RISTIKON ANATOMIA > IS-KOVIS 3.7.2021
↶ Takaisin

IS-kovis 3.7.2021

Joitakin aikoja sitten käväisi mielessäni, että nykyinen istuva tasavallan presidentti on järjestyksessä kahdestoista. Se sai minut miettimään, olisiko tuosta kahdennestatoista mahdollisesti Iltiksen Koviksen pääkuva-aiheeksi. Olihan siitä. Sain sijoitettua kolme erilaista kahdettatoista pääkuvalauseisiin. Heli taiteili toteutuksen, jossa on räjähdyskuviossa roomalaisin numeroin XII.

Pääkuvalauseet ovat:
• vaakaan ylhäällä lähtevä: JAAKOBIN POJISTA BENJAMININ SIJA
• vaakaan keskellä lähtevä: SAULI PRESIDENTEISTÄMME
• pystyyn lähtevä: JOULUKUU ALLAKASSA VIIMEISENÄ

Sitten yksittäisten vihje/vastaussanaparien kimppuun. Avaan jälleen kerran sellaisia, jotka minusta eniten kaipaavat analysointia: valtaosa rakennevihjeitä, mutta myös joitakin puhtaasti tietopohjaisia. Käyn ensin läpi vaakasanat vasemmalta ylhäältä oikealle alas, sen jälkeen pystysanat samassa järjestyksessä.

Vaakasanat

• ILVÄ => OKRA; kummassakin sanassa kirjainten järjestystä muutettu samalla tavalla: 4 3 1 2 (VÄLI => RAKO)

• KAUKORANTAINEN => SATUMAA; Unto Monosen kuuluisimmassa tangossa Satumaa on seuraava kohta: ”Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa, missä onnen kaukorantaan laine liplattaa”

• NAMU- => TITO; tavut vaihtaen: MUNA- => TOTI

• SUOJAN PUOLIA => LEET; suojan puoli on se laivan puoli, joka on poispäin tuulesta

• MAALANNUT ANDERS => ZORN; Anders Zorn oli ruotsalainen taidemaalari, Gallen-Kallelan ja Edelfeltin aikalainen; hän työskenteli paljon kotiseudullensa Ruotsin Moraan rakentamassaan erämaa-ateljeessa

• ”PYHÄ TUNTURI” => SULEVI; pyhä = su, tunturi = Levi

• -REKA => TUKI; kummastakin vähennetty samasta paikasta K: -REKKA => TUKKI

• NELOTO => ORAAT; viimeinen kirjain kummastakin siirretty ensimmäiseksi: ELOTON => RAATO

• MAUTON SISÄLTÄ => AUTO; vastaussana luettavissa suoraan vihjesanan sisältä

• SINÄ + 9999 => SÄYSEIN; sinä = sä, 9999 => ysein

• VESIN => KÖLN; v. 1709 Kölnissä asunut Giovanni Maria Farina antoi kehittämälleen hajuvedelle nimen kotikaupunkinsa nimen mukaan (ranskaksi Eau de Cologne); se on suomennettuna kölninvesi

• TYPPI => ÄNNÄ; typen kemiallinen merkki on N

• ympärillä => aura; sanakirja kertoo erään aura-sanan merkityksen seuraavasti: okkultismin mukaan ihmisruumista ympäröivä, joskus värillisenä näkyvä kehä

• SOMA? => ASMO; sanat toistensa anagrammeja

• CALISTALTA => ALLY; Ally McBeal on yksi Calista Flockhartin kuuluisimpia rooleja

• PIVIÄP => PALATSI; oikealta vasemmalle luettuna PÄIVIP => ISTALAP

• PUHEMIES RAPAKON TAKAA => PELOSI; kyseessä Nancy Pelosi, joka toimii Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemiehenä

• TYYLIKKÄÄN LOPUSSA => AILI; tyylikäs = staili

• SÄRÄHTÄVÄÄ => ITÄLEMI; Lemi on kunta, joka on kuuluisa särä-ruokalajistaan

• PÄÄTÖN KOKKI => OTIN; kyseessä Masin kokki Lotina ilman ensimmäistä ja viimeistä kirjainta

• VÄHEMMISTÖ => DIASPORA; tietosanakirjan mukaan: vieraassa ympäristössä elävä uskonnollinen tai kansallinen vähemmistö

• --T-- PALKITTU => TUTU; vastaussana on luettavissa suoraan viivojen kohdalta

• ITHOK => ANAT; oikealta vasemmalle: KOHTI => TANA

Pystysanat

• piirros, jossa maanpinnassa vihreällä KA => KANALA; KA:n ala

• K KESKELLÄ ODOTTAVAA => RASAUS; k keskelle => raskaus

• PIENEN SUKLAAPUODIN ALFRED => MOLINA; Alfred Molina näyttelee Pieni suklaapuoti -elokuvassa pormestari Comte de Reynaudia

• ÄÄRITTÄÄM => AJATAR; ensimmäinen kirjain siirretty viimeiseksi: MÄÄRITTÄÄ => RAJATA

• LAITON MUUTTO => ITALO; laito ja italo toistensa anagrammeja

• P RO:SSA => PROSSA; tyhjä väli ja kaksoispiste pois jättäen; tätä rukattiin, alkuperäinen vihjeeni oli RPO

• LIESKA LEPATTI => AKSELI; lieska ja Akseli toistensa anagrammeja

• PLN => ZLOTY; pln on Puolan rahayksikön zlotyn kansainvälinen tunnus

• EEPPO RUOHONEN => TENÄ; Teppo Ruohonen on vihjeessä muodossa Eeppo Ruohonen eli siinä T on E:nä => TENÄ

• RENGISTÄ => KERNI; renki ja kerni toistensa anagrammeja

• JUOMA TIELLÄ! => TESTI; juoma (tee, T) oli tiellä (ESTI)

• KISSALTA, MELKEIN => AUKAISU; kissalta => naukaisu

• ARJEN NAINEN => MATILDA; arki tässä on maanantai eli ma

• EKURIN => EROTIN; e kuri n => e roti n

• ATEILLA => ULLAT; kummastakin on pudotettu pois ensimmäinen kirjain K

• ALLA YLLÄ => PAIT; pait + a = paita

• SUURI PIIKKI => LOKA; suuri = L , piikki = oka

Siinäpä niitä. Jos jäi epäselvää, kysykää. Selvitän mielelläni lisää.

Yksi mielenkiintoinen havainto tämän koviksen synnyttämästä mielipiteenvaihdosta. Vakiokirjoittaja Jaska sanoo näin: ”Kokonaisuudesta ei liikojen triviaalien takia voi antaa huippupojoja.” Minä olen viime aikoina tarkoituksella liittänyt mukaan tietopuoleisia vihjeitä. Ne saattavat toimia alkuunpääsyn paikkoina ja kuitenkin ne ratkeavat risteävien avulla ilman, että tarvitsee googlettaa, jos sitä ei halua tehdä.

Seuraava kovis on laadittu, vihjeitys on vielä kokonaan tekemättä. Uskon, että ainakin toinen pääkuvalauseista tulee kirvoittamaan kommentteja. Mutta se nähdään aikanaan, joskus loppukesästä.

Antti

Lataa ristikko tästä

↶ Takaisin