiden lisäksi yhä muuallakin.
3. Uusi15.3.2024 klo 09:34
Ei ihan läpikirjoitusta. Minulla alhaalla keskellä puutteita. Jään odottelemaan keskustelua.
4. Inga15.3.2024 klo 11:25
Eipä kuntavaakunoita tai Intian kyliä tällä kertaa! Kuvissa paljon mietittävää ja tulkittavaa.
5. Matti15.3.2024 klo 11:43
Uusi, sama täällä, j24 loppuosa auki, samoin s21 ja muutakin, ei vaan loksahda, vaikka ei vaikuta vaikealta.
6. Myy15.3.2024 klo 12:44
P20 kuva ei aukea meikäläiselle. Voisko joku selventää?
7. Vieno15.3.2024 klo 12:46
Ettei olisi ex-pilapiirtäjä
8. Myy15.3.2024 klo 12:59
Kiitos, Vieno! Ristikko valmis. Matille: S21 kysyy millainen eikä mikä.
9. Matti15.3.2024 klo 13:50
Kiitti Myy muttei vieläkään lepata
10. Rampe15.3.2024 klo 15:18
Matti, S21 on pesty ja kuivumassa.
11. Virkku15.3.2024 klo 15:20
Ristikossa on runsaasti vihjekuvia, joita on tosi vaikea tulkita oikeilla vastaussanoilla. Risteävistäkään ei ole juuri apua. Kokonaisuudessaan tämänkertainen ristikko tuntuu oudolta.
12. Uusi15.3.2024 klo 15:28
Minulla ei nyt juuri sytytä U21 eikä O27
13. Tulkitsija15.3.2024 klo 15:52
Uusi, U21 ääntä, O27 yhdyssana, vaikka noin lyhyt onkin.
Mieleisin HS-ristikko pitkään aikaan, ei tavanomaisia intiajuttuja, kuten joku jo totesikin.
14. kaplas15.3.2024 klo 15:55
Juu. Pidin
15. Uusi15.3.2024 klo 17:13
Tulkitsija, kiitos. Keksinkin, tosin vain toisin päin.
Nyt vielä N 18 keksimättä.
16. kaplas15.3.2024 klo 17:21
Pääkuvan hauskuudesta voi olla monta mieltä?
17. Jiikoo15.3.2024 klo 18:15
Uusi, tosi iso eurooppalainen maanisäkäs näyttää menettäneen osan olemuksestaan.
18. Uusi15.3.2024 klo 19:01
Jiikoo, kiitos. Nyt Ok. Olin laittanut astiakuvasta alaspäin "edus". Ei ihme, että takkusi.
19. kaplas15.3.2024 klo 19:31
A22 täysin identtinen ristikossa 3307
20. Tenori16.3.2024 klo 09:41
Mitä ihmettä on kuvassa K10? Sain kyllä sanan, mutta en saa kuvasta ja sanan yhteydestä siihen mitään tolkkua.
21. Pike16.3.2024 klo 10:07
henkilö
22. Jondalar16.3.2024 klo 10:13
Hankalia paikkoja oli ja tein muutamia virheitä. Niinpä tulostin uuden blancon ja kirjoitin siihen kaiken puhtaaksi. Melko kova työ.
23. Pekkatyttö16.3.2024 klo 10:30
Paljon on laatijamme Aulis pakaroistaan löytänyt kyllä pitäisi jo vaihtaa heebo toiseen
24. Tiltti16.3.2024 klo 10:31
S20 löysin ainakin kolme kirjainta joilla tulee hyväksyttävä sana. Yksi musiikkityyliin liittyvä henkilö, yksi purjeveneilyssä käyttäviin kenkiin tai veneeseen liittyvä slangisana ja yksi verkkokalastusta harrastaville tuttu työkalu. Menipä arpapeliksi. Ja talouden matalasuhdannekin oli huomioitu, siitä pisteet Aulikselle. F5:n yhdyssanan teennäisyyttä jo onkin aiemmin kommentoitu.
25. Virkku16.3.2024 klo 10:40
Tenori. K10 kuva on todellakin epäselvä kuten monet muutkin. Kuvassa on sarjakuvahahmo, Vihtorin kumppani.
26. Mummo16.3.2024 klo 11:04
En saa olympiarenkaista selvää. Saan siihen sanan jos toisenkin, mutta en käsitä mistä sana tulee.
27. Uusi16.3.2024 klo 11:38
Mummo, kuva on vajaa. Samoin sitten ratkaisusanakin
28. Jiikoo16.3.2024 klo 11:40
Lainaus: 24. Tiltti 16.3.2024 klo 10:31
S20 löysin ainakin kolme kirjainta joilla tulee hyväksyttävä sana. Yksi musiikkityyliin liittyvä henkilö, yksi purjeveneilyssä käyttäviin kenkiin tai veneeseen liittyvä slangisana ja yksi verkkokalastusta harrastaville tuttu työkalu. Menipä arpapeliksi.

Arpomisen tarvetta ei liene. Kaikilla kolmella vaihtoehdoillasi toki saataisiin ristikkokelpoinen 8-kirjaiminen sana, mutta tässähän haetaan 4-kirjaimista sanaa, jonka tulisi sellaisenaan olla ristikkokelpoinen. Mielestäni vain yksi on.
29. Uusi16.3.2024 klo 11:46
Jiikoon kanssa samaa mieltä S 20 kohdasta
30. Ellei16.3.2024 klo 11:46
QR2 tarjoaa mysteerikuvan. Onkohan sanan tarkoitus olla vajaa?
31. Jiikoo16.3.2024 klo 11:53
Ellei, mysteeri minullekin. Saamani ratkaisusanan perusteella voisi olla tiivisteenä käytettävä ns. O-rengas tai tässä lähinnä sellaisen tyypillinen materiaali. Vajaa kohta mielestäni harhautus eli epäoleellinen.
32. Jiikoo16.3.2024 klo 12:03
Minulla tämä taitaa jäädä ratkaisematta, jo toinen tapaus lyhyen ajan sisällä! Kyöräkkäänkyydityskärryille H11 en löydä sanavastinetta (tuotemerkkiä?) enkä Fatimalle K15 likikaimaa, joten alimman pääkuvalauseen 1. sana jää vahvistamatta. Kuvassa J24 kuvittelen näkeväni jotakin sidelankaa, jonka päällä taalan tunnuksella varustettu sinetti. Siitä saatavan (synteettisen?) sanan kanssa yhteensopiva sana pitäisi saada vihjeistä P22 ja S21. Vajakin kyvyillä ei onnistu, pitää antautua. Ei mikään elämää suurempi asia sinänsä.

Onkohan muuten Ratkojat-sivuston kontribuuttori talvilomalla? Luulisi sieltä lauantaina jo täsmäapuja löytyvän, vaan enpä ole löytänyt!
33. Ellei16.3.2024 klo 12:15
Kiitos Jiikoo, materiaalipa hyvinkin tarjonnee passelin ratkaisun lyhyesti ja ytimekkäästi. J24 toi intuitiivisesti mieleeni 30-luvun tunnetun ajanjakson ja sain sen istumaan kun otin hengellisen ulottuvuuden P22 kohtaan. Ja sillä...!
34. Uusi16.3.2024 klo 12:17
Jiikoo, J 24 liittynee rahamaailmaan.
Käyrä alaspäin ja päällä "raha"
35. Jiikoo16.3.2024 klo 12:50
Ellei ja Uusi, kiitos vihjeistä! Henkilön M23 arvaustunnistus oli minulla pielessä ja alkukirjain siksi väärä. Nyt enää ongelmaa siinä, että P22 pukkaa etu- ja takavokaalia samaan sanaan, joten minulla on pakko olla jotain feelua muissa sanoissa.

Nyt panen kuitenkin läppärin kannen kiinni joksikin aikaa ja lähden vinguttamaan Museokorttia. Palaamisiin!
36. Maikku16.3.2024 klo 13:33
Jiikoo 35. P22. Laita saarnan jälkeen kädet ristiin ja katse taivaaseen ja sano viimeinen sana.
37. Artsi16.3.2024 klo 13:41
Tällä kertaa ristikon ratkomisessa oli haasteita eilisen päivän mennessä levon merkeissä. Oli järkevä päätös pistää ristikko sivuun ja jatkaa hyvin nukutun yön jälkeen. Tämän ristikon suurin haaste oli sumeat kuvat jonka myötä vaikeusaste kasvoi. PQ22 vihjekuva oli erityisen vaikea sen sameuden vuoksi. Onneksi hiffasin katsoa digiversiosta, koska muodostunut ratkaisu kummastutti. Ei ollut läpihuutojuttu tällä kertaa.
38. Vieno16.3.2024 klo 13:42
JiiKoo "sidelanka" on talouden suuntaa osoittava käyrä. Lasten rattaiden tuotemerkki paikkaan H11. Fatima lienee naisen nimi, mutta ratkaisuun tulee muunnos, jolla saa miesten kuvia.
Työläs oli, kun ei tunnista henkilöitä kuvista.
39. Mummo16.3.2024 klo 14:37
Uusi:
Mummo, kuva on vajaa. Samoin sitten ratkaisusanakin

Tiedän tämän, en vaan keksi mikä se kokonainen sana on. Yleensä nämä vajaatkin sanat tai takaperin olevat sanat ovat oikeita sanoja. Tähän en sellaista saa. Kaikki muut sanat näyttävät oikeilla.
40. Jaskari16.3.2024 klo 14:58
Ruudussa S21 on vaate, mutta siihen kävisi 2 alkukirjainta, mutta kumpi niistä?
41. J.m16.3.2024 klo 15:08
Mummo tässä liiankin helppo vinkki : vajaa kilpailut.
42. J.m16.3.2024 klo 15:22
Jaskari , onkohan kaikki risteävät oikein ? Kait vain yksi konsonantti sopii , jos adjektiivia haetaan ?
43. Aira16.3.2024 klo 18:57
Jiikoo, H11 on lemmikkien kuljetukseen tarkoitettu kärry, mihin viittaa ratkaisusanan loppu. Löytyy Googlesta.
44. Arto16.3.2024 klo 19:04
T10 ei säteile lainkaan !
Aivan tuntematon kasvo.
45. Pekkatyttö16.3.2024 klo 19:37
Miksi Lehto tekee näitä ristikkoja?
Ne ovat tosi huonoja niin vihjeiltään kuin toteutuksiltaan
Vasta-argumentti typeryksille älä ratko on huono koska ethän voi kritisoida ilman tutustumista kyseiseen laatijan tekeleisiin
Kyllä hesari on arkajalkainen kun se ei uskalla vaihtaa laatijaa toiseen tämä kyseinen 50- luvun billybins on eläkkeelle joutava ukkeli
Vai onko Hesarilla manit loppu finito
46. Ansku16.3.2024 klo 19:50
Arto: on edesmennyt, vasemmistolainen poliitikko, toiminut ministerinäkin
47. Ansku16.3.2024 klo 19:52
Lisäys edelliseen: sukunimi muodostaa ratkaisusanan alkuosan :)
48. Jaskari16.3.2024 klo 19:54
Vihje S21 paita, onko paidassa jotain tavallisuudesta poikkeavaa, koska näyttäisi, ettei siihen tule sitä helpointa vaihtoehtoa,?
49. Jondalar16.3.2024 klo 20:13
Paita on pesty ja ripustettu kuivumaan.

Tunnistin heti ensi silmäyksellä T10. Hän kätteli minuakin 60-luvulla ollessaan presidenttiehdokkaana.
50. Arto16.3.2024 klo 20:13
Kiitos Ansku.
Just keksin kuka henkilö on.
51. Jiikoo16.3.2024 klo 20:17
Jaskari, jos paidan puhtaus ja sileys lasketaan ”tavallisuudeksi”, ei paita ole poikkeuksellinen. Olen itse vasta tämän päivän vinkkien avulla muuttanut ratkaisusanani ja alan olla ristikon tuohon tienooseen tyytyväinen.
52. Jiikoo16.3.2024 klo 20:19
Lainaus: 36. Maikku 16.3.2024 klo 13:33
”Jiikoo 35. P22. Laita saarnan jälkeen kädet ristiin ja katse taivaaseen ja sano viimeinen sana.”

Kiitos kaunis, Maikku! Tarjoamaasi sanaa olin sovitellut tuohon jo varhaisessa vaiheessa, eikä se silloin sopinut. Nyt sopii.
53. pelaaja16.3.2024 klo 20:28
Vieno 38, kyllä tulee kuvia naisista, kun vaan hakee ns. oikealla ratkaisulla. Wikipedia mainitsee tuon ratkaisun yhdeksi muunnosversioksi Fatimasta.

Aika fiksu vihje tuo oik. alanurkan 'Aadam tästä tähän' (4).
54. Jiikoo16.3.2024 klo 20:41
Lainaus: 43. Aira 16.3.2024 klo 18:57
”Jiikoo, H11 on lemmikkien kuljetukseen tarkoitettu kärry, mihin viittaa ratkaisusanan loppu. Löytyy Googlesta.”

Kiitos, Aira! Sellaistakin olin ehtinyt eilen (mieleen tulevan vaakasanan perusteella) vähän uumoilla, vaikka olin silloin vielä vahvasti siinä uskossa, että kärry on sentään pikkukersoille eikä lemmikkieläimille tarkoitettu. Eivätkös sellaiset osaa kulkea ihan omin jaloin? Ratkaisusanaoletetulla en vain ole saanut kärryä hakukoneesta ulos. Kuva-Googlen hakusanalla ”PET STROLLER” sylkee kärryjä vaikka kuinka, mutta en vain keksi niistä mieleisiä tai olen malttamaton vierittelijä. Pitäisiköhän hakeutua vanhoilla päivillä hakukoneenkuljettajakoulutukseen?

Minulla lienee yhä vikaa viereisissä sanoissa, niin ilmeisiltä kuin ne vaikuttavatkin. Pitää jatkaa harjoituksia.
55. Arto16.3.2024 klo 20:50
Rakastathan eläimiä !
56. TJV16.3.2024 klo 21:11
Ei mut hei. Nyt se taisi valmistua! En ole näin paljon aikaisemmin joutunut kumittamaan.
57. Jaskari16.3.2024 klo 21:48
Vihjeestä, METALLIA ULKOMAILTA, piilokirjain puuttuu.Ei järjellistä sanaa, vaikka risteävät tuntuvat olevan oikein.Oletteko saaneet järkevää?
58. Juho16.3.2024 klo 21:57
Jaskari, oletko jo katsonut vihjeen U1?
59. Sir Wanderer17.3.2024 klo 00:19
Tulihan tämä lopulta valmiiksi. Olen sitä mieltä, että ristikoiden pitäisi pääsääntöisesti ratketa yleissivistyksen ja nokkeluuden avulla, mutta ne eivät näissä nykyisissä riitä. Paras esimerkki on mielestäni vihje H11, jossa on eläintenkuljetuslaite, jollaisen olemassaolosta en ole ollut tietoinen ollenkaan. Tuskin moni muukaan. Ei tuollaisia saisi käyttää. Toki sanan sitten googlettamalla löytää. Mukavia vihjeitä tässä olivat minusta mm. S1 ja T10.
60. Elva17.3.2024 klo 11:00
Kuvassa H11 näkee suurennettaessa että kärryissä on koira.

Mielestani paras perjantairistikko aikoihin.
61. Uusi17.3.2024 klo 11:50
Minäkin tykkäsin tästä ristikosta.
62. Jiikoo17.3.2024 klo 12:29
Lopultakin älysin kyseenalaistaa keskimmäisen ”pääkuvalauseeni” ensimmäisen sanan kaksi kirjainta. Ne vaihdettuani löytyivät ne helkkarin koirankuskausrattaat (ehkä tarpeellista tietää, että sellaisia on todella olemassa?) ja Fatimastakin tuli joten kuten passeli sana. Ristikkoni on nyt täynnä, mutta en osaa riemuita. Kiitokset kuitenkin kaikitenkin kaikille miestä mäessä auttaneille palstalaisille!
63. Arto17.3.2024 klo 12:33
Ex -pilapiirtäjä !
Entä sitten ?
64. Jiikoo17.3.2024 klo 12:42
Lainaus: 55. Arto 16.3.2024 klo 20:50
”Rakastathan eläimiä !”

Totta Mooses! Meillä on ollut viime vuosina kaksikin hoitokoiraa. Toisesta olemme pitäneet huolta sen isäntäväen lennähtäessä Kanarialle golfaamaan tai maan ääriin tutkimusmatkailemaan, toinen taas on tullut ”mummolaan yökylään”, kun sen sinkkuisännän on ollut helpompi lähteä viikonloppureissuilleen ilman koiraansa. Kumpikin dogi on ollut mitä rakastettavinta lyhytaikaisseuraa mutta yhtä kaikki vahvistanut käsitystämme, ettemme sittenkään halua ottaa omaa lemmikkieläintä sitomaan vapauttamme.
65. PM17.3.2024 klo 13:04
Ristikko tuli ratkontavuoroon tänään viikonlopun eräiden ristikoiden ja muiden aktiivisuuksien jälkeen. Menikin läpi päätyyn asti omin avuin, ei tullut tarvetta turvautua tietolähteisiin. Harmaiden risteävissä oli kyllä kolme uutta ja epävarmaa sanaa.

Sitten tuli aika faktantarkistuksille. Niisä on paljastunut yksi väärä kirjain, kahden jokseenkin uuden risteävän sanan yhteinen. Jopa nuo kolme harmaiden risteävää saivat varmistuksen.

Jäi varsin positiivinen mielikuva ristikosta, siltikin, vaikka pääkuvan kuvakieli ei sitä olekaan. Pääkuvasta voisi tulla mieleen vaikkapa tämän maan hallitus. joka yrittää antaa juurihoitoa, mutta sivulta tulee uhkaa. No, pitäisi ehkä täällä välttää politikointia. Etenkin, kun epätoivottavca valtiomies oli jälleen vihjekuvassa.
66. Arto17.3.2024 klo 14:09
Hei Jiikoo (64) !
Kai ymmärsit myös ratkaisuvinkin, jonka yritin sisällyttää viestiin: Rakasta lemmikkejä !
67. Jiikoo17.3.2024 klo 14:14
Arto, kiitos kun panit ajattelemaan tuotakin aspektia! Toki ymmärsin ratkaisusanan selvittyä, mutta en tullut yhtään ajatelleeksi että tällä oli yhteyttä myös kysymykseesi :o)
68. Arto17.3.2024 klo 14:47
Ok.
Pääasia, että ratkaisu löytyi !
69. Juho17.3.2024 klo 15:06
Pääkuvasta tulevan alimman rivin eka sana voisi tulla superlatiivin tai komparatiivin muotoiseksi, jos FATIMASTA -
sana päättyy i tai e kirjaimeen. Eikö tuo viikatemies kuitenkin saattelisi kehnoimpaan tilaan tuota hoidettavaamme?
70. Aksu18.3.2024 klo 19:02
Ylläpito korjannee tämän säikeen otsikon samaan muotoon kuin entisetkin Hesarin säikeet?
71. Ylläpito18.3.2024 klo 19:03
Näin on ollut pitempään tarkoitus mutta tehdäänpä nyt.
72. Aksu18.3.2024 klo 19:09
Sepä kävi nopeasti, kiitos!
73. Raili19.3.2024 klo 08:55
Mitä ihmeen mönkijöitä näkyy ruudussa F21?
74. Rampe19.3.2024 klo 09:39
Raili, mönkijät ovat suurimpia näätäeläimiämme.
75. Raili19.3.2024 klo 10:52
No niinpä tietenkin. Kiitos Rampe!
76. RXA19.3.2024 klo 11:22
Tuosta Fatimasta vielä: Olisiko superlatiivin paikka jos potilaan vieressä seisoisikin vikkatemiehen tilalla itse vanha kehno!
77. Elisapet20.3.2024 klo 19:24
P 20 oli ristikossa jokin aika sitten, jolloin ratkaisuksi kai tuli eräs valtio. Nyt kautta rantain saman ratkaisun musiikkipitoinen kiepsautus, kai.

Mutta en käsitä tuota kuvaa! Mitä se esittää, mitä mitä?
Oikein päin katsottuna en hahmota siinä mitään järkevää. Nurin käännettynä näen siinä jättikokoisen kasvin lehdelle asetetun hyökkäysvainun.
78. Arto20.3.2024 klo 19:36
P20: Onko siinä ex-pilapiirtäjän (7) edessä viiva ?
79. Jiikoo20.3.2024 klo 19:51
Arto, mitä ilmeisimmin on.
80. Eikka20.3.2024 klo 19:55
Lainaus: 78. Arto 20.3.2024 klo 19:36
P20: Onko siinä ex-pilapiirtäjän (7) edessä viiva ?

–:han siinä, ihan perinteisessä merkityksessään.
81. Arto20.3.2024 klo 20:52
Ok, kiitos Jiikoo ja Eikka !
Melkein samassa, kun tänne kirjoitin, taisin keksiä ratkaisun.
82. Ananias21.3.2024 klo 14:43
Keiteleellä oli ainakin muutaman vuosikymmenen ajan toiminnassa Puikkarinhovi-niminen soittoruokala, mutta eipä näkynyt enää toissa kesänä olleen toiminnassa.
Keiteleläiset kävivät siellä pikku ryypillä kun lähin viinakauppa oli vauraalla Pielavedellä.
83. Elisapet21.3.2024 klo 15:21
Suurkiitos eilisistä keskusteluistanne Arto, Jiikoo ja Eikka. Täällä porstuassa korvat höröllä kuuntelin. Ja jopa ymmärsinkin, mistä puhuitte.
84. Jiikoo21.3.2024 klo 15:30
Puikkari-niminen viihdekylvehtimön ja uimahallin risteytys löytyy Pudasjärveltä. Ei ole tullut vielä vierailluksi, vaikka olen harva se talvi samassa ”kaupungissa” hiihtelehtimässä pistäytynytkin (Syötteellä).

Idän uusimperialismipyrkimyksiä seuratessa ja tämän keskustelun yhteydessä tulee mieleen erään visavuorimiehen terävä piirros siltä ajalta kun kulutin vielä 2-opettajaisen kansakoulun alemman luokkahuoneen pulpettia. Piirros lienee tekijänsä kansainvälisesti huomatuin ja herätti ainakin täällä koti-Suomessa kovan ulkopoliittisen äläkän.

https://aijaa.com/pSaJrf
85. Arto5.4.2024 klo 12:31
Juho 69:
Mallivastauksessa lukee fatme (pahempaan).
Kelpasikohan fatmi (pahimpaan) ?
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *