KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > INITIAALIT TAHATTOMASTI OIKEA SANA TMS.

5350. Initiaalit tahattomasti oikea sana tms.

Eki12.2.2010 klo 08:13
Olen pitkään tarkkaillut mm. laulujen nimistä, muodostuisiko alkukirjaimista oikeaa sanaa. Tosi harvinaista se on. Esimerkiksi Lucy in the Sky with Diamonds ei tällä systeemilla ole LSD vaan LITSWD. Lisäksi se on arveluttava, koska yhteyden väitetään olevan tahallinen.

Haetaan siis kappaleista, elokuvista, kirjoista yms. sekä ihmisen nimistä seuraavankaltaisia juttuja:

MOKA = Martti Oiva Kalevi Ahtisaari
SOS = Se on salaisuus (Rainer Frimanin Syksyn sävel -voittaja)

MOKA on klassikko. Löydetäänkö uusia klassikkoja? Minua oikeasti kiinnostaa, mitä löydetään. Ei tarvitse hätäillä, lisätääön aina, kun löytyy. Minäkin tarkkailen nyt entistä suuremmalla innolla, mitä löytyisi.

Kun monessa säikeessä merkintätapoja on melkein yhtä monta kuin kirjoittajia, toivon, että initiaalit isolla, välilyönti, on-merkki, välilyönti, löydös ja mahdollinen selitys perään sulkuihin.
2. Jukkis12.2.2010 klo 08:28
Esim. tämmöisiäkö:

DAD = Disneyland After Dark

Tosin varmaan suomenkieliset olis kivempia, luultavasti englanniksi noita löytyy aika tavalla.
3. Eki12.2.2010 klo 08:33
Just niin kuin Jukkis tuossa yllä sanoi.

Tuo on oikea ja suomalaiset mieluisampia. Esimerkiksi ei ole kauhean kiinnostavaa, että Dire Straitsin kappale Love over gold on LOG eli tukki, koska englannin kieli on täynnä kolmikirjaimisia sanoja. Bändien nimissä lyhytkin ok. Ja valinta on sittenkin eniten keksijänsä hallussa.
4. Jukkis12.2.2010 klo 08:47
Ehkä tämäkin on lähes kiinnostava:

UKK = Uudet kymmenen käskyä (Staminan levy)
5. Jukkis12.2.2010 klo 10:15
Tämä tietysti sopii hyvin:

EKI = Eräänä kesäisenä iltana (Leevi and the Leavings)
6. Jukkis12.2.2010 klo 10:26
Mutta eikös tällaisella touhulla ole nimikin, hönötys:

HÖNÖ = Huimia öitä, niukasti öljyä (Popeda)
7. Eki12.2.2010 klo 10:28
Ajattelin mainita tämän, koska tosiaan saimme siitä idean Sanasepot-ohjelman osiolle, mutta nimi lienee Popedan päässä syntynyt niin päin, että ensin on sana HÖNÖ ja sitten ilmaisu.

Tämän saitin alkukirjainketjuhan on täynnä näin päin syntyneitä ilmauksia.
8. Jukkis12.2.2010 klo 10:37
Niin tosiaan, hönöttäminen on toisinpäistä toimintaa.

GSM:hän on hönötetty. Alunperin Groupe Spécial Mobile (digitaalista matkapuhelinsysteemiä kehittelemään perustetun työryhmän mukaan). Sitten kun GSM yleistyi, se piti hönöttää, eli nyt se sitten tarkoittaakin Global System for Mobile Communications .

Poikettiin asiasta.
9. Juhani Heino12.2.2010 klo 11:29
Vahinko että "Joulu on jo ovella" ei ole laulun nimi...

SOMA = Sä olet mun aurinko (Kosonen)
10. Marcus12.2.2010 klo 21:02
HAI = Hän antoi ilon (Reijo Rajala)
ALA = Alla lempeän auringon (Raaka-Arska)
HOT = Hyvän olon tunne (Matti Inkinen)
11. iso S12.2.2010 klo 22:42
Paljastitko kuitenkin:
EKKU = En kerro kenestä uneksin (Tapio Rautavaara)

Lomasaarellakin voi olla isänmaa mielessä:
KOS = Kotimaani ompi Suomi

Vastaus kysymykseen:
OON = Ootko onnellinen nyt (Georg Malmsten)
12. Libero12.2.2010 klo 22:57
LEMU = Länsirintamalta ei mitään uutta (Erich Maria Remarquen romaani ja Lewis Milestonen elokuva)

HELL = Hätä ei lue lakia (Howard Hawksin elokuva)
13. Marcus12.2.2010 klo 23:11
KOE = Kadonnutta onnea etsimään (Selma)
KILO = Kristus itse läsnä on (Jaakko Löytty)
KOKO = Kännissä on kiva olla (Sepi Kumpulainen)
14. Marcus13.2.2010 klo 00:32
MOT = Maailma on tyly (Kolmas nainen)
MAO = Meillä aate on (Kulttuuritalon Punatytöt)
LOST = Lavea on synnin tie (Asko Tynjälä)
MOKA = Maantie on kulkijalle avoin (Esko Rahkonen)
MAMO = Mun aika mennä on (Sauli Lehtonen)
15. Eki15.2.2010 klo 22:03
Englanninkielisiä, valitettavasti:

ROB = Roll over Beethoven (Chuck Berry ja tuhannet muut)
RATS = Roll away the stone (Mott the Hoople)
16. Kravattimies16.2.2010 klo 12:44
Ohjelma haki tältä koneelta nämä.

Alkukirjaimet laulun nimestä:

ASE = Annoit Suunnan Elämään - Anne Mattila

DIA = Did It Again - Kylie Minogue

KK = Karjalan Kunnailla

KMS = Kilpisjärven Mahtava Saana - Eero Sinikannel
km/s eli kilometriä sekunnissa

LIAR = Life Is A Rollercoaster - Ronan Keating

MONK = Maa On Niin Kaunis

OY = Only You - Diana Ross

SLY = She Loves You - The Beatles

STAR = Sua Tahdon Aina Rakastaa - Arja Koriseva

TPS = Tule Paikkaan Suojaisaan - Matti Esko

TOTT = Täss' On Tukku Tyttölöitä - Kalajoen Nuorten Kuoro Fermaatti


Alkukirjaimet laulun ja esittäjän nimestä tai päinvastoin:

ALA = Aale Lindgren - Air

ALAS = At Last - Alan Silvestri

BINS = Bardot - I Need Somebody

EKE = Eija Kantola - Enkelikello

ESTO = Elämäni Soinnut - Teppo Oinas

HEAL = Hyvä Elämä - Arvi Leskinen

HTB = Help! - The Beatles
tv-kanava

HV = Hanne - Verushka

IRAK = Itämaista Rakkautta - Ari Klem

KKK = Kiviset Kadut - Karma

KM = Kahden - Marita

KPL = Kultareunapilvet - Petri Laaksonen

KRP = Keinumorsian - Raimo Piipponen

MAHA = Mikko Alatalo - Hyasinttien Aikaan

MMM = Makeelta Maistaa - Marion

MOA = Marion - Oven Aukaisin

OKRA = Oi Kuusipuu - Ritva Auvinen

RKP = Rannalla - Kaija Pohjola

SOSE = Savonlinnan Oopperajuhlakuoro - Suloäänet Enkelten

TIK = Tangokavaljeeri - Ilpo Kaleva

TITO = Tango Illusion - Teuvo Oinas

TOES = Teppo Oinas - Elämäni Soinnut

TOO = Tervatontut - Onnekas Orava

TOTI = Teuvo Oinas - Tango Illusion

TV = 1-2-3-4-Tulta! - Vicky

Mokia voi olla.
17. Eleth16.2.2010 klo 14:28
Kukaan ei ole vielä muistanut perinteistä suomalaista ja itseäni kovasti huvittanutta:

NATO=miehen sisko

Onneksi oma natoni ei ole innokas hyökkäilemään kenenkään kimppuun..
18. Eleth16.2.2010 klo 14:29
Ja taas voisi lukea säännöt ennenkuin innoissaan kirjoittaa.. No, menipähän vähän asian vierestä, mutta voi selittää, miksei kukaan sitä ole muistanut.. :)
19. Pena16.2.2010 klo 16:10
CATS = Carve Away The Stone (Rush)
WHO = We Hold On (Rush)

By The Way:

BTW = Between The Wheels (Rush)
20. Juhani Heino16.2.2010 klo 16:45
HIMA = Here in My Arms (Richard Rodgers & Lorenz Hart -tuotantoa)

Tuli mieleen HIM-yhtyeen biisistä jossa on edessä vielä "Right".
21. iso S16.2.2010 klo 19:32
YSL eli Yves Saint Laurent oli muotiguru, mutta paljastuuko hänen todellinen minänsä virsikirjasta?

YSL = Ystävä sä lapsien
22. PS17.2.2010 klo 10:51
NaKu = Helsinkiläisen salipandyseuran: Naseus Kunniaan -lyhenne. (En tehnyt lyöntivirhettä)
23. Juhani Heino17.2.2010 klo 18:57
RUTH = Running Up That Hill (Kate Bush)
24. iso S18.2.2010 klo 18:55
Päivän Hesarissa sarjakuva Masi kalastelee näillä samoilla apajilla. Lotinan kokkailema pöperö:

LIMA = lihaa imelletyssä maa-artisokassa

[PS, ei lyöntivirhe, mutta sääntörikkomus. Tahattoman sanan pitää muodostua alkukirjaimista ja uskon Ekin tarkoittavan nimenomaan kunkin sanan alkukirjainta. Silloin on kyseenalaista kelpaisiko minunkaan esimerkkini.]
25. Juhani Heino18.2.2010 klo 19:08
Sopiihan sekin että Lotinalla on LIM eli ruoan raja-arvo...

Itse aioin laittaa SIP = Suicide Is Painless, mutta se ei näköjään olekaan virallinen nimi, vaan "Theme from M*A*S*H (Suicide Is Painless)".
26. Jukkis18.2.2010 klo 19:48
Sen verran hupaisa yhteensattuma, että laitan:

Manic Street Preachers on versioinut tuon SIP:n, ja sitten niillä on biisi
MASH = Me And Stephen Hawking
27. Matti18.2.2010 klo 19:53
Lihaa imelletyssä maa-artisokassa, sekä maasta että artisokasta on otettu alkukirjaimet. Sallittakoon.

Mutta tällaisissa tapauksissa alkaa aina miettiä, mikä oli jutun alkukielinen versio, ja oliko suomennos siitä kovinkin kaukana. Alkukielistä versiota on kai mahdoton jäljittää?
28. Marcus18.2.2010 klo 19:57
[Vilkuilin kirjahyllyyn.]

LEO = Liukuhihna ei odota (Turek Svatopluk, alkuteos Botostroj)
YMS = Yhdeksän miehen saappaat (Pentti Haanpää)
29. Jukkis18.2.2010 klo 20:40
No ei tuon alkuperäisen Masin löytäminen kovin mahdotonta ollut:
_http://www.chron.com/apps/comics/showComick.mpl?d ate=20091128&name=Beetle_Bailey

Sliced Liver Over Prunes = S.L.O.P
30. Marcus18.2.2010 klo 23:13
EVER = Ei voi elää rakkaudesta (Yö)
31. Juhani Heino18.2.2010 klo 23:17
HITS = Hole in the Sky (Black Sabbath)
32. Marcus18.2.2010 klo 23:48
POP = Pojat on poikia (Klamydia)
SAD = Sou ai drink (Klamydia)
33. Tuomas L.19.2.2010 klo 19:40
MONK = Missä olet nyt, Kristiina (Pekka Ruuska)
PALOI = Put a lid on it (Squirrel Nut Zippers)
34. Marcus19.2.2010 klo 20:08
[Lastenkirjoja.]

KAI = Kasimir auttaa isää (Olli Kuusisto)
AJA = Anna ja aikalaatikko (Michael Foreman)
35. iso S20.2.2010 klo 15:36
[Virsikirjasta]

HAMA: Herra anna meille apusi!
JOE: Jeesus olet elämäni
KOK: Kivi onko kourassani
SOTA: Sinä olet tullut avukseni
VPK: Vihan päivä kauhistava!
36. marjuko20.2.2010 klo 15:49
JAN = Ja aurinko nousee (Ernest Hemingwayn romaani)
37. Jukkis20.2.2010 klo 16:05
ISO S = In Search Of Space (Hawkwindin levy)
38. Marcus20.2.2010 klo 20:15
OVI = Olen vieras iltatiellä (Juhani Eriksson)
OSA = Olen sinun ainiaan (Eila-Helena)
OON = Olen onnellinen nainen (Nisa Soraya)
TOM = Taas olet mun (Costi)
SOI = Sä olet ikuisuus (Tarja Ylitalo)
OTE = Olet tärkein elämässä (Keijo Paananen)
OOT = Olet onneni tähti (Arvi Hänninen)
OMA = Olet maamme armahin (trad.)
OLO = Oikean löytänyt oon (Finlanders)
OMAT = Olkoon mielesi aina taivaallisiin (Hautaniemen sisarukset)
39. Juhani Heino20.2.2010 klo 20:49
TUT SAW = Take Up Thy Stethoscope And Walk (Pink Floyd)
- matkailuesitteestä löytyi "The very moon Tut saw, too!"
40. Marcus20.2.2010 klo 21:12
OSAT = Onks sul antaa tulta (Teppo Nuorva)
KAJO = Kohtalo antaa ja ottaa (Jussi Seppänen)
41. Tuomas L.21.2.2010 klo 10:54
POP = Poppeli on puu (Matti Pellonpää)
ART = Anna rakkaudelle tilaisuus (Seija Simola - olikohan liian taiteellinen laulu pärjätäkseen Euroviisuissa?)
SOI = Sexi on in (Clifters)

Pop Art on Transvision Vamp -yhtyeen levy, joten noista muodostuu jopa lause: "Pop Art soi."
42. Eki21.2.2010 klo 12:16
LARS = Like a Rolling Stone (Bob Dylan)
43. Marcus21.2.2010 klo 16:22
AJA = Alkoholi ja aivot (Jaakko Sippolan lyhyt opetuselokuva)
EKA = En kuin aikuinen (Carin Öfverbergin lyhytelokuva)
44. iso S21.2.2010 klo 21:17
EMU = Ethän minua unhoita (mm. Metro-tytöt)
45. Arskis21.2.2010 klo 21:29
AJO = Ainut ja oikea (Sebastian Ahlgren)
46. marjuko21.2.2010 klo 21:43
ISO = I'm Stepping Out (John Lennon)
ASU = All Shook Up (Elvis Presley)
SOL = Shot of Love (Bob Dylan)
WALL = With A Little Luck (Paul McCartney & Wings)
TINA = This Is Not America (David Bowie)
47. RA21.2.2010 klo 22:08
HIK = Hoidin itseni kuntoon (Martti Servo ja Napander)
48. Eki21.2.2010 klo 22:11
HIK = Hoida itses kuntoon (Maarit)

(vähän peesasin)
49. Arskis22.2.2010 klo 10:47
ASA = Ajattelen sinua aina (Olavi Virta)
ESA = Ei Sheena ainakaan (Surf Luonteri)
OSA = Olen sinun ainiaan (Eila-Helena)
50. Marcus23.2.2010 klo 01:29
JOPO = Jos oisin Pelle Olsson (Benny Törnroos)
51. Marcus23.2.2010 klo 01:54
OMII = Oi mikä ihana ilta (J. Karjalainen)
52. Marcus23.2.2010 klo 02:06
POP = Poliisi on pop (Irwin)
53. RA23.2.2010 klo 02:09
POP = Päättyneet on päivät (Tapani Kansa)
54. Marcus23.2.2010 klo 13:11
VATI = Vuotaa armo, taivaan ilo (Lauluyhtye Rajaton)
55. Marcus23.2.2010 klo 22:19
TAO = Tulet aina olemaan (Katri Helena)
OMA = Olet mukanani aina (Markku Laamanen)
IMI = Isi miksi itket? (Mikko Salmi)
JIM = Jeesuksen ikäinen mies (Mikko Salmi)
JOO = Jos olet onnellinen (Matti & Teppo)
OIH = Olet ihme häikäisevin (Timo Jämsen & Four Cats)
ANOT = Arkana nyt olen tullut (Jaakko Ryhänen)
LOSS = Lottovoitto on syntyä Suomeen (Kari Tapio)
56. Kravattimies24.2.2010 klo 00:18
[Kari Tapion lottovoitto onkin häviö = LOSS]
57. Marcus24.2.2010 klo 00:45
HIV = Haista itse vaan (Irwin Goodman)
INKA = Ihan niin kuin aikoinaan (Charlies)
58. Marcus24.2.2010 klo 14:11
TOSI = Tää on se ilta (Ville Leinonen)
59. Juhani Heino24.2.2010 klo 20:24
TALK = Try a Little Kindness (Glen Campbell)
WAY = Who Are You (Who)
WAY = What's Another Year (Johnny Logan)
60. Marcus25.2.2010 klo 01:36
KEHO = Kun eron hetki on (Mamba)
61. marjuko25.2.2010 klo 11:12
PATO = Passion And The Opera (Nightwish)
62. Marcus25.2.2010 klo 14:57
KYY = Kaikki yhtä ympyrää (Pepe Willberg)
63. Marcus25.2.2010 klo 21:42
EKA = En katso aurinkoon (Kristian)
64. marjuko25.2.2010 klo 22:33
BATH = Beating Around the Bush (AC/DC)
BIO = Bring It On (Lynyrd Skynyrd)
MATS = Maasi ei tarvitse sinua (CMX)
65. [marjuko]25.2.2010 klo 22:34
[Ja Bronssi-huumassa eka Bäin Beetä, ähhhhh...]
66. [marjuko]25.2.2010 klo 22:39
[Kuin myös MATS... äh, nyt jäähylle]
67. Marcus26.2.2010 klo 12:35
HYI = Hyvää yötä Irene (Erkki Eräs)
68. Marcus26.2.2010 klo 12:59
RIP = Rainin In Paradize (Manu Chao)
69. Eki27.2.2010 klo 21:56
JOS = Jesus of Suburbia (Green Day)
TOM = Take on me (A-Ha)
70. RA27.2.2010 klo 23:09
BOY = Bastards Of Young (The Replacements)
71. Marcus1.3.2010 klo 14:30
JOY = Jos olet yksin (Jamppa Tuominen)
72. Tuomas L.3.3.2010 klo 00:06
Ketjun alussa tuli suomenkielinen SOS-laulu, tässä englanninkieliset biisit Suomesta ja ulkomailta:

SOS = Same old song (Horsepower)
SOS = Same old scene (Roxy Music)
73. Eki3.3.2010 klo 00:40
Jatkoa:

SOS = Sea of Sorrow (Alice in Chains)
74. Eki5.3.2010 klo 18:54
OTA = One Time Around (Michelle Wright)
75. Marcus6.3.2010 klo 01:23
MOI = Mitä on ituplasma? (Braspyreet)
76. Eki6.3.2010 klo 11:25
IHO = Impotentti hän on (Merja Larivaara)
77. Eki6.3.2010 klo 11:46
CAR = Candy Apple Red (tarkoittanee kappaleessa - saattaa olla useampikin tämän niminen biisi - auton väritystä kuten myös Eeron ja Jussin käännöksessä Tummanpunainen)
78. Eki6.3.2010 klo 18:02
HOMOS = Hyvä on mun olla sun (Katri Helena)
VUO = Vain unen omistin (Tuulikki Eloranta)
79. iso S7.3.2010 klo 10:59
Edellistä peesaten lykkään kaksikirjaimisen. Sellaiset eivät tietenkään ole yhtä hauskoja kuin pitemmät, mutta ei niitä nähdäkseni ole kiellettykään. Lisäpuolustuksena voisi todeta että asianomainen saattoi jonkin verran lyhentyä kun norsu kumautti kärsällä päähän:

TE = Tuulikki Eloranta
80. RA7.3.2010 klo 16:57
DIA = Do it again (The Beach Boys)
OTRA = On the road again (Canned Heat)
81. Marcus9.3.2010 klo 01:01
TOI = Tyhjät ois iltani (Pasi Kaunisto)
ISO = Ihanaa se ois (Seija Simola)
JUOT = Jos unta ois tää (Anne Mattila)
82. Eki9.3.2010 klo 16:50
ATAT = Another Town Another Train (Abba)
83. Marcus10.3.2010 klo 13:07
TOVE = Tää on vain elämää (Pekka Himanka)
84. Eki13.3.2010 klo 18:55
MONK = Maa on niin kaunis (klassikko)
MOON = Mitä on olla ninja (Sakari Wirta)
HOI = Heart of Ice (Joe Jackson)
ASS = A Slow Song (Joe Jackson)
85. Eki14.3.2010 klo 10:58
HAH = Happy as Hell (Automatic Eye)
86. Eki15.3.2010 klo 19:11
HEH = Hang 'em high (länkkäri)
HIH = Harlem in Havana (Joni Mitchell)
87. Jukkis15.3.2010 klo 19:44
Tässä kyllä taitaa olla tahallisuudesta kyse:

FUCK = For Unlawful Carnal Knowledge (Van Halenin albumi)
88. Jukkis15.3.2010 klo 19:48
Ja tuli saman tien mieleen Kalifornian kuvernöörin viime syksynä lähettämä kirje:

_http://www.thehollywoodgossip.com/files/ahnold_53 8x288.png

Aika mainio juttu.
89. Eki17.3.2010 klo 01:09
COWS = Carry On Wayward Son (Kansas)
90. Eki17.3.2010 klo 17:40
TAIT = The Apostle in Triump (Opeth)
TOP = The Other People (Aphrodite's Child)
RAT = Rain and Tears (Aphrodite's Child)
91. Eki18.3.2010 klo 01:55
TADE = Turn a Deaf Ear (Lindisfarne)
92. Eki18.3.2010 klo 09:47
JOS = Jack of Speed (Steely Dan)
93. marjuko18.3.2010 klo 20:57
LIE = Life Is Easy (Urbandub)
94. Eki19.3.2010 klo 16:54
BRASS = Brother Rap and Sister Soul (Veeti & the Velvets)
95. Eki19.3.2010 klo 20:40
KAS = Kun alkoi sarastaa (Harri Marstio)
96. Eki20.3.2010 klo 23:37
MOI = Magna of Illusion (Blue Öyster Cult)
97. Eki20.3.2010 klo 23:55
YOYO = You're on Your Own (Journey)
98. Eki21.3.2010 klo 01:29
SITAR = Stuck In The August Rain (Jethro Tull)
ALF = At Last, Forever (Jethro Tull)
99. Eki23.3.2010 klo 21:20
SAD = Search and destroy (Smack)
100. Juhani Heino23.3.2010 klo 21:35
OMIT = One Moment in Time (Whitney Houston)
HAY = How Are You? (Cheap Trick)
101. Juhani Heino27.3.2010 klo 19:49
SOAR = Surfing on a Rocket (Air)
ART = A Rum Tale (Procol Harum)
102. Eki29.3.2010 klo 10:19
OMO = On My Own (Koop Arponen)
103. iso S29.3.2010 klo 21:18
Tämä menee Ekin luokittelussa kohtaan yms., eli tositapaus elävästä elämästä. Suorien lentojen puutteessa lomamatkan alkupuolen (menomatka) lentokentistä:

HALF = Helsinki - Amsterdam - Lissabon - Faro
104. Maikki29.3.2010 klo 22:19
TIME = Tears in my eyes (Uriah Heep)
105. Eki31.3.2010 klo 14:06
OJA = Onko jo aamu (Puolikuu)
106. Eki1.4.2010 klo 17:30
Glad and Sorry (The Faces)
107. Eki1.4.2010 klo 17:31
GAS = Glad and Sorry (The Faces)
108. Eki2.4.2010 klo 14:30
AMY = Anna mulle yö (Frederik)
109. Eki2.4.2010 klo 14:47
SAS = Sua aina suojelen (Frederik)
110. Eki3.4.2010 klo 00:34
AMMA = A Million Miles Away (Rihanna)
111. jpq3.4.2010 klo 02:18
]Pakko sanoa mistä me tiedetään mitkä näistä tahatonta?[
112. Eki6.4.2010 klo 21:18
EMO = Elämän mittainen oppikoulu (Juha Mieskonen)

(Oliko jpq tosiaan ihan pakko sanoa...)
113. Eki8.4.2010 klo 21:46
HYH = Hyvää yötä, Helsinki (Sydänmaa)
114. Eki11.4.2010 klo 09:41
OTTA = On the Turning Away (Pink Floyd)

(Vanha kunnon Lårenin sivujoki, yleensä rotan kuva -r)
115. Eki15.4.2010 klo 23:29
RAW = Round About Way (George Strait)
116. jpq16.4.2010 klo 01:39
]Eki: yhtä varmasti oli kuin että kuu ei ole juustoa. Jotkut vaan tuntuu ihan tahalliselta[
117. Juhani Heino16.4.2010 klo 23:33
Marcus jo laittoikin POP = Poliisi on pop. Tässä toinen itseviittaus:
I HAD = I Had a Dream (Nazareth)

HAD = High And Dry (Radiohead)
HAT = How about Today? (Pekka Pohjola)
TIE = Take It Easy (Eagles)
118. Eki17.4.2010 klo 00:23
TOY = Thinking Of You (Chris Rea)
119. Juhani Heino20.4.2010 klo 22:55
DOTS = Disciple of the Sun (Von Hertzen Brothers)
SLAM = Sounds Like a Melody (Alphaville)
SWIG = Sorry When I'm Gone (Tuomo)
TOIL = The One I Love (Rasmus)
120. Juhani Heino22.4.2010 klo 21:26
LIAT = Lady Is a Tramp (mm. Ella Fitzgerald)
OLD = One Last Day (Lemonator)
121. Eki24.4.2010 klo 13:07
OOOH = Out of our Heads (Sheryl Crow)
SAS = Safe and Sound (Sheryl Crow)
122. Eki24.4.2010 klo 13:12
GIG = God is Good (Sheryl Crow)
123. Eki24.4.2010 klo 23:22
IES = I ett solsken (San Marino & Linda)
INKA = Ihan niin kuin aikoinaan (Charlies)
124. Juhani Heino26.4.2010 klo 22:38
THAI = Tell Her About It (Billy Joel)
HOE = Hell on Earth (Motörhead)
125. Eki28.4.2010 klo 22:24
FAAA = Forever and almost always (Kate Voegele)

(Filippiinien lentokenttä)
126. Jukkis28.4.2010 klo 23:00
Onko Tahiti tosiaan Filippiineillä?
127. Eki28.4.2010 klo 23:27
Väistin muurin.
128. Eki29.4.2010 klo 10:21
RAT = Rollin' and Tumblin' (bluesklassikko; päämajassa soi just Canned Heatin versio)
129. Eki29.4.2010 klo 15:51
DAD = Drinkin' and Dreamin' (Waylon Jennings)
PUIT = People Up in Texas (Waylon Jennings)
BOB = Black on Black (Waylon Jennings)
WAY = What About You? (Waylon Jennings)
MAP = Me and Paul (Waylon Jennings)
130. RA29.4.2010 klo 18:53
MAN = Mauri Antero Numminen
131. Eki29.4.2010 klo 23:50
LIP = Let it pour (Hollies)

(Tuo MAN on únohdettu klassikko, joka Numminen käyttää itsekin.)
132. Eki30.4.2010 klo 01:33
TITO = This is the one (Stone Roses)
133. Eki4.5.2010 klo 12:16
WINE = Whoever's in New England (Reba McEntire)
134. Eki5.5.2010 klo 21:11
OTOS = On The Other Side (Saga)
135. Eki21.5.2010 klo 09:16
TEAR = Taivas ei aina riitä (Just Divorced)
136. Summer21.5.2010 klo 13:22
PAL = Peace And Love (Blessid Union of Souls)
137. RA22.5.2010 klo 00:20
BOY = Beibi On Y.L.P.E.E. (Popeda)
138. Eki24.5.2010 klo 00:53
JESS = Jos en sua saa (Kristian Meurman)
139. Eki25.5.2010 klo 12:46
COP = Children of Productions (Parliament)
SOI = Slide on In (Funkadelic)
140. Marcus26.5.2010 klo 01:34
SAA = Suo anteeksi armas (Tauno Palo)
141. Juhani Heino26.5.2010 klo 20:20
YSI = Yhden soinnun ihme (Kollaa kestää)
142. Marcus27.5.2010 klo 01:37
OMI = Ootko muistanut, Iiris? (Miljoonasade)
MISO = Mulla ikävä sua on (T. T. Purontaka)
SIMO = Sua ikävä mun on (Reijo Taipale)
143. Eki28.5.2010 klo 13:17
ROI = Rakkaus on ikuinen (Arja Koriseva ja Tapani Kansa)
ORK = Onko rakkaus kuolematon (Arja Koriseva ja Tapani Kansa)

ATK = Aarre Tapani kansa
144. Eki29.5.2010 klo 11:47
ITIL = If That Isn't Love (mm. Elvis; säv. Dottie Rambo)
145. Eki29.5.2010 klo 13:13
ITEM = In the Electric Mist (elokuva viime vuodelta, ohjannut Bertrand Tavernier)
146. Eki30.5.2010 klo 11:04
TOTT = Tricks of the Trade (Paolo Nutini)
NOW = No Other Way (Paolo Nutini)
147. Eki1.6.2010 klo 01:00
LIAS = Love is a Stranger (The Eurythmics)
148. Eki1.6.2010 klo 01:10
PIA = Push It Along (Paul Weller)
149. Eki1.6.2010 klo 01:43
SIN = She's Invisible Now (Eurythmics)
150. Marcus2.6.2010 klo 23:58
OKOT = On kiva olla tyttö (Martti Servo)
TOKE = Tänään on kuin eilen (Woude)
OSA = Oon sun autos (Clifters)
151. Eki3.6.2010 klo 00:18
BAG = Bring A Gun (James)
152. Eki3.6.2010 klo 01:51
ATA = Ashes to Ashes (Tangerine Dream)
153. Eki3.6.2010 klo 02:12
ATTIC = All the Times I Cried (Sharleen Spiteri)
154. Marcus3.6.2010 klo 13:17
SETA = Stop, ei tuhlata aikaa (Pepe Willberg)
155. Marcus3.6.2010 klo 14:07
ALE = Aika liuta enkeleitä (Mika ja Turkka Mali)
156. Eki4.6.2010 klo 00:21
SAD = Supply and Demand (The Hives)
157. Eki6.6.2010 klo 17:57
SAD = Sleep All Day (Jason Mraz)
OLIS = On Love, In Sadness (Jason Mraz)
ALAIN = As Long As It's Not (Dio)
158. Eki6.6.2010 klo 18:57
CALM = C'mon And Love Me (Kiss)
HYH = Hide Your Heart (Kiss)
159. Marcus9.6.2010 klo 14:30
KIPU = Kämmenten ihoon, polttaviin uniin (Juha Tapio)
160. Marcus9.6.2010 klo 17:32
OMA = Oot mielessäin ain (Tarja Lunnas)
TITU = Tänä iltana tahtoisin unohtaa (Taisto Tammi)
161. Eki11.6.2010 klo 00:41
TOTO = The Official, The Original (Dave Lindholmin yhtyeen The Run Runsin pitkäsoitto)
162. Eki12.6.2010 klo 00:15
COW = Crown of Worms (Megadeth)
163. Eki12.6.2010 klo 01:18
SIN = Someday is Now (Scorpions)
DAD = Deep and Dark (Scorpions)
KAS = Kicks after Six (Scorpions)
SLY = Still Loving You (Scorpions)
MIR = Make it Real (Scorpions)
164. Juhani Heino14.6.2010 klo 20:26
BIGLY = Babe I'm Gonna Leave You (Led Zeppelin)
Ihan piruuttani googlasin että käytetäänkö tätä sanaa oikeasti :)
165. Eki15.6.2010 klo 00:32
HITS = Here in the sunlight (Aika(kone))
166. Eki16.6.2010 klo 00:09
BOB = Blood on Blood (Negative)
167. Marcus17.6.2010 klo 18:33
SUN = Susta unta näin (Ona Kamu)
168. Marcus17.6.2010 klo 21:46
ONO = Onhan näissä oltu (Tapio Rautavaara)
169. Eki1.7.2010 klo 01:43
ART = A Rum Tale (Procol Harum)
ASAS = As Strong as Samson (Procol Harum)
AROS = A Robe of Silk (Procol Harum)
170. Eki2.7.2010 klo 23:08
SUMU = She Used Me Up (Budgie)
171. Eki3.7.2010 klo 00:46
SUSU = Shut Up Shuttin’ Up (Victor)
172. Eki3.7.2010 klo 00:58
CATS = Carve Away the Stone (Rush)
SASI = Seven and Seven Is (Love)
173. RA3.7.2010 klo 01:31
Yksi SOS lisää:

SOS = Sä oot superii (Tornado)
174. RA3.7.2010 klo 01:34
Käkö:

SOS = Sä oot superii (Torpedo)
175. Jukkis4.7.2010 klo 22:56
EPIS = En plats i solen (Kentin upouusi älppäri)
176. Eki6.7.2010 klo 15:41
ACT = All Come Together (Magnum)
DAY = Dream About You (Magnum)
WAR = We All Run (Magnum)
ROTH = Red on the Highway (Magnum)
177. Pena6.7.2010 klo 16:51
RATS = Rauli Aarre Tapani Somerjoki
178. Eki12.7.2010 klo 09:09
OMOT = Osa maailmaa on tulessa (Ari Vaahtera)
179. Eki17.7.2010 klo 18:19
MOSS = Mikä on sun salaisuus (tekijäpari Teemu Harjukari - Sana Mustonen)
180. Eki18.7.2010 klo 09:49
GIL = God is Love (Marvin Gaye)
181. Eki18.7.2010 klo 11:28
TOTT = Taivas on Taunuksen takapenkillä (Leevi & the Leavings)
182. Eki18.7.2010 klo 11:55
TAOS = The Ace of Swords (The Alan Parsons Project)
183. Eki19.7.2010 klo 13:01
IHAN = I Have a Name (Lapko)
184. Eki20.7.2010 klo 13:33
AIV = All Is Vanity (Manic Street Preachers)
185. Eki21.7.2010 klo 08:56
OMA = Ontto mies autiomaassa (Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut)
186. Eki21.7.2010 klo 10:14
POP = Power of Passion (Ben Granfelt)
187. Eki26.7.2010 klo 23:28
AMI = Anna mulle ilta (Jukka Huhta)
188. Juhani Heino27.7.2010 klo 21:06
nyysitty Maikilta ketjulauluista:
WHO = World, Hold On (Bob Sinclar)
189. Jukkis31.7.2010 klo 17:07
ETOA = En tahdo olla aikuinen (Harri Saksala)
190. Eki10.8.2010 klo 14:35
TOTT = Tits on the table (Naispokerinpelaajan tärkein ohje uralla: "Tissit pöydälle!"; Paljastavat valheet -sarja toissa päivänä MTV3:lla.)
191. Eki12.8.2010 klo 11:08
HAT = How About That (Bad Company)
192. Eki12.8.2010 klo 12:53
AMIT = Another Man in Town (Golden Earring)
SAS = Sam and Sue (Golden Earring)
HITS = High in the Sky (Golden Earring)
LIAR = Love Is a Rodeo (Golden Earring)
193. Eki19.8.2010 klo 11:27
BABS = Brave and Beautiful Soul (Europe)
WOW = Words of Wisdom (Europe)
194. Eki19.8.2010 klo 12:09
STT = She's Too Tough (Def Leppard)
KOO = Kings of Oblivion (Def Leppard)
195. Marcus27.8.2010 klo 15:33
NAM = Nouse auttamaan meitä (Virsi 772)
NEJ = Nyt edessäsi, Jumala (Virsi 614)
NOAK = Nyt on aika kiitoksen (Virsi 416)
SAA = Siion, apus ainoastaan (Virsi 179)
196. Marcus27.8.2010 klo 15:39
POPE = Per Ols Per Erik (Dan Andersson / Hector)
197. Marcus31.8.2010 klo 12:25
EVA = En voi auttaa (Liekki)
198. Marcus1.9.2010 klo 17:11
AID = All I do (Stevie Wonder)
199. Eki2.9.2010 klo 20:36
AIE = Am I Evil? (Diamond Head)
200. Eki16.9.2010 klo 20:33
MIA = Mama I'm Alright (Miranda Lambert)
201. Juhani Heino16.9.2010 klo 20:51
YES = Yhtä en saa (Jonna Tervomaa)
202. Eki28.9.2010 klo 11:07
eKr = eiköhän Kiitetä riihelää (Martti Servo ja Napander)
203. Eki2.10.2010 klo 00:48
Falling out of Love (Sean Lennon)
204. Eki2.10.2010 klo 00:48
FOOL = Falling out of Love (Sean Lennon)
205. Eki7.10.2010 klo 21:06
ILO = It's Lonely Out (Rodney Crowell)
206. Eki12.10.2010 klo 15:54
ITE = I'll Take Everything (James Blunt)
207. Eki12.10.2010 klo 16:11
BOY = Best of You (Foo Fighters)
208. Eki15.10.2010 klo 02:01
ETU = Eiliseen tahdon uudestaan (Annika Eklund)
209. Marcus17.10.2010 klo 20:08
NOD = Needle of death (Bert Jansch)
LAD = Lost again, dark (Bill Frisell)
IFA = I'll fly away (John Scofield)
DOG = Death or glory (Clash)
210. Eki26.10.2010 klo 00:05
SIIS = Say It Isn't So (Gareth Gates)
211. iso S28.10.2010 klo 17:08
PAKA = Pekka Ahti Kalervo Alanen (painin 7-kertainen SM)
212. Marcus29.10.2010 klo 13:01
ASS = A Sunday Smile (Beirut)
OLAS = Our Lips Are Sealed (Nouvelle Vague)
213. Marcus29.10.2010 klo 13:22
TOR = The Old Regime (Steely Dan)
JOS = Jack Of Speed (Steely Dan)
ILE = Is Love Enough (The Doobie Brothers)
DOTS = Daughters Of The Sea (The Doobie Brothers)
RIB = Romeo Is Bleeding (Tom Waits)
214. Marcus4.11.2010 klo 00:59
SEPI = Sä et pysty irtautuu (Pelle MIljoona)
215. Eki6.11.2010 klo 01:25
KIM = Kulkee irti menneestä (Pelle Miljoona & Rockers)
TIE = Tee itselles elämä (Pelle Miljoona & Rockers)
ONO = Oo niinku oot (Pelle Miljoona & Rockers)
216. Marcus13.11.2010 klo 20:23
LUO = Lohi ui ohi (Meritähden paatti -yhtyeen albumi)
217. Marcus13.11.2010 klo 20:37
HOG = Heart of Glass (Nouvelle Vague)
218. Juhani Heino14.11.2010 klo 13:29
Jos joku ihmetteli, "Heart of Glass" on alkujaan Blondie-yhtyeen biisi, ei siis pelkästään samanniminen.

LAW = Love And War (Neil Young)
SEE = Some Enchanted Evening (Rodgers & Hammerstein)
219. Jukkis14.11.2010 klo 20:38
NOIN 1 = New Orleans Instrumental No. 1 (REM)
INTO = I'm Not The One (Kingston Wall)
PUOT = Pick Up On This (Cookie Crew)
FOTO = From Off To On (The Knife)
ASTE = A Short Term Effect (The Cure)
220. Jukkis15.11.2010 klo 09:15
AIDA = As Ilhas Dos Açores (Madredeus)
AKKA = Asunaki Koufuku, Koenaki Asu (Dir En Grey)
ALAT = As Long as That (The Go-Betweens)
ANTI = Ain't Nothing To It (The Stranglers)
ASAT = A Story At Three (A.F.I.)
BABA = Black And Blue Again (Dave Gahan)
221. Jukkis16.11.2010 klo 16:53
HOTA = Highest Of The Angels (This Empty Flow)
ITIS = If there is something (Roxy Music)
LATE = Liars A To E (Dexy's Midnight Runners)
LIME = Luck in My Eyes (k. d. lang)
LIND = Life Is Not Distant (Mew)
OLOS = Our Lady of Sorrows (My Chemical Romancs)
222. Jukkis17.11.2010 klo 22:13
Vaihteeksi egl.kielisiä initiaalisanoja:

DROOL = Don't Renege on Our Love (Richard & Linda Thompson)
SHITS = Strange House In The Snow (The Teardrop Explodes)
GOTH = Ghost on the Highway (Gun Club)
KITE = Kick In The Eye (Bauhaus)

Nämä vaatii ehkä hiukka vapaamielistä tulkintaa:

BITFOG = Bravura In The Face Of Grief (Michael Nyman)
IDBITS = I Don't Believe In The Sun (The Magnetic Fields)
SOTBOTS = Shadows Only There Because of the Sun (Rip Rig & Panic)
IMCOP = I Mostly Copy Other People (The Almost)
223. turutar18.11.2010 klo 00:12
AMAL = All Men Are Liars (Nick Lowe)
224. Eki23.11.2010 klo 21:09
HAI = Horse and I (Bat for Lashes)
225. Eki24.11.2010 klo 16:34
RUTH = Running up that Hill (Kate Bush)
DU = Deeper Understanding (Kate Bush)
UI = Under Ice (Kate Bush)
HE = Hello Earth (Kate Bush)
ISO PP = In Search of Peter Pan (Kate Bush)
226. Eki24.11.2010 klo 16:37
ROOT = Runnin' out of Time (Kojo)
227. Marcus29.11.2010 klo 13:17
BOP = Bird of Prey (Uriah Heep)
HAI = Here Am I (Uriah Heep)
HOD = Hand of Doom (Black Sabbath)
SIMP = Stones in My Passway (Robert Johnson)
SAN = Such a Night (Dr. John)
228. Valdemar29.11.2010 klo 13:34
SAF = Stop Aids Forever (David Peel)
229. Marcus30.11.2010 klo 00:31
FOB = Face on Breast (Scott Walker)
230. Eki4.12.2010 klo 13:35
SAM = Secret Agent Man (Johnny Rivers)
YKS = Yksin kuljen sateeseen (Danny)
SOI = Sellainen on ihmismieli (Danny)
OY = Olen yksinäinen (Danny)
AMON = Anna minun olla näin (Danny & Armi)
231. Eki5.12.2010 klo 11:33
ÄKT = Älä kiusaa tee (käännös Beatles-kappaleesta Don't bother me)
232. Eki7.12.2010 klo 10:36
EVO = Ensi viikolla onnistaa (Janos Valmunen)
SAAR = Snake, apple and roll (Vilperin perikunta)
233. Eki10.12.2010 klo 17:01
GUTS = Giants under the Sun (Yes)
234. Marcus11.12.2010 klo 17:32
PIMP = Pills in My Pocket (Fink)
235. Marcus12.12.2010 klo 01:31
ILO = Inside Looking Out (The Alan Parsons Project)
SAI = Silence And I (The Alan Parsons Project)
236. iso S15.12.2010 klo 21:48
Suurelta osin kirjailijaketjusta poimittua, mutta joukossa muitakin:

ALBA = Adele Laurie Blue Adkins
AMAR = Anne Marjut Astrid Rolig
JAVA = James Alfred Van Allen
PAKA = Pekka Ahti Kalervo Alanen
SAVE = Seikko Aarne Väinämö Eskola
AAH = Arto af Hällström
AIE = Antiokhos IV Epifanes
AIH = A. I. Heikinheimo
AJO= Alexander J. Ogg
ALA = Antonio Lobo Antunes
AMI = A. M. Idman-Tigerstedt
ANE = Abraham Niklas Edelcrantz
ASK = Albert S. Kivinen
ASU = Agnes S. Underwood
BAD = Bob Alan Deal
BAG = Brian Austin Green
CAB = Cesare Andrea Bixio
CAP = Carlos Alberto Parreira
CAR = Charles A. Reich
DAD = D. A. Dinneen
DIM = Dmitri Ivanovitsh Mendelejev
EAR = Edwin Arlington Robinson
EAT = Eerik Akselinpoika Tott
EKA = Ester Kristina Aronson
EKG = Eric Kamau Gravatt
ESA = Ea Suzanne Akasha
FIM = Francisco Indalecio Madero
GAS = Gustaf Adolf Serlachius
GEM = Gustaf Erik Magnusson
GIN = Gerard I. Nierenberg
HAH = Harry A. Helenius
HAI = Herodes Agrippa II
HAT = Heikki Aukusti Tuominen
HIM = Hannu István Mäki
IKI = Into Konrad Inha
JAN = J. A. Novotný
KAI = K. A. Inkala
KEA = Kaarlo E. Anttila
KOS = K. O. Sjöström
LAW = Leslie A. White
MAN = M. A. Nicholl
MAP = Matti A. Pitkänen
OSA = Ole Stig Andersen
OVI = Otto V. Itkonen
PII = Pirkko Inari Isomäki
POT = Paavo O. Tapio
RAG = Ragnar af Geijerstam
RAM = Rosalie Anderson MacDowell
RAT = R. A. Torrey
RAW = Rabbe Axel Wrede
ROD = Robert Owen Dale
SAD = Sir Alec Douglas-Home
SIN = Sir Isaac Newton
SIR = Sheila I. Rossi
WAR = Walid Amin Ruwayha
WAY = Weird Al Yankovic
237. Eki22.12.2010 klo 01:23
DAN = Dance All Night (Autograph)
SIP = Sign In Please (Autograph)
238. Eki4.1.2011 klo 14:03
MAMA = Me and my Army (yhtye pyrkimässä Radio Suomen soittolistalle)
239. Eki7.1.2011 klo 21:46
FITS (Fury in the Slaughterhouse; yhtye)
240. Eki8.1.2011 klo 12:21
BAD = Boomboxes and Dictionaries (The Gaslight Anthem)
241. Eki8.1.2011 klo 12:30
LIAR = Love is a Rose (Neil Young)
ROB = Rivers of Babylon (Boney M)
242. turutar8.1.2011 klo 16:06
LOL = Lucifer over Lancashire (The Fall)
243. Eki8.1.2011 klo 19:21
HAI = Horse and I (Bat for Lashes)
FAG = Fur and Gold (Bat for Lashes)
MAM = Moon and Moon (Bat for Lashes)
SE = Sad Eyes (Bat for Lashes)
244. turutar9.1.2011 klo 01:39
OIL = Once I Loved (Astrud Gilberto)
VIS = Vill inte se (Eva Dahlgren)
245. Eki12.1.2011 klo 22:37
LITO = Lost in the Ozone (Motörhead)
ALLY = A lot like You (Saigon Kick)
HAM = Half as Much (Sylver)
INU = It’s not Unusual (Tom Jones)
LIAM = Lifetime in a Moment (Stratovarius)
246. Eki13.1.2011 klo 22:19
SIFFY = Since I Fell for You (Apollonia)
247. Eki14.1.2011 klo 00:05
DAD = Dust and Dreams (Camel)
248. Eki14.1.2011 klo 12:03
ITE = In the End (Linkin Park)
249. Marcus26.1.2011 klo 09:37
UITA = Up in the Air (Hüsker Dü)
SAW = She's a Woman (Hüsker Dü)
250. Marcus26.1.2011 klo 23:13
TOO = The only one (The Black Keys)
DEF = Dead and Friends (Them Crooked Vultures)
251. Marcus28.1.2011 klo 12:38
TAOT = Tears all over town (A girl called Eddy)
252. Marcus28.1.2011 klo 12:39
DEF lipsahti.
253. Eki29.1.2011 klo 01:54
TUA = Take Us Alive (Extreme)
254. Marcus29.1.2011 klo 19:09
EVER = Elämäni viimeinen elämäni rakkaus (Teleks)
255. Marcus29.1.2011 klo 21:42
POP = Petri on paras (Petri Nygård)
TOR = Tää o räppii (Skandaali)
TAE = Taas askeleen edellä (Cheek)
OSAAT = One step at a time (Deep Insight)
SIAT = Sometimes I'm always there (Deep Insight)
256. Marcus30.1.2011 klo 02:02
GOD = Good old days (Ziggy Marley)
GALL = Give a Little Love (Ziggy Marley)
JAB = Joy and Blues (Ziggy Marley)
257. Eki10.2.2011 klo 15:19
ITU = Into the Unknown (Lemonator)
ALA = Always Look After (Lemonator)

(Yhtyeen uusimman levyn päätöskappaleet)
258. Eki11.2.2011 klo 18:23
LIAM = Lost in a Moment (Lene Marlin)
259. Eki11.2.2011 klo 18:29
HYH = Hope you're Happy (Lene Marlin)
260. Eki14.2.2011 klo 01:50
OMA = One More Arrow (Elton John)
TOP = Town of Plenty (Elton John)
TINY = Teacher I Need You (Elton John)
261. Eki15.2.2011 klo 11:11
FOTOS = Flavour of the Old School (Beverley Knight)

(Emmä tiiä onx se millään cielellä juz noin)
262. Eki18.2.2011 klo 12:26
JAN = Just a Number (Agnes)
SAY = Scared, are You? (Better than Ezra)
WOW = Waxing or Waning (Better than Ezra)
TIU = Turn it Up (Bomfunk MC’s)
263. Juhani Heino21.2.2011 klo 20:14
[on FOTOS ainakin espanjaksi, portugaliksi ja saksaksi, saksassa tosin on paremmin kieleen sopivia kuten Aufnahmen tai Bilder]

WAY = Walking After You (Foo Fighters)
264. Eki24.2.2011 klo 19:43
HAHA = Home Ain't Home Anymore (Olivia Newton-John)
HUTS = Holding Up The Sky (Mary Chapin Carpenter)
ASS = Aina se syksy… (Pauli Hanhiniemen Perunateatteri)
265. Eki26.2.2011 klo 22:52
OAT = Oot aina tässä (Marko Maunuksela)
BAY = Black and Yellow (Wiz Khalifa)
266. Marcus27.2.2011 klo 20:01
JAW = Just another word (Joanne Shaw Taylor)
267. Eki28.2.2011 klo 23:04
MAA = Me and Armini (Emiliana Torrini)
HOTS = Holding Onto This Somehow (The Immigrants)
SON = Six O'Clock News (Kathleen Edwards)
268. Eki2.3.2011 klo 13:20
ROD = River of Dreams (Billy Joel)
269. Eki3.3.2011 klo 12:01
HOTA = Hardening of the Arteries (Slayer)
AMY = Anna mun yrittää (Tyrävyö)
OAT = On aika tappaa (Tyrävyö)
270. Marcus3.3.2011 klo 17:58
CAB = Cool and bored (LCMDF)
271. Eki5.3.2011 klo 20:15
NOA = Niin odotimme aamua (Sanna-Mari Titov)
272. Eki6.3.2011 klo 20:03
HAE = Heaven and Earth (Kylie Minogue)
DIA = Did It Again (Kylie Minogue)

MONO = “Mä oon niin onnellinen!” (Tuoreen Miss Suomen kommentti päivän Hesarin mukaan)
273. Eki7.3.2011 klo 00:57
ELOT = Elämän lahjat ovat tässä (Hanna Ekola)
274. Marcus7.3.2011 klo 23:58
SOI = Story of Isaac (Leonard Cohen)
OLOS = Our lady of solitude (Leonard Cohen)
275. Marcus8.3.2011 klo 00:12
WAS = Wind and sand (Eric Andersen)
HOT = Hills of Tuscany (Donovan)
SAW = Santa Ana winds (The Beach Boys)
276. Eki11.3.2011 klo 19:03
MAMOT = Miles and Miles of Texas (Asleep at the Wheel)
277. Eki11.3.2011 klo 20:02
AIR/AIROA = Am I Right (Or Amarillo) (Asleep at the Wheel)
278. Eki15.3.2011 klo 10:33
BOY = Because of You (Kelly Clarkson)
MOPS = My Own Personal Sunday (Tuomo)
279. Eki17.3.2011 klo 20:56
LAY = Life after You (Daughtry)
LAY = Look at You (Backyard Babies)
280. Eki18.3.2011 klo 14:52
OSU = One Step Up (Bruce Springsteen)
PAT = Pop A Top (Alan Jackson)
281. Eki21.3.2011 klo 19:30
PALS = People Are Like Suns (Crowded House)
TIA = Turn It Around (Crowded House)
282. Eki22.3.2011 klo 21:07
TATI = Time and the Image (Caroline Bailey Gillin teos)
283. Eki27.3.2011 klo 16:06
KOO = Kolme onnen onkijaa (Pellekaija Pum)
284. Eki11.4.2011 klo 12:52
BAR = Black and Red (Avail)
MAY = Mad about You (Chantal Kreviazuk)
285. Eki27.4.2011 klo 11:04
NEAKO? = Niinkuin ei aikaa keksitty ois (Matti Esko)
286. RA29.4.2011 klo 07:45
ALEA = A luta é alegria (Homens da Luta, Portugalin euroviisu)
287. Eki29.4.2011 klo 09:31
OLOS = One Life, One Show (Alyson Avenue)
288. Eki12.5.2011 klo 09:34
OSA = On siitä aikaa (Annika Salminen/Koivistolaiset; eri kappale)
289. Eki18.5.2011 klo 16:26
AKI = Aika kulkee itäänpäin (Marisa)

(Soi juuri Radio Suomessa)
290. Eki30.5.2011 klo 23:15
TUIT = Tangled up in Texas (Frazier River)
291. Eki14.7.2011 klo 01:14
LAOT = Love and Other Troubles (elokuva, jota Lost-tähti Emilie De Ravin on Suomessa pian kuvaamassa, ainakin IS:n mukaan)
292. Eki14.7.2011 klo 13:18
WAR = Wolf and Raven (Sonata Arctica)
293. Jukkis14.7.2011 klo 17:12
AMOS = All My Own Stunts (Arctic Monkeys)
294. Eki19.7.2011 klo 00:08
LIAM = Life is a Minestrone (10cc)
295. Eki21.7.2011 klo 12:01
ONA = One Night Away (Saraya)
296. Eki21.7.2011 klo 15:57
ANA = Appi näki anopin (Marion)
297. Eki25.7.2011 klo 17:07
KOS = Kanssas olla saisin (Marion)
KOM = Kai oot mun (Marion)
ELAL = Everybody Loves a Lover (Kellä kulta, sillä onni) (Laila Kinnunen)
298. Matias-Myyrä25.7.2011 klo 20:09
NOKKA = Näet on kaivo kuiva aivan (Kokkolan Lauluveikot)
299. Matias-Myyrä25.7.2011 klo 20:22
LAKU = Luo aika kaiken uudestaan (Aulikki Plaami)
300. Matias-Myyrä26.7.2011 klo 12:49
UROS = Under rain or shine (Jay & The Miracles)
301. Eki27.7.2011 klo 13:00
Lähettäjä: iso S 12.2.2010 klo 22:42

Lomasaarellakin voi olla isänmaa mielessä:
KOS = Kotimaani ompi Suomi

(Eikös tuo voisi viitata siihen, että Kos olisi hyvä vakuus meille?)
302. Matias-Myyrä27.7.2011 klo 13:19
IITA = It's in the air (Dreamsonic)
303. Eki27.7.2011 klo 14:19
JAA = Jäi aikaa ajatella (Katri Helena)
OMO = Otan minkä otan (Frederik)
304. Eki27.7.2011 klo 14:53
ALL = Anna laulun lohduttaa (Ami Aspelund)
HIK = Hei isä kuule (Sateenkaarikuoro)
305. Matias-Myyrä27.7.2011 klo 14:56
ROVAT = Ruoho on vihreämpää aidan takana (Alwari Tuohitorvi)
UKIT = Unen kaltainen ihmeellinen tarina (Ike Eisenhower)
306. iso S27.7.2011 klo 17:09
AGE = Alexandre Gustave Eiffel
ASE = Anna Sofia Eriksson
EGO = Elisha Graves Otis
HKL = Halldor Kiljan Laxness
HAH = Heidi Anneli Hautala
JKR = Joanne Kathleen Rowling, Jari Kalevi Räsänen
JIM = Juha Iisakki Mieto
KPL = Kaarlo Pentti Linkola
KLO = Karl Lennart Oesch
KTK = Kiri Te Kanawa (Kuorma-autojen TukkuKeskus)
KIA = Kustaa II Adolf
MAE = Marja Anneli Eskola-Pesonen
PAM = Pauli Antero Mustajärvi
PDF = Pierre de Fermat
STOL = Sean Taro Ono Lennon (Short Take-Off and Landing)
(TAE = Thomas Alva Edison

Siis fermaatti onkin formaatti, Portable Document Format!
307. Eki27.7.2011 klo 17:15
Ii = Isi itkee (Heikki Kuula)
Me = Malta en (Uranus)
Te = Täyttä elämää (Saksa Brothers)
308. Eki29.7.2011 klo 14:09
MUN = Maailman upein nainen (Charlies)
309. Eki29.7.2011 klo 18:49
RAHA = Remu and His Allstars
310. Eki29.7.2011 klo 22:32
TESS = Takaisin en sua saa (CatCat)
311. Eki30.7.2011 klo 09:31
SMP = Saat mut palelemaan (CatCat)
312. Eki6.8.2011 klo 01:57
SOTU = Symptom of the Universe (Black sabbath)
313. Eki6.8.2011 klo 10:37
HEH = Himaa ennen hesarii (Chebaleba)
314. Eki6.8.2011 klo 13:26
WAR = We are Rockstars (Does It Offend You, Yeah?)
315. Eki8.8.2011 klo 13:14
AITOO = Am I The Only One? (esim. Dierks Bentley)
316. Eki8.8.2011 klo 14:29
HAND = Have A Nice Day (Bon Jovi)
317. Eki10.8.2011 klo 01:31
GIGI = Get It Get It (Scissor Sisters)
318. Eki10.8.2011 klo 01:42
THOT = The Heart of Turisas (Turisas-cd)
319. Eki15.8.2011 klo 09:44
OLO = Olimme liian onnelliset (Markku Göös)
320. Eki18.8.2011 klo 14:47
BOY = Ballad of Youth (Richie Sambora)
321. Eki20.8.2011 klo 21:40
TEIR = The East is Red (kiinalainen kansallislaulu, esittää Blues Section)
322. Eki22.8.2011 klo 13:07
SOTU = Saints of the Underground (yhtye)
323. Eki23.8.2011 klo 13:26
LILY = Like I Love You (R.I.O.)
324. Eki29.8.2011 klo 10:56
HIH = How it hurts (Manboy)
325. Eki5.9.2011 klo 18:55
SWAM = Song With a Mission (The Sounds)
326. Eki6.9.2011 klo 23:30
HOAS = Hän on aina sun (Lea Laven)
JUO = Jos uskot onneen (Lea Laven)
327. Eki6.9.2011 klo 23:37
SIAL = Sorry, I'm a Lady (Baccara)
328. Eki7.9.2011 klo 00:19
MOSS = Muu on selvää sekundaa (Lea Laven)
329. Eki7.9.2011 klo 12:52
EVP = Elokuun viimeinen päivä (Topi Sorsakoski & Reijo Taipale)
330. Juhani Heino7.9.2011 klo 17:23
IDEA = I Don't Eat Animals (Melanie Safka)
Sukunimikin sopii aiheeseen...
331. Eki8.9.2011 klo 12:00
LAW = Lee Ann Womack (laulajatar)
332. Eki27.9.2011 klo 01:50
SEOS = Se et oo sä (Jonna Geagea)

(Hauska biisinnimi, vain kaksikirjaimisia sanoja)
333. Eki1.10.2011 klo 11:29
AKI = Arvoitus koko ihminen (Pyhimys & Timo Pieni Huijaus)
334. Eki6.10.2011 klo 11:59
OLLILA = Ooh la la in L. A. (Slade)
335. Eki20.10.2011 klo 09:52
TOTT = Tattoos On This Town (Jason Aldean)
336. Eki20.10.2011 klo 10:33
BITS = Boys In The Summer (Jessie James)
337. Eki11.11.2011 klo 11:26
OSAAT = One Step At A Time (Jordin Sparks)
338. Eki11.11.2011 klo 11:46
OOTA = Out Of The Ashes (Katra)
339. Eki11.11.2011 klo 12:07
BOTH = Birth of the Harp (Amberian Dawn)
340. Eki11.11.2011 klo 13:59
HOT = Hold on Tight (Elo ym.)
341. Eki17.11.2011 klo 16:01
WOW = Walking on Water (Madasun)
COP = Crime of passion (Mike Oldfield)
342. Eki20.12.2011 klo 08:23
HIES = Happiness Is Egg-Shaped (The Seahorses)
IDA = I Dream Alone (Little River Band)
LALO = Leave A Light On (Belinda Carlisle)
SOTA = Spirit of the Air (Angra)
343. Eki21.12.2011 klo 23:52
IATA = I Am The Avalanche (yhtye)
344. Eki5.1.2012 klo 15:06
TAOS = The Art of Silence (Emilie Autumn)
345. Eki6.1.2012 klo 01:48
SHIT = Sugar Honey Iced Tea (Kelis)
346. Eki14.1.2012 klo 11:04
HAT = Hands Are Tied (Lee Aaron)
347. Eki16.1.2012 klo 00:45
BOOB = Ballad of Ole' Betsy (The Beach Boys)
348. Eki19.1.2012 klo 20:52
SAD = Shackled and Drawn (Bruce Springsteen; tulevalta levyltä)
349. Eki30.1.2012 klo 10:43
IITAN = If It Takes All Night (The Magnificent)

_http://www.youtube.com/watch?v=XlbAhMATayg&featur e=related
350. Eki13.2.2012 klo 11:07
TOE = Touch of Evil (Warlock)
351. Eki2.3.2012 klo 17:27
TOTT = Tuuli on tuhma tyttö (Tuula Amberla)
352. Juhani Heino7.3.2012 klo 21:36
vielä muutama itseviittaus:

I AM = I'm a Man (Bo Diddley)
I AM = I'm a Man (Spencer Davis Group)
I AM = I'm a Marionette (ABBA)
I AM = I'm a Mess (Rasmus)
353. Eki8.3.2012 klo 20:23
OKKO = Oi kuinka kaunis oot (Revolver)
354. Eki9.3.2012 klo 01:34
TOOL = Television ohjelma on loppunut (Eero Koivistoinen)
355. Eki20.3.2012 klo 20:04
LEA = Laulu entiselle armeijalle (säv. Kaj Chydenius, sanat Arvo Salo)
356. Eki28.3.2012 klo 10:34
BOY = Be on You (Flo Rida)
357. Juhani Heino28.3.2012 klo 19:26
Oli näköjään samaa yhdistelmää jo kolme, tässä neljäs:
HITS = Holidays in the Sun (Sex Pistols)
358. Eki6.4.2012 klo 09:18
OJA = Ota ja aja (Larharyhmä)
359. Eki11.4.2012 klo 22:01
EKI V. = Ei kai ihan vielä (Virve Rosti)
360. Eki11.4.2012 klo 22:07
SAAB = Sport as a Business (Harald Dollesin ja Sten Södermanin kirja)
361. Eki12.4.2012 klo 15:25
LIME = Life Is My Enemy (yhtye)
362. wiki21.5.2012 klo 14:57
MAAR = Maria Alexandra Aspasia Rantaniva (Maria Lund)
363. Eki27.5.2012 klo 02:24
ISTO = If She’s The One (Loreen)
TUE = Toivo uuteen elämään (Kalevi Korpi)
364. Eki14.6.2012 klo 21:39
KOS = Keski-ikä on syvältä (Lapinlahden linnut)
365. Eki20.6.2012 klo 00:37
MATO = Mind Across the Ocean (Cheap and Nasty)
366. Eki26.6.2012 klo 19:32
SITOI = Streets in Their Own Ink (Stuart Dybekin kirja)
367. Jukkis14.7.2012 klo 17:41
ORAS = Orange Rolls, Angel's Spit (Sonic Youth)
ROT = Rain On Tin (Sonic Youth)
TAR = Teen Age Riot (Sonic Youth)
368. Jukkis14.7.2012 klo 18:03
DOG = Delusions Of Grandeur (Pet Shop Boys)
HAM = Hit And Miss (Pet Shop Boys)
BOB = Blue On Blue (Pet Shop Boys)
AID = Andrew In Drag (The Magnetic Fields)
369. Eki22.7.2012 klo 22:15
PAM = Peto asuu meissä (Mikko Herranen)
370. Eki26.7.2012 klo 20:11
GOOD = Get Out Of Denver (Bob Seger)
371. Eki2.8.2012 klo 19:36
OUT = Olet unieni tähti (VeePee Lehto)
372. Eki5.8.2012 klo 10:33
MALM = Mid Air Love Message (Poison the Well)
373. Eki16.8.2012 klo 13:56
HAT = Horns and Tails (Poison the Well)
TITO = Time Is Ticking Out (The Cranberries)
374. Eki18.9.2012 klo 10:49
ROPS = Rakkaus on pieni sana (Merja Laaksonen)
375. Eki29.9.2012 klo 10:17
VAKA = Vesa Antti Kalervo Anttila (kitaristi)
376. Eki3.11.2012 klo 17:17
AMI = Arvostele mun illallinen (tv-ohjelma)
AMIS = Arvostele mun illallinen Suomessa (tv-ohjelma)
377. Eki16.11.2012 klo 11:02
SAS = Sing Along Song (Dr. John)
SOSO = Same Old Same Old (Dr. John)
378. Eki25.3.2013 klo 19:11
HOMO = Here on my own (Sweetbox)
379. Juhani Heino6.5.2013 klo 18:56
BOYS = Bottom of Your Soul (Toto)
380. Eki10.6.2013 klo 01:31
AMY = Ask Me Yesterday (Tom Keifer)
381. Eki12.6.2013 klo 12:29
SAD = Son and Daughter (Queen)
382. Eki21.6.2013 klo 01:02
SIAL = Stranded In A Limousine (Paul Simon)
383. Eki25.6.2013 klo 21:42
HOT = Hands Of Time (Saga)
384. Eki26.6.2013 klo 15:19
LIP = Love in Portofino (Andrea Bocelli)
385. Eki9.7.2013 klo 01:10
INA = I’m Not Alright (Shinedown)
LITA = Love Is The Answer (Teri Ann Linn)
HAMA = Half A Mile Away (Billy Joel)
386. Eki11.7.2013 klo 14:11
MIA = Made In America (Toby Keith)
387. Eki17.7.2013 klo 11:56
VIAT = Vicar in a Tutu (The Smiths)
388. Eki18.7.2013 klo 14:16
BITS = Bummer in the Summer (Love)
MÄ = Maailman ääriin (Aknestik)
389. Eki23.7.2013 klo 16:56
WATT = Wasting All These Tears (Cassadee Pope)
390. Eki25.7.2013 klo 13:41
KOP = Kaikki Oikeudet Pidätetään (Puolikuu)
391. Eki9.8.2013 klo 11:54
NIVO! = Niin ihania valhees on (Anne Mattila)
BOA = Better Off Alone (Lasgo)
392. Eki14.8.2013 klo 17:07
WALL = With a Little Love (Modern Talking)
393. Eki18.8.2013 klo 21:04
SOLA = Saints of Los Angeles (Mötley Crüe)
394. Eki19.8.2013 klo 11:10
OKE = Olipa kerran elämä (Hanna Pakarinen)
395. Eki2.9.2013 klo 17:34
TIU = Tie It Up (Kelly Clarkson)
396. Eki17.9.2013 klo 10:42
AITO = Am I The One (The Metros)
397. Eki17.9.2013 klo 22:29
IFI = I Faked It (Jasmine Rae)
398. Eki27.9.2013 klo 16:21
CALL = Chase A Little Love (LoCash Cowboys)
II = Iso isku (Puolikuu)
399. Eki3.10.2013 klo 10:13
ISO = I Shut Off (Ra Ra Riot)
400. Eki6.10.2013 klo 10:49
ZOO = Zone of O (Esquire)
401. Eki8.10.2013 klo 15:48
BOTH = Band of the Hawk (Battle Beast)
402. Eki13.11.2013 klo 13:32
HAI = Heart And I (Robbie Williams)
BUT = Breakin’ Up Thing (Terri Clark)
HYH = Hold Your Horses (Terri Clark)
403. Eki25.11.2013 klo 11:08
DAB = Drink A Beer (Luke Bryan)

(DAB-olut = Dortmunder Actien Brauerei)
404. Eki26.11.2013 klo 12:13
WOW = Wave on Wave (Pat Green)
405. Eki26.11.2013 klo 15:15
MAA = Milk And Alcohol (Dr Feelgood)
406. Wexi26.11.2013 klo 15:25
VR = Vihaava rakkaus (Suomen Talvisota 1939-1940)
407. Wexi26.11.2013 klo 15:31
MANAT = M. A. Numminen antaa tempon (M. A. Numminen)
408. Wexi26.11.2013 klo 15:39
OK = Oriveden kenkätehdas (Suomen Talvisota 1939-1940, M. A. Nummisen salanimi)
409. Eki30.3.2014 klo 13:39
WAY = We Are Young (Fun feat. Janelle Monáe)
410. Eki10.4.2014 klo 11:38
SAND = Stella Ain't No Dove (The Night Flight Orchestra)

Onkohan tahallinen(?) (Dab on olutmerkki):

DAB = Drink A Beer (Luke Bryan)
411. Eki26.5.2014 klo 18:45
FLAG = Fight Like A Girl (Bomshel)
TOY = Teardrops Over You (Rhonda Vincent)
412. Eki30.6.2014 klo 21:43
TED = Trouble Every Day (Frank Zappa)
YMMI = You Make Me Ill (Les Dudek)
413. Eki30.7.2014 klo 15:35
OTS = Out There Somewhere (Deering & Down)
LIAR = Love Is A Rock (Deering & Down)
414. Eki22.8.2014 klo 10:59
MOA = Meidät on arvottu (Kaija Koo)
415. Eki3.9.2014 klo 11:13
ROAD = Running On A Deadline (Joseph Williams)
416. Eki8.10.2014 klo 12:34
OVI = Olen vain ihminen (Janne Laurila ja Tuhlaajapojat)
PEJK = Planeetat, enkelit ja kuu (Juha Tapio & Anna Puu)
417. Eki23.10.2014 klo 00:14
BOA = Band Of Angels (California)
418. Eki8.1.2015 klo 15:25
ASS = A Simple Song (säv./san. Bernstein, Schwartz)
419. Pena12.2.2015 klo 13:16
Siltsu duunarien asialla:

SAK = Sinä Ansaitset Kultaa
420. Eki25.5.2015 klo 11:24
TEOS = The Essence Of Silence (Epica)
421. Eki27.6.2015 klo 14:36
LAB = Lo And Behold (James Taylor)
FAR = Fire And Rain (James Taylor)
422. Eki1.7.2015 klo 11:43
DAN = Days Are Numbered (Black Veil Brides)
ITE = In The End (myös Black Veil Brides)
423. Eki6.7.2015 klo 11:09
OMA = One Man Army (Ensiferum)
424. Eki7.8.2015 klo 22:39
LAMA = Luoja, anna meille aikaa (Katri Helena)
425. Eki20.8.2015 klo 18:32
WOK = Wings of Karma (Mahavishnu Orchestra)
426. Eki28.9.2015 klo 13:39
ATOS = A Touch Of Sunshine (Schizofrenia)
427. Eki1.10.2015 klo 22:27
ETOI = Every Thing On It (Shel Silversteinin kirja)
428. Tarja2.10.2015 klo 09:39
ELO = Electric Light Orchestra
429. Pena7.10.2015 klo 20:50
ELLE = Enää Linnut Laula Ei (Kikka Laitinen)
430. Tarja8.10.2015 klo 21:23
MEP = Minä en puhu (Taikakuu)
431. Tarja8.10.2015 klo 21:30
MEP = Minä en pelkää (Niccoló Ammaniti, kirja)
432. Eki30.11.2015 klo 17:16
SOTU = Spirit Of The Underdog (Europe)
433. Eki19.12.2015 klo 14:14
CUTE = Collapse Under The Empire (yhtye)
434. Eki29.12.2015 klo 14:24
OMA = Our Mother Ash (Greenleaf)
DOTS = Depth Of The Sun (Greenleaf)
435. Eki18.1.2016 klo 22:19
PIAN = Python in a Nutshell (Alex Martellin kirja)
JOJJE = Jotakin on ja jotakin ei (Janne Tulkki) (Jojje Wadenius, muusikko)
436. iso S11.2.2016 klo 12:36
MAA = Melanie Ann Amaro (voitti X Factor USA:n 1. kauden 2011)
437. Juhani Heino26.3.2016 klo 11:20
AAVE = African-American Vernacular English
438. Tarja18.6.2016 klo 01:36
SAM = Smoke and Mirrors (Poets of the Fall)
439. Tarja18.6.2016 klo 19:30
MOA = Meillä on aikaa (Juha Tapio)
440. Eki20.6.2016 klo 11:58
ITU = Itseluottamus Tuottaa Urheiluvammoja (Anu's Trio)
441. Tarja13.7.2016 klo 00:38
MAA = Masked and Anonymous (elokuva, ohj. Larry Charles, 2003)
442. iso S16.7.2016 klo 17:02
SIAT = Shenzhen Institutes of Advanced Technology (SIAT) on kertonut, että sen tutkijat ovat kehittäneet teknologian, joka antaa uutta potkua kannettavan elektroniikan ja sähköautojen yleistymiselle. (IS 29.3.2016)
443. Eki1.8.2016 klo 15:50
WAY = Where Are You (Flake)
444. Eki19.1.2017 klo 21:05
KERR = Kun ei rahat riitä (Irwin)
LUTI = Light up the ice (Diandra)
445. Tarja20.1.2017 klo 17:36
KOE = Kolmas oli ensimmäinen (Jaana Lehtiö, kirja)
446. Eki26.1.2017 klo 13:18
TITS = This is the song (D’Voices)
SOI = Sick Of It (Skillet)
447. Tarja27.1.2017 klo 23:03
OLA = Olet laulu ajaton (Tapani Kansa)
448. Tarja28.1.2017 klo 23:25
TIM = Tief in mir (Faust)
449. Tarja5.2.2017 klo 20:49
HE = Huomenna en (Juice Leskinen)
ME = My Everything (Ariana Grande)
ME = My Enemy (Skid Row)
ME = My Eyes (Blake Shelton)
TEA = Take ´Em Away (Old Crow Medicine Show)
TEA = Take ´Em All (Cock Sparrer)
450. Eki5.2.2017 klo 20:53
EVIG = Esko veti ison geen (Eppu Normaali)
451. Eki10.2.2017 klo 13:03
DIA - Deus In Absentia (Ghost)
452. Eki3.3.2017 klo 18:59
SIR = Still I Rise (Boycott)
453. Tarja5.3.2017 klo 23:53
EMI = Etsin miestä itselleni (Anni Polva, kirja)
TEO = Taisin erehtyä ovesta (Anni Polva, kirja)
454. Tarja6.3.2017 klo 00:09
KOE = Kuka olet, Elissa? (Kaari Utrio, kirja)
455. Tarja27.3.2017 klo 20:20
THE = The Hateful Eight (Tarantinon elokuva)
456. Tarja27.3.2017 klo 22:00
SOS = Song or Suicide (HIM)
457. Eki11.4.2017 klo 13:29
TAMA (rumpumerkki) = That ain't my America (Lynyrd Skynyrd)
458. Tarja11.4.2017 klo 17:48
RAI = Rise Above It (Stratovarius)
FAT = Few Are Those (Stratovarius)
FIT = Forever Is Today (Stratovarius)
ROT = Reign of Terror (Stratovarius)
459. Tarja18.4.2017 klo 23:09
SOS = Sunset on Sunset (Tina Turner)
460. Tarja24.6.2017 klo 00:47
ISA = Ilta saapuu Aramboliin (Pelle Miljoona)
JAN = Ja aurinko nousee (Pelle Miljoona)
461. Eki12.7.2017 klo 09:47
MAMA = Mon amie, mon amour (Kai Lind)
462. Eki18.7.2017 klo 16:27
BOY = Blue Over You (Medicine Wheel)
LOL = Long On Love (Medicine Wheel)
LEI = Let ’Em In (Wings)
463. Tarja31.7.2017 klo 17:48
GOD = Game of Death (ohj. Giorgio Serafini, 2010)
464. Pena7.8.2017 klo 19:59
SHOP = Susanna Haavisto: Odotusta Pariisissa
ERE = Ei Riidellä Enää (Chisu)
465. Tarja5.9.2017 klo 00:25
PYY = Pidetään yhdessä yötä (Lea Laven)
JA = Jäänlähdön aika (Lea Laven)
ME = Myönnä en (Lea Laven)
466. Tarja16.9.2017 klo 23:06
JATA = Jacob and the Angel (Suzanne Vega)
SOS = Song of Sand (Suzanne Vega)
467. Eki18.9.2017 klo 17:03
SUE = Sain uuden elämän (Anne Mattila)
468. Tarja13.10.2017 klo 22:42
MOI = Mä olen iloinen (Jukka Kuoppamäki)
469. Pena4.11.2017 klo 23:04
JOSE = Jos osaisin sanoa ei (Erika Vikman)
470. Tarja8.11.2017 klo 19:21
TOVI = Taidat olla vähän irrallaan (Bamperos)
471. Eki18.1.2018 klo 17:51
BOTH = Bringin' On the Heartbreak (Def Leppard)
472. Tarja18.1.2018 klo 18:02
TIU = Tear It Up (Teddy & The Tigers)
473. Tarja18.1.2018 klo 23:49
TEHO = To Each His Own (INI)
474. Pena21.6.2021 klo 14:36
PORK = Puhjennut On Ruusu Kukkaan (Armi Aavikko)
475. PA22.6.2021 klo 07:57
AAVA = Antero Aatos Väinämö Alpola (Ylen ajanvieteohjelmien pitkäaikainen toimittaja ja esimies)
476. Eki8.10.2021 klo 17:27
JATA = Joking after the apocalypse (Astrid Swan)
477. kuukkeloija10.11.2021 klo 08:21
KIRO = Kristo Ilari Ramunda Ovaska (kuudenneksi eniten Suomessa ansainnut 2020)
478. Pena7.1.2022 klo 18:30
KEA = King Elvis Association (Suomen virallinen Elviksen muistoa ylläpitävä kerho)
479. Eki30.3.2022 klo 20:51
OMIA = One Morning in August (irlantilainen bändi)
480. Eki19.4.2022 klo 21:15
Dracula: DALI
Dracula: Dead and Loving It (elokuva vuodelta 1995)
481. Eki26.8.2022 klo 15:54
SEOS = Se et oo sä (Sansa)
482. Pena25.9.2022 klo 22:01
TEOS = The Elite Of Steel (Strider)
483. eol17.12.2022 klo 09:40
IHME = Institute for Health Metrics and Evaluation (
yhdysvaltalainen tutkimuslaitos, ks.
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-128593 )
484. eol17.12.2022 klo 09:51
[Vielä kommentti edelliseen: kyseessä siis on tuon laitoksen omasta nimestään itse käyttämä lyhenne, jossa "täytesanojen" for ja and initiaalit on sivuutettu, niin kuin englannin kielessä on tavallista. Tämän takia on varmaan kyseenalaista, kuuluuko tämä nimi ollenkaan tähän säikeeseen.]
485. Tarja19.8.2023 klo 18:34
ITIS = Integrated Taxonomic Information System
486. Eki10.9.2023 klo 00:36
NATO = Not A Trustworthy Organisation (Census of Hallusinations)
487. Tarja31.10.2023 klo 22:05
KAMU = Kiss and Make Up (Dua Lipa & Blackpink)
488. Eki6.11.2023 klo 09:04
AVIS = Annika Virpi Irene Saarikko
489. Tarja19.11.2023 klo 22:03
SIAM = Service Integration and Management
490. Eki5.1.2024 klo 07:59
KRIM = Kun rakkaus iski minuun (Leila Lautamaja feat. Pekko Käppi)
491. Eki3.3.2024 klo 14:24
ETSO = Ei tehdä siitä ongelmaa (Annika Eklund)
492. iso S4.3.2024 klo 11:50
VIKI = Virtual Interactive Kinetic Intelligence (massiivinen supertietokone elokuvassa I, Robot)

Aparaatti on kaukaa viisaan Isaac Asimovin mielikuvituksen tuotetta vuodelta 1950. Nythän aihe on ajankohtainen kun jotkut itseään järkevinä pitävät väittävät että tekoäly tekee ihmiskunnasta selvää hyvinkin pian.

Vuoden 2004 elokuva saattaa olla yksi syy siihen, että nykyään elokuvien nimet jätetään usein suomentamatta. Alkuperäistä lähdettä tuntematon suomentaja tai viimeistään tv-kuuluttaja käytti nimeä "I, robotti". Oikea muoto olisi ollut "Minä, robotti". Nimi viittaa siihen että robotti oli saavuttanut tietoisuuden itsestään. Tammikuussa elokuva tuli telkkarista kääntämättömällä nimellä.
493. Eki5.4.2024 klo 17:37
BOTH = Bring on the Heat (Slixxx) (tänään ilmestynyt sinkku)
494. Eki18.5.2024 klo 16:28
SOTA = Servants of the Air (Night Flight Orchestra)

Runsaasti videoita NFO:n eiliseltä keikalta Tavastialla tällä kanavalla:
https://www.youtube.com/watch?v=ABppYZqQk_4
495. Eki5.6.2024 klo 09:40
MAAT = Maria Alexandra Aspasia Tirronen (Maria Lundin virallinen nimi)
TALI = Tamara Adele Lund-Ionita (Tamara Lundin virallinen nimi)
496. Eki10.7.2024 klo 21:30
TRIO = The Road Is Ours (Thundermother)
BAD = Black And Gold (Thundermother)
497. Eki19.7.2024 klo 21:14
OAS = Overland and See (Snowy White)
498. Eki16.8.2024 klo 21:59
TOTI = Taivas on toiset ihmiset (Pate Mustajärvi)
499. Eki6.9.2024 klo 00:17
SETH = Somewhere Else Than Here (Jonsjooel)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *