KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > SELITÄ SANA VÄÄRIN - 3

9143. Selitä sana väärin - 3

Matias-Myyrä22.1.2017 klo 17:15
Selitetään jokin oikea sana väärällä tavalla sanaleikkimäisin keinoin. Seuraavan sanan pitää alkaa edellisen sanan jollakin kirjaimella. Taivutusmuodot ja muut johdetut sanat ovat sallittuja, mutta sanan on siis oltava oikea. Selitys laitetaan sulkuihin selitettävän sanan perään.

Selitä sana väärin -ketjun aloitti Matias-Myyrä säikeessä nro 8514, 12.7.2015 klo 19:43.

Tarkista ennen sanan lähettämistä Ctrl+F-toiminnolla, onko sana jo ollut tässä säikeessä. Aiempien säikeiden sanat voit tarkistaa koostesivulta

http://tinyurl.com/zr5fh2p

(Aiemmin olleen sanan voi käyttää myös uudestaan, jos keksit sille ihan uuden selityksen. Aiempien säikeiden koosteeseen ei kuitenkaan ole mahdutettu selityksiä mukaan, joten helpointa on olla käyttämättä aiempaa sanaa uudelleen.)

Jatketaan edellisen säikeen viimeisestä sanasta:

puolisoita (näillä alueilla soistuminen edennyt 50 %)
2. Tarja22.1.2017 klo 19:45
pilateksille (kujeet entisille kumppaneille)
3. Matias-Myyrä22.1.2017 klo 20:10
perittäkin (muuta et saanut kotoa maailmalle lähtiessäsi)
4. Tarja22.1.2017 klo 20:17
Pilatuksesta (vitsit ovesta)
5. Matias-Myyrä22.1.2017 klo 20:21
piinaamassa (kreikkalainen aakkonen tatuoitu poskeen)
6. Tarja22.1.2017 klo 20:51
muutotta (vain yksi pikku valhe pääsi)
7. Matias-Myyrä22.1.2017 klo 21:11
(Aki...)
taituroivaa
8. Tarja22.1.2017 klo 21:18
verkkokaupassa (nuotta myymälässä)
9. Matias-Myyrä22.1.2017 klo 21:37
kivestämissä (lautasellasi, jos tilasit annoksen: Cojones)
10. Tarja22.1.2017 klo 21:40
tekstiilien (kirjoitus tennispelaaja Nastasen)
11. Matias-Myyrä22.1.2017 klo 21:50
kurikoille (perhoset saatava tottelemaan)
12. Tarja22.1.2017 klo 21:55
kaihota (ehkä särkylääke)
13. PS23.1.2017 klo 08:42
huolettavistaan (ei huolta ja murhetta saapuessasi Paimion keskustaajamaan)
14. Tarja23.1.2017 klo 09:04
huumaavalla (entinen televisio-ohjelma kanavalla)
15. Matias-Myyrä23.1.2017 klo 09:12
luuhaavasta (pilkistää, tarvitaan monta tikkiä)
16. eol23.1.2017 klo 09:15
huumaavalta (ja lopulta jopa turmelee)
17. Tarja23.1.2017 klo 09:20
hurmaavalta (se myös kiehtoo)
18. PS23.1.2017 klo 10:22
huipennusta (voi tulla myöhemmin iso verenhimoinen peto (esim. sudesta))
19. Tarja23.1.2017 klo 10:27
huimaavalta (hallitsemisoikeus voi myös pyörryttää)
20. iso S23.1.2017 klo 10:37
vastaavalta (tekosistaan seuraavissa vaaleissa tai kapinassa)
21. Matias-Myyrä23.1.2017 klo 10:54
veitsikalaan (kauhea löyhkä täällä)
22. Tarja23.1.2017 klo 11:01
kukoistavalta (...lie sillä, joka kiekuu kovimmin)
23. ponkka23.1.2017 klo 11:52
tovereissasi (...kesäisin Tuulikin kanssa Harun luodolle)

[http://areena.yle.fi/1-1800352] [Kiitokset Matias-Myyrälle vaivannäöstä!]
24. Tarja23.1.2017 klo 12:33
ristisiteen (sanoi kultaseppä rippikoululaiselle)

[Kiitokset Myyrälle minultakin, joka tunnustan syyllisyyteni, mitä säikeen pidentämiseen tulee.]
25. ponkka23.1.2017 klo 14:03
eroottisiksikin (...koville, että nimenomaan hän joutui pitkän avioliiton jälkeen jättämään yhteisen kodin)
26. Tarja23.1.2017 klo 14:07
kasvutarinoilla (kehittymiset alustoilla)
27. ponkka23.1.2017 klo 14:18
kointähteen (perhosen jäännöksen)
28. Tarja23.1.2017 klo 14:34
hurmaaville (Valo ihastuttaa)
29. ponkka23.1.2017 klo 14:47
leipäkoneille (kukkaseppelepä kaakeille ...näytti hyvin maistuvan)
30. eol23.1.2017 klo 14:50
kiillottamatta (kun jätit tuon pinnan puunaamatta, niin se on edelleen loisteetta himmeä)
31. Tarja23.1.2017 klo 14:57
laskimestaan (päästi paikalle)
32. ponkka23.1.2017 klo 15:05
luotolla (siinä sulle lapio)
33. Tarja23.1.2017 klo 15:45
lavennettiin (YouTubesta löytyy mm. Tumma Nainen -kappale)
34. ponkka23.1.2017 klo 16:13
varvikoille (tilasimme vielä kierroksen kohottaaksemme maljan uudelle aamulle)
35. eol23.1.2017 klo 16:19
rokkasinko (kevyt soppatykki)
36. Tarja23.1.2017 klo 16:29
nousijalta (...suosituksi lomakohteeksi 1800-luvulla)
37. ponkka23.1.2017 klo 16:31
somalipojaksi (sievä nuoleskelijaksi)
38. Tarja23.1.2017 klo 16:33
pitopohjalla (upotus) [pitopohjasukset]
39. ponkka23.1.2017 klo 16:41
päätellyksikin (tiukka tilanne: pojan nuppi, Wilhelm ja vähäinenkin ...virhe voi saada nuolen osumaan omenaa alemmas)
40. eol23.1.2017 klo 16:45
kolonnalle (talvipesässä nukkuva karhu)
41. ponkka23.1.2017 klo 17:04
kurkkukipusi (...myyntilistoilla ylöspäin)

[http://yle.fi/uutiset/3-9405744]
42. Matias-Myyrä23.1.2017 klo 17:23
kotiasuksi (hiihtele himaan!)
43. ponkka23.1.2017 klo 17:32
suupaisemassa (kitalaen kyhmyn sisältö)

[suupaisu, suupaista: alun perin kaiketi jääpallotermistöä, mutta käytössä nykyään jääkiekossakin]
44. Matias-Myyrä23.1.2017 klo 17:47
paisuksissa (piirakka tarttui ladulta hiihtimiin)
45. Tarja23.1.2017 klo 17:59
aluslakanalla (laiva pintakäsittelyn alta...)
46. ponkka23.1.2017 klo 18:09
kotkattavista (pelottavia)
47. Tarja23.1.2017 klo 18:20
karvaaja (trimmaa koira)
48. Matias-Myyrä23.1.2017 klo 18:26
jalokaasukseen (tulee loskakelillä hiihtäessä)
49. ponkka23.1.2017 klo 18:33
jaksoinakin (...jos toisenkin ja jopa yheksännenkin Heikki Kinnunen aikoinaan syödä)
50. Tarja23.1.2017 klo 18:41
johtotähdellä (...oli selkeä hänen voittaessaan paralympiakultaa)
51. ponkka23.1.2017 klo 18:57
lipastamasi (...saatetaan muistaa, vaan ei sen piilossa olevista silmistään)

[Masi (alkukielellä Beetle Bailey) on Mort Walkerin ideoima ja piirtämä sarjakuva. Patalaiskan nimihenkilön silmät ovat pysyneet aina sotilaslakin tai vaikkapa kypärän reunan alla näkymättömissä.]
52. Tarja23.1.2017 klo 19:16
aleneva (nyt saisi suopalstan halvalla / Henri ja Wahlström)
53. ponkka23.1.2017 klo 19:35
(ei JJ...) lehtoreissanne (...enää niin paljon kuin aktiivivuosinaan)
54. Matias-Myyrä23.1.2017 klo 20:31
jakotislaavien (on Itä-Euroopassa)
55. eol23.1.2017 klo 22:13
verhoutua (sumupeite)
56. PS23.1.2017 klo 22:16
sorvauksella (särkikala ovella)
57. Tarja23.1.2017 klo 22:19
[lehtoreissanne ei ole j-kirjainta, joten siihen väliin pitää keksiä joku sana. Tuo JJ ilmeisesti hämäsi.]
58. Tarja23.1.2017 klo 22:26
[siihen väliin voisi laittaa:]

laskijoilla (koskenlaskija)

[jatkuu jommastakummasta viimeksi tulleesta]
59. Tarja23.1.2017 klo 22:34
ulpukasta (sanoi poliitikko Iivarin äiti aikoinaan papille)
60. PS23.1.2017 klo 22:34
[Pannaan väliin vaikkapa seuraava: ]

Lestijokeen (putosi veneessä ryypiskelevältä suutarilta) 9
61. PS23.1.2017 klo 22:37
[Myöhästyin tarkoittamastani, mutta sopiihan se Lestijokeen tuohonkin. Mistähän tuo yhdeksikkö ilmestyi?]
62. Tarja23.1.2017 klo 22:47
juosten (Suvio, ota ryyppy)
63. PS24.1.2017 klo 08:36
sorvauskokeille (luulevatko jotkut tulevaisuudessa pyydystävänsä tästä joesta sorvia?)

[sorvauskokeet = koesorvaukset]
64. iso S24.1.2017 klo 10:06
kuolaukselle (roiskui, kun koira pyrki innokkaasti ulos)
65. Tarja24.1.2017 klo 10:11
kerrostumia (monta solun keskusta päällekkäin)
66. Eki24.1.2017 klo 10:17
avaalipas! (rasia auki, vekselitakaushan löytyi!)
67. Tarja24.1.2017 klo 10:23
puijaaja (käsittele ja vie eteenpäin asiaa / korjaa viljaa ja kuljeta puimuria)
68. eol24.1.2017 klo 11:09
paralleelin (heikkokuntoinen potilas sai uuden munuaisen)
69. Tarja24.1.2017 klo 12:11
puimureita (käsittelee rapeita)
70. Matias-Myyrä24.1.2017 klo 17:16
maksattamassa (tämän makkaran valmistusaineina ei ole sisäelimiä)
71. Tarja24.1.2017 klo 17:54
munakasta (...pääsiäisenä sipulinkuoria sisältävään keitinveteen, niin saat siihen kauniin ruskean värin)
72. Matias-Myyrä24.1.2017 klo 18:02
noteeraajat (miten korjaisin tämän torson?)
73. eol24.1.2017 klo 18:59
aikaistuva (on tämäkin takki, mutta löytyisiköhän vielä sopivampaa?)
74. Tarja24.1.2017 klo 19:13
valomeri (Ville ja Veijo)
75. Matias-Myyrä24.1.2017 klo 19:34
valitussahan (metsurin tai soittajan käsittelyssä)
76. Tarja24.1.2017 klo 19:43
valomerellä (majakka)
77. Matias-Myyrä24.1.2017 klo 19:54
valoisammalta (kaatoi itiökasveja muottiin)
78. pelaaja24.1.2017 klo 20:08
vaarinotto (isoisä asioi automaatilla)
79. Tarja24.1.2017 klo 20:11
aatelille ( ...on vasemmistolainen)
80. Matias-Myyrä24.1.2017 klo 20:19
evästävänkään (yritän kammeta kalaa selälleen)
81. Tarja24.1.2017 klo 20:33
nekustaan (mitä tapahtuu oluille ihmisen aineenvaihdunnassa?)
82. pelaaja24.1.2017 klo 20:34
vuosijulkaisuun (kirjoitan tänne seuraavan kerran tammikuussa 2018)
83. Matias-Myyrä24.1.2017 klo 21:18
juohevimmassa (raivoissaan ryyppäävät)
84. Tarja24.1.2017 klo 21:24
huilisti (iik, tappoi)
85. Matias-Myyrä24.1.2017 klo 21:29
hätätilanteessa (täh, eukon kuva tatuoitu lonkkaan?)
86. Tarja24.1.2017 klo 23:43
helotuksella (...ovat ajaneet Formulakisoissa, siis Kovalainen ja Trulli)
87. Matias-Myyrä25.1.2017 klo 09:50
huusittakin (Aki Palsanmäeltä kolmella eurolla)
88. iso S25.1.2017 klo 10:34
huiputti (apua, olisi ollut draivin paikka)
89. eol25.1.2017 klo 10:57
hallamittari (löytyy puutarhurin työkalupakista) [Operophtera brumata]
90. Tarja25.1.2017 klo 11:47
menisin (niinhän me ihmiset olemme)
91. Matias-Myyrä25.1.2017 klo 16:03
menetteleville (hiihtolomalla)
92. iso S25.1.2017 klo 16:24
tulenteosta (saamaan siitä määrätyn rangaistuksen)
93. Tarja25.1.2017 klo 17:06
taustakuva (kreikkalaisesta aakkosesta tehty piirros)
94. eol25.1.2017 klo 17:17
kurimuksien (jääkiekon kaukalopoliisien ylläpitämä)
95. Tarja25.1.2017 klo 17:31
mahavaivaltaan (ai Thaimaassa)
96. PS25.1.2017 klo 17:41
haittaavan (on se, että sieltä tulee enimmäkseen perin kehnoa ohjelmaa)
97. Tarja25.1.2017 klo 17:55
taustakertomus (alkeishiukkasesta tarina)
98. eol25.1.2017 klo 18:08
rikoskumppani (kehotti yksi kuohuviinivarkaista äkillisen synnintunnon vallassa erästä toveriaan)
99. Tarja25.1.2017 klo 18:14
potkaisin (reisi kuuluu iskälle)
100. Matias-Myyrä25.1.2017 klo 18:27
onkaloissa (usein mätiä!)
101. Tarja25.1.2017 klo 18:33
onnellisella (liekö tyttö Elikselle sukua)
102. Matias-Myyrä25.1.2017 klo 18:45
onkivavaksi (mukava ovenvartija)
103. Tarja25.1.2017 klo 18:52
kivipiirasta (...on ikävä syödä, voi hammas lohjeta) [linnuilla on kivipiira eli lihasmaha]
104. pelaaja25.1.2017 klo 18:59
koululaista (älä opiskele)
105. Tarja25.1.2017 klo 19:13
Tainola (ruotsalaislaulaja takimmaisena) [Rita Tainola, Ola Salo]
106. pelaaja25.1.2017 klo 19:21
taivutuksella (...ovelta-ovelle-myyjän tarjouksiin)
107. Matias-Myyrä25.1.2017 klo 19:26
veitikkanakin (kävi nappaamassa grillistä)
108. PS25.1.2017 klo 19:27
loikattavilla (ovat melko lyhyitä, niinkuin voi olettaakin pienen sorsalinnun ollessa kyseessä)
109. pelaaja25.1.2017 klo 19:36
vapaaehtoisuus (voit huoletta käyttää sanomisissasi konditionaalia)
110. Tarja25.1.2017 klo 19:45
pyytänyt (riistaruokaa tällä kertaa)
111. PS25.1.2017 klo 19:48
paisuville (piiras taiteilija Teräsniskalle)
112. pelaaja25.1.2017 klo 19:54
latinasta (kiva raha latvialaisilla)
113. Tarja25.1.2017 klo 20:10
tulppaaneille (sulku syntien rankaisemisesta vapauttamisille)
114. PS25.1.2017 klo 20:21
luomunauris (kehitä lintualkio, kirjailija)
115. Tarja25.1.2017 klo 20:42
syntymäpäivällä (...ei liene yleisempi kuin yöllä)
116. Matias-Myyrä25.1.2017 klo 20:43
saipoissahan (justeeri juuttui, mutta metsuri onnistui irrottamaan sen) [saippo=koristekasvi]
117. eol25.1.2017 klo 20:47
sataatuhatta (pelkkiä lapilleja eli pieniä kivirakeita vielä nyt, sillä tulivuoren ilmaan sinkoamasta materiaalista tomumainen aines alkaa laskeutua maahan vasta hieman myöhemmin)
118. Matias-Myyrä25.1.2017 klo 21:20
sairasvakuutuksesta (Oivariinilla liuottelin pois oveen piirretyt keltaiset sirpit)
119. Tarja25.1.2017 klo 22:27
särkipadan (rikkoi astian)
120. eol25.1.2017 klo 23:21
älyävähän (jos ollenkaan on näissä kaiken maailman nykyajan kotkotuksissa!)
121. Tarja25.1.2017 klo 23:36
lihastautista (varusmiesten lihaskunto paranee koulutuksen aikana)
122. eol25.1.2017 klo 23:53
harjoittamaton (saa puhdistetuksi, jos käytettävissä sen sijaan on teline ja piiska)
123. Tarja25.1.2017 klo 23:58
hirvikolarissa (ampuja Juha Länsi-Lapissa)
124. eol26.1.2017 klo 01:01
sepelimylly (oli mielestäni hauskempaa ajanvietettä kuin tämä tammi)
125. PS26.1.2017 klo 07:04
puhaltaja (Ihaa oli limboamassa, nalle saapui paikalle ja innostui myös tuosta harrastuksesta)
126. Tarja26.1.2017 klo 08:10
lihoikin (Andersson laihin puoluejohtajista)
127. iso S26.1.2017 klo 10:10
lipastaa (Andersson ei liikaa popsi italialaista mättöä)
128. eol26.1.2017 klo 10:14
pakosarja (1970-luvulla filmattu 28-jaksoinen Colditz)
129. Matias-Myyrä26.1.2017 klo 10:15
jaloitteluista (niin kuin Eevakin tehtiin)
130. eol26.1.2017 klo 10:25
uijani (Sievinen MM-kultaa 1994)
131. PS26.1.2017 klo 11:46
uittokanavasta (joku toinen ui nimittäin ekana)
132. Tarja26.1.2017 klo 12:13
kolisevasta (...onkin komea vaara, Pohjois-Karjalan korkein)
133. pelaaja26.1.2017 klo 16:00
lausuntokierroksista (mutkaton kannanotto)
134. PS26.1.2017 klo 17:28
katsantokannoista (metsätyönjohtaja tarkastaa hakkuutyömaalla, että puut on kaadettu mahdollisimman lyhyin kannoin)
135. Tarja26.1.2017 klo 17:39
aikaansaannos (melkoinen sadinsatsi)
136. eol26.1.2017 klo 19:35
asuttavaakaan (punnitus ilman vaatteita)
137. PS26.1.2017 klo 20:02
kurittavien (pihistän, enkä muiden sanomisista välitä)
138. Matias-Myyrä26.1.2017 klo 20:11
nokkakolarilla (gibbonilla paremminkin nenä)
139. eol26.1.2017 klo 20:30
kuulustella (esim. McCartney)
140. Matias-Myyrä26.1.2017 klo 20:37
avotakka (no niin, eukko)
141. PS26.1.2017 klo 22:21
veitsenteroittimen (jota minä välttämättä tarvitsin pitääkseni lyijykynäni toimintakuntoisena)
142. Tarja26.1.2017 klo 22:28
ekipaasi (erään laatijan kunniaksi pystytetty iso kivi)
143. eol26.1.2017 klo 22:34
puolaajaamme (päättivät Itävallan, Preussin ja Venäjän edustajat)
144. Tarja26.1.2017 klo 22:40
päättäisi (koska mestattiin)
145. Ville26.1.2017 klo 22:44
Tellus (sano enkunmaikka kun piti kertoa nykin matkasta)
146. Tarja26.1.2017 klo 22:46
Eijaa (itara / kaksi nappia eduskunnassa)
147. Matias-Myyrä27.1.2017 klo 06:51
juonimisille (kohotan maljani emakoiden kunniaksi)
148. Tarja27.1.2017 klo 08:12
Lapinjärvi (Inari)
149. PS27.1.2017 klo 09:33
puhkoisi (onko nalle siis saanut jälkeläisiä?)
150. eol27.1.2017 klo 09:56
hoputtajani (neuvoi valmentaja Lakasta kartanluvussa, ja tuloksena oli suunnistuksen MM-kulta 2006)
151. Matias-Myyrä27.1.2017 klo 10:13
juuripaakkuun (niin sitä on helpompi kantaa) [nykyisin autonakuissa onkin usein kantokahva]
152. eol27.1.2017 klo 11:02
nokivarista (ohjeisti sutari oppipoikaansa / ohjeisti korppiemo poikastaan) [nokivaris = variksen kokomusta alalaji Corvus corone corone]
153. Tarja27.1.2017 klo 14:10
nokitaan (minne krokotiilin saalis katoaa?)
154. eol27.1.2017 klo 14:40
tilaviinimyymälät (eli sijoitetaan kaupittelupisteet kartanoitteni nyt tyhjillään oleviin isoihin navettarakennuksiin)
155. Tarja27.1.2017 klo 15:30
välittömistä (tauot hakkaa jaloillasi maata, esim. pakkasella, ettei tule vilu)
156. eol27.1.2017 klo 15:45
muokkaamaa (sanoi isäntä rengille)
157. Tarja27.1.2017 klo 16:18
kallisteli (arvokas akselisto)
158. pelaaja27.1.2017 klo 16:37
laviini (kalifornialaisten juoma)
159. Tarja27.1.2017 klo 17:00
lievänä (...Kari Väänäsen lempinimi)
160. eol27.1.2017 klo 17:17
äänittäminä (valitti kuntavaaliehdokas tuloslaskennan jälkeen)
161. Tarja27.1.2017 klo 18:26
mäenlasku (minä en tätä maksa, tämä kuuluu kirjailijalle) [kirjailija Reijo Mäki]
162. eol27.1.2017 klo 18:30
möyrimättään (karhu syötävää etsiessään)
163. Tarja27.1.2017 klo 18:47
taivastakin (ehkä myös tulevaisuudessa)
164. eol27.1.2017 klo 19:01
alepastatuotannosta (jostakin pääkaupunkiseudun S-myymälästä olet ostanut minulle valmisaterian) [muualla Suomessa toimii Sale-myymäläketju]
165. Tarja27.1.2017 klo 19:04
enteille (...anna mitään, koska olen niin pihi)
166. pelaaja27.1.2017 klo 19:22
eroavastakin (jätä seuraavakin kumppanisi)
167. Tarja27.1.2017 klo 19:25
ennenaikainen (nykyään myöhäinen)
168. pelaaja27.1.2017 klo 19:31
aikataululle (nyt on otollinen hetki ruveta maalaamaan)
169. eol27.1.2017 klo 19:47
kääpiökaniini (jättiläismäiseksi jalostettu lemmikkijyrsijäni hotkaisi juuri Jörön kitaansa)
170. Tarja27.1.2017 klo 22:34
puutyöllä (...näyttävät tummilta taivasta vasten)
171. eol27.1.2017 klo 23:43
perivihollisesta ("Muumit ja taikatalvi" postimerkkiliike sellaisen hinnan, joka tuntui kovalta kuudelle vuosikymmenen takaiselle käyttämättömälle postimerkille)
172. Tarja28.1.2017 klo 00:37
humalasalkoon (känniss viinakauppaan)
173. pelaaja28.1.2017 klo 09:22
hiivapaketissa (sain taudin aisoihin)
174. PS28.1.2017 klo 09:37
syöttiläskin (pakotti nielemään sian silavaa)
175. eol28.1.2017 klo 11:02
luomurusinansa (houkuttele hiiret loukkuun pullanpalasilla)
176. Tarja28.1.2017 klo 11:16
makeasta (Markku "Make" Aro ja Asta Seppälä olivat joskus yhdessä)
177. eol28.1.2017 klo 11:33
korintein (totesi Petteri Koponen)
178. Tarja28.1.2017 klo 11:53
ennustajaeukolle (kerro etukäteen Raamatun tekstipätkä äijälle)
179. Matias-Myyrä28.1.2017 klo 12:50
ahdinkonapa (Kuoppalan paitako ei pysynyt housuissa Simpauttajan käsilläseisontakohtauksessa)
180. eol28.1.2017 klo 13:12
huopaamaton (tekoa varten kannattaa kysellä sisustustarvikeliikkeistä)
181. Tarja28.1.2017 klo 13:21
hallituksella (hylkeet ovella / toimittaja Jussi sukulaisineen ovella / koirat ovella)
182. eol28.1.2017 klo 14:15
hallitsijoilleen (niin kaikki pääsevät pelaamaan jääkiekkoa kohtuullisen matkan päässä kotoaan)
183. Matias-Myyrä28.1.2017 klo 14:43
juuteittakin (vaikka housut tilasin)
184. Tarja28.1.2017 klo 15:29
nuotein (...tein mitä tein, ota tai jätä)
185. Matias-Myyrä28.1.2017 klo 18:22
nolottavankin (kuka naisista tukevin?)
186. pelaaja28.1.2017 klo 18:32
läpilasku (asiakaspa maksoikin!)
187. eol28.1.2017 klo 18:40
uusintarikollisuutta (vastaan taistellessaan poliisi saattaa aina aluksi olla askeleen tai pari konnia jäljessä)
188. pelaaja28.1.2017 klo 18:45
ristiriitaisuudesta (eripurasta tuli taakka)
189. eol28.1.2017 klo 18:55
Reissutyössä (pyöräilyt piikojen aitoille) [Kalle Päätalon Iijoki-sarjan 18. osa]
190. Tarja28.1.2017 klo 19:17
rapakuntoinen (hip hop -musiikki on Hirviniemen toinen harrastus?)
191. PS28.1.2017 klo 19:23
ruokinnasta (merilinnun kiinnityspiikki)
192. eol28.1.2017 klo 20:05
ritarikuntoinen (Hayworth nuoren Niemisen kakkosihastus, Bergmanin jälkeen?)
193. Tarja28.1.2017 klo 20:30
kokonaisjoukko (naisten ryhmä kokonaan)
194. ponkka28.1.2017 klo 20:57
kunnaristaan (...esiintyy tyytyväisyysvajetta)
195. Matias-Myyrä28.1.2017 klo 21:18
roudannevat (kirrensuot)
196. Tarja28.1.2017 klo 21:20
ilmarintaa (Saarelaisen taakse)
197. eol28.1.2017 klo 21:24
maitolavatonkin (siellä pystöt valmiina meijerin autoa odottamassa)
198. Tarja28.1.2017 klo 21:26
valinnoissaan (Kilmer innokkaana)
199. ponkka28.1.2017 klo 21:39
suoltavasta (vihta vaivaiskoivun oksista)
200. Tarja28.1.2017 klo 21:45
liukumapintaa (luisu kansion taakse)
201. ponkka28.1.2017 klo 21:47
meritoituvan (...rantaan ajopuita poltettavaksi)
202. eol28.1.2017 klo 21:49
valaanpyytäjä (kehottaa osallistumaan tilaisuuteen, jossa annetaan yhdessä juhlallinen vakuutus)
203. Matias-Myyrä28.1.2017 klo 21:51
piisaamaton (Kolbe vätys?)
204. Tarja28.1.2017 klo 21:53
purupinta (kuntopolulla)
205. ponkka28.1.2017 klo 21:55
piirakkaamme (pidimme tavattomasti hänestä ja hänen pakinoistaan)
206. eol28.1.2017 klo 21:58
maajohto (presidentti ja hallitus)
207. Tarja28.1.2017 klo 22:03
harsintakin (kursin kokoon päällysvaatteen)
208. ponkka28.1.2017 klo 22:05
suolatuimmille (kylläpä kelpaa siveitten siskojen harrastaa maastohiihtoa)
209. eol28.1.2017 klo 22:09
muuallaolo (kuin kiinteistönhaltijan toimesta tapahtuva lumenluonti on kielletty putoavan lumen takia)
210. ponkka28.1.2017 klo 22:15
laudaltanikin (...suusta siis, kuulee F1-maailman asiantuntevimmat lausunnot)
211. eol28.1.2017 klo 22:17
korvennevat (suoalueen keskellä on laajoja aukeita)
212. ponkka28.1.2017 klo 22:25
osinkojakin (...ansiosta poliisisarjat ovat vielä nykyisinkin suosiossa)
213. Tarja28.1.2017 klo 22:47
kantavastakin (mielipide tulevaisuudessakin)
214. ponkka28.1.2017 klo 22:59
telomeeri (...huonoon kuntoon, tuskin vaikuttaa sun omaantuntoon, vaikka pitää vasikoiva akka piestä, käskytteli kummisetä rivimiestä)
215. Tarja28.1.2017 klo 23:17
ripuli (lepää rauhassa / rest in peace Uli) [saksalaismuusikko Uli Trepte 1941 - 2009]
216. eol28.1.2017 klo 23:41
lumetuttava (todellisuudessa pelkkä nettiin kehitetty valehenkilö)
217. PS29.1.2017 klo 10:32
voitaikinalle (ota yliote Puhista)
218. Tarja29.1.2017 klo 10:39
voistasi (...kiinnostaa turvallisuustutkijoita yhä)
219. Matias-Myyrä29.1.2017 klo 10:47
voimakaskaan (ei ole newtoneina mitattuna kovin suuri)
220. PS29.1.2017 klo 11:03
voitateille (valui, kun hellepäivänä käväisin kaupassa ostamassa voipaketin ja kuljetin sitä pyörän tarakalla 5 km.)
221. Tarja29.1.2017 klo 12:00
Aijaa (vai niin)
222. Matias-Myyrä29.1.2017 klo 12:16
(vissy on koalan lempijuoma...)
jakolaskunkin
223. eol29.1.2017 klo 12:30
Kotakorpesi (kyllä paljon mieluummin olisin nukkunut hirsimökissä!) [Kerttu Kotakorpi on Ylen meteorologeja]
224. Tarja29.1.2017 klo 12:39
aavasta (...auttoi pääsemään eroon alkoholista, kun kaikki muut keinot oli jo yritetty)
225. Matias-Myyrä29.1.2017 klo 12:59
vainuttujenkin (jassoo, asuste usasta?)
226. Tarja29.1.2017 klo 13:03
aasinne (...päätti toinenkin alkoholisti hyvistä kokemuksista kuultuaan)
227. Matias-Myyrä29.1.2017 klo 13:30
sepeliköillä (bilis)
228. eol29.1.2017 klo 13:36
pääteemaa (Afrikassa on Kenia, jonka tuotantomäärä on koko maailmassakin kolmanneksi suurin Kiinan ja Intian jälkeen)
229. Tarja29.1.2017 klo 13:43
marssilta (yhteys toiseen planeettaan)
230. pelaaja29.1.2017 klo 13:45
ruususenunesta (...ja penni sen ajatuksista)
231. Tarja29.1.2017 klo 14:10
roolinimi (osan omaksui)
232. Matias-Myyrä29.1.2017 klo 14:20
ruumissahan (tarvitsee paloittelumurhaaja)
233. eol29.1.2017 klo 14:20
laulurastasta (esim. The Wailersin 1973 levyttämä Rastaman Chant)
234. Tarja29.1.2017 klo 14:29
huolintakin (minulle kelpaa se harsittu päällysvaate)
235. eol29.1.2017 klo 14:40
Harmaakorpeamme (Hector saattaa joskus ärsyyntyä meistä yli-innokkaista faneista)[Vesa Harmaakorpi on SUL:n puheenjohtaja]
236. Tarja29.1.2017 klo 14:44
hallintakin (hups, otinkin vahingossa toimittaja Jussin päällysvaatteen)
237. Matias-Myyrä29.1.2017 klo 15:30
teloitamme (Villu loukkaantui kaatuessaan)
238. eol29.1.2017 klo 16:02
entisöisin (kylillä liikkui ties mitä tonttuja ja menninkäisiä, kun kukaan ei ollut näkemässä)
239. Matias-Myyrä29.1.2017 klo 16:37
tetrapakkaukselle (Satu Mäkelä-Nummela, tulkaa heti ovelle!)
240. eol29.1.2017 klo 17:02
puolivälierästä (on käsillä silloin, kun kiekkoa on pelattu kymmenen minuuttia)
241. PS29.1.2017 klo 18:29
pelleteille (klovni luoksenne)
242. ponkka29.1.2017 klo 18:51
eilatilaisuus (Valion bränditapahtuma)
243. pelaaja29.1.2017 klo 18:55
ensi-ilta (niin nopeasti aika kului, kohta on jo yö)
244. ponkka29.1.2017 klo 19:22
lorinalla (usein oksa) [lorit Lorisidae]
245. Tarja29.1.2017 klo 19:57
luupiikistä (koiranpennun palkkio, kun sieti rokotuksen)
246. ponkka29.1.2017 klo 20:11
kanta-asiakasta (käsitystäsi muijasta / Immanuel, juhtaa nimeä)
247. Tarja29.1.2017 klo 20:27
neniin (kyseiset siten)
248. ponkka29.1.2017 klo 20:41
esiteollista (Petran brosyyri)
249. Tarja29.1.2017 klo 22:34
omatoimisille (hän sai itselleen viran)
250. eol29.1.2017 klo 23:51
marskimaalla (Mannerheim kesäasunnollaan)
251. Tarja30.1.2017 klo 00:13
mahajanapa (...kuuluvat yhteen) [mahajana = yksi buddhalaisuuden koulukunnista]
252. eol30.1.2017 klo 00:41
merirosvosalmiakin (maailman tärkeimmiltä laivareiteiltä edelleen löytyy, esim. Malakansalmi sekä Punaisenmeren ja Intian valtameren välinen Bab el Mandeb)
253. Ville30.1.2017 klo 06:35
Rekolassa (nuotti hautautuu lumeen)
254. PS30.1.2017 klo 07:05
[ponkka, mitä tarkoittaa sana: eilatilaisuus? Jos se on kielteinen latilaisuus, niin mitä sitten tarkoittaa latilaisuus?]
255. PS30.1.2017 klo 07:09
lastattaville (työvälineet linnulle)
256. -30.1.2017 klo 07:13
[Eilat on kaupunki Israelin eteläisessä kärjessä Punaisenmeren Akabanlahden rannalla.]
257. Tarja30.1.2017 klo 08:21
visakoivu (Mikon ja Sakun serkkupoika)
258. ponkka30.1.2017 klo 12:12
vaikutuksella (uteliaan korvan jälkiä?)

[Eilatin salaisuus tuossa aiemmin jo selvisikin. Vaikka kaupunki ei kooltaan suurensuuri olekaan, on se esim. suomalaisten sukellusharrastajien piirissä erittäin suosittu matkailukohde.]
259. PS30.1.2017 klo 12:22
[Kiitos tiedosta viiva!]

vihkimätön (Pappi oli kutsuttu juhlallisesti käyttöön vihkimään pitäjän ensimmäisen McDonaldsin.)
260. Tarja30.1.2017 klo 13:03
hummaaja (hätistä hevonen takaisin laitumelle)
261. eol30.1.2017 klo 13:32
ankaralaista (muotoutuu, sillä rikollisuus halutaan saada kuriin)
262. Tarja30.1.2017 klo 13:52
kokeileville (Kansainvälinen Olympiakomitea ei halua tulla hiihtokeskukseen)
263. ponkka30.1.2017 klo 14:19
korvaavatkaan (...poistaakseni veden suihkun jälkeen)
264. Tarja30.1.2017 klo 14:34
kieltäisin (... puhun, joka on myös äidinkieleni)
265. ponkka30.1.2017 klo 15:00
ilmaantuvat (pyörremyrskyn seurauksena)
266. Tarja30.1.2017 klo 15:12
tuunattuun (saavun Paraisille)
267. ponkka30.1.2017 klo 15:30
täyttäjälleen (taas on syötti kadonnut koukusta)
268. eol30.1.2017 klo 15:48
yhteisöistä (ovat useat parisuhteet käynnistyneet)
269. Tarja30.1.2017 klo 15:50
yksinasuvaan (vain yksi possu)
270. eol30.1.2017 klo 15:56
yksinomaisille (tarkoitetut merkkipäiväjuhlat)
271. ponkka30.1.2017 klo 15:59
kasakaksi (pari läjää)
272. Tarja30.1.2017 klo 16:11
silvotutkaan (Satu ratsiaan)
273. ponkka30.1.2017 klo 16:30
selostavasta (...onkin vaikea saada selko; Diivastakaan en tajunnut juuri mitään)
274. eol30.1.2017 klo 16:35
selonteosta (siis juuri tuota Diivaa, en ole edes avannut)
275. Tarja30.1.2017 klo 16:41
sauvoilta (tilaisuus, jossa perehdytään Puhtilan sanoituksiin)
276. ponkka30.1.2017 klo 16:41
selkosenkin (...tyypin puheista on vaikea saada)
277. Tarja30.1.2017 klo 17:00
Klemetin (Ari, et ole suosittu) [tämä ei sitten pidä paikkaansa!]
278. ponkka30.1.2017 klo 17:11
korvaantuikin (...vanupuikolla)

[Mainittakoon, että Sauvo Puhtilaa en edellä tarkoittanut. ;-)]
279. PS30.1.2017 klo 17:23
voileipääni (panna sekaisin, kun se on nätin tytön kaulassa)
280. ponkka30.1.2017 klo 17:37
puolankalaisuudesta (...saamme käsityksen perhostusreissullamme Karpaateille)
281. Tarja30.1.2017 klo 17:44
pakastaa (korttipakasta ässä)
282. PS30.1.2017 klo 17:44
perunalastuilla (tulen ylhäältä takaisin tukien avulla)
283. pelaaja30.1.2017 klo 17:45
ulosottomiehelle (kun hän ei itse kehdannut tulla "kaapista")
284. ponkka30.1.2017 klo 17:58
hupakoksi (jopas paloi hiili nopeasti)
285. pelaaja30.1.2017 klo 19:47
huiputtaakseni (...jäivät eli totta; voitin!)
286. eol30.1.2017 klo 19:49
seloottiaikaa (15 vuotta Pilvihipiäisen kirjoittamiseen, joka siis ilmestyi 1985, kun Diiva oli ilmestynyt 1970) [selootit vaikuttivat Palestiinassa n. 168 eaa - 73 jaa]
287. PS30.1.2017 klo 20:13
seisonnasta (edessäsi lattialla, odotas niin poimin sen ylös)
288. ponkka30.1.2017 klo 21:55
anomalia (...myöntämään itsellesi viisumi)
289. PS31.1.2017 klo 07:47
ominaista (älä akkaa irti päästä)
290. eol31.1.2017 klo 08:18
aika-ajoin (silloin tällöin)
291. Tarja31.1.2017 klo 08:38
aika-ajoilla (...vietin kalastellessani)
292. PS31.1.2017 klo 12:42
ajankohtaisille (lähden tästä piakkoin autolla vanhan isäni luokse käymään)
293. Tarja31.1.2017 klo 12:57
huonekaluille (verstas)
294. pelaaja31.1.2017 klo 19:26
huonejärjestykseen (siivoapa kämppäsi)
295. Tarja31.1.2017 klo 19:41
huoneistolle (majapaikka Hiltuselle)
296. PS31.1.2017 klo 19:42
juoksettuville (ollessasi mökkikylän ainoa siivooja ja sinulla on töitä enemmän kuin ehdit tekemään)
297. Matti31.1.2017 klo 19:47
Lastenneurologi (oli tänään Hesarin Fingerporissa)
298. Tarja31.1.2017 klo 19:55
talvikissa (kesäkissan vastakohta?) [talvikki on kanervakasvi]
299. PS31.1.2017 klo 20:13
kissakodille (pöljäkö tuo kissa on?)
300. PS31.1.2017 klo 20:15
[Oho, eihän tämä ollutkaan yhdyssanaketju.]
301. Tarja31.1.2017 klo 20:21
eristäytyä (pelaaja sai voimaa hyvin menneistä ensimmäisistä jaksoista)
302. pelaaja31.1.2017 klo 20:45
yöpuvussa (olen tulevat 10 tuntia hienona) [voimaantuneena :)]
303. Tarja31.1.2017 klo 21:13
yhteishaut (koiratarhassa)
304. PS31.1.2017 klo 22:23
täytteemme (onkiin vaikkapa vehnätaikinasta)
305. Tarja31.1.2017 klo 23:47
tietenkin (rap-artisti erityisesti) [Clifford Joseph Harris Jr. = T.I.]
306. PS1.2.2017 klo 08:28
kaukomaista (sanoi muinoin hallin lihakauppias Kauko Käyhkölle)

(Käyhkö kysyi ensin: "Onko maksaa?". Maksaa ei ole, vastasi kauppias, mutta käykö keuhko?)
307. Tarja1.2.2017 klo 09:40
kustannustoimittajasta (mm. palkkakulut)
308. eol1.2.2017 klo 09:58
karsintakilpailu (metsätaitokisojen avauslaji)
309. Tarja1.2.2017 klo 10:05
kustannustoimituksesta (rahtimaksu)
310. PS1.2.2017 klo 12:46
kasvista (totesin saavuttuani eka kerran Paimion keskustaajamaan v. 1972)
311. Tarja1.2.2017 klo 13:09
kastellit (kappas, Wilhelmin perhe) [kastelli = linnake, linnoitus]
312. PS1.2.2017 klo 13:16
kastavi (totesin, kun bongasin tuon sorsalinnun eka kerran viime vuosituhannella)
313. pelaaja1.2.2017 klo 19:01
kokonaisnäkemys (täyslaidallinen naisilta)
314. ponkka1.2.2017 klo 19:52
korvatkaakin (...vanhan raviraakin, huonot kuuloltaan ja hiukan lerpallaan)
315. Tarja1.2.2017 klo 20:19
rikoskirjailijalla (haamukirjoittajan käyttö?)
316. ponkka1.2.2017 klo 20:33
jättimäistä (...sentään yhden metsäiseksi, tämä innokas avohakkaaja)
317. eol2.2.2017 klo 08:55
soittimesta (aikaisemmin mukavaa musaa, mutta sitten se vaihtoi ravintolakonseptia)
318. Matias-Myyrä2.2.2017 klo 09:00
soittimelle (haastattelun)
319. eol2.2.2017 klo 09:23
soitimelle (haastattelun myös Donald Trump)
320. PS2.2.2017 klo 12:41
soittajaanne (esim. pianisti Anne Kauppi)
321. eol2.2.2017 klo 12:49
suotimelle (haastattelun varmaan seuraavakin USA:n presidentti)
322. PS2.2.2017 klo 13:44
sanoittajaanne (esim muusikko-toimittaja-näyttelijä Anne "Heinäsirkka" Taskinen)
323. Tarja2.2.2017 klo 14:08
sanoittajaan (no ei ainakaan kirjailija Kross, minä taasen saatan äänettömänä jakaa paljonpuhuvia katseita)
324. pelaaja2.2.2017 klo 16:58
jakohihnalle (nopeutusyritys leipäjonon lyhentämiseen)
325. Tarja2.2.2017 klo 17:24
jakorasioihin (jos jonottajilla on omat muoviastiat mukana, niin sopan jako nopeutuu)
326. PS2.2.2017 klo 17:31
haarukalla (hihkaisin saavuttuani eka kerran tähän Kuusamon tunnettuun tunturimatkailukeskukseen)
327. pelaaja2.2.2017 klo 17:33
hautomoista (Googlesta löytyy yli 40 miljoonaa hakutulosta eräällekin pesuaineelle)
328. PS2.2.2017 klo 22:24
hoitaville (tervehdin eräällä bongausretkellä tuttua sorsalintua)
329. Tarja3.2.2017 klo 08:53
ilotulituksesta (terroristilla)
330. eol3.2.2017 klo 10:20
taskuttakin (täyttyvät helposti tarpeettomalla tavaralla)
331. Tarja3.2.2017 klo 10:25
uneksijoista (kalamies talvella)
332. eol3.2.2017 klo 10:45
neuloittakin (ja siitä tuli lämmin ja iloisenvärinen)
333. Tarja3.2.2017 klo 11:03
näyttelysiasta (taiteilija Caplan, esillä oleva taiteesi...) [taiteilija Asta Caplan]
334. PS3.2.2017 klo 12:30
lusikoitta (onnistuttuaan hävittämään perhoset sellistään)
335. Tarja3.2.2017 klo 13:34
seutuvilla (alueen lampaista keritty)
336. pelaaja3.2.2017 klo 16:28
vuosikausiin (= kevät-, kesä-, syksy- ja talvikausi)
337. Tarja3.2.2017 klo 22:27
kahmalokaupalla (kas, Pertti marketin luona)
338. eol4.2.2017 klo 09:23
laituriketju (koostuu kolmesta laitahyökkääjästä) [esim. 16 mm kuumasinkitty pitkähahlokettinki DIN 763/5685C, joka sopii käytettäväksi suurten betoniponttonilaitureiden ja yhdistelmälaitureiden ankkurointiin]
339. PS4.2.2017 klo 10:05
asuntojakin (Tiibetiläisessä navetassa)
340. Tarja4.2.2017 klo 11:15
toissijainen (...vähän vaihtelua oppilaiden tuntiin)
341. PS4.2.2017 klo 13:24
suojattakin (komerot, naulakot, narikat, pukupussit, sateenvarjot...)
342. Tarja4.2.2017 klo 13:37
tuotteistaa (saattelette näyttelijätärtä)
343. pelaaja4.2.2017 klo 16:43
ilmapallosta (siihen loppui sitten sekin jumppaamisyritys)
344. PS4.2.2017 klo 16:50
piiraita (3,14 - 3,14 - 3,14 - 3,14 - 3,14 - 3,14 - 3,14 - 3,14 - 3,14 - 3.14 - 3,14)
345. pelaaja4.2.2017 klo 17:00
rakennusmiehellä (Trump Tower)
346. Tarja4.2.2017 klo 22:02
kurjenmiekka (Jepen ase) [asemies Jeppe Kurki oli Klaus Kurjen isä]
347. pelaaja5.2.2017 klo 08:16
katugallupissa (tästä tiestä nyt kysellään)
348. Ville5.2.2017 klo 09:07
Onko tämä sivusto taas kaapattu, tämä oli ainut säie jonka sain auki?
349. PS5.2.2017 klo 09:55
puhkova (jätkä nalleksi?)
350. Tarja5.2.2017 klo 11:27
kaupanteko (rakentavat uutta markettia)
[Mainosteneston avulla pääsen kaikille sivuille, mutta aluksi näkyy "valkea lakana" (siis mainos), joka täytyy poistaa ruksista. Eli jotakin häikkää lienee.]
351. eol5.2.2017 klo 13:10
päätoimialoin (perustin yrityksen, joka tarjosi monelle ihmiselle kokopäiväistä työtä)
352. Tarja5.2.2017 klo 13:14
pariloin (sanoi Jumala ihmiset tehtyään)
353. eol5.2.2017 klo 16:45
pariteettitarkistuksia (mutta kaikki muut ristikon sanat sain oikein ilman Googlen käyttöä)
354. iso S5.2.2017 klo 17:59
aurinkolasit (laatija Saaren törkeästi taklasit)
355. pelaaja5.2.2017 klo 19:01
lapsiasialla (taapero potalla)
356. Tarja5.2.2017 klo 19:06
lapsiasian (...sanotaan porsaiksi)
357. PS5.2.2017 klo 20:55
puhkovistakaan (kyllä nalle on kovis, siitä menen takuuseen)
358. Tarja5.2.2017 klo 21:01
parituksilla (...ovat usein Jehovan todistajia)
359. ponkka5.2.2017 klo 21:15
päättäjäisillalle (...virumaan naisen runneltu ruumis)

[Veijo Meri / Ei tule vaivatta vapaus, Suomi 1870-1920: "Kaikki eivät onnistuneet sinne tulemaan, koska Pitkäsilta oli suljettu. Sillalla lojui vielä ammuttu hevonen ja päätön naisen ruumis. Vahdissa oli Helsingin suojeluskuntalaisia, tylyjä poikia."]
360. Tarja5.2.2017 klo 21:25
pariovella (no niitä Jehovan todistajia)
361. ponkka5.2.2017 klo 21:40
pesimätön (supi pihistämänsä pikaruoan)

[Wikipedia: Ei varmuudella tiedetä, puhdistaako pesukarhu todella ruokaansa vai tekeekö se vain liikkeitä, jotka ihmisestä näyttävät pesemiseltä.]
362. Tarja5.2.2017 klo 21:48
manseteille (...on ehkä tuttu nimi, Tampereen lempinimi)
363. ponkka5.2.2017 klo 21:56
mehevähän (...mutta teidän kanssanne jo paljon)
364. Tarja5.2.2017 klo 22:02
vuodenajan (sitten myyn auton pois)
365. ponkka5.2.2017 klo 22:12
Vientiane (Vatikaanivaltion ulkomaankaupan menestystuote?)
366. Tarja5.2.2017 klo 22:24
vaivoin (ai kykenen)
367. ponkka5.2.2017 klo 22:31
vajakilta (klapialan ammattilaisten liittouma, joka kokoontuu liiterissä)
368. Tarja5.2.2017 klo 22:35
kadeteille (kateellinen teille)
369. ponkka5.2.2017 klo 22:41
ansiosidonnaista (meriittisi, Tea-rouva)
370. Tarja5.2.2017 klo 22:59
tosikot (aito kanan ääni)
371. ponkka5.2.2017 klo 23:10
tuote-esitekoko (...nosti Lutherin kuuluisuuteen?)

[https://areena.yle.fi/1-3880549]
372. Tarja5.2.2017 klo 23:22
kahveli (kas, veikka)
373. ponkka5.2.2017 klo 23:33
luututkaan (röntgenlaitteeseen?)

[Tuossa eo. Roman Schatzin Maamme-kirjan jaksossa ohjelman isäntä paljastaa lempipuujalkavitsisinsä: "Nyt riitti, sanoi samaani."]
374. Tarja5.2.2017 klo 23:38
lainatavarat (antaa rahat lainaksi)
375. eol6.2.2017 klo 09:31
ankkurinappi (toimii koko viestijoukkueen valmentajana)
376. PS6.2.2017 klo 09:38
puhkaisematta (Nalle Puh on tuosta karhujoukosta luullakseni tuo kiiltämätön?)
377. Tarja6.2.2017 klo 09:49
paikkansapitävä (suomalainen ratikassa)
378. PS6.2.2017 klo 10:28
vastaanottajalle (kysymyksestä riippuen joko myönteisesti tai kielteisesti)
379. Tarja6.2.2017 klo 14:00
vuokraamaan (ottaa/antaa pellon vuokralle)
380. PS6.2.2017 klo 20:54
anorakkisi (lopettamaan tuo häiritsevä räksytys)
381. ponkka6.2.2017 klo 21:14
kalantilaisuus (...pakoon tuli, kun sumppua kallistettiin varomattomasti)
382. Tarja6.2.2017 klo 21:25
kassalipasta (kappas, kuntoilupaikan ruoka)
383. ponkka6.2.2017 klo 21:37
kuovinnalle (...pelästytti pesältään lentoon rynnätessään keväiselle pellolle)
384. Tarja6.2.2017 klo 21:48
eroamista (Ami on taas sinkku)
385. ponkka6.2.2017 klo 21:59
Saivaarasta (...tarpeekseen ja pötki pakoon)
386. Tarja6.2.2017 klo 22:07
rommitotin (juomat vein)
387. ponkka6.2.2017 klo 22:17
rungonkin (...nykyisin Munck, mutta Marionihan hänet edelleen parhaiten tunnetaan)
388. Tarja6.2.2017 klo 22:27
ratikoita (rivi perhosia)
389. ponkka6.2.2017 klo 22:45
karistaisimme (äiskä meni uudelleen naimisiin)
390. Tarja6.2.2017 klo 22:53
melankoliana (sinä ja minä, puolison veli ja Liana Kaarina)
391. ponkka6.2.2017 klo 23:04
luusuasta (arkeologin työvälineestä)
392. Tarja6.2.2017 klo 23:24
lehtivihreille (Vihreä Lanka)
393. ponkka6.2.2017 klo 23:34
halottaville (tuttuja ilmakehän valoilmiöitä)
394. Tarja6.2.2017 klo 23:50
lilliputin (...hallitsee käytyään golfkurssin) [Lilli Earl, Kari Suomalaisen tytär]
395. PS7.2.2017 klo 08:10
pullistajaamme (...jokaiselle siivun)
396. eol7.2.2017 klo 09:22
parisprintti (ilmoitustaululle oli ilmestynyt tuloste hotelliketjusuvun seurapiirijulkkiksen viimeisimmästä tempauksesta)
397. Tarja7.2.2017 klo 09:29
ratikassa (yksi niistä marketissa rivissä olevista)
398. Matias-Myyrä7.2.2017 klo 20:04
sakaraiset (hyppäät avantoon vahvistaaksesi itseäsi)
399. ponkka7.2.2017 klo 21:05
Santanalle (...pärjäsi hyvin hiekkaveistoskilpailussa) [https://tinyurl.com/jmj3v8h]
400. Matias-Myyrä7.2.2017 klo 21:42
lietelantakaivoja (ovat kai sylinterin peräpilkkoja)
401. Tarja7.2.2017 klo 21:49
akanhuuli (muijan vitsi / eukon suun osa) [oikeasti akanhuuli eli akankaali on kasvi, luullakseni myrkyllinen]
402. ponkka7.2.2017 klo 21:53
napakassa (vaivaisukolla)
403. Tarja7.2.2017 klo 21:57
akankaali (muijan pää)
404. ponkka7.2.2017 klo 22:07
kalkitonkaan (ehtoollismaljojen desinfiointi vesihöyryllä)
405. Matias-Myyrä7.2.2017 klo 22:11
liettävähän (nykäisi Aaro)
406. ponkka7.2.2017 klo 22:21
voitonparaatikin (ravintorasvaton haltija Ismailin ...apurina)

[https://urly.fi/J9i]
[Ismailin ryöväritonttu levitteleekin voinsa maastoon: https://fi.wikipedia.org/wiki/Paranvoi]
407. Tarja7.2.2017 klo 22:28
vilukissalla (katti palelee)
408. ponkka7.2.2017 klo 22:32
seisoville (sisäänpääsy kielletty)
409. Tarja7.2.2017 klo 23:02
orjatyöllä (...nukkuvat?)
410. ponkka7.2.2017 klo 23:09
Jerevanhan (...liiton lätkäjätkiä hänkin)

[Karalahti / Iltalehti 21.10.2016: "Tyrväinen on viimeisiä vanhan liiton ukkoja, jonka kiekkoajattelussa taklaukset ajetaan loppuun ja taklattava osaa ottaa ne vastaan."]
411. Tarja7.2.2017 klo 23:37
Joonilta (...ja aika mennä nukkumaan)
412. PS8.2.2017 klo 08:22
Joonatan (sato jää pienemmäksi kuin Timotein)
413. Tarja8.2.2017 klo 08:36
Johannesta (...Carter kovan ajan juoksi / vihdoin Häyristä) [Nesta Carter, pikajuoksija]
414. eol8.2.2017 klo 11:40
tohtorinnalle (tutkijan gps-pannalla varustama karhu)
415. PS8.2.2017 klo 13:45
huomioivista (älä unohda Paimion keskustaajamaa)
416. Tarja8.2.2017 klo 14:22
masiinassa (sotamies verkossa)
417. PS8.2.2017 klo 15:36
mustarastaalla (on parempi kuin päällä?)
418. Tarja8.2.2017 klo 15:56
ulosmitatut (kouluterveydenhoitaja lähetti pihalle ne oppilaat, joiden pituus ja paino oli jo mitattu)
419. ponkka8.2.2017 klo 19:00
tuolinjaloissakin (parasiittiporukka on omaksunut kyseisen toimintaperiaatteen)
420. Tarja8.2.2017 klo 20:48
kolesteroli (kyseessä oleva jazzmuusikko oli, sukunimeltään Young)
421. ponkka8.2.2017 klo 20:59
kantturoilla (filosofi kutukalaa pyytämässä)
422. Tarja8.2.2017 klo 21:18
kaiteista (kysyi lehtihaastattelija Tean tavatessaan)
423. ponkka8.2.2017 klo 21:33
kokottien (...varrellakin juhannusaattona)
424. Tarja8.2.2017 klo 22:15
tuomiokirkolta (no, kirkkohan on vuosien aikana tuominnut yhtä jos toistakin asiaa)
425. PS8.2.2017 klo 22:23
maustavimmat (kissalauman muut jäsenet kimpaantuivat yhden maukumisesta)
426. ponkka8.2.2017 klo 22:33
mekastanevat (...puuttuvat, mutta aavikkoa kyllä riittää)
427. Tarja8.2.2017 klo 22:37
suorakaide (kaiteessa ei ollut kulmia)
428. ponkka8.2.2017 klo 22:40
diskontatuilta (DJ soittelee venäläisen naisduon musiikkia puoleenyöhön asti)
429. Matias-Myyrä9.2.2017 klo 08:49
kutsumusasiat (kerää koolle poppipossut)
430. Tarja9.2.2017 klo 09:37
ilmassa (tein uusiopaperia ja laitoin Iltalehtiä kuumaan veteen)
431. Matias-Myyrä9.2.2017 klo 09:54
solakalle (asuu jyrkänteiden välissä)
432. Tarja9.2.2017 klo 10:06
soukasta (laita vanha ranskalainen raha veteen)
433. PS9.2.2017 klo 10:11
ajokoiralla (Kaksi kirppua tuli horjuen yöllä kapakasta. Toinen kysyi: "Kävelläänkö kotiin vai vihelletäänkö koira?")
434. eol9.2.2017 klo 10:24
orjuuttavastaan (hyökkäsi romaani Setä Tuomon tupa)
435. Matias-Myyrä9.2.2017 klo 10:26
viistonneista (sinivalas vähät välittää, jos sitä sanotaan läskiksi)
436. Tarja9.2.2017 klo 10:36
vuotokohta (salaisen tiedon jakaminen pian ... arkipäivää Trumpin lähipiirissä, kertoo IS)
437. Matias-Myyrä9.2.2017 klo 12:13
viistokattoinen (5, 2., 2., 2.)
438. Tarja9.2.2017 klo 13:59
kaskuja (kappas, kapea tie)
439. Matias-Myyrä9.2.2017 klo 19:50
sonnituilla (lehmän mies elää maataloustukiaisilla)
440. PS9.2.2017 klo 20:13
luutuilla (murtunut luu korjattu siihen ruuvatuilla tukikappaleilla)
441. Matias-Myyrä9.2.2017 klo 20:44
taarattaisiin (kärryjen etupenkki on jo täynnä)
442. ponkka9.2.2017 klo 20:48
tyrmääjälleen (...napsahti rikolliselle oikeudessa)
443. eol9.2.2017 klo 21:53
täystyrmäyksinkin (hyvin pieni eristysselli, jollainen saattoi löytyä esimerkiksi Tallinnan Patareista)
444. Tarja9.2.2017 klo 21:58
kuuratunkin (...peitti, kun se jäi yöksi ulos renkaanvaihdon jälkeen)
445. ponkka9.2.2017 klo 22:06
kairattaville (aivan kelvollisia elinympäristöjä)
446. eol9.2.2017 klo 22:27
lumikuuro (saa oikean diagnoosin paljon pienemmällä todennäköisyydellä kuin -sokea)
447. ponkka9.2.2017 klo 22:34
luomisoppiin (näihin keittoihin käytetään teuraitten silmiä peittäneitä ihopoimuja)
448. Tarja9.2.2017 klo 22:41
umpinaisella (rouvalla ummetusta)
449. Ville9.2.2017 klo 22:44
Ainaisella?
450. ponkka9.2.2017 klo 22:47
invaasioita (vammaisjuttuja)
451. Tarja9.2.2017 klo 22:48
arkistoa (pylväshallia ei ole laitettu juhlakuntoon)
452. ponkka9.2.2017 klo 22:54

sopulikantapa (tyttö on tottunut välttämään riitoja)
453. Tarja9.2.2017 klo 22:58
parakilta (haltijoihin perehtynyt kerho)
454. ponkka9.2.2017 klo 23:07
kantamatta (muuten kenkä kyllä kiiltää)
455. Tarja9.2.2017 klo 23:11
kaskusta (kappas, keltainen jälki lumessa)
456. ponkka9.2.2017 klo 23:18
Saharankaan (...pureutuu hyvin ainakin juuri teroitettuna)
457. Tarja9.2.2017 klo 23:32
Kiribatista (juokse, Sergio!) [Kiribati = saarivaltio, Sergio Batista = argentiinalainen ent. jalkapalloilija]
458. ponkka9.2.2017 klo 23:40
barreli (...Roseanne)

[hienosti löydetty tuo edellinen, brava!]
459. Tarja9.2.2017 klo 23:44
luopuu (koiran toive Jumalalle)
460. Matias-Myyrä10.2.2017 klo 09:54
porkkanapasta (suksisauva kromiparkitusta nahasta) [K-supermarket tyrkytti eilen aamulla sähköpostilla porkkanapastan reseptiä]
461. PS10.2.2017 klo 10:07
nostatuksia (niitä avatessasi, jos ne ovat ylös nostettavaa mallia, kuten esim. autotalleissa usein)
462. Tarja10.2.2017 klo 10:21
ostarissa (hanki väkipyörä)
463. iso S10.2.2017 klo 10:21
Nopsasti orava singahtelee taas asuntomme takapihalla. Uskooko kenties siemeniä irtolumesta aistivansa?
464. iso S10.2.2017 klo 10:25
Oravasta sepustaessani Tarja asioi ripeämmin. Itse sen sössimiselläni aiheutin.
465. iso S10.2.2017 klo 10:31
[No nyt pääsin eka kertaa leikkimään kuva-arvoitustakin. Piti valita kuvista kaikki ne, missä näkyy ruohoa. Hah! tuohan on subjektiivinen tehtävä. Valitsin ne joissa minä näin ruohoa. En esimerkiksi valinnut sitä, jossa näkyi kaukaista metsää ja todennäköisesti puiden juurilla oli myös ruohoa, vaan en nähnyt. Sitä paitsi, onko ihan varmaa että kaikki ruohoksi luultu on oikeasti ruohoa eikä heinää? Oliko arvoitus kasvitieteellinen vai arkikielinen (tai olosuhteet huomioiden pitäisi kai sanoa arkikuvallinen)?

"Ruoho tarkoittaa kasvitieteellisessä merkityksessä ruohovartisia kasveja erotuksena varvuista, pensaista ja puista. Arkikielessä ruoho voi viitata myös nurmeen tai nurmikkoon, jossa usein kasvaa heinämäisiä kasveja, tavallisimmin heimosta heinäkasvit (Poaceae)."]
466. Tarja10.2.2017 klo 10:56
[Minä olen vastaillut kymmeniin kuva-arvoituksiin. Pidän niitä hauskoina, kun ei takerru pikkuasioihin, kuten siihen, näkyykö liiikennemerkin reuna tai kulma vielä jossakin ruudussa (en ole noita kulmia huomioinut ja läpi on mennyt), tai onko jonkin rakennuksen seinä varmasti kaupan julkisivu (mm. kahvilat kelpaavat). Joki -tehtävään sopivat kaikki, missä on vettä, sen enempää miettimättä. Minulle noita kuva-arvoituksia tulee varmaan ainakin yhdeksään viestiin kymmenestä,]
467. eol10.2.2017 klo 14:12
syöttelemillä (särää ja punaisia perunoita)
468. Tarja10.2.2017 klo 14:16
lentoemännälle (isäntä lennätti kiukuspäissään pihalle)
469. eol10.2.2017 klo 14:32
misantrooppinen (lemiläisen kiuasvalmistajan Afrikan markkinoita varten kehittämä malli)
470. Tarja10.2.2017 klo 14:41
moision (terve, Jerusalem!)
471. eol10.2.2017 klo 14:57
munattavatkaan (vakuutti vegaani)
472. Tarja10.2.2017 klo 15:03
kärsimätön (...lihottavasta vaikutuksesta)
473. eol10.2.2017 klo 15:12
munaavatkaan (myönsi ovovegetaristi)
474. Matias-Myyrä10.2.2017 klo 16:51
taivaltavanapa (joko pieni kuoppa mahassa...)
475. ponkka10.2.2017 klo 19:02
vaakunalla (...lipan ja vältän joka tipan, tuumi varis katoksessa sateen ropistessa)
476. iso S10.2.2017 klo 19:37
vainollaan (ei me mitään tehdä)
477. ponkka10.2.2017 klo 20:04
luutunkielestä (Aleniusko pahassa auto-onnettomuudessa?)
478. PS10.2.2017 klo 20:23
elekieli (Alenius kanteli)
479. ponkka10.2.2017 klo 20:44
karaatein (akselia valmistin)
480. Tarja10.2.2017 klo 21:41
emäntäkin (emon peiton)
481. iso S11.2.2017 klo 11:21
kuljetuksista (et hypi ikkunoista)
482. Tarja11.2.2017 klo 11:27
joustavimmiksi (räppäritervehdyksestä pesuainemerkki, minkä takia?)
483. PS11.2.2017 klo 11:52
muuttohaukoille (koiramme ei pidä koiperhosista, niinpä se yrittää saada ne haukkumalla muuttamaan muualle)
484. Matias-Myyrä11.2.2017 klo 11:58
teräspiikit (kärkijuonnot)
485. Tarja11.2.2017 klo 12:00
lukitse (...koira saikin häädetyksi, nuo pitkäjalkaiset hämähäkit / ...koiraoppaassa, millä sanalla koira kutsutaan luokse)
486. PS11.2.2017 klo 12:12
sovituskopissa (?) (olen huomannut koirallamme mielenkiintoisen käyttäytymisilmiön, jos sitä ulkona moittii jostain tuhmuudesta, niin se nostaa välittömästi koipea)
487. Matias-Myyrä11.2.2017 klo 12:39
paikoituksesta (riisipiirakka ripsipiirakasta?)
488. Tarja11.2.2017 klo 12:41
palautti (katkeroitunut varusmies heitti polttopullon ja huusi...)
489. PS11.2.2017 klo 13:38
Alku-karamelli (minä en ainakaan tunne Al Ramellia)
490. Tarja12.2.2017 klo 11:25
kynsikäskin (raavi, komensin kissaani)
491. PS12.2.2017 klo 12:52
kaipuista (voi valmistaa muutakin, kuin sahatavaraa ja paperia?)
492. Tarja12.2.2017 klo 13:12
puurilla (auto, jossa on puurunko)
493. PS12.2.2017 klo 13:31
puupaaluillaan (onpa kaunis pieni näre, joka toivoo kasvavansa isoksi kuuseksi)
494. Tarja12.2.2017 klo 14:10
puhuria (näytelijätär Kataja, sano jotakin)
495. Matias-Myyrä12.2.2017 klo 14:23
uikuttanevat (ei vesilintu viihdy rahkasammalsoilla)
496. Tarja12.2.2017 klo 16:42
vaaraimelle (uhka makeute)
497. ponkka12.2.2017 klo 19:24
lakitieteilijänkään (ajoreitti mestaussuolle kulkee tunturin yli)
498. Tarja12.2.2017 klo 19:28
juurilla (kyllä, Micra)
499. ponkka12.2.2017 klo 19:39
juurikaskasvitkaan (hetki sitten nivelkärsäinen hitaasti ...lensi ohitseni puuhun laulamaan)
500. Matias-Myyrä12.2.2017 klo 19:44
urakoivissa (kenkä on painanut syvän uurteen jalkoihini)
501. ponkka12.2.2017 klo 19:51
suokasvillisuudella (Riku on raju pussattavaksi)
502. Matias-Myyrä12.2.2017 klo 19:58
urinaaleissa (alennusmyynnit tekevät ihmisistä susia)
503. ponkka12.2.2017 klo 20:03
sumentuvassa (Jimi sisätiloissa)
504. Matias-Myyrä12.2.2017 klo 20:21
uuttamassa (tuoretta kittiä)
505. Tarja12.2.2017 klo 20:34
Sevilla (tuo luonnonkuitu / huvila)
506. ponkka12.2.2017 klo 20:39
suositummiksi (...taas värjäytyvät, kun lumet sulavat)
507. Tarja12.2.2017 klo 20:43
kaitsevilla (luultavasti espanjalainen kaupunki)
508. ponkka12.2.2017 klo 20:49
karanteeniksi (Helenan tsaikanvalmistuskonsti)
509. PS12.2.2017 klo 20:50
vastaajat (meillä ainakin yleensä lauantai-illat)
510. ponkka12.2.2017 klo 21:04
soikea (...melko vaatimattomasti kosiskellessaan naarasta)

[uudelleenselitys, ääninäyte: http://tinyurl.com/hganfpt]
511. PS12.2.2017 klo 21:25
suolasienet (liian nopeasti kuluvan ja harmaantuvan, siksi tiskaatkin ne aina hellävaraisesti käsin)
512. ponkka12.2.2017 klo 21:44
aurinkoko (...tuotanto eli melkoinen määrä ristikoita)
513. Tarja12.2.2017 klo 21:55
Auervaaralla (aurinkousva Kolilla)
514. ponkka12.2.2017 klo 22:14
valaistujat (lautamiehet)
515. Tarja12.2.2017 klo 22:26
istunnoilla (...jakkaroilla puutuneilla pakaroilla)
516. ponkka12.2.2017 klo 22:42
ahdinkojakin (vedenjumalanko nautaeläimen)
517. Tarja12.2.2017 klo 22:54
ahdingon (oih, tuon 80-luvun suosikkibändin jos vielä näkisin)
518. ponkka12.2.2017 klo 23:03
hoitajapuliksi (toistelit: parturoi kaljuksi)
519. Tarja12.2.2017 klo 23:11
pisamaan (...kuuluisimpia nähtävyyksiä Italiassa)
520. ponkka12.2.2017 klo 23:27
madonnahan (lieron ihokerroksen)
521. Tarja13.2.2017 klo 08:11
nolata (mikä sen vehkeen nimi on, millä maata tasoitetaan?)
522. Matias-Myyrä13.2.2017 klo 08:33
ahdinkojakin (kaljun poliisin turbo) [uudelleenselitys]
523. Tarja13.2.2017 klo 08:49
nolaava (no mikäs se tulivuoren purkausmassa on nimeltään?)
524. Matias-Myyrä13.2.2017 klo 09:17
nokintaan (minkä aiot neuloa seuraavaksi?)
525. Tarja13.2.2017 klo 09:20
nolaaja (mikä on avaran synonyymi?)
526. Matias-Myyrä13.2.2017 klo 09:21
nokaton (mitä hirmumyrsky vei talostasi?)
527. Tarja13.2.2017 klo 09:24
nojaava (mikä saari on Indonesiassa?)
528. Matias-Myyrä13.2.2017 klo 09:24
nokallista (millaista autoa et ostaisi?)
529. Tarja13.2.2017 klo 09:27
Novalta ( mikä kiehtoo erityisesti politiikassa?)
530. Matias-Myyrä13.2.2017 klo 09:29
nokissa (mikäs hiiren tappoi?)
531. Tarja13.2.2017 klo 09:30
Nokia (kuka viettää nimipäivää 24.7., on myös auto?)
532. Matias-Myyrä13.2.2017 klo 09:31
nokitusten (mihinkäs sukuun karhunkaataja Martti kuului)
533. Tarja13.2.2017 klo 09:34
nokare (mikä on virin synonyymi?)
534. Matias-Myyrä13.2.2017 klo 09:35
nolaama (mikäs eläin sylkee silmillesi?)
535. Tarja13.2.2017 klo 09:37
nojata (mikä on verkkojonon nimi?)
536. Matias-Myyrä13.2.2017 klo 09:38
nolanne (mikäs on lonkan synonyymi?)
537. Tarja13.2.2017 klo 09:42
Noakin (kenen huutokauppaohjelma on televisiossa?)
538. Matias-Myyrä13.2.2017 klo 09:43
noetuilla (mitäs jonossa ei saa tehdä?)
539. Tarja13.2.2017 klo 09:45
noeta (mikä on Europan talousalueen lyhenne?)
540. Matias-Myyrä13.2.2017 klo 09:47
nolattu (mikä sen näyttelijä Peten sukunimi olikaan?)
541. Tarja13.2.2017 klo 09:49
nostoa (mikä sana tarkoittaa pylväshallia?)
542. Matias-Myyrä13.2.2017 klo 09:50
notaari (mikäs olut on usein ristikossa?)
543. Tarja13.2.2017 klo 09:52
nostella (mikä on latinan tähteä tarkoittava sana?)
544. Matias-Myyrä13.2.2017 klo 10:22
nokittaa (mitä teen tälle lasille seuraavaksi?) [se voi olla ikkunalasi tai juomalasi]
545. Tarja13.2.2017 klo 10:29
nokankaan (mitä tarvitset tehdäksesi hameen?)
546. Matias-Myyrä13.2.2017 klo 10:45
noituja (mitä nämä perunaan kasvaneet ulokkeet ovat?)
547. Matias-Myyrä13.2.2017 klo 10:49
nonetti (mikä tämä verkko on toiselta nimeltään?)
548. Matias-Myyrä13.2.2017 klo 10:50
[Mitä ihmettä, oma jatkoni ei näkynyt, enkä muistanut jatkaneeni tuosta Tarjan sanasta :)]
549. Tarja13.2.2017 klo 10:57
Novasta (mikä on se risukimppu, jolla vihdotaan?)

[No hätä! Minä voin laittaa myös kaksi, niin ollaan tasoissa.]
550. Tarja13.2.2017 klo 10:57
Noorasta (mitä pellosta lykkää keväisin?)
551. Tarja13.2.2017 klo 11:30
[Siis kuvitellaan tuo Novasta tuonne Myyrän sanojen väliin, niin menee sujuvasti. No hätä on kai oikeammin Nou hätä, siis ei hätää.]
552. PS13.2.2017 klo 16:42
raiteen (keitin kerran opiskeluaikoinani, kun tee ja kaikki muutkin yrtit olivat taloudestani loppuneet ja pääsiäisruoho oli ainoa mitä oli jäljellä)
553. Tarja13.2.2017 klo 16:50
nopankin (kenen lainaa makselet?)
554. PS13.2.2017 klo 17:03
nokasta (kuinka saisi tämän kuivan pullan maukkaammaksi?)
555. Tarja13.2.2017 klo 17:08
nokilta (mikä on yhdistyksen yksi nimitys?)
556. iso S13.2.2017 klo 18:44
norasta (millainen ei ole sellisti Arton kampaus?)
557. Tarja13.2.2017 klo 19:00
Noora (mikä on laulaja Ritan sukunimi?)
558. Matias-Myyrä13.2.2017 klo 19:30
nokikanalla (missä Kirsin mies?)
559. Tarja13.2.2017 klo 19:36
nopassaan (siis palvelen)
560. ponkka13.2.2017 klo 19:56
Nostradamusta (millainen fillari sulla on myytävänä?)
561. Tarja13.2.2017 klo 20:00
noista (kuka se onkaan ristikkojen suosituin näyttelijätär?)
562. PS13.2.2017 klo 20:08
nokallaan (mihin järveen voi Kuopion satamalaiturilta tipahtaa?)
563. Tarja13.2.2017 klo 20:10
noilta (mikäs vuorokaudenaika nyt on?)
564. eol13.2.2017 klo 21:18
osamääristä (joutui 30-vuotisessa sodassa Ruotsin armeijan valloittamaksi)
565. Tarja14.2.2017 klo 08:28
tyllihameella (kahlaajalintu mekon päällä)
566. eol14.2.2017 klo 10:23
tyllikankaalla (kahlaajalintu epätyypillisessä ympäristössä)
567. Tarja14.2.2017 klo 10:29
nouskoon (mihin voi tulla riparilla?)
568. Matias-Myyrä14.2.2017 klo 10:37
saavuttanutta (tulet kansallispuvussa, mutta ilman päähinettä)
569. Tarja14.2.2017 klo 10:40
voittokaan (...sijaan olla tyytyväinen)
570. iso S14.2.2017 klo 10:41
norahtaa (mitä rekkamies tekee?)
571. iso S14.2.2017 klo 10:44
[myöhästyin]

kamanalla (missä huumekuski oli kun lasti kaatui päälle?)
572. Tarja14.2.2017 klo 10:46
nolatuilta (mikä on hiihtoniilojen tapahtuma?)
573. iso S14.2.2017 klo 10:47
[ja jätin hätäpäissäni huomaamatta, että olisihan väliin ehtineessä Tarjan sanassa ollut n, joten myöhästynyt jatkoni olisi ollut kelvollinen. Jatkakaa kummasta vain, ja koostaja hylätköön toisen.]
574. eol14.2.2017 klo 10:56
nohevin (minkä musiikkityylin ystäviä löytyy paljon juuri Suomesta?)
575. Tarja14.2.2017 klo 11:30
voittoisalla (rasvat toimitti toimittaja Paajanen)
576. eol14.2.2017 klo 11:51
Lusitania (tuomiotaan 22 kuukautta ennen kuin presidentti Jimmy Carter lievensi sen ehdolliseksi 1.2.1979 alkaen)

[Symbioottinen vapautusarmeija SLA kidnappasi ja aivopesi lehtikeisari William Randolph Hearstin pojantyttären Patricia "Patty" Hearstin 1974. Tämä ryhtyi SLA:n jäseneksi taistelijanimellä "Tania", Che Guevaran taistelutoverin Tamara "Tania" Bunken mukaan.]
577. PS14.2.2017 klo 13:09
nopalle (mikäs olikaan Reino Hirvisepän taiteilijanimi?)
578. Matias-Myyrä14.2.2017 klo 13:20
lätkäisijäähän (kiekkofatsi kaatui rähmälleen)
579. eol14.2.2017 klo 13:25
harmonisoi (ja luokka laulaa)
580. Tarja14.2.2017 klo 13:43
Helenalla (olivat joella Venäjällä)
581. PS14.2.2017 klo 17:37
haulikoille (tokaisi koira ollessamme iltalenkillä ja parin tutun tytön kävellessä vastaan)
582. Tarja14.2.2017 klo 19:05
hallusinoivaa (herra Smith istui vankilassa, siis pilkkaa)
583. eol14.2.2017 klo 19:09
vastaanottimeksiko (koko maailman urheilevan nuorison vuonna 1968)
584. PS15.2.2017 klo 08:40
muuttoriemut (toiset myyntiaukion p.o. linnut)
585. eol15.2.2017 klo 09:25
mutanttiruokki (vastasi Krista Kosonen, kun kysyttiin, miten ohjaaja Jokinen oli huomioinut hänen syntymäpäivänsä)
586. Matias-Myyrä15.2.2017 klo 09:47
kutittakaa (osuvat selkään)
587. Tarja15.2.2017 klo 09:49
tipattomuus (pisarat siivoamattomalle lattiallesi)
588. Matias-Myyrä15.2.2017 klo 09:54
telakoiville (jalkapohjienhierontarulla)
589. Tarja15.2.2017 klo 10:03
luututa (kova tuntea)
590. PS15.2.2017 klo 12:06
loitsijan (valmistit pedin)
591. Matias-Myyrä15.2.2017 klo 13:59
luottavaisinko (kaavain vai panssarintorjunta-ase)
592. Tarja15.2.2017 klo 14:36
nokosilla (missä päin Kreikkaa aiot lomasi viettää?)
593. Matias-Myyrä15.2.2017 klo 17:58
luotonannoille (kari herkuille)
594. PS15.2.2017 klo 19:36
tuloraiteelle (saavun kohta tutun ituhipin kutsumana yrttiteelle)
595. Matias-Myyrä15.2.2017 klo 20:58
rasitteelle (Marjatta perheineen saikalle)
596. Tarja15.2.2017 klo 21:04
saikalle (...luvan ajaa rallia, vaikka on alle 18 v.) [Kalle Rovanperä]
597. Matias-Myyrä15.2.2017 klo 21:13
saikankaan (hiiri räätälinä)
598. eol16.2.2017 klo 08:19
suojaavammalle (antaa laastari)
599. Tarja16.2.2017 klo 08:24
Jaakoilta (ai, perhosilta, sekä eukoilta)
600. iso S16.2.2017 klo 10:06
laittautumaton (ilman säädöstä usvaverhon)
601. Tarja16.2.2017 klo 10:49
lainauskin (...tavoin näyttelijä, mutta aiemmilta vuosikymmeniltä) [näyttelijä Laina Laine 1890-1962]
602. Matias-Myyrä16.2.2017 klo 11:11
saikaksi (vaikka vain yhtä pyysi)
603. Tarja16.2.2017 klo 11:30
Saiminkin (vastaanotti turkiseläimen)
604. Matias-Myyrä16.2.2017 klo 12:03
salamatkustajakin (vanha mongolialainen uskomus, että taivaan välähtelyt ovat nautaeläimen virtsaa)
605. Tarja16.2.2017 klo 12:45
jokivesi (...heititkö, vai etkö ollutkaan synnitön?)
606. eol16.2.2017 klo 12:51
vierastuvasta (oli itse tuon Venäjän federaatioon kuuluvan tasavallan päämies)
607. Tarja16.2.2017 klo 13:33
Raileihin (ruoho seppeleeseen)
608. iso S16.2.2017 klo 19:08
lisäkeriisi (vielä pätkä, kääri jonkin entisen lankapallosi jatkoksi)

[roikkui yhdyssanaketjussa]
609. Tarja16.2.2017 klo 19:29
luetteloivasta (löydätte tietoa Miina Äkkijyrkän alkuperäisestä sukunimestä)
610. eol16.2.2017 klo 19:37
vieraantuvaan (toivotti tervetulleeksi itse tasavallan päämies)
611. Matias-Myyrä16.2.2017 klo 19:43
vajavaisinko (liiteri vai panssarintorjunta-ase)
612. Tarja16.2.2017 klo 19:55
Jopenkin (...sain istumapaikakseni)
613. eol16.2.2017 klo 19:55
sorvattavimpaan (joudut nyt tyytymään, sillä kalansaaliini oli perin yksipuolinen)
614. PS16.2.2017 klo 20:11
masinisti (sotamies käyttää huumeita)
615. eol16.2.2017 klo 20:46
meloniltaan (tai korkeintaan puoleenyöhön, ja sitten minä leiriydyn johonkin saareen)
616. Tarja16.2.2017 klo 20:55
luettelointiin (saat selville: rikoin pallon alustan)
617. eol16.2.2017 klo 21:07
tanssitangon (kanssani tuo Ramona, helmi kuuman maan)
618. Tarja16.2.2017 klo 21:16
saantiin (...sen rikki menneen tilalle)
619. eol16.2.2017 klo 21:39
tiputanko (orsi)
620. PS16.2.2017 klo 21:46
tulokaskaan (hyönteisen saapuminen)
621. Tarja16.2.2017 klo 21:51
kasattu (kappas, saari Paraisilla)
622. PS16.2.2017 klo 21:53
koisoille (perhonen nevoille)
623. eol16.2.2017 klo 22:00
Kamelianainen (ei hyväksynyt vaan halusi hevosen)
624. PS16.2.2017 klo 22:05
loitsimaan (tämän pikantin maun varmaan humalalla)
625. Tarja17.2.2017 klo 08:22
tuntosarvissa (...lie lehmällä aika olematon, vähän kuin ihmisellä kynsissä)
626. eol17.2.2017 klo 08:23
lapsettaakseni (kehotti opettaja, kun luokka lähti hiihtämään)
627. Tarja17.2.2017 klo 11:06
purnausta (kissa alkoi kehräämään naukumisen jälkeen)
628. PS17.2.2017 klo 11:43
noranta (mikäs on järveen rajoittuva maakaistale?) [Noranta = sukunimi]
629. Tarja17.2.2017 klo 12:26
nokalle (mikäs sen nuoren rallikuskin nimi olikaan?)
630. eol17.2.2017 klo 12:50
Noposeen (minne urheiluselostaja olisi halunnut kyörätä dopingin käyttäjät?)
631. Tarja17.2.2017 klo 12:57
nokassa (mitä on ryöstetty?)
632. PS17.2.2017 klo 13:52
nomini (mikä oli 1960-luvun alussa brittiläisen BMC-autotehtaan lanseeraama mullistava uutuus?)
633. Tarja17.2.2017 klo 14:02
nonetto (mikä jää käteen verojen ym. maksujen jälkeen)
634. iso S17.2.2017 klo 14:24
nolataan (mitä teet tyhjälle akulle?)
635. Tarja17.2.2017 klo 14:56
luukasvain (kappas, purtavaa, huomasi koira)
636. eol17.2.2017 klo 15:43
luukasvain (mitkä evankeliumit sisältävät kertomuksen laupiaasta samarialaisesta?) [uudelleenselitys]
637. Tarja17.2.2017 klo 15:47
Luukas (kappas, lisää purtavaa koiralle)
638. PS17.2.2017 klo 20:29
loitsulle (ihan ihanan kampauksen)
639. Tarja17.2.2017 klo 22:10
sekuntia (...harmittaa, kun saavat valtiolta liian vähän rahaa)
640. PS17.2.2017 klo 22:53
tulokasvieraitaan (aloittelija johdattaa puuhun)
641. Tarja17.2.2017 klo 23:16
tulilatvat (...tasoitetuksi kampaamossa) [Tulilatva on huonekasvi.]
642. eol18.2.2017 klo 10:07
vaarantaa (johtaa tuo rinnettä ylöspäin nouseva polku)
643. iso S18.2.2017 klo 10:10
tulipunaiset (totesi porvari katsellessaan ikkunasta kevättalvella 1918)
644. eol18.2.2017 klo 10:25
palautuvasta (eroaa siinä, että kyseinen saarivaltio on itsenäinen tasavalta eikä minkään isomman valtion osatasavalta)
645. PS18.2.2017 klo 11:33
puolisosta (myyn katkenneen s-neonvalokirjaimen)
646. Tarja18.2.2017 klo 11:46
putkiloista (ei syttynyt loisteputki, vaikka kuinka käskytin)
647. PS18.2.2017 klo 12:00
loitsuumme (kaunistukseksi ihanat huulipunat, Lumene)
648. iso S18.2.2017 klo 19:02
uskovaisuudellaanko (älä epäile, vaihtoehtoisesti pussataanko)
649. pelaaja18.2.2017 klo 19:23
dadaismi (venäläinen jees-mies-sovellus)
650. PS18.2.2017 klo 19:40
ajattavalla (...jota liikennepoliisi ei hyväksy)
651. eol19.2.2017 klo 07:21
valelemiset (esiintyivät ohjaaja-Hannuna ja Helena Karana)
652. PS19.2.2017 klo 08:14
masiinasta (sotamies verkosta)
653. eol19.2.2017 klo 08:49
megalomaani (sapattivuottani)
654. PS19.2.2017 klo 09:38
nolasin (minkä lasimestari tarvitsee, jos ei aio juoda suoraan pullosta?)
655. Tarja19.2.2017 klo 11:44
Nopola (mikä on vanha suomalainen vaatefirma?)
656. eol19.2.2017 klo 12:07
Nopoloista (kumpaa lammasta hyvä paimen ryhtyy hoivaamaan, tervettä vai sairasta?)
657. Tarja19.2.2017 klo 12:18
patteri (kaksi yhdysvaltalaista näyttelijätärtä, Delaney ja Hatcher)
658. eol19.2.2017 klo 12:31
erotomaanisiin (verrattuna johtuvat siitä, että poikavauvakin saa puolet perintötekijöistään äidiltä)
659. PS19.2.2017 klo 13:55
nokalleen (keneen Riina-Maija rakastui?)
660. eol19.2.2017 klo 14:02
Noposista (mistä niille kaikille urheiluselostajille oikein löytyy rahaa olympialaisiin matkustamiseen?)
661. Tarja19.2.2017 klo 16:15
instanssi (teknon tahtiin?)
662. Matias-Myyrä19.2.2017 klo 17:07
salavaakaan (piilotan tuoliin puntarin, jotta saan selville painosi)
663. Tarja19.2.2017 klo 17:16
skottiruudussa (Sean Connery telkkarissa)
664. Matias-Myyrä19.2.2017 klo 17:22
suolakiteille (anomus uuden tieliikennelain saamiseksi)
665. eol19.2.2017 klo 17:22
korisukissa (oli kovassa kurssissa 1990, kun paikallinen Korihait voitti SM-kultaa)
666. ponkka19.2.2017 klo 18:17
kantakirjoja (mielipiteitten moninaisuuksia)
667. Tarja19.2.2017 klo 18:31
nailonin (Burt Reynolds)
668. ponkka19.2.2017 klo 18:40
Astanasta (ehkä myrskybongarien mielestä)

[Astana on Kazakstanin pääkaupunki. Asta-myrsky raivosi 30.7.2010]
669. Tarja19.2.2017 klo 18:43
tarkastaisi (...ohjata yli 30 elokuvaa)
670. ponkka19.2.2017 klo 18:52
kaasoksi (Patricia karsi)
671. eol19.2.2017 klo 18:54
Saastamoinen (ryönä mokoma) [Aarne Tarkaksen alkuperäinen sukunimi, jonka takia hänen kerrotaan nuorena joutuneen kiusatuksi]
672. pelaaja19.2.2017 klo 18:58
kanta-astujista ("niinä päivinä" tammat tykkäävät tutkimusten(kin) mukaan toisista oriista enemmän, toisista vähemmän eli aina ei vain onnistu ja samaa sanovat esim. koirien kasvattajat omien narttujensa käyttäytymisen perusteella)
673. Tarja19.2.2017 klo 18:58
mieshukkaa (...ampui susijahdissa)
674. ponkka19.2.2017 klo 19:04
häätöihin (...lähtevät vihkipapit)
675. Tarja19.2.2017 klo 19:07
huitukka (apua, hiukset ovat taas kuin petolinnun p...yrstö!)
676. ponkka19.2.2017 klo 19:12
heitoista (tervehdi uudelleen)
677. pelaaja19.2.2017 klo 19:12
hakupalvelua (kiitos, oli hienoa toimintaa kaupassa)

[Jännä, että tuossa äskettäin aikakone ei ilmoittanut uudesta viestistä kuten yleensä, vaikka väliä oli monta minuuttia. Saas nähdä, kuinka nyt käy.]
678. pelaaja19.2.2017 klo 19:18
[Ookei. Näköjään siis pitää varoksi päivittää - ei näkynyt täällä Tarjan viestiä klo 19.07 uutena ennen omani lähettämistä klo 19.12.]
679. ponkka19.2.2017 klo 19:19
heittiöistä (...mouruajaa kengällä) [sarjakuvissa usein nähty episodi]
680. iso S19.2.2017 klo 19:19
halkaista (tietokone sekopää avaruusseikkailussa 2001)

[Elokuvassa 2001: Avaruusseikkailu tietokone Hal sekoaa. Monet ovat huomanneet että Hal saadaan IBM:stä siirtämällä jokaista kirjainta pykälällä aakkosissa alkuun päin. Kirjailija Arthur C. Clarke kiistää jyrkästi tämän selityksen, se on hänen mukaansa nolo yhteensattuma. Hal on akronyymi sanoista Heuristically programmed ALgorithmic computer. Vähän epätavallinen akronyymi, sanoisin.]
681. ponkka19.2.2017 klo 19:28
hillitsemässäsi (Benny omakohtaisesti herkutteli) [ https://tinyurl.com/he45tpp ]
682. Tarja19.2.2017 klo 20:03
leikarille (kukkaseppele muusikko Vepsän kaulaan, kun maaliskuun lopussa täyttää 65 v.)
683. ponkka19.2.2017 klo 20:12
kiljuhanhien (...otsille aamulla nostaa, kun se lutkuttajien ilot iltaiset kostaa) [kiljuhanhi Anser erythropus]
684. PS19.2.2017 klo 20:40
laukkanahikasta (ravurin hikkakohtaus aiheutti laukkaamisen)

[laukkanahikas, Marasmius scorodonius]
685. ponkka19.2.2017 klo 20:54
kaljamitta (pintti 0,568 l)
686. Tarja19.2.2017 klo 20:57
jääkukin (kukaan ei lähde pois)
687. ponkka19.2.2017 klo 21:17
kollaasitkaan (...oli vihollisen vallattavissa)
688. Tarja19.2.2017 klo 22:31
tuliterän (...jo alettua katsomaan ottelua)
689. PS20.2.2017 klo 07:35
luotettaville (, vaan itsellesi kulkupolun lumisateen jälkeen (lintu ei sitä tarvitse, vaan se voi lentää nietoksen yli))
690. Tarja20.2.2017 klo 08:21
voikukin (jokainen pystyy)
691. eol20.2.2017 klo 09:46
koirankuriin (sai sen ulkoiluttaja nopeasti)
692. PS20.2.2017 klo 10:12
ahavoilla (siis sait niin ihanan maun tähän paistokseen?)
693. eol20.2.2017 klo 17:13
haavoittamaani (sillä hakkautin palstaltani kaikki lehtipuut pois)
694. PS21.2.2017 klo 21:07
maastoissa (samoilua harrastava afrikkalainen)
695. eol21.2.2017 klo 23:07
monitorilla (tapasi toisensa kultaisissa merkeissä niin keväällä 1995 kuin keväällä 2011)
696. Tarja22.2.2017 klo 08:42
lounasta (muusikko Reed on mainio)
697. Matias-Myyrä22.2.2017 klo 08:49
säpinöiksi (ovestaan sulkee piika)
698. Tarja22.2.2017 klo 09:02
suurennoksia (rentouta huulet, varakapteeni)
699. PS22.2.2017 klo 09:07
rullauskoulut (telaluottamusseipäät) [rullauskoulussa opetetaan heittokalastusta]
700. Tarja22.2.2017 klo 09:13
upouusi (tietyn merkkinen pesukone vasta hankittu)
701. eol22.2.2017 klo 09:48
seinälautasieni (turmeli piharakennukseni purkukuntoon, joten jouduin siirtämään täydellisen Arabian Kalevala-kokoelmani muualle) [lautasieni, Leucogyrophana pinastri]
702. Tarja22.2.2017 klo 10:08
suurentelin (ison akseliston)
703. eol22.2.2017 klo 10:31
rouhimaltaan (lopuksi oluenpanija valmiiksi, kun oli sitä ennen ensin idättänyt ohraerän ja sitten idut poistettuaan kuivattanut jyvät)
704. Tarja22.2.2017 klo 10:42
raportilla (riippuen uskonnosta siellä odottelee egyptiläisten jumala tai Pietari)
705. eol22.2.2017 klo 10:57
ranskankermaa (ovat ainakin omasta mielestään enarkit eli kansallisen hallintokorkeakoulun ENA:n kasvatit, kuten esimerkiksi presidentit Giscard d'Estaing, Chirac ja Hollande)
706. Tarja22.2.2017 klo 11:09
korskuva (muotisuunnittelijan valokuva) [Michael Kors]
707. Matias-Myyrä22.2.2017 klo 11:43
suurentuneinakin (vaan Kossun makuinen)
708. eol22.2.2017 klo 12:05
suomentaisi (erinomaisesti Kivi, mutta Ahlqvist ei tällekään tosiasialle paljon painoa pannut)
709. PS22.2.2017 klo 13:23
suurentelevista (tuleva Paimion kaupunginvaltuusto, sillä keskustaajamanne näyttää edelleen vähäiseltä kirkonkylältä)
710. Tarja22.2.2017 klo 14:03
telaketjulla (maalausväline, jossa on kettinki telineeseen kiinnittämistä varten)
711. PS22.2.2017 klo 14:13
luomurukiisi (kultsi ryntäsi tänne vauhdilla)
712. Tarja22.2.2017 klo 14:16
meripäivillä (Sopanen Räsäsellä)
713. pelaaja22.2.2017 klo 14:55
minäkeskeinen (1. pers.pronomini on tosi tärkeä sana)
714. Tarja22.2.2017 klo 14:58
kokkotuli (kotka saapui)
715. eol22.2.2017 klo 15:08
oppilaskurillaan (yrittäjä pian tekemään urakkatarjoukset vaivattomasti / matki opettajansa puhetapaa)
716. Tarja22.2.2017 klo 15:15
ristituli (...kohtalokseni, sanoi Jeesus)
717. eol22.2.2017 klo 15:34
ruoanhauista (valmisti kalastaja jo samana iltana)
718. Tarja22.2.2017 klo 15:39
rumputuli (...vaikka kitaran tilasin)
719. eol22.2.2017 klo 16:02
monitoimikoneista (heti kun sähköt palasivat, mutta jokunen pc oli ilmeisesti vaurioitunut katkon yhteydessä)
720. Tarja22.2.2017 klo 16:06
avotakka (kas niin, muija)
721. eol22.2.2017 klo 16:13
["avotakka" löytyy jo ylempää tästä samasta säikeestä (140)]
722. Tarja22.2.2017 klo 16:21
[Hups, tarkistin vain koosteesta. Vaihdan toisen tilalle.]

tykkituli (Aki saapui)
723. eol22.2.2017 klo 16:29
ylenantava (oli tilaisuuden emännän pitkän iltapuvun kaula-aukko)
724. Tarja22.2.2017 klo 16:46
töyhtöhyypällä (Aku Ankan päätoimittajalla uusi kampaus)
725. eol22.2.2017 klo 16:52
harrasteko (esim. diakoniatyön tukeminen)
726. ponkka22.2.2017 klo 18:23
ristikkopalkinnostamme (trussin kohotamme) [ http://www.iltasanomat.fi/musiikki/art-20000050980 57.html ]
727. eol22.2.2017 klo 18:58
monitoimimies (kuten esimerkiksi entinen ministeri Kankaanniemi, mutta jokunen nainenkin löytyy tämän nimen saaneiden joukosta)
728. ponkka22.2.2017 klo 19:14
tiputtaisivat (...heti kuoriuduttuaan sekä piipittää että piipertää)
729. pelaaja22.2.2017 klo 19:18
taukojumppaan ( en viitsi nyt kuntoilla)
730. ponkka22.2.2017 klo 19:29
tulipaloista (...tilkkutäkki)
731. PS22.2.2017 klo 19:51
painostajia (voi nähdä piirakkakaupassa)
732. ponkka22.2.2017 klo 20:04
seilailla (...pitäisi kieltää ja sallia vain kotimaiset kalat)
733. PS22.2.2017 klo 20:27
leipoisitkin (minä lapsena, kun ilkeät tädit halusivat väkisin laittaa kukkaseppeleen kaulaani)
734. ponkka22.2.2017 klo 20:45
Seiskarista (pysähdy ja pudista ...lumi kengistäsi / oho, iskunvaimentimesta tuli entinen)
735. PS23.2.2017 klo 08:35
kanavoisi (olla mukava ja hyödyllinen lemmikki)
736. eol23.2.2017 klo 08:55
kanaalitunnelista (joten sen ei tarvinnut ylittää vilkasliikenteistä tietä)
737. Matias-Myyrä23.2.2017 klo 09:02
tunnelinko (ennen pesukoneen käyttöä, kannattaa katsoa käyttöohjetta)
738. ponkka23.2.2017 klo 11:43
lyyrikosta (...ei kai tehnyt eläessään, ei myöskään kääntäessään, sillä sanoillahan Toivo vain operoi, joten rauhassa kujillakin kulkea voi)

[Toivo Lyy (vuonna 1976 edesmennyt runoilija ja suomentaja) / Nelirivejä IV:
"Me olemme Parhaimmisto!
Tien tiedämme Me parhaan.
Mut muut te: menette harhaan.
Te olette harhaimmisto!"]
739. PS23.2.2017 klo 11:44
luontorinteen (koska olen torin ainoa kahvilateltan pitäjä)
740. ponkka23.2.2017 klo 12:00
Etelä-Ohion (...mainen vaelluksesi)
741. PS23.2.2017 klo 12:04
hoivakotiin (hei lyöntialustan ura!)
742. ponkka23.2.2017 klo 12:06
haastavien (...hevosen talliin)
743. Tarja23.2.2017 klo 12:43
avonainen (vihkimätön puoliso, kuten avomies)
744. pelaaja23.2.2017 klo 18:17
esteratsastukseen (no kun pelkään hevosia)
745. PS23.2.2017 klo 21:34
kotiinpaluu (vastasi koira, kysyttyäni minne hän kiikuttaa kävelylenkiltämme löytämänsä luun)
746. Tarja23.2.2017 klo 21:58
kasvisolut (vegaanin lempijuoma?)
747. PS23.2.2017 klo 22:19
voimaloilla (varmistaa tuohi- tai olkikaton katemateriaalin paikoillaan pysymisen)
748. eol24.2.2017 klo 07:57
lumettamaa (keväästä pitkälle syksyyn)
749. PS24.2.2017 klo 08:07
maattavien (sijaitsevat yleensä järvien ja lampien rannoilla)
750. Tarja24.2.2017 klo 13:15
merenkäynti (Veijon visiitti)
751. PS24.2.2017 klo 19:52
käyntiinpanolla (kipaisen asettamassa lyöntialustan)
752. pelaaja24.2.2017 klo 20:21
puolustusministerille (Berner pääsi pälkähästä)
753. Tarja24.2.2017 klo 21:09
tapaakaan (Pirkanmaan kaupungin perinne)
754. pelaaja24.2.2017 klo 21:49
paluumuuttajalle (hän ei jäänytkään asumaan tähän taloon)
755. Tarja24.2.2017 klo 22:07
jalohaukkaa (urheiluselostaja syö palan)
756. eol24.2.2017 klo 22:39
hiirihaukkasi (palan juustosta)
757. Tarja24.2.2017 klo 22:51
heinikko (moi, muusikko Lassi alias Brothomstates)
758. PS25.2.2017 klo 09:28
heilastasi (voisit vähän paremmin kasvattaa!)
759. Tarja25.2.2017 klo 11:02
huumeille (...oli tuttu herra lapsena) [Hannu Mäkelän lastenkirjasarja Herra Huu]
760. eol25.2.2017 klo 11:21
herraskaisella (Seela Virtaselle esitetty, hänen kihlakumppaninsa henkilöllisyyttä koskeva arvelu)
761. Tarja25.2.2017 klo 11:28
Kaukot (kas, äijät)
762. eol25.2.2017 klo 11:43
kurkottamaani (havaitsi bridgenpelaaja, joka sai jaossa kaikki muut 12 patakorttia)
763. Tarja25.2.2017 klo 11:49
melkoinen (Gibsonissa perhosia)
764. Matias-Myyrä25.2.2017 klo 16:55
muusata (- Toinen tasaluku. - Siis 200? - Ei kun joku toinen)
765. Tarja25.2.2017 klo 17:12
saukoille (armeija äijille, on usein mieleenjäävä kokemus)
766. pelaaja25.2.2017 klo 18:27
luottamusmiehillä (miksiköhän he mahtavatkin uskoa kaiken, mitä tulen sanoneeksi)
767. Matias-Myyrä25.2.2017 klo 18:42
Larinto (apinan arkipäivä)
768. pelaaja25.2.2017 klo 18:55
lounaspöytään (sain vasta näin illalla ruokaa tänään)
769. Tarja25.2.2017 klo 19:13
laskiämpärit (montako niitä oli)
770. Matias-Myyrä25.2.2017 klo 19:17
tunneloitavat (emootio synnytti käyttäytymissäännöt)
771. PS25.2.2017 klo 19:51
tulistavia (muistaa, eikä pitäis unhoittaa ketjun suosituinta lintua)
772. Tarja25.2.2017 klo 21:32
säälille (...oli aurinkoinen, silloin kun hänet valittiin puheenjohtajaksi)
773. eol26.2.2017 klo 10:26
sakealtaan (puhdistavat säännöllisin väliajoin japanilaisen panimon työntekijät)
774. PS26.2.2017 klo 10:35
auraajatko (tästä eteenpäin sinä, minulla alkoi nyt nimittäin kahvitauko)
775. Tarja26.2.2017 klo 11:43
kivikaudella (...2016-17 valmentaa Tampereen Ilvestä) [ Karri Kivi ]
776. PS26.2.2017 klo 17:57
voitaisi (olla 1900-luvun alkupuolella yksi Suomen tärkeimmistä vientituotteista)
777. Matias-Myyrä26.2.2017 klo 18:47
tunteenahan (suutari)
778. Tarja26.2.2017 klo 19:14
hoivaksi (hei, vahtimestari!)
779. PS26.2.2017 klo 19:32
hoivaaja (hei, kiinnityspaalu)
780. Tarja26.2.2017 klo 19:47
hoiville (hei, Niinistö!)
781. Matias-Myyrä26.2.2017 klo 20:35
hoikassa (hei, mä maksaisin tään maitopurkin!)
782. Tarja26.2.2017 klo 20:41
heijaavalle (mennään Indonesiaan!)
783. PS26.2.2017 klo 22:16
voitetuilla (osta vaan nakkisi ensin, minulla ei ole kiirettä)
784. eol27.2.2017 klo 09:53
aloitetuilla (ei sinua tarvinnut kahta kertaa kehottaa tekemään nakkitilausta ennen minua)
785. Matias-Myyrä27.2.2017 klo 10:14
mukavoitetuilla (millä perusteella katsot olevasi oikeutettu menemään jonon ohi?)
786. Tarja27.2.2017 klo 10:43
koijaavalla (perhonen Indonesiassa)
787. eol27.2.2017 klo 10:58
[Sanojen 784 ja 785 väliin - kaksi sanaa tästä taaksepäin - tarvittaneen esimerkiksi seuraava sana:]

takaamatkaan (lähtee tasoitusajossa osa ravureista)

[Jatkuu sanasta "koijaavalla".]
788. Matias-Myyrä27.2.2017 klo 11:37
[Sori! En yhtään muistanut jatkosääntöä. Missähän minun ajatukseni olivat]
789. eol27.2.2017 klo 13:18
kultamitalihaavein (kuuluu Kanadan saavutuksiin niin vuoden 1904 kuin vuoden 1908 olympialaisissa, mutta sen jälkeen lacrosse ei enää ole ollut virallinen olympialaji) [lacrosse = haavipallo]
790. Tarja27.2.2017 klo 13:27
kasaantumia (kerään solun osia)
791. eol27.2.2017 klo 13:39
aloitetuista (ehdotus avustusten jakamisesta)
792. PS27.2.2017 klo 13:51
tulilatvastakin (kelpo joulupuu, vaikka ensin epäilin, kun tähän asti olen aina ottanut nuoren näreen)

[tulilatva, Kalanchoe blossfeldiana]
793. Tarja27.2.2017 klo 17:09
sorituskin (...riittää, jos on pahasti loukannut toista)
794. ponkka27.2.2017 klo 18:52
sahramini (peltoauto)
795. PS28.2.2017 klo 07:59
miniöillä (toimii kyllä autonani, mutta päivisin ajan oikean kokoisella)
796. Tarja28.2.2017 klo 11:08
leivonnainen (Kiurun Krista)
797. PS28.2.2017 klo 11:14
voipuneilla (joissakin tapauksissa korvata musteet)
798. Tarja28.2.2017 klo 11:25
pelaajamäärää (ota osaa peliin ja sanele säännöt / eräs nimimerkkimme sanelee säännöt ;) )
799. eol28.2.2017 klo 11:30
messipoikana (eli 13-vuotiaana jo siirtyi Argentiinasta Barcelonaan)
800. PS28.2.2017 klo 11:34
paistattavia (valmistaessasi ruokaa tuosta linnusta)
801. Tarja28.2.2017 klo 11:34
ilolinnuista (bongarilla)
802. ponkka28.2.2017 klo 12:02
suojasääksi (neva sekä petolintu) [ http://www.luontoon.fi/siikaneva/luonto/sapinaasii kane]valla ]
803. ponkka28.2.2017 klo 12:04
[otetaanpa uusiksi: http://www.luontoon.fi/siikaneva/luonto/sapinaasii kanevalla ]
804. Tarja28.2.2017 klo 16:00
samaaneilla (...on vaikutus kuin katumustöillä)
805. ponkka28.2.2017 klo 18:09
isomerialla (... on Atlantin linjalaivalla)
806. PS28.2.2017 klo 19:27
murskajaisille (sepeli myös iskälle)
807. Tarja28.2.2017 klo 19:29
käyntieni (kuljen polkuni)
808. ponkka28.2.2017 klo 19:43
isotoopeilta (Ylen suuri teemalähetys junttiudesta ja mänttiydestä)

[Yle / A2-ilta: "Suomen suurin keskusteluohjelma, jossa kuohuvat tunteet ja tieto. Tästä illasta puhutaan. Juontajina Annika Damström ja Markus Liimatainen."]
809. Tarja28.2.2017 klo 19:45
toisiamme (...kylpemiseen enemmän tunnelmaa pelkän suihkun sijasta)
810. Matias-Myyrä28.2.2017 klo 19:51
muutetuilla (tahtovat, mutta minä jonotan kiltisti)
811. Tarja28.2.2017 klo 19:55
toisiansa (...glamouria nykyajankin elokuviin, siis Ikonen)
812. ponkka28.2.2017 klo 20:00
akuuttiin (Louhimies Kouvolaan)
813. Matias-Myyrä28.2.2017 klo 21:10
kanavoineenakin (... syödä, mutta tuskin yhdeksää)
814. Tarja28.2.2017 klo 21:15
voinappi (...irrota, jos se on ommeltu huonosti)
815. ponkka28.2.2017 klo 21:34
voitattejakin (...ehkä, jos teillä on onnea tiibetiläisissä arpajaisissa)
816. eol1.3.2017 klo 08:50
joulukaljamahan (rakentamisessa oleellista on tiivis kittaaminen)

[kuvakin löytyy:
https://tupakamari.blogspot.fi/2011/12/joulukaljam a.html ]
817. PS1.3.2017 klo 10:05
juotoksiini (siemaise myrkky)
818. Tarja1.3.2017 klo 10:24
otetuista (nappasin kiinni tukipuista)
819. iso S1.3.2017 klo 10:51
Ivanhoe (toistele pilkan näköistä venäläistä nimeä)
820. Tarja1.3.2017 klo 10:57
Ivanasta (kiva pilkka, näinköhän Trumpin eksä tuumaa?)
821. eol1.3.2017 klo 11:07
Ivankasta (ohjeisti venäläisperhe pappia ristiäisissä)
822. Tarja1.3.2017 klo 11:16
Ivankalla (pilkan Charlotte... sieti hyvin hiihdettyään huonosti)
823. PS1.3.2017 klo 12:39
kaiteesi (ehkä väittämä)
824. Matias-Myyrä1.3.2017 klo 12:55
karrikoivana (Zkarrigo)
825. Tarja1.3.2017 klo 13:06
voirasia (...hyödyntää kaskiviljelyssä)
826. Matias-Myyrä1.3.2017 klo 13:27
saatetuilla (mene vaan, ei mulla oo mihinkään kiire)
827. eol1.3.2017 klo 17:29
lihavoimaton (ja heikko, vaikka henki altis ja vahva)
828. pelaaja1.3.2017 klo 17:33
listahiteistä (minulla on luettelo suosituista musiikkikappaleista kautta aikain)
829. eol1.3.2017 klo 17:46
sormustimin (oli Suomen vuoden 2015 jalkapalloilijaksi valitun Sparvin kihlatun sormessa)
830. PS1.3.2017 klo 19:03
murtomaalla (kesämökillä kävi ryöväreitä)
831. iso S1.3.2017 klo 19:08
torakatko (hetki, yritän muistella mistä riitelemme)
832. ponkka1.3.2017 klo 20:47
tapaturmaan (...pian pitkästyttävyydelläsi, miehen surmaan voi johtaa tylsä höpinäsi)

[Urmaan (tai Urmaksen) nimipäivä on 29. lokakuuta]
833. ponkka1.3.2017 klo 21:00
[Hupsis ja sori; tuo edellinen sana löytyykin hiukan huolellisemmalla haulla jo koosteesta, joten hylätäänpä edellinen ja korvataan se seuraavalla:]

kokilleilta (...oli kiireinen, sillä ravintola oli aivan täysi) [kokilli on valumuotti]
834. eol1.3.2017 klo 21:23
kuulainkaan (komensi konkistadoripäällikkö arkebuusiampujaa)
835. PS1.3.2017 klo 22:13
liekaasi (ehkä kumosi)
836. eol1.3.2017 klo 22:40
luotiinkaan (komensi samainen konkistadoripäällikkö toistakin arkebuusiampujaa)
837. Tarja1.3.2017 klo 23:09
kaikukin (ehkä jokainen tai näyttelijä Lehtinen kukkapuskan kanssa)
838. eol1.3.2017 klo 23:44
Niskas-Iivo (ja korvat esillä eikä otsallakaan liikaa tukkaa: tämä lomatarkastus on tällä selvä!)
839. Tarja1.3.2017 klo 23:58
aamutakilla (...ovat kiireisiä, kun pitää järjestellä huutokauppatavaroita)
840. eol2.3.2017 klo 00:46
meistämillään (ei taida Punakoneen kaatajia tulla, arvelivat muutaman vuosikymmenen takaiset Leijonat)

[Vladimir Petrov kuoli nyt tiistaina. Ykkösketjun keskushyökkääjänä olympiakultaa 1972 ja 1976 sekä 8 maailmanmestaruutta.]
841. PS2.3.2017 klo 08:52
marakateista (sai ihan liikaa rahaa ja kunniaa Nobelin palkinnon myötä)
842. Matias-Myyrä2.3.2017 klo 09:08
kartuttaville (heitin kapuloilla vesilintua)
843. eol2.3.2017 klo 10:51
keskustelevalta (tilattiin Houtskäriin 1973)

[Kyseessä oli digitaalisen DX 200 -puhelinkeskuksen ensimmäinen toimitus. Tätä keskusmallia - tai paremminkin -arkkitehtuuria - kehitetään edelleen, mutta kehittäjän nimi on vaihtunut useampaankin kertaan, ja alkuperäisen Televan sijasta se on nykyään Nokia Networks.]
844. Tarja2.3.2017 klo 10:55
ulkoilutakissa (vie katti pihalle)
845. eol2.3.2017 klo 11:01
osuinkaan (käskytti konkistadoripäällikkö kolmatta arkebuusiampujaa, kun kaksi ensimmäistä olivat ampuneet ohi)
846. PS2.3.2017 klo 12:05
kultivoituvasta (illalla siirtyä kanssani makuuhuoneeseen?)
847. eol2.3.2017 klo 12:29
aseinkaan (ärjäisi konkistadoripäällikkö lopulta keihäsmiehelle, kun kaikki - edellä mainitut - kolme hakapyssymiestä olivat tunaroineet)
848. iso S2.3.2017 klo 16:57
tuuletinkaan (osuivat ja heilauttivat niin että keihästäjällekin tuli huti)
849. pelaaja2.3.2017 klo 17:11
toistotapa (uusi käsky, nyt ei enää huteja!)
850. PS2.3.2017 klo 17:37
poistuvasta (viittaan edellisen lähetykseni selitykseen neljä tuumaa ylempänä)
851. eol2.3.2017 klo 17:46
[Sanojen 847 ja 848 väliin - kolme sanaa tästä ylemmäs - tarvittaneen esim. seuraava sana:]

sopulikööristä (syntyi lopulta ministeri Toimi Kankaanniemen ja Alkon välille)

[Salmiakkikossua voitiin liköörinä myydä 15% halvemmalla kuin kirkasta Kossua, mikä sekään ei ollut ministerin mieleen. Vaeltavia tunturisopuleita taas nähtiin viimeksi 1970 laajemmassa määrin Rovaniemen kaduilla juoksentelemassa.]

[Jatkuu sanasta "poistuvasta".]
852. pelaaja2.3.2017 klo 17:58
onnenkantamoisesta (jihuu! Viittaus PS:n kommenttiin klo 17:37)

(Hyvä, eol! Tuolla iso S:llä ja minulla on yksi yhteinen, kaikkien nähtävissä oleva piirre: ajoittainen sokeuden tapainen oire, näin.]
853. ponkka2.3.2017 klo 18:52
monomeeri (hiihtäjänainen)

[Meeri Hussa voitti 50- ja 60-luvuilla useita viestihiihdon Suomen mestaruuksia joukkuetoverinaan mm. Siiri Rantanen. http://www.is.fi/maastohiihto/art-2000005110784.ht ml ]
854. eol2.3.2017 klo 19:40
neidonkorennoksi (sai läheisten ystävien seura?) [neidonkorento, Calopteryx virgo]
855. ponkka2.3.2017 klo 19:57
sitraateillekin (...soittelee Kolmas mies -elokuvan ääniraidalla Anton Karas)

[ https://www.youtube.com/watch?v=2oEsWi88Qv0 ; sitruunahapon suolat ja esterit ovat sitraatteja ]
856. Tarja2.3.2017 klo 20:06
leppäkertun (...kotimetsässäkin varmaan kasvaa) [Onnea Kertulle pronssimitalista!]
857. ponkka2.3.2017 klo 20:19
uuttamaan (...päällä? no eipä kai mitään)

[Saarnaajan kirja: "Ei ole mitään uutta auringon alla."]
858. Björn2.3.2017 klo 20:21
kerttulille (njaah, jag tror att hon är inte mycky stort)
859. eol2.3.2017 klo 21:04
[Viimeisin sana, "kerttulille", ei sovi ketjuun, koska sitä edellinen sana, "uuttamaan", ei sisällä k-kirjainta. Ks. säikeen alussa kuvattu jatkosääntö.]
860. Tarja2.3.2017 klo 21:13
[Sekä kerttulille että uuttamaan ovat tulleet 2 minuutin sisään, eli lähes samaan aikaan. Tällöin voi jatkaa kummasta sanasta haluaa. Kerttulille on selkeästi jatkosana leppäkertun-sanalle. Tällainen lisäys sääntöön on tehty jossakin vaiheessa.]
861. eol2.3.2017 klo 21:14
[Vedän äskeisen kommenttini kokonaisuudessaan takaisin: Kyse on kahdesta lähes samanaikaisesta postauksesta, ja sellaisten kohdallahan on ainakin usein aikaisemmin ollut joustavuutta.]
862. Tarja2.3.2017 klo 21:22
Uusimaa (...tuli mitalitilastoon, kun Puola sai pronssia mäkihyppykisassa)
863. eol2.3.2017 klo 21:24
[Tarja siis tietysti täysin oikeassa: en ollut alunperin tarpeeksi tarkkana.]
864. ponkka2.3.2017 klo 21:39
Sumatraakaan (...lihasvoimaan tukeutuen saatiin uitoilla purettua)
865. eol2.3.2017 klo 21:40
mustapääsirkulla (aknea tytöllä) [mustapääsirkku, Emberiza melanocephala]
866. ponkka2.3.2017 klo 21:46
parkkisumakin (pysäköintialueen ruuhkakin) [parkkisumakki - Rhus coriaria]
867. eol2.3.2017 klo 21:56
parkitsevillaan (eivät juuri purjehtineet enää 1700-luvun alun jälkeen Guadalquivir-joen madalluttua vaikeakulkuiseksi)
868. ponkka2.3.2017 klo 22:07
nokitattejakin (no nyt korotatte panosta jopa juhdalla)
869. Tarja2.3.2017 klo 22:09
velikultaa (...sai, siis Kertun pikkuveli Iivo)
870. eol2.3.2017 klo 22:18
teatteriperuukin (sairaustapauksen vuoksi kaikki Hamletin tämän kuun esitykset)
871. ponkka2.3.2017 klo 22:22
kaleerilleen (suojuslehti irti)
872. eol3.3.2017 klo 00:04
ammuntavinkin (vaikka ensisijaisesti metsästän kyllä isompia sorsia)
873. PS3.3.2017 klo 08:41
mainostavista (muistakaa tavia joka päivä "selitä sana väärin" -ketjussa)
874. iso S3.3.2017 klo 10:24
sokeanakin (mussuttaa yhtä sujuvasti kuin näkevä)
875. eol3.3.2017 klo 11:03
koristellulle (ei Tenavissa ole ollenkaan niin tärkeää kuin baseball)
876. Tarja3.3.2017 klo 11:10
tilatuilla (maatila tukien varassa)
877. eol3.3.2017 klo 11:44
tulostajaamme (päättivät osakkaat yhtiökokouksessa)
878. Tarja3.3.2017 klo 12:01
toisianne (...esille myös oman osuutensa heikkoon hiihtoon, niin antaisi rehdimmän vaikutelman) [Anne Kyllönen moittii heikosta hiihtosuorituksestaan vain suksia ja huoltoa.]
879. PS3.3.2017 klo 15:46
noudattaville (leipomon myymälästä vanhaa pullaa halvalla (jos tahdot ryhtyä sen kaveriksi))
880. Tarja3.3.2017 klo 15:53
arvotetuilla (...eivät sen kummemmin saa kuin muunkaan nimiset miehet)
881. eol3.3.2017 klo 17:24
voideltavaltaan (tulvaveden joutua, esimerkiksi Mississippi-joen suisto)
882. Tarja3.3.2017 klo 18:15
auratuilla (...elää, koska jäi työttömäksi) [Auran nimipäivä 10.3.]
883. pelaaja3.3.2017 klo 18:36
talvilomaa (joulukuusta huhtikuuhun asti en käy töissä)
884. eol3.3.2017 klo 19:04
meikkivoiteille (tehdä ihmeitä, hyvä rouva, sillä tuotteemme ovat aivan eri luokkaa kuin kilpailijoillamme!)
885. pelaaja3.3.2017 klo 19:23
maaliruiskusta (käytän ehostukseen vain suihkutettavia tuotteita)
886. eol3.3.2017 klo 19:43
kermaseitikin (kuuluu niihin ruokalajeihin, joita voi suositella kaikille kalasta pitäville) [kermaseitikki, Cortinarius leucophanes]
887. Tarja3.3.2017 klo 21:34
asemoinniksi (pyssy entisen Kenian presidentin kikka)
888. eol3.3.2017 klo 22:41
kalaaseiksi (toki kutsutaan, mutta kyseessä on vain kauppanimi, sillä virallinen lajinimi on seiti)
889. Tarja3.3.2017 klo 22:50
Alastaron (...sai hyvän käsityksen näyttelijänä ollessaan ennen ohjaajaksi ryhtymistään) [Ron Howard]
890. eol4.3.2017 klo 08:25
Alaskalle (ruotsalaisten monarkian vastustajien iskulause)
891. PS4.3.2017 klo 08:47
luomuruista (ihana jälkiruoka sekoittamalla niitä hillon ja kermavaahdon kanssa)
892. eol4.3.2017 klo 09:03
Antilleilta (suunnitteli konserttitalon toimitusjohtaja tulevaa ohjelmaa, sillä hän arvioi Tuiskun yleisöä vetäväksi artistiksi)
893. PS4.3.2017 klo 17:54
laatikoille (ovelan pyydyksen)
894. eol4.3.2017 klo 18:17
tuliorakkain (elokuvaohjaajista Regina Linnanheimolle) [tuliorakas, Hydnellum auratile]
895. pelaaja4.3.2017 klo 18:42
naamiovarkaalle (joku vei maskini)
896. Tarja4.3.2017 klo 18:53
vaurasta (mikä kampaus!)
897. pelaaja4.3.2017 klo 19:05
vuorovaikutukseen (kohtpuoliin säväytän)
898. Tarja4.3.2017 klo 19:21
kirkaisisi (kertoi erään lapsen äiti yllättäen)
899. Bruno4.3.2017 klo 19:48
karkaisisi (kertoi eräs äiti, ei niin yllättäen)
900. PS4.3.2017 klo 21:16
karjakoista (vähät välittää, nuo perhoset ovat lehmille täysin yhdentekeviä)
901. Tarja4.3.2017 klo 21:32
arvovieras (en tunne pastori Survoa henkilökohtaisesti)
902. eol4.3.2017 klo 21:40
vermontilaisuus (nousta Euroopan johtavien raviratojen joukkoon on käytettävä hyväksi)
903. pelaaja5.3.2017 klo 08:53
eläinsuojelurikos (lemmikin hyvästä hoidosta ja huolehtimisesta joutuu vastuuseen lain edessä)
904. PS5.3.2017 klo 09:50
rannekoruista (?) (no ainakin on sanonta: "ruista ranteeseen")
905. eol5.3.2017 klo 14:29
islantilaisuus (voidaan nykyään järjestää hänen nimipäivänään niin kuin kaikkien muidenkin lasten kekkerit)
906. Tarja5.3.2017 klo 18:49
Saimaamme (...viisi mitalia Lahden MM-kisoista)
907. PS5.3.2017 klo 19:23
mursulle (sanoi koira mulle, kun en hänen mielestään ollut tarpeeksi rivakka iltalenkille lähdössä)
908. Tarja5.3.2017 klo 20:28
sallimusta (tummaihoinen nainen)
909. PS5.3.2017 klo 22:13
muuttaviako (vieroksuvat tässä ketjussa?, minä en vaan kerron tuosta vesilinnusta kaiken mitä keksin)
910. Tarja5.3.2017 klo 22:19
vietteleville (...omat sukset, kun lähdette hiihtolomalle)
911. eol5.3.2017 klo 22:23
virkatuilla (poliisin ja puolustusvoimien avustuksella)
912. PS5.3.2017 klo 22:53
vuorisuolalle (otan tuon virran tuoman oksan harteilleni ja kannan sen kotiin polttopuiksi)
913. Tarja5.3.2017 klo 22:57
viettelevää (...tutkittavaksi, jotta selviää, onko kyse myrkyllisestä sinilevästä)
914. PS6.3.2017 klo 09:03
luomukanoista (...romuista taidetta, kyllä kai juu!)
915. Tarja6.3.2017 klo 09:28
seuraneiti (kyseinen työurallaan etenemistä haluava nainen)
916. eol6.3.2017 klo 10:33
nuolenpääkirjoituksissani (vallanpitäjiä, suunnitteli ruskeakielinen lehtimies)
917. Tarja6.3.2017 klo 11:11
poroturkin (...näkivät monesti Lapissa hiihtävän)
918. eol6.3.2017 klo 11:22
päästäjänne (löytyy esimerkiksi kielen alta / neuvoi jousiammunnan opettaja)
919. pelaaja6.3.2017 klo 13:56
pölykapselissa (nyt ei ole lääkitys kohdillaan - on tainnut ihmeaine päästä vanhenemaan)
920. eol6.3.2017 klo 14:08
ykköskorissakin (eli Suomen mestarin tulee cup-kilpailun kaaviota arvottaessa sijoittua parhaat joukkueet sisältävään arvontaryhmään)
921. Matias-Myyrä6.3.2017 klo 14:15
kasetoitavia (yllättäen ällötti vesilintua, kun siitä kirjoitetaan niin paljon tässä ketjussa)
922. iso S6.3.2017 klo 18:53
vaarantaville (aiheuttaa runsas pullan syöttö. Ei ole sorsalle täysipainoista ravintoa.)
923. Tarja6.3.2017 klo 18:59
aisanko (jaa ämpäri)
924. PS6.3.2017 klo 20:11
kappasikaan (lihotusvaiheessa siis 4,58 l sianrehua / possu / pv.)
925. Tarja6.3.2017 klo 20:27
aisoilla (siis kosteikoilla)
926. eol6.3.2017 klo 21:36
lyriikkasikaan (syntyi tietysti Juicen kynästä)
927. Tarja6.3.2017 klo 22:19
aisaksi (mikä ravulla onkaan etujalkana?)
928. PS7.3.2017 klo 08:34
sääripari (tällä rippikoululeirillä keskitytään raamatun lisäksi tutkimaan ilmakehän ilmiöitä)
929. Tarja7.3.2017 klo 08:42
aisalla (mikä kunta on entiseltä nimeltään Kuolajärvi?)
930. PS7.3.2017 klo 09:11
aivoilla (millä sinä paistat nämä muikkusi näin ihanan rapeiksi ja maukkaiksi?)
931. Tarja7.3.2017 klo 10:02
aistina (mikä on laulaja Girsin etunimi?)
932. iso S7.3.2017 klo 10:20
aivastus (mikä on Veitsiluodon jääpallojoukkue, myös muille joukkueille?)
933. eol7.3.2017 klo 10:29
aitotumaiseen (vai kehotat sinä minua sopeutumaan tähän maalliseen turhuuteen!) [aitotumaiset, Eucarya]
934. Matias-Myyrä7.3.2017 klo 10:39
autoistuminen (rasittaa persaukisen persauksia)
935. Tarja7.3.2017 klo 11:32
aikamatkaakin (ai ruohot onkin hevosen!)
936. PS7.3.2017 klo 13:16
ainaisissa (missä nuori mies iltaisin?)
937. Tarja7.3.2017 klo 13:21
airoista (minkä nimisestä koirasta Kurvinen kertoo kirjasarjassaan?)
938. PS7.3.2017 klo 17:18
aikana (kuka on kukon puoliso?)
939. Tarja7.3.2017 klo 17:42
aitomista (oletko tietoinen Mr. Lordin etunimestä?)
940. PS7.3.2017 klo 17:57
aitaaja (tietänet mikä on tiuha -sanan synonyymi)
941. Tarja7.3.2017 klo 18:14
aikarajoihinkin (kas, Helena tyhjensi kannun)
942. pelaaja7.3.2017 klo 18:37
aikoisit (sori vaan, jos herätin)
943. Tarja7.3.2017 klo 18:56
aineiltakin (kas, muusikko Young päällysvaatteen ...tarvitsi tullessaan Amerikasta kylmään Suomeen)
944. eol7.3.2017 klo 19:08
ailakki (no missäs se alokkaan verikauha on, kun hiukset rehottaa paljaina?)
945. Tarja7.3.2017 klo 19:17
aisatuilta (mikähän on edessä, kun iskällä on kirja kainalossa ja lapset odottavat?)
946. pelaaja7.3.2017 klo 19:27
aisaanko (no kiitos!)
947. Tarja7.3.2017 klo 19:41
aidata (mikä sana tarkoittaa tietoa?)
948. Matias-Myyrä7.3.2017 klo 19:58
aikaaviepää (siis savolaispitäjäkö ei ota turvapaikanhakijoita)
949. Tarja7.3.2017 klo 20:01
aidalla (minkä niminen yhtye on esittänyt kappaleen King of Sweden?)
950. eol7.3.2017 klo 20:15
aidommalta (usko tai älä, sain huoneen Domus Academicasta Leppäsuonkadulta)
951. Tarja7.3.2017 klo 20:19
tiputtamaamme (jos lintuinfluenssa iskee Suomeen)
952. Matias-Myyrä7.3.2017 klo 21:12
aikalukoilla (kai koirasperhosella on, mutta ei kovin iso)
953. Tarja7.3.2017 klo 21:20
Airamista (oletko kuullut kiinanruohosta?)
954. Matias-Myyrä7.3.2017 klo 21:28
aikaurakassa (no, se on tuolla tallin vieressä)
955. Tarja7.3.2017 klo 22:44
aitapaalut (siis tuhoa idut)
956. PS8.3.2017 klo 15:22
airoineen (minkähän järven armaiset aallot näät Harjulan seljänteen ylimmältä oksalta?)
957. Tarja8.3.2017 klo 15:36
ainoastaan (...ihastui, ja he muodostivatkin naisparin)
958. PS8.3.2017 klo 15:48
aitoihinkin (siis palautti päälärin)
959. Tarja8.3.2017 klo 15:51
hopeisiksi (...tuli ainakin neljä kertaa, siis Bob)
960. PS8.3.2017 klo 16:05
puhelinalasta (...kiinnosti kovasti, pikku Elina tahtoi minun usein lukevan iltasadun tuosta karhusta)
961. Tarja8.3.2017 klo 16:16
haukalle (koira tervehti kirjailija Päätaloa)
962. PS8.3.2017 klo 16:26
hautaukselle (koira ilmaisi itsensä naapurin lauta-aidan nurkalta, kun se luuli naapurin kissan piileskelevän aidan takana)
963. Tarja8.3.2017 klo 16:28
ainemäärää (...osan äidinkielen yo-kokeen arvosanasta)
964. PS8.3.2017 klo 17:35
ahkerin (oh, lankaa kieputan)
965. Tarja8.3.2017 klo 17:39
Airako (mikä joiltakin löytyy hampaiden välistä?)
966. PS8.3.2017 klo 17:44
Aikusta (mitä märkää on vessan lattialla?)
967. Tarja8.3.2017 klo 17:51
Airilla (mikä on se sana, mitä käytetään sekä autosta että hevosen rattaista?)
968. PS8.3.2017 klo 18:00
aisaajat (ketkä ovat kiitollisia?)
969. Tarja8.3.2017 klo 18:02
aikava (mikä sana tarkoittaa sekä pippuria että höylää?)
970. Matias-Myyrä8.3.2017 klo 19:29
aikuismaisiksi (Ristoko sai lapsen?)
971. pelaaja8.3.2017 klo 19:40
aivastuksia (älä kuule mulle ala...)
972. Matias-Myyrä8.3.2017 klo 20:14
aineistumassa (siis kukaan ei seiso) [aineistuma=materialisaatio]
973. PS8.3.2017 klo 21:05
aitauksella (missä ujot viihtyvät?)
974. eol8.3.2017 klo 21:08
aikaistua (Jari Aarniolla tämänhetkisen tiedon mukaan 6,5 vuotta eli puolet tuomioiden kokonaispituudesta)
975. Tarja8.3.2017 klo 21:17
ahavasta (ai, siis vihta)
976. PS8.3.2017 klo 21:26
aitovierellä (siis kotvan aikaa Kokkosella)
977. eol8.3.2017 klo 21:33
aikaistavistaan (no ryhmity nyt niin, että pääset kääntymään Paimion keskustaajamaan!)
978. Tarja8.3.2017 klo 21:35
aineistolle (tavara Hiltuselle)
979. eol8.3.2017 klo 23:45
ainutlaatuisina (metsästäjinä ja kalastajina hyvin tulivat toimeen Hokkaidon saarella ennen japanilaisten saapumista)
980. Tarja9.3.2017 klo 00:06
Airiko (mitä, särkeäkö pitää)
981. PS9.3.2017 klo 07:45
aitavitsaat (siis saatko vesilinnut?)
982. Tarja9.3.2017 klo 08:04
aineeton (kirjailija Jorman essee)
983. iso S9.3.2017 klo 08:51
ainakin (minkä eineksen RA usein syötti tähän ketjuun?)
984. Tarja9.3.2017 klo 08:55
Airisto (kuka on se Räppääjä, josta on tehty kirjoja ja elokuvia?)
985. PS9.3.2017 klo 10:49
aiemmat (mitkä musiikkiaiheiset palkinnot jaettiin viime kuussa Espoo Metro Areenalla?)
986. Tarja9.3.2017 klo 11:00
mustaperäsepällä (takoja istunut nokisella jakkaralla?) [mustaperäseppä = kovakuoriainen]
987. Matias-Myyrä9.3.2017 klo 11:33
ainevalinnat (no, ovat kaikki kuolleita) [Väestörekisterissä ei yhtään elävää henkilöä, jonka sukunimi Nevalinna. Alle 5 kuollutta]
988. Tarja9.3.2017 klo 12:05
Airikka (siis roska) [Airikka = sukunimi]
989. eol9.3.2017 klo 12:13
Aiolokselle (Muonioon olet siis lähdössä laskettelemaan)
990. Tarja9.3.2017 klo 12:17
käsityksissä (...kipsattiin, kun kaaduin ja se murtui) [TYKS = Turun yliopistollinen keskussairaala]
991. ponkka9.3.2017 klo 14:10
kantajaa (kansanedustajan mielipide äänestettävästä asiasta)
992. Tarja9.3.2017 klo 14:18
Jooa (kyllä, kirjain on a) [Jooan nimipäivä 20.3.]
993. ponkka9.3.2017 klo 14:36
ainokaista (sukupuolesta toiseen)
994. Tarja9.3.2017 klo 14:39
toistuen(en jaksa enää kannatella tätä painavaa omenapuun oksaa käsin)
995. ponkka9.3.2017 klo 14:51
simahdettiin (...kännykkään ja alettiin soitella) [SIM - Subscriber Identity Module]
996. Tarja9.3.2017 klo 14:55
taiteet (ehkä väsäät / ehkä juomat)
997. ponkka9.3.2017 klo 15:10
aivinoillaanko (...täällä taas Aku Ankka -solmiostani?)
998. eol9.3.2017 klo 15:15
Ollikaisiltaan (Petra taitaa olla jäämässä mattopainissa alakynteen)
999. ponkka9.3.2017 klo 15:24
koisaavista (...pelastettiin; jatkoi kuivuttuaan lentoaan)
1000. Tarja9.3.2017 klo 15:25
(politiikassa pyrkyreitä kiehtoo raha...)
taivalta
1001. ponkka9.3.2017 klo 15:40
kuhinaltaan (...täytti kalankasvattaja)
1002. ponkka9.3.2017 klo 15:43
Sori, jatkovirhe havaittu; korjataan:

luottamusta (tumma sabluuna)
1003. Tarja9.3.2017 klo 15:49
toisten (...mitaleita sekä olympia- että MM- ja EM-kisoista)
1004. ponkka9.3.2017 klo 16:07
evästäjäänne (...vain jäi vietäväks’ kokille, kun kääsitte päänne, maittoi siikanne lokille)
1005. eol9.3.2017 klo 16:15
epäsiveellisen (vaati kirjoittamaan "ruoikko" eikä "ruovikko")
1006. Tarja9.3.2017 klo 16:22
eliöissä (siis pimeään aikaan)
1007. eol9.3.2017 klo 16:27
eliöin (ja nukkui päivin)
1008. Tarja9.3.2017 klo 16:33
luulokin (minä syön lihat)
1009. PS9.3.2017 klo 16:44
osa-aika-alistuva (pianhan Ikaalisiin muuttanut taitaa...)
1010. ponkka9.3.2017 klo 16:45
kanavoisikaan (...tutustua maatilalla)

[vanha vitsi kinkkumunakkaasta: sika sitoutuu, mutta kana vain osallistuu]
1011. Tarja9.3.2017 klo 16:48
aikavarasta (pikkuvanha hiustyyli)
1012. ponkka9.3.2017 klo 17:13
kukkarokin (hippimusiikin)
1013. Tarja9.3.2017 klo 17:19
risakas (kappas, rikki) [risakas = sieni]
1014. ponkka9.3.2017 klo 17:28
kokkaavatkaan (...jotta saisin veneen irti karilta)
1015. Tarja9.3.2017 klo 17:31
(kirjoittaisinko allista...)
taitavista (...lintujutun)
1016. ponkka9.3.2017 klo 17:38
viskositeettikin (heittele harsot menemään, ompeleen ...ansiosta haava ei enää vuoda)
1017. Tarja9.3.2017 klo 17:44
suojaisa (Jarkko sekä Merikallio)
1018. ponkka9.3.2017 klo 17:57
aikarajan (...oli konsertin kapellimestarina)
1019. Tarja9.3.2017 klo 18:00
Joosepille (Veitkö ne rautaromut korjattavaksi? ... - Et kai Kumpulaiselle?)
1020. ponkka9.3.2017 klo 18:17
pannuttomia (...halvalla on Jerry jo vuodesta 1940 lähtien?)
1021. Tarja9.3.2017 klo 18:22
Airaksi (tarkoitus oli sanoa kiinnityslenkki)
1022. Matias-Myyrä9.3.2017 klo 18:26
rikoittakin (revit hihan palttoosta)
1023. Tarja9.3.2017 klo 18:28
raiteille (otatteko pääsiäisruohon)
1024. ponkka9.3.2017 klo 18:34
raidoittamassa (havusellu)
1025. Tarja9.3.2017 klo 18:37
taiteesi (ehkä väite / juomasi)

[20 sananselitystä tälle päivälle ja suunnilleen yhtä monta robottitestiä. On tässä saanut klikkailla kauppoja ja kylttejä kyllikseen.]
1026. ponkka9.3.2017 klo 18:57
suorantakin (...saisi nyt melko edullisesti: http://www.kappahl.com/fi-FI/kappahl/woman/alla-da mplagg/813675/ )

[jep, onneksi puodeissa ei sentään ainakaan toistaiseksi tarvitse käydä ostoksilla...]
1027. eol9.3.2017 klo 19:05
kantelenkielin (valitan ja vasikoin)
1028. ponkka9.3.2017 klo 19:21
kolloidi (tomppeli Amin?)
1029. eol9.3.2017 klo 19:28
diakonista (kuva kaakista)
1030. ponkka9.3.2017 klo 19:39
kieltäytyy (...aikataulusyistä jättää tällä Itämeren-purjehduksella väliin)
1031. PS9.3.2017 klo 19:48
loitontuneisuutta (valmisti puutarhapatsaan muistaen tällä kertaa kaivertaa sille myös suun)
1032. ponkka9.3.2017 klo 19:58
ahdistaville (nimenmuutos)
1033. Matias-Myyrä9.3.2017 klo 20:57
satavaakaan (en ole ihan sataan saanut viisaria koskaan nousemaan) [enimmillään painoni oli 89,5 kg, mutta nyt vain 73 kg]
1034. ponkka9.3.2017 klo 21:45
saloista (Elina ja Tea mukana Iloinen Linnanmäki -elokuvassa)
1035. Tarja9.3.2017 klo 23:50
seitikin (...vaikka luulin itämättömäksi)
1036. eol10.3.2017 klo 01:05
kollaamaamme (strategisesti tärkeimpiin puolustusrintamiin lukeutui talvisodan aikana)
1037. PS10.3.2017 klo 08:00
erikoisaloilla (elelee, kuin ihmisasumuksissa majaileva perhonen)
1038. eol10.3.2017 klo 09:11
saatanallistakin (innostua kirjoittelemaan tässä ketjussa yhtä paljon kuin tavista)
1039. Tarja10.3.2017 klo 09:59
kuvataiteille (jaa, haluatte otokset)
1040. PS10.3.2017 klo 10:12
aivastin (siis pysäytin eli stoppari)
1041. Matias-Myyrä10.3.2017 klo 14:33
auditoimaton (itseasiassa en nähnyt minkä merkkisellä autolla posti toi äsken minulle 2 mattoa)
1042. Tarja10.3.2017 klo 14:45
mittasuhteessa (...on nyt täynnä, otan eron!)
1043. Matias-Myyrä10.3.2017 klo 15:05
mesonnassa (pudottiin lantakouruun)
1044. Tarja10.3.2017 klo 15:15
sparrata (kauppaketjun mukaan nimetty kilpailupaikka)
1045. pelaaja10.3.2017 klo 15:32
parisuhdetta (mutta noin muuten olen uskollista tyyppiä)
1046. Matias-Myyrä10.3.2017 klo 17:00
pelletoimaton (postin klovni kuljetti ovelleni)
1047. PS10.3.2017 klo 17:43
puhelinoloilla (talon asukkaita hävetti pitää satunallea luonaan asumassa)
1048. Tarja10.3.2017 klo 20:22
pulitetuilla (...joskus yrittävät jonoissa)
1049. PS11.3.2017 klo 09:11
aivoihinkin (käyttää vaikkapa kukkaruukkuna, kun sitä ei enää tarvita maidon kuljetukseen)
1050. eol11.3.2017 klo 09:52
hoitolaskunkin (ylläpidosta veloittaa suuremman korvauksen kuin muiden eläinten)
1051. Tarja11.3.2017 klo 10:01
Tesoma (...neiti, olemmeko tavanneet aikaisemmin) [Tesoma on Tampereella]
1052. PS11.3.2017 klo 12:11
aikaistamassa (on tuo sinun autosi bitumisorakuorma)
1053. Tarja11.3.2017 klo 13:40
krapuloistakin (...jos sillä olisi saksien lisäksi kangas, neula ja lankaa, niin kuin kraatarilla)
1054. iso S11.3.2017 klo 17:32
Nekalassa (pilkkimään menivät) [Nekalakin on Tampereella]
1055. Tarja11.3.2017 klo 19:02
ankarasta (Paul rastafari? -ei kai?)
1056. PS11.3.2017 klo 19:16
ruokintaa (merilinnun selkäpuolelle)
1057. eol12.3.2017 klo 10:33
ammoniakin (joskus käytetään Theban Karnakin temppelissä palvotun egyptiläisen auringonjumalan nimenä) [Ammon, Amen, Amun = Amon]
1058. Tarja12.3.2017 klo 10:38
moniakin (...tuttavista käy varmaan huutokaupoissa)
1059. PS12.3.2017 klo 11:42
kiusaannut (kouluaikana minua kiusasi kaksi Annu-nimistä tyttöä)
1060. Tarja12.3.2017 klo 11:55
seisoja (stop, uoma)
1061. PS12.3.2017 klo 12:17
seipäälläsi (jouduin sanomaan pienelle lapselleni, kun hän opetteli syömään itse ja ruoasta suurempi osa joutui vaatteille kuin suuhun)
1062. eol12.3.2017 klo 12:22
peltopyynikin (ulottui nykyisen kesäteatterin alueelta aina Suomen Trikoon tehdasalueelle saakka)
1063. PS12.3.2017 klo 12:37
liika-alistuva (Vas.liiton puh.joht. on kuulemma muuttamassa Ikaalisiin)
1064. eol12.3.2017 klo 12:50
viinikassaharjoittelu (Ilves-juniorien osalta tapahtuu Idmaninpuiston jalkapallonurmella) [niin Viinikka kuin edellä mainittu Pyynikkikin kuuluvat Tampereen kaupunginosiin - ja olivat kumpikin muinaisia maatiloja]
1065. Tarja12.3.2017 klo 13:27
seisovasta (tuo suuri vihta)
1066. Matias-Myyrä12.3.2017 klo 13:57
oikukkaimmille (oh, ruusu Hellenille)
1067. PS12.3.2017 klo 19:34
lisäkkeihin (ei pukeudu, vaan on puheenjohtajalla aina siisti asu)
1068. Tarja12.3.2017 klo 19:59
seisovalta (siis mikä poliitikkoja houkuttaa?)
1069. PS12.3.2017 klo 20:10
lähtökohtaisille (jos ei lakkaa äiskää kiusaamasta!)
1070. Tarja12.3.2017 klo 20:23
taimeksiko (vaihtoehtona Yhdysvaltojen naapurimaa)
1071. PS13.3.2017 klo 07:58
taikureilla (vaihtoehtoisesti poimuilla)
1072. PS13.3.2017 klo 08:04
[Kuva-arvoituksessa pyydettiin valitsemaan kuvat, joissa näkyy jokia. Oli useita kuvia, joissa näkyi vettä ja kaikissa myös rantaa, mutta mistään ei voinut päätellä, oliko niissä merta, järviä, jokia vai voimalaitoksen patoaltaita. Niinpä en valinnut ainoatakaan. Käskettiin valitsemaan uudestaan. Valitsin kaikki, joissa vettä näkyi. Nyt valinta oli muka oikein???]
1073. iso S14.3.2017 klo 09:54
luistavammat (koira sai tukielimien siruista haavoja suuhunsa)
1074. Tarja14.3.2017 klo 10:08
seisovilla (mikä noista huviloista on Häkkisen?)

[Ei noita kuva-arvoituksia kannata ottaa kovin kirjaimellisesti. Klikkaa vain suurinpiirtein sopivat, niin hyvin menee.]
1075. PS14.3.2017 klo 10:34
seisovista (kaupunkinsa keskustaajamaa maailman napana pitävän paimiolaisen mielipide)
1076. PS14.3.2017 klo 10:37
[Tuon luistavammat koiralle -väärän selityksen olen muistaakseni aiemmin antanut, vaikka en tietenkään juuri noilla sanoilla.]
1077. eol14.3.2017 klo 10:53
Apenniinien (avulla vävypoika pystyi perustamaan kannattavan köydenpunontayrityksen)
1078. PS14.3.2017 klo 11:15
poistokivikasoista (no eihän soissa mielestäni mitään vikaa ole...)
1079. Tarja14.3.2017 klo 15:06
Valerilla (mopoauto? - siis eihän se ole mikään oikea auto)
1080. PS14.3.2017 klo 15:31
ruokkimisiin (merilintu Lapin rautatieliikennepaikalle)
1081. Tarja14.3.2017 klo 15:53
kaskissa (kappas, katti)
1082. PS14.3.2017 klo 19:47
suosopulikannoille (anna tytön rauha ja ystävyys heille)

[suosopuli, Synaptomys]
1083. Tarja14.3.2017 klo 20:02
päivittämättömistä (vaimo poissa, mistä ruokaa, mietti Paavo)
1084. PS14.3.2017 klo 20:26
peruuntuvasta (olen kyllästynyt tähän tupa-ukkona oleiluun ja lähden tästä Etelä-Ameriikkaan)
1085. Tarja14.3.2017 klo 20:36
seisovain (ai kuka S? / pysy paikoillasi)
1086. eol15.3.2017 klo 08:14
verhoomolla (puhdistui, joten järeämpiä aineita siihen ei tarvinnut käyttää)
1087. Tarja15.3.2017 klo 09:03
valtameren (...tavoitteena, kun pyrkii Soinin paikalle) [Leena Meri]
1088. PS15.3.2017 klo 10:10
vastaavalla (avasin TV:n umpimähkään, siellä oli joku saunaohjelma menossa ja tietenkin vihtakin näytettiin)
1089. Tarja15.3.2017 klo 10:21
vuotamaton (...voi korvata lattialla)
1090. iso S15.3.2017 klo 11:35
uusimaton (toisti lattianpeitteen)

[Aiemmassa säikeessä:
PS: luultavammat (totesi koira, kun oli järsinyt luuta niin että ikenistä veri tihkui)
Tarja: luistavimmat (ne PS:n koirat kiihkoontuvat herkuista)
luultavimmat oli yhdistelmä noista, ei ihan tupla]
1091. Tarja15.3.2017 klo 12:13
uusikuu (...löytyi Saturnukselta viimeksi vuonna 1981, nimeltään Pan)
1092. PS15.3.2017 klo 14:28
[ Nyt piti oikein tarkistaa, toimiiko muistini?
Lähetys 1782 PS 13.7.16 18:11: luistavammat (tuli vanhalle koirallemme...) ]
1093. PS15.3.2017 klo 14:35
kaipuihin (kissat kiipeävät usein koiria paetessaan)
1094. Tarja15.3.2017 klo 14:44
kaipuuseen (...löydän maaseudulta, siis ulkohuussin)
1095. PS15.3.2017 klo 15:32
kaipaukselle (löydän tässä vieraassa pimeässä huoneessa, jossa en tiedä edes valokatkaisijan sijaintia)
1096. Tarja15.3.2017 klo 15:49
karvasipuli (jääkiekkojoukkueen kalju pelaaja puolusti ylhäältä)

[Karva kiinnittyy ihossa tupen sisällä olevaan karvanystyyn, jonka päällinen osa on nimeltään karvasipuli.]
1097. PS15.3.2017 klo 16:18
alakanavastakin (munia, tai sinun käy köpelösti...)

[alakanava = vesivoimalassa]
1098. Tarja15.3.2017 klo 16:39
karvasipuliksi (...ajeltiin parturissa)
1099. pelaaja15.3.2017 klo 17:09
paikkakunnalle (etsinnässä alue uudelle pitäjälle)
1100. Tarja15.3.2017 klo 17:56
alkukirjaimesta (pystyviiva, sitten kun siihen lisätään vaakaviiva ylös, saadaan loppukin kirjaimesta ja koko T valmiiksi)
1101. eol15.3.2017 klo 18:23
kontrabasistia (vaihtoi tehdessään paluun 2000-luvulla: Pekka Lampinen korvasi nykyisin Popedassa soittavan Jyrki Melartinin)
1102. PS15.3.2017 klo 19:42
noitavainolla (onko hän oikea velho vai mitätön huijari?)
1103. pelaaja15.3.2017 klo 19:46
tiukkapipo ('psykologi')
1104. PS15.3.2017 klo 20:26
puhtoisiakin (satunalle toisi huutokauppakeisarin)
1105. Tarja15.3.2017 klo 20:46
sointuville (...tunnustuksen siisteydestä / näyttelijät Angervo ja Virtanen)
1106. eol15.3.2017 klo 22:15
varoittakaakin (käytännössä saa hankituksi, mutta hyvin koulutettu kunnon hevonen maksaa ainakin pienen omaisuuden)
1107. iso S16.3.2017 klo 09:24
tolloimmiksi (vähä-älyinen Hellénin kaimaksi)

[PS, myönnän kaiken. Annoin sen hämätä, että kooste näyttää olevan aakkosjärjestyksessä enkä ottanut huomioon, että siellähän on peräkkäin kahden säikeen aakkostetut koosteet. Olisi pitänyt control-äffätä loppuun asti!]
1108. Tarja16.3.2017 klo 09:32
kaskilta (kappas, yhdistys)
1109. Matias-Myyrä16.3.2017 klo 10:09
korostajaan (sijoitukseni tuotti niin hyvin, että annan osan voitosta hyväntekeväisyyteen)
1110. PS16.3.2017 klo 11:44
kanavoitavista (lintu, ota yliote Paimion keskustaajamasta)
1111. Matias-Myyrä16.3.2017 klo 12:14
korvaantuvassa (sai tillikan aikoinaan tottelematon lapsi)
1112. eol16.3.2017 klo 12:23
kieltävänkään (mutta en näköjään silläkään tavalla taida saada lukkoa auki)
1113. Matias-Myyrä16.3.2017 klo 12:35
kosketteluihin (...ja kuolette, uhosi iso koira pikkupiskeille)
1114. Tarja16.3.2017 klo 12:49
Elinapa (siis se arpi mahassa)
1115. Matias-Myyrä16.3.2017 klo 12:53
puhkuva (kännykällä nallesta otettu)
1116. eol16.3.2017 klo 13:04
parsikaakin (on tuolla ratsuhevosten pilttuiden takana)
1117. PS16.3.2017 klo 14:31
poiminnastasi (jotka pudotit lattialle, muutoin voi joku satuttaa niissä itsensä)
1118. pelaaja16.3.2017 klo 18:35
paitapuseroon (en näköjään opi syömään sivistyneesti)
1119. Tarja16.3.2017 klo 23:28
soittimeksiko (...kansallislaulunsa ensimmäisen kerran vuonna 1854)
1120. PS17.3.2017 klo 09:07
murteille (tokaisi koira, kun iltalenkillä metsäpolulla sitä vastaan tuli hänen vanha vihollisensa isäntänsä kanssa)
1121. Tarja17.3.2017 klo 09:19
lavitsoilla (Veikon sukulaiset hilloja poimimassa)
1122. PS17.3.2017 klo 09:29
viskoosiin (tuo sähkötolpan posliinieriste) [muistelma pikkupoikien harrastuksista viime vuosituhannella]
1123. eol17.3.2017 klo 14:22
kyynelehtiminen (ja sen aloittama sihinä saivat minut ottamaan pari korostetun rauhallista askelta taaksepäin)
1124. Tarja17.3.2017 klo 14:30
kuningasvedessä (Kaarle Kustaa uimassa)
1125. iso S17.3.2017 klo 17:10
kuningatarhillossa (Silvia kylpee rahassa)
1126. pelaaja17.3.2017 klo 17:34
geenitekniikkaan (perintötekijöiden perusteella minusta tulee hyvä insinööri)
1127. Tarja17.3.2017 klo 21:33
kaistan (...Saanila jatkaa Uutisvuodossa, vaikka Tervo lähtee?)
1128. PS17.3.2017 klo 21:57
kanavoitavia (tavata, kun se järvenrantatilan kanalasta päästetään ajoittain rantaniitylle kävelemään)
1129. Tarja17.3.2017 klo 23:08
aukileena (rahaton Meri)
1130. PS18.3.2017 klo 09:44
kanasalaateille (näin ilmoitin naapurilleni, kun huomasimme, että ed. lähetyksessä mainittu kana, jolla oli lupa käydä tavia tapaamassa, olikin kävellyt naapuriin)
1131. iso S18.3.2017 klo 10:08
ilmoittavista (säitä ei riittänyt Paimion keskustaajamaan)

[Ylä-Vistan poliisioperaatiosta piti ilmoittaa tarkempia tietoja kymmeneltä tai kun se on ohi. Kello 9:40: "Paimion Ylä-Vistan poliisioperaatio on ohi.Poliisi ei ole vielä kertonut, mistä operaatiossa oli kyse."
1132. Tarja18.3.2017 klo 11:25
osinkokin (...syytä oli, että ihmiset sairastuivat vatsatautiin ravintolaillan jälkeen)
1133. Eki18.3.2017 klo 12:04
säätötökkäyksin (sateet tai paisteet hyönteinen ilman seuraa)
1134. Tarja18.3.2017 klo 12:22
kairaakaan (...väkivaltaan pitää yhteiskunnankin puuttua / Pirkanmaan kaupungin pora)
1135. PS18.3.2017 klo 12:59
kanalastasi (kylläkin näyttää ihastuttavan, jatkoin kanaani koskevaa keskusteluamme naapurin kanssa)
1136. Tarja18.3.2017 klo 13:06
luomeksiko (...omat lakinsa Trumpista piittaamatta)
1137. PS18.3.2017 klo 13:18
kanaviisi (vastasin naapurin lapsukaisen kysyttyä kanan nimeä; sanoin etten ole antanut niille nimiä, olen ainoastaan numeroinut ne)
1138. eol18.3.2017 klo 13:19
suomeksiko (ehkä Trumpille anteeksi, jos tämä peruu ikävät arvionsa maan kansalaisista)
1139. PS18.3.2017 klo 13:25
kanavaltaan (uskoo meidän siipikarja; kanat eivät tunnusta kukkoa pomokseen)
1140. Tarja18.3.2017 klo 13:30
aloitteelle (...ilman minua, joitko kaiken?)
1141. pelaaja18.3.2017 klo 16:25
aineenvaihdunta (englannin sijaan opettelenkin kemiaa)
1142. Tarja18.3.2017 klo 21:00
Akiruno (löytyy maanantaina riimittelysäikeestä) [Akiruno = kaupunki Japanissa]
1143. PS18.3.2017 klo 21:17
Kanavaniemi (vesiuomani siitoselin) [Kanavaniemi = alue Asikkalan keskustaajamassa, Vääksyssä]
1144. Tarja18.3.2017 klo 21:31
keskustaajamassa (...omia etujaan seuraavissakin vaaleissa?)
1145. PS19.3.2017 klo 09:33
kanavoitaisiin (iskä on kehittänyt uuden ihmevoiteen pahan ihottumansa hoitamiseksi, voide koostuu voista ja kananrasvasta)
1146. Tarja19.3.2017 klo 10:41
tataarilla (...on seuraava pysähdyspaikka hänen ajaessaan moottoritietä Unkarissa)
1147. Matias-Myyrä19.3.2017 klo 10:57
rapseistani (Reijo meinasi aikoinaan laulaa ilman säveltä)
1148. Tarja19.3.2017 klo 11:45
psykoosia (mm. Norman Batesin ja Marion Cranen roolit)
1149. Matias-Myyrä19.3.2017 klo 13:00
pisteleviltä (pujottelun maailmancupin osakilpailusta)
1150. PS19.3.2017 klo 13:14
vaistoperäinen (siis seis, satsinen)
1151. eol19.3.2017 klo 13:40
psykoottisuudelleen (pariskunnan niin täysin valtoihinsa, että tuo takarivin kuhertelu loppui kuin seinään heti elokuvan alettua)
1152. Tarja19.3.2017 klo 15:54
pinnakaiteille (saatte ehkä pisteen)
1153. ponkka19.3.2017 klo 17:51
perinjuurisenkin (sain vastikään perintönä astiakaapin)
1154. Tarja19.3.2017 klo 18:02
Joosenkin (kyllä, kaapin) [Joosen nimipäivä tänään]
1155. ponkka19.3.2017 klo 18:18
särkiparven (...ja sai porttikiellon tetteriin)
1156. Tarja19.3.2017 klo 18:26
askeettinen (nyrkkeilijä etiikan arvoissa pitäytyvä)
1157. ponkka19.3.2017 klo 18:41
kotkana (...sanoo ) [ https://tinyurl.com/mv4jp55 ]
1158. PS19.3.2017 klo 19:05
kanava-asiakkaan (perheriidassa ukko heitti akkaansa kanakuvioisella maljakolla)
1159. ponkka19.3.2017 klo 19:12
vinttikoirastaan (...suuhun; ullakolle livahtanut lintu söi siellä oleilleen perhosen)
1160. pelaaja19.3.2017 klo 19:20
raaka-aine (julman sepustuksen kirjoitti koululainen)
1161. PS19.3.2017 klo 19:24
niiniisi (todella helppo)
1162. ponkka19.3.2017 klo 19:31
nikotiineiksi (...sai monta tilan lehmää, mutta hänhän onkin taitava seminologi)
1163. Tarja19.3.2017 klo 19:40
tuloiltaan (...piti siirtää, kun emme päivällä ehtineet saapua)
1164. ponkka19.3.2017 klo 19:47
ajattelemille (...särää syömään)
1165. Tarja19.3.2017 klo 20:23
jokiveneessä (...polvistuin hautausmaalla)
1166. eol20.3.2017 klo 01:14
ihastuttavikseen (povasi ennustajaeukko kuuluisalle filmitähdelle)
1167. Tarja20.3.2017 klo 08:11
viisaasta (jos yo-todistuksessa on muutama älläkin)
1168. PS20.3.2017 klo 09:12
voimakuvioista (kärsiä, esim. hedelmissä; siksi ostotilanteessa kannattaakin valita virheettömiä hedelmiä)
1169. iso S20.3.2017 klo 09:59
munakkaani (eukkokultaani)
1170. Tarja20.3.2017 klo 10:24
kannattimeen (mielipiteet lehteen)
1171. eol20.3.2017 klo 11:10
elintarvikepulaisenkin (sillä tällaiseen valiokuntaan piti saada edustaja joka puolueesta)
1172. PS20.3.2017 klo 12:12
puhutuiltaan (nalle katosi sumuiseen iltahämärään...)
1173. Tarja20.3.2017 klo 12:37
pyhitä (pah, ilmansuunta)
1174. Matias-Myyrä20.3.2017 klo 15:05
polarisoivaan (mikään muu ei harmittanut, ainoastaan merkkikoho otti päähän)
1175. Tarja20.3.2017 klo 17:37
piristyksille (saattaa viedä, jos ottaa yliannostuksen)
1176. pelaaja20.3.2017 klo 17:41
kaksinnaiminen (ei sitten mitään ryhmäseksiä!)
1177. Tarja20.3.2017 klo 18:07
karuusko (sisältää kaikenlaisia kieltäymyksiä)
1178. PS20.3.2017 klo 20:00
korjaamoista (yritä ainakin saada se kuntoon)
1179. Tarja20.3.2017 klo 20:05
kauppiaitaan (...kompastui suunnistaessaan)
1180. PS20.3.2017 klo 20:12
puhinassa (nalle kierrenuotassa)
1181. ponkka20.3.2017 klo 20:17
aarialla (...kevätjäätä ajelehdin ulapalla, lauttapaha sulamalla pienenee jo täyttä päätä)
1182. Tarja20.3.2017 klo 20:47
arvioisit (...jos oisit Lindin kaima)
1183. ponkka20.3.2017 klo 20:54
vinttikaivoille (...on liian lämmin varastointipaikka)
1184. Tarja20.3.2017 klo 21:11
kipakoille (...on hyvä laskeutumisalusta, ei sotkeudu hiuksiin)
1185. ponkka20.3.2017 klo 21:26
ladattavia (...tuskin vedessä ahdistelevat)
1186. eol20.3.2017 klo 21:33
lewisiittiin (mikäli Kausalan kupeeseen rakenteilla olevalle KymiRing-moottoriradalle saadaan F1-osakilpailu vielä Hamiltonin ajovuosien aikana) [lewisiitti on taistelukaasuksi soveltuva orgaaninen arseeniyhdiste]
1187. Tarja20.3.2017 klo 21:43
Wiipuri (...heti nuoriin ilmestyttyään)
1188. ponkka20.3.2017 klo 21:49
punoittavien (...pään menoksi juonia jo ennen linnustuskautta)
1189. Tarja20.3.2017 klo 21:58
ukkeli (Urho Kaleva Kekkonen / 1900-1986)
1190. ponkka20.3.2017 klo 22:04
kokattavien (...kannalta voivat olla vaarallisia, ainakin jos kyse on muskeliveneistä)
1191. Tarja20.3.2017 klo 22:18
varastavien (munat vei pesistä, ja nyt minä kiikutan rosvoa poliisiasemalle)
1192. ponkka20.3.2017 klo 22:29
vihannesveitsiä (...kohtaan taitaa johtua siitä, että sikäläiset pankit avustavat edelleen auliisti veronkiertäjiä)
1193. Tarja20.3.2017 klo 22:34
huiville (pelästyin pimeässä Valoa)
1194. ponkka20.3.2017 klo 22:39
huiputin (Vladimir säikäytti)
1195. Tarja20.3.2017 klo 22:42
hyvinvoivalta (...sekoittaa pään)
1196. ponkka20.3.2017 klo 22:47
varpusparville (kanerva, ei Markku, jalkapalloilija Timille)
1197. eol20.3.2017 klo 23:35
umpihankisukseen (saavuttaminen ei ole helppoa: menestys - saati voitto - vuotuisissa kinoslumessa pelattavan futiksen MM-kisoissa Hyrynsalmella on kovan työn takana)
1198. Tarja20.3.2017 klo 23:51
närästyksistä (manalan joki aiheutti katkeruutta)
1199. PS21.3.2017 klo 08:47
(Minnekkäs aiotte matkustaa talvilomalla?)

Kaleville
1200. Tarja21.3.2017 klo 09:08
kappaverhoja (...ei valmista, vaan on keskittynyt urheiluvaatteisiin)
1201. PS21.3.2017 klo 09:57
Kajaanista (kappas, vieläpä anista!)
1202. Pekka21.3.2017 klo 10:03
Metsälehden 5 krypto ei ole vielä ratkaitavissa?
1203. iso S21.3.2017 klo 10:06
Norikosta (jos Mika Salon vaimo yllättäen katoaa, mitä epäillään?)
1204. Tarja21.3.2017 klo 10:17
tipotiessään (kuka prkl varasti Fiatini?)
1205. PS21.3.2017 klo 20:02
puhtoisiaan (nalle hakisi minulle jääkaapista vahvan oluen (jos nimittäin asuisi meillä))
1206. Tarja21.3.2017 klo 21:32
ajankuvassa (valokuvassa huristelen Micralla)
1207. eol21.3.2017 klo 21:42
ajankuluitta (tuumi kansanedustaja, kun taas kerran valtion piikkiin mustan taksimersun penkille istahti)
1208. Tarja21.3.2017 klo 22:08
ajanmääreellä (...talvella, jos on lunta)
1209. iso S21.3.2017 klo 22:35
ajanvietteen (pihistät juomani sillä aikaa kun olen kuskina]
1210. Tarja21.3.2017 klo 22:58
arvovierain (pastori Survo ottaa pääsiäisruohon mukaansa)
1211. PS22.3.2017 klo 08:57
ajavistaan (huristele Paimion keskustaajamaan)
1212. Tarja22.3.2017 klo 14:19
info (suosittu Dario)
1213. eol22.3.2017 klo 17:58
foneettiset (arvot näkyvät vahvoina hänen yhteiskuntakriittisissä näytelmissään, joiden ansiosta Dario sai kirjallisuuden Nobelin 1997)
1214. Tarja22.3.2017 klo 18:25
fokuksiin (...tutustui Lapissa käydessään)
1215. pelaaja22.3.2017 klo 18:56
filmihulluille (sekopäitä varten tehty elokuva)
1216. eol22.3.2017 klo 19:18
forinteille (myös ehti tuolla mainitulla Lapin-vierailullaan, ja hän osoittautuikin varsin kokeneeksi laskettelijaksi)
1217. iso S22.3.2017 klo 19:25
foliosta (Dario kuiville)
1218. Tarja22.3.2017 klo 19:32
Forumia (...naisia ei katsellut ollenkaan, vain kauniita)
1219. eol22.3.2017 klo 19:48
fobioissa (usein kävi katsomassa myös italialaisten vielä tuntemattomien nuoren polven tekijöiden elokuvia)
1220. Tarja22.3.2017 klo 19:53
fotokineettinen (valokuvakin noudatti etiikan arvoja)
1221. eol23.3.2017 klo 00:50
toffeetaan (liittymistä 1990-luvun alussa kannatti)

[Silloinen Partek Oyj:n toimitusjohtaja, aiempi RKP:n puheenjohtaja ja myöhempi Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja ministeri Christoffer Taxell kuului tuolloinkin maamme merkittävimpiin yhteiskunnallisiin vaikuttajiin. Kaikki EY- ja EFTA-maat (Sveitsiä lukuunottamatta) käsittänyt Euroopan talousalue syntyi vuonna 1992.]
1222. Tarja23.3.2017 klo 08:08
fokusta (...pidätteli Lapin hiihtoreissulla, kun ei halunnut tahrata valkeita hankia)
1223. Matias-Myyrä23.3.2017 klo 08:13
fonisti (minkä sortin nisti lie Dario ollut - kofeinisti, nikotinisti, kommunisti?)
1224. PS23.3.2017 klo 08:48
fokusoiva (on siis mainio asia, että tupakointi on nykyään monissa laitoksissa keskitetty yhteen tupakointipisteeseen) [fokus = polttopiste]
1225. eol23.3.2017 klo 09:48
foksikappale (oli toki helposti tunnistettavissa, sillä Dariolle ominainen mestarin kädenjälki tuli kyllä ilmeiseksi jo aivan "Erään anarkistin tapaturmainen kuolema" -nimisen näytelmän eilisen ensi-iltaesityksen alussa)
1226. PS23.3.2017 klo 11:14
fantasiassa (muistan kun lapsena sain eka kerran Fanta-limua; en pitänyt siitä, vaan kaadoin sen salaa sian ruokakaukaloon)
1227. Tarja23.3.2017 klo 13:09
[Fanta on sioille juotettu jo aiemminkin, mutta ehkä tämä on eri(tyinen) yksilö ;) ]
1228. Tarja23.3.2017 klo 13:22
[Myönnän, että kyseessä on kirjaimellisesti eri sana, mutta minusta se nyt vain on vähän keinotekoista ketjun pidentämistä pelkällä sijamuodon muutoksella tai monikon muuttamisella yksiköksi tehdä ikään kuin uusi sana. PS:llä kun on varastossa niin huikea määrä ihan oikeastikin erilaisia sanoja, niin niitä mieluummin.]
1229. eol23.3.2017 klo 14:07
formosalainen (ase vuoden 1979 Jukolan viestissä?) [Ivar Formo suunnisti tuolloin - kolme vuotta viidenkympin hiihdon olympiavoittonsa jälkeen - viidennen osuuden voittaneessa oslolaisessa Lynin joukkueessa]
1230. Tarja23.3.2017 klo 16:51
Moravialla (puukko rikki)
1231. pelaaja23.3.2017 klo 17:31
rintamamiestalossani (talvisodan veteraani luonani vierailulla)
1232. eol23.3.2017 klo 17:38
Naipaulin (Linda Eastman) [V. S. Naipaul, kirjallisuuden Nobel 2001]
1233. PS23.3.2017 klo 17:45
lähdettäköön (en saanut selville, koska biljardikepistä ei löytynyt minkäänlaista tietoa sen valmistajasta)
1234. pelaaja23.3.2017 klo 17:57
etuajo-oikeudesta (ajokortin hankkiminen hyödytti)
1235. PS23.3.2017 klo 21:59
joikaavilla (kahvit, pysähtyessään tauolle Kaavin ABC:lle)
1236. Tarja24.3.2017 klo 09:00
leukaperillä (anatomian professori sai tilaamansa pään osan)
1237. PS24.3.2017 klo 10:28
lähdetietosi (Kyllä, Ruovedellä sijaitsevalle Runebergin lähteelle johtaa tie. Tämän lähteen partaalla kerrotaan J. L. Runebergin runoilleen tunnetun "Sua lähde kaunis katselen..." -sanat.)
1238. PS24.3.2017 klo 10:30
[laulun]
1239. iso S24.3.2017 klo 13:50
likellä (Andersson kenellä)
1240. Tarja24.3.2017 klo 14:38
limasienestä (eritteesi, anna tulla vain)
1241. pelaaja24.3.2017 klo 14:42
liekillä (vastaus iso S:n kysymykseen klo 13.50: Ekillä)

[Nyt tuli semmonen sana, jota Tarja vähän kritisoinee mutta pakkohan minun oli vastata, kun kerta kysyttiin...]
1242. Tarja24.3.2017 klo 15:04
liruttaa (Andersson rytistää...ristikon, joka osoittautui liian vaikeaksi)
1243. pelaaja24.3.2017 klo 15:22
livahtaa (no nyt se Andersson tuijottaa)
1244. Tarja24.3.2017 klo 15:40
liputtaa (Andersson golfkentällä)

[vau, sain klikata 14 ruutua 16:sta]
1245. Matias-Myyrä24.3.2017 klo 19:27
liedessä (hus, pois tieltä, Andersson)
1246. eol24.3.2017 klo 20:46
lierikoista (hattua käytti Vasemmistoliiton vappumarssilla)
1247. Matias-Myyrä24.3.2017 klo 21:09
lieriöön (mene vessaan, Andersson)
1248. eol24.3.2017 klo 21:50
liattuun (sillä tänä vuonna Vasemmistoliiton kesäkokous pidetään Paraisilla)
1249. Matias-Myyrä24.3.2017 klo 21:52
lihaiset (mene vessaan, Andersson)
1250. Tarja24.3.2017 klo 22:06
lihavinkin (...kynttilöitä polttaa / ...sai aikoinaan K-kaupan Väiskiltä)
1251. eol24.3.2017 klo 22:23
lihotelleissa (joutuu usein yöpymään, kun hän osallistuu Vasemmistoliiton piirijärjestöjen kokouksiin)
1252. Tarja24.3.2017 klo 22:37
lipovaa (...puolueelleen hyvää menestystä vaaleissa)
1253. eol24.3.2017 klo 23:18
lihanhimoinen (ivasi poliittinen vastustaja, kun luuli mokomaa nuorta naispuheenjohtajaa tyhmäksi kuin kana)
1254. Tarja24.3.2017 klo 23:26
liperin (...nuori puolueen puheenjohtajaksi)
1255. eol25.3.2017 klo 00:24
listatustaan (sai nostetuksi Vasemmistoliiton puheenjohtajakisan voitolla, joten hän riensi heti päivittämään Facebook-tietojaan)
1256. Tarja25.3.2017 klo 00:45
liivatteen (Andersson-pilkat keksin)
1257. PS25.3.2017 klo 08:01
lirahtaa (Andersson kuljettaa)
1258. Matias-Myyrä25.3.2017 klo 08:04
lipussasi (Arhinmäkeä poskelle)
1259. eol25.3.2017 klo 08:38
liotteluun (Vasemmistoliiton puheenjohtajuudesta lähti ennakkosuosikkina)
1260. PS25.3.2017 klo 08:52
lipuissa (nähtiin usein nuorempana Hirvensalossa)
1261. Matias-Myyrä25.3.2017 klo 08:55
liköörinsä (johtaja)
1262. eol25.3.2017 klo 09:20
lituskaiselta (vaikutti kuunnellessaan hallituspuolueitten puheenjohtajien pitkiä puheenvuoroja television vaaliväittelyssä)
1263. pelaaja25.3.2017 klo 09:28
lievästi (Andersson preppasi puoluetovereita)
1264. eol25.3.2017 klo 10:11
liennytyksinäni (pysty haastamaan sinua, sillä en vielä tässä vaiheessa ole saanut kerätyksi itselleni minkäänlaista kannattajakuntaa voidakseni taistella Vasemmistoliiton puheenjohtajuudesta)
1265. Tarja25.3.2017 klo 10:36
likipitäen (Andersson, juokse, en jaksa kauan pidellä ovea auki) [uusi selitys jo käytetylle sanalle]
1266. eol25.3.2017 klo 11:07
liennytyksinäni (tässä vaalikeskustelussa puolustamassa edistyksellisiä arvoja teidän muiden taantumuksellista politiikkaa vastaan, arveli erään oppositiopuolueen puheenjohtaja puheenvuoronsa aluksi)[uudelleenselitys edelliselle sanalleni]
1267. Tarja25.3.2017 klo 11:18
litania (Andersson muusikko-Reijoa ei ehkä tuntenut)
1268. eol25.3.2017 klo 11:40
lisenssit (omaa vaalivoittoon, sillä Vasemmistoliiton suosio saattaa hyvinkin olla nousussa)
1269. Tarja25.3.2017 klo 11:56
liu´uttaa / liuuttaa (Andersson erottaa kemiallisesti)
1270. PS25.3.2017 klo 11:57
lieneekin (ristikot, aina laadukkaita (mielestäni))
1271. Tarja25.3.2017 klo 12:05
lipeistä (...vääntää?)
1272. PS25.3.2017 klo 12:21
lihallista (tulossa ostamasta kuumaa rusinamakkaraa) [Turun kauppahallin erikoisuus]
1273. Tarja25.3.2017 klo 12:33
likaisuudella (...tahtoo puolisoaan)
1274. PS25.3.2017 klo 12:54
likanavassa (Andersson Vääksyssä matkalla Vesijärveltä Päijänteelle)
1275. eol25.3.2017 klo 13:22
linimenteille (antoivat vanhempanne, taiteilija Jan-Erik Andersson ja toimittaja Siv Skogman, ja tiedättekö miksi he päätyivät tähän ehkä hieman epätavalliseen vaihtoehtoon?)
1276. Tarja25.3.2017 klo 14:34
Liisin (...valinta taisi olla)
1277. pelaaja25.3.2017 klo 15:32
lipetti (kuten muutkin poliitikot)
1278. Tarja25.3.2017 klo 15:34
petrimaljan (...nostaa vaimolleen Susannalle?)
1279. iso S25.3.2017 klo 18:44
petraavassa (jordanialainen kalliokaupunki suomalaisesa tv-kanavassa)

[ehkä ollut, ehkä ei, ehkä tulee olemaan tai sitten ei]
1280. PS25.3.2017 klo 18:52
viisteistä (itse olen kuitenkin enemmän oikeassa)
1281. Tarja25.3.2017 klo 19:12
valistaville (Kilmerin etunimi suomalaiseksi, kuten Carl XVI Gustaf on suomalaisille Kaarle XVI Kustaa)
1282. pelaaja25.3.2017 klo 19:30
vuototiedosta (paljastan kohta salaiseksi luokitellun asian)
1283. PS25.3.2017 klo 22:50
etuvedoista (koituu vetoa lyöneille silloin kun sattuu vedon voittamaan)
1284. Tarja25.3.2017 klo 22:57
etuvalosta (näkee paremmin)
1285. iso S26.3.2017 klo 09:50
etumatkassa (on se että matkailu avartaa. Lisäksi riski pienenee, sillä kotiinsa on moni kuollut.)
1286. PS26.3.2017 klo 10:12
etujalatkin (sanoi navettakissa, kun sen lautaselle oli kaadettu lypsylämmintä maitoa)
1287. Tarja26.3.2017 klo 11:42
etupyörästä (ei tarvitse kävellä)
1288. PS26.3.2017 klo 13:30
etusuorassasi (ensimmäisen suon ylitys vähän pänni, mutta kun siitä oli selvitty, menivät loput suot jo rutiinilla)
1289. Tarja26.3.2017 klo 13:42
etupenkistä (pääsee välillä lepuuttamaan jalkoja, esim. puistossa)
1290. PS26.3.2017 klo 13:45
etujoukosta (akalle?)
1291. Tarja26.3.2017 klo 14:02
eturenkaasta (jos se on sormessa, tietävät muutkin, että olet varattu)
1292. eol26.3.2017 klo 14:11
etuuksille (pääoville)
1293. PS26.3.2017 klo 15:24
etutukista (siitähän voi tehdä esim. parruja, pattinkia, paanuja, päreitä ja puulusikoita)
1294. Tarja27.3.2017 klo 08:27
tatameille (...on vieras kaupunki, vaikka Unkarissa olemme käyneetkin)
1295. iso S27.3.2017 klo 09:25
tatatuskin (tulee tutuksi jatkossakaan)

[no, ehkä kk-ampujiksi koulutettaville]
1296. ponkka27.3.2017 klo 11:30
nuoskillamme (...kukkivat aivan kohta)
1297. PS27.3.2017 klo 12:23
etunenästä (ettei tarvitse pitää suuta koko ajan auki hengittäessä)
1298. Tarja27.3.2017 klo 12:32
etuhampaista (voi pureskella ruokansa)
1299. PS27.3.2017 klo 12:42
etutelejään (kestävyyttä enää päivittäin, koska tiedät sen olevan jo liian heikkoa)
[etuteli voi olla esim. yhdistelmäajoneuvossa]
1300. Tarja27.3.2017 klo 12:50
Telialla (siellähän se kuorma-autossa tai perävaunussa on)
1301. ponkka27.3.2017 klo 14:08
emäksisyyttä (...suotta arvelin vaaleaa poroa, mutta kyllä vasa kuuluukin tuolle tummalle vaatimelle)
1302. PS27.3.2017 klo 15:48
kissamainen (ei ole enää meidän Mimmi, kun se 23-v. täytettyään menetti yhdeksäntensä ja siirtyi taivaallisille hiirestysmaille)
1303. Tarja27.3.2017 klo 17:39
kissastaan (...teki lähtemättömän vaikutuksen, silloin kun hän ekan kerran bändiä kuunteli)
1304. PS27.3.2017 klo 17:52
kissojaankin (on kuulemma joskus joutunut keikkabusseineen)
1305. PS27.3.2017 klo 17:53
[Ihme sattuma; kuva-arvoituksesta piti löytää linja-autot]
1306. ponkka27.3.2017 klo 18:46
jojoillamme (...on voinut taas nähdä joutsenia ja telkkiä)
1307. PS27.3.2017 klo 19:59
jaetuilla (ei saa, koska se on erittäin epäkohteliasta)
1308. ponkka27.3.2017 klo 20:11
entiteetti (riensi paikalle ja antoi työmääräyksen, pomomme siis)
1309. iso S28.3.2017 klo 10:11
entisöivät (pomo riensi paikalle, laiskottelijat mutustelivat eväitään)
1310. PS28.3.2017 klo 13:45
varjostavia (häiritsee; voisitkos siirtyä siitä auringon ja tavin välistä syrjemmäs)
1311. ponkka28.3.2017 klo 13:59
jälkipyykistä (tontin kulmalta löytyi enää vain matala kuoppa)
1312. PS28.3.2017 klo 14:09
kolaavistaan (limsatehtaan rekka matkalla Paimioon)
1313. ponkka28.3.2017 klo 14:26
tuumatunkin (...avulla saatiin autoa kohotetuksi, mutta sitten nostinkin hajosi)
1314. pelaaja28.3.2017 klo 16:20
isottelussa (iltapäivälehti mukana kilpailussa)
1315. PS28.3.2017 klo 17:16
luotilaatikosta (järkkää maanviljelyskiinteistö, Ismail hanki)
1316. ponkka28.3.2017 klo 18:56
kannanottoa ( ...toteaa Masi: https://tinyurl.com/kuo9u5p ) [lähes uudelleenselitys]
1317. PS28.3.2017 klo 19:27
kannettavista (on edelleenkin, vaikka joskus esitettiin huima suunnitelma Paimion keskustan kattamiseksi lasikuvulla)
1318. ponkka28.3.2017 klo 19:44
kadunvaltaajaan (murehdin tekemisiäni, Kilmer, useinkin)
1319. Tarja28.3.2017 klo 20:39
Viljameille (kaurat tänne)
1320. ponkka28.3.2017 klo 20:55
vertaajallaan (...tarvitsee verensiirtopotilas)
1321. Matias-Myyrä28.3.2017 klo 21:32
liitänyttähän (paina ctrl-V)
1322. ponkka28.3.2017 klo 21:45
Nakkilakin (...on voinut nähdä panssarimiehen päässä)

[sotilasslangia; vaunupäähinettä on kutsuttu nakkipipoksi tai -lakiksi / https://tinyurl.com/n8826o8]
1323. Tarja28.3.2017 klo 22:19
litimärkä (liettualaisraha kastunut)
1324. seurailija28.3.2017 klo 22:32
mestariutta (huono laivalle)
1325. ponkka28.3.2017 klo 22:37
mestautti (hyvä ainakin lentokentälle ja jääkärirykmentille)
1326. Tarja28.3.2017 klo 22:42
mestaisin (isäukko omistaa tämän paikan)
1327. ponkka28.3.2017 klo 22:50
asemesta (kiväärikaappi)
1328. Tarja28.3.2017 klo 23:15
ankarakin (Paul turkkilaisviinan...mausta ehkä ei tykkää?)
1329. iso S29.3.2017 klo 09:00
rankaakin (selkäruoto Kaurismäen)
1330. Tarja29.3.2017 klo 09:10
anelevalla (...maksettu, jos se on ostettu Bulgariassa)
1331. Matias-Myyrä29.3.2017 klo 09:38
vainokaisia (älä osta piikittömiä ruusuja) [vainokaiset ovat hyönteisiä]
1332. Tarja29.3.2017 klo 09:59
valeleva (väärennetty raha)
1333. PS29.3.2017 klo 11:17
eturakoinenne (en usko sitä, että vakosametin vako merkitsisi vaatteen koiherkkyyttä)
1334. pelaaja29.3.2017 klo 18:21
eriskummallinen (onpa outo jumalatar)

[Puhuuko PS tuossa edellä vakosametin vaolle, kaikki hyvin siellä? :D]
1335. Tarja29.3.2017 klo 18:30
erostakin (...tarvitsisi ainakin Suomen oloissa, paleltuu raukka nuolia ampuessaan)
1336. pelaaja29.3.2017 klo 18:57
istuinmallina (tuolille tupsahdin ja sitten vaan kamerat sanoivat räps räps)
1337. Matias-Myyrä29.3.2017 klo 19:04
lukituskaan (huomasi, että jännää kirjaa lukiessa iskiaskipu unohtui hetkeksi)
1338. Tarja29.3.2017 klo 19:34
kaipailevan (...maksaa Bulgariassa, ehkä useammankin)
1339. PS29.3.2017 klo 20:15
[Puhun usein itsekseni melkein mille kohteelle tahansa. Muistan lapsena kuulleeni, että koi munii mielellään vakosametin vakoon.]

luokalla (kylvä ja kasvata Zantedeschia aethiopica)
1340. ponkka29.3.2017 klo 21:27
alaviiteille (tieteellisessä tekstissä sivun alalaitaan sijoitettu lisätieto Illestä)

[alaviitit: shiialaisuuden kiistelty lahko, Syyriaa ainakin toistaiseksi hallitseva muslimivähemmistö]
[Salomon Ille: 1500-luvulla elänyt sotilas, joka toimi Käkisalmen linnan päällikkönä ja joka osallistui nuijasotaan Klaus Flemingin joukoissa. Hänet mestattiin Turussa vuonna 1599.]
1341. Tarja29.3.2017 klo 22:02
tungettelevat (...taskuun, ne loput, mitkä jäivät pain ostosta)
1342. Matias-Myyrä29.3.2017 klo 22:17
lumettavaan (kaikki oli pelkkää harhaa)
1343. ponkka29.3.2017 klo 22:21
mekastavasta (...palannut pyhiinvaeltaja)
1344. PS29.3.2017 klo 22:42
viivasuorasta (seitsemäs kori uutta kasvua)
1345. Matias-Myyrä29.3.2017 klo 22:50
suttaantuvassa (silittää Mustanaamio)
1346. Tarja29.3.2017 klo 22:52
saattelevat (...valuutanvaihtopisteestä)
1347. ponkka29.3.2017 klo 22:58
suistamaan (...pinnalle suuntautuvat ns. laattojen lentoradat)
1348. eol29.3.2017 klo 23:07
Mariaanien (hautaa, totesi Joosef, joka oli sitä mieltä, että kuolleet tuli polttaa roviolla)
1349. Tarja29.3.2017 klo 23:08
nuolevat (...ovat siis bulgarialaisia rahoja)
1350. Matias-Myyrä30.3.2017 klo 06:41
ohjussiiloissaan (voi, maajussi riemuitsee, kun kohta pääsee kyntämään ja kylvämään)
1351. PS30.3.2017 klo 08:41
huipullasi (on ihan liian suolaista, kovaa ja likilaskuista)
1352. Matias-Myyrä30.3.2017 klo 09:38
suudeltako (kyllä vaan, monen ison joen suu on kolmiomainen suistoalue)
1353. PS30.3.2017 klo 13:03
[Tuleeko edellinen suudella -verbistä?]
1354. Tarja30.3.2017 klo 13:27
[Passiivin kielteinen preesens-muoto on älköön suudeltako, siis suudella-verbistä.]
1355. Tarja30.3.2017 klo 13:29
[Kyse siis imperatiivista.]
1356. Tarja30.3.2017 klo 15:22
laittaisinko (päättäjien ongelma: laittaako valtion vähät rahat byrokratiaan vai asevarusteluun)
1357. PS30.3.2017 klo 15:28
[kiitos Tarja.]

selostavankin (kirjailijalupaus, arvelivat jotkut kirjallisuuskriitikot 1970-luvulla)
1358. Tarja30.3.2017 klo 15:35
etsiytyä (hae voimaa, vaikka salilta)
1359. pelaaja30.3.2017 klo 15:59
yliystävällisyydestä (...pääsin, joten vihdoinkin saan vapaasti olla pahansuopa)
1360. Tarja30.3.2017 klo 16:12
yliluonnollisuudesta (peesaan; voin vihdoin olla vapaasti luonnoton)
1361. pelaaja30.3.2017 klo 16:37
yli-insinööristä (en haikaile sitä tekniikan ihmelasta enää)

[Jos oikein viilaa, niin edellinen 'yliystävällisyydestäni' näyttäisi olevan myös oikea selitys - paitsi että se ei ole totta tietenkään.]
1362. Tarja30.3.2017 klo 16:49
ylilyönneistä (olen pystynyt antamaan anteeksi pahoinpitelijälleni)
1363. eol30.3.2017 klo 16:58
entiteettisiä (ainakin sen perusteella, mitä J. R. R. Tolkien on meille tämän Keski-Maan vanhan kansan korkeasta moraalista kertonut)
1364. PS30.3.2017 klo 17:36
tuumauksesta (sen alareunasta, sahaa pois, neuvoi vanhempi kirvesmies oppipoikaa, saunan ovea asennettaessa)
1365. Tarja30.3.2017 klo 18:29
meritähden (...kanssa on avoliitossa)
1366. pelaaja30.3.2017 klo 18:40
diapamista (kuvajuttuelma ammattiliitosta)
1367. PS30.3.2017 klo 20:37
puhveli (on tunnetumpi, kuin kukaan muu tämän pesueen nalleista, sanoi eräs)
1368. Tarja30.3.2017 klo 20:51
[Olen selittänyt "puhveli (nalle veikka)". Mitähän konkreettista uutta PS toi tuohon? Sori, olen kärttyisällä tuulella.]
1369. PS30.3.2017 klo 21:28
[En tiennyt sanaa ennen selitetyksi, koska koneeni ei sitä koosteesta löytänyt. Nyt uudelleen tutkittuani se löytyikin sieltä, joten pyydän törkeätä käyttäytymistäni vilpittömästi anteeksi.]
1370. Matias-Myyrä30.3.2017 klo 22:17
perinäkin (isänsä ei jättänyt hänelle muuta kuin yhden kortsun)
1371. eol31.3.2017 klo 00:33
eristäviisi (ensimmäistä olivat maalittomia ja tasaisia, mutta kuudes oli pelkkää Tapparan painostusta, ja seitsemännen alussa tuli sitten äkkikuolemamaali)
1372. iso S31.3.2017 klo 10:39
äriseville (murise, Valo)
1373. PS31.3.2017 klo 11:22
valojuoviisi (Kotikylässäni asui kauan sitten harvinaisen Valo-etunimen omaava henkilö, hänen tullessaan kyläbaariin, myyjä tiesi jo etukäteen, montako olutta Valo juo.)
1374. Matias-Myyrä31.3.2017 klo 11:24
aitovilla (ei keinokuitua)
1375. Tarja31.3.2017 klo 13:29
oikaisemassa (voi, toivottavasti tuo Felipe ...yhä ajaa Formuloissa)
1376. PS31.3.2017 klo 17:43
kokoukset (voidaan asentaa olemassa olevien puoliovien tilalle, jos halutaan tilasta hieman "umpinaisempi")
1377. pelaaja31.3.2017 klo 18:05
kaalikeitossa (pääasiassa olen liemessä)
1378. PS31.3.2017 klo 19:41
kauppalantaloista (saatiin sovituksi tilojen siirryttyä karjattomaan maatalouteen, jolloin lantalat kävivät tarpeettomiksi)
1379. Tarja31.3.2017 klo 19:49
pihinöissä (...ei rahaa tuhlata)
1380. PS31.3.2017 klo 20:05
haaveiluun (tokaisi koira, katsottuaan ikkunasta ulos ja huomattuaan naapurin piskin löytäneen hänen luukätkönsä)
1381. Tarja31.3.2017 klo 20:10
uskonpuute (vaimo) [Googlasin "Usko Kemppi vaimo", jolloin tulokseksi tuli "puuttuu: vaimo".]
1382. pelaaja31.3.2017 klo 20:51
peränpitäjä (Sotkamo)
1383. Tarja31.3.2017 klo 21:11
pöhöttyvillä (sienet alaosissa)
1384. PS1.4.2017 klo 07:24
hevonkuusille (ratsun kiertolainen hänelle / eräät ulvovat hänelle)
1385. Matias-Myyrä1.4.2017 klo 08:27
seostajanahan (suutari)
1386. eol1.4.2017 klo 09:10
eriäviisi (kokonaista ja kuudennestakin alku eilen tarvittiin, ennen kuin Tappara pystyi lyömään Ilveksen 2-1 äkkikuolemamaalilla pelikellon näyttäessä 107.39)
1387. iso S1.4.2017 klo 10:03
sompailemassa (pyörittele rattia, Felipe)

[juu, kyllä Massa on eläkeaikomuksensa peruttuaan mukana]
1388. PS1.4.2017 klo 10:50
pakkauksia (nippu ovia)
1389. Matias-Myyrä1.4.2017 klo 12:28
pernarutosta (Ruotsin poika, hanki köydet)
1390. Tarja1.4.2017 klo 18:36
pokeripotti (portsari varisteli)
1391. pelaaja2.4.2017 klo 18:07
poliisikouluun (opettaja hälytti virkavallan avukseen)
1392. Tarja2.4.2017 klo 18:46
puuhaan (puisen säpin) [selitettävän sanan perusmuoto puuha, ei puuhaka]
1393. PS2.4.2017 klo 21:14
huiskat (kamalaa, korttipeli)
1394. iso S3.4.2017 klo 10:41
hyisyys (yäk, taas puolen vuoden päästä)
1395. Tarja3.4.2017 klo 15:30
häivytyksin (menet pois ilman muita)
1396. eol3.4.2017 klo 15:47
ylenkatsotuimpia (ohjelmia on TV1:n uutiset puoli yhdeksältä)
1397. PS3.4.2017 klo 19:23
koiranluuta (nyt tarjolla, mainosti lähilihakauppiaani. Ajattelin mennä heti huomenna ostamaan sellaisen ja opettaa koiran vaikkapa pihaa siivoamaan)
1398. Tarja3.4.2017 klo 19:57
rakasteli (armas akselisto)
1399. pelaaja3.4.2017 klo 20:19
etäisyys (isän ja lapsen välinen kaukoviestittelysuhde)
1400. Tarja3.4.2017 klo 20:43
syystäyskierto (aiheesta köhi toimihenkilöliitto)
1401. PS3.4.2017 klo 21:15
ruiskumuovisaavitkaan (leipäviljamelu-uksi tulee hitaasti)
1402. Tarja3.4.2017 klo 21:29
vastavalo (...sai yhtyeineen Yhdysvalloista kultalevyn, ensimmäisenä suomalaisyhtyeenä)
1403. PS3.4.2017 klo 22:01
Ohrakkaani (ah, kultaseni) [Ohrakas = ohratärkkelysvalmiste]
1404. Tarja5.4.2017 klo 00:23
riisihärölle (paperit ohjaajalle) (riisihärö = elintarviketuholainen, riisi = 500 arkkia paperia, ohjaaja Klaus Härö)
1405. PS5.4.2017 klo 10:11
etelä-Salossa (koska olet kaupunkilainen)
1406. Tarja5.4.2017 klo 10:32
äänivallille (äänestin ehdokasta, jonka sukunimi on Valli)
1407. iso S5.4.2017 klo 15:30
vaalisalaisuutta (älä paljasta piiloteltavaa)
1408. PS5.4.2017 klo 17:08
saaliisi (ääneni, aion äänestää naista, jonka etunimi on Liisi)
1409. eol5.4.2017 klo 17:52
sulkukalvoille (kirkkoväen tuli jättää miekat asehuoneeseen)
1410. Tarja5.4.2017 klo 18:17
likakaivoista (tahra on varmaan peräisin rasvasta)
1411. pelaaja5.4.2017 klo 18:50
aivopesussa (siltä nyt ainakin tuntuu, koska toisella puolella päätäni kuuluu ikäänkuin lotinaa saatuani suihkussa vettä korvaan ja ties mihin asti se siitä eteni => huomenna olen viisaampi, oletan)
1412. eol5.4.2017 klo 19:05
veiterän (joukkueesi karvauspeli tylsytti hyökkäyskalustomme / mutta kaksi kaksikymmenminuuttista on vielä jäljellä, totesi lappeenrantalaisjoukkueen luotsi vastapuolen valmentajalle)
1413. pelaaja5.4.2017 klo 19:48
äänestäisin (...mutta en voi, koska se nyt vain on aakkosissamme)
1414. Tarja5.4.2017 klo 20:36
äänitorvelle (jonkun idiootin numeron siihen lappuun raapustin)
1415. PS5.4.2017 klo 22:16
ruiskumuovista (nimittäin riihen, kuului kauas kylälle ennen vanhaan, kun ruista varstoilla puitiin)
1416. eol6.4.2017 klo 16:02
SaiPasta (hyvän menekin tänään, myhäili lappeenrantalainen ravintolayrittäjä, kun jääkiekkojoukkue oli käynyt suorittamassa hiilihydraattitankkauksen illan ottelua varten)
1417. pelaaja6.4.2017 klo 18:27
sotamiehistä (=> miehitä; taistelu ei ole naisellista)
1418. Tarja6.4.2017 klo 18:34
sotamiehestä (kahden naisen taistelu samasta miehestä)
1419. pelaaja6.4.2017 klo 19:02
sotatiedossa (viittauksena edelliseen: ahaa, vai niin, täältä pesee!)
1420. Tarja6.4.2017 klo 19:20
sotilaskotiin (...pääsee vasta sodan loputtua)
1421. Matias-Myyrä6.4.2017 klo 19:42
kiskomatta (metallitanko ei kiillä)
1422. pelaaja6.4.2017 klo 20:55
mainosajasta (: juuri nyt on hyvä hetki!)
1423. Tarja6.4.2017 klo 21:08
jäänalaiseksi (en pääse pomoksi)
1424. Matias-Myyrä6.4.2017 klo 22:20
kiveksiäkin (muuan Alexis Stenvall muuttui kirjoittaessaan nopeasti Kiveksi)
1425. iso S7.4.2017 klo 11:09
katsomatta (vilkaise, ei kiillä)
1426. Tarja7.4.2017 klo 11:36
turpakäräjillä (kala lakituvassa, kenties todistusaineistona kalavarkaudesta syytetylle))
1427. Matias-Myyrä7.4.2017 klo 22:01
luomukanahan (en usko, että tuo käärme poistaa ihonsa)
1428. pelaaja8.4.2017 klo 09:07
hautausmaalle (siltä varalta, että jos minusta joskus aika jättää, olen varannut lepopaikakseni mausoleumin eräältä syrjäiseltä seudulta)
1429. matts8.4.2017 klo 09:39
maalarille (apinalle oma tontti)
1430. Matias-Myyrä8.4.2017 klo 10:22
luonnollista (teen taidetta yhdellä numerolla)
1431. Tarja8.4.2017 klo 11:04
lukioon (...ihan oikein ooksi)
1432. Matias-Myyrä8.4.2017 klo 12:07
lukituista (maajussi otti selvää avustuksista)
1433. Tarja8.4.2017 klo 14:09
iskostunut (hain Iltiksen tihkusateessa)
1434. Matias-Myyrä8.4.2017 klo 15:15
niinettömistä (hiivi sukkasillasi!)
1435. Tarja8.4.2017 klo 17:58
sydänkävyllä (ydin emikukinnolla...on sellainen kova ranka, ainakin kuusella)
1436. iso S9.4.2017 klo 15:17
kumituskin (paljon kuluu jos ratkoo pehmistä)
1437. Tarja9.4.2017 klo 16:50
moniaita (...on rakennettu puusta)
1438. T.Avis9.4.2017 klo 17:17
leninkiliike (Katajakosken vuohi)
1439. eol9.4.2017 klo 18:37
ilkeäisimme (vastasivat Daltonin veljekset, kun tuomari tivasi syytä siihen, miksi he niin nuorina olivat harhautuneet pois kaidalta tieltä)
1440. Tarja9.4.2017 klo 18:46
mielenilmaukselle (imuroitaessa kannattaa antaa poistoilman puhaltaa ovelle päin)
[leninkiliike ei jatku edellisen sanan mistään kirjaimesta, mutta haitanneeko tuo, kyllä sen johonkin väliin voi tuikata ;) ]
1441. eol9.4.2017 klo 18:53
[Sijoitetaan seuraava sanojen "moniaita" ja "leninkiliike" väliin:]

monialaistamme (mutta kaikkia velvollisuuksiamme emme kuitenkaan pysty välttelemään)

[Jatkuu sanasta "mielenilmaukselle".]
1442. PS10.4.2017 klo 08:36
etelämailla (koska elelet kaupunkilaisena)
1443. eol10.4.2017 klo 08:51
monetaaristakin (omaa perunamaata olisivat ikionnellisia)
1444. Tarja10.4.2017 klo 08:56
moniasta (...on varmaan saanut kuulla olevansa Ovaskan kaima)
1445. PS10.4.2017 klo 13:08
monikollinen (on varmaan haaveillut olevansa isona kujakollien kingi)
1446. eol10.4.2017 klo 17:35
monististasi (jokaisen saamansa ilmiannon kolmeksi kappaleeksi)
1447. pelaaja10.4.2017 klo 18:15
mallitoimistolle (jottei lehdissä kerrottaisi vain 'Laurin taloista', suunnittelin minäkin jotain ja näin ensialkuun julkistan ehdotukseni uudentyyppisestä konttorimiljööstä)
1448. Tarja10.4.2017 klo 18:17
monosyytit (hiihtokenkä, väitit...hiertää, ei voi hiihtää)
1449. eol10.4.2017 klo 18:41
monokokeissa (toimi hyvin, mutta hajosi kesken olympiaviestin)

[1976 Innsbruckissa Neuvostoliiton hiihtäjät käyttivät uudentyyppisiä "nokkamonoja". Miesten 4 x 10 kilometrin viestiä avausosuudella johtaneelta Jevgeni Beljajevilta sellainen kuitenkin hajosi 8 kilometrin kohdalla, ja loppujen lopuksi Suomi hiihti kultaa.]
1450. Tarja10.4.2017 klo 18:53
monovahvistin (hiihtokenkä, varmistin...siinä se vika on)
1451. eol10.4.2017 klo 18:58
maksoistasi (ilmiantajilleen palkkioita näiltä saamiensa ilmiantojen määrän perusteella)
1452. pelaaja10.4.2017 klo 19:10
mellakkapoliiseilla (konstaapeleilla raju mielenilmaus)
1453. eol10.4.2017 klo 19:13
arkistoistasi (jokaisen saamansa ilmiannon kolmena kappaleena)
1454. PS10.4.2017 klo 20:29
kahveihinkin (kappas, pihisti päälärin)
1455. iso S11.4.2017 klo 10:20
kahvelipurje (kappas, yhdistystoveri K-kaupan Väiski)
1456. Tarja11.4.2017 klo 10:29
lankutuksella (laudat ovella)
1457. iso S11.4.2017 klo 13:48
kenkutuksella (ikävät ihmiset ovella)

[Peesailen kahdessa säikeessä, mutta en sentään ovella]
1458. Tarja11.4.2017 klo 16:09
uikutuksella (vesilinnut ovella)
1459. eol11.4.2017 klo 16:34
kasvispuristeille (ei kelpaa edes maito eikä kananmuna)

[Google löytää haulla "kasvispuriste" 2 osumaa, ja vielä 2 taivutettua muotoa lisää kun lainausmerkit jättää pois, mutta ei yhtään osumaa lainausmerkitetyillä hauilla "kasvispuristi" ja "kasvispuristit".]
1460. Tarja11.4.2017 klo 16:53
puristina (...Nilsson hampaat yhteen ja hiihti entistä kovempaa törmäiltyään ensin MM-kisoissa)
1461. eol11.4.2017 klo 17:22
purististasi (ilmiannetuista kansanvihollisista ulos tiedot näiden kaikista rikostovereista)
1462. Tarja11.4.2017 klo 17:31
poljetulta (...niin se sammuu nopeammin)
1463. eol11.4.2017 klo 17:50
puristisuudelleen (ranskalaisen kättä pelkästään tämä jäykähkö suomalainen, joka ei oikein taipunut poskipusuihin)
1464. pelaaja11.4.2017 klo 19:47
dokaamassa (eräs F1-kuski bongattu baarissa kittaamassa sitä sun tätä)

[En ole saanut ratkaistuksi tuota eolin ranskalaista suudelmaa. Kertoisiko joku sen salaisuuden jäykälle suomalaiselle?]
1465. eol11.4.2017 klo 20:09
[Siis ranskalainen onnistui jo suutelemaan suomalaista poskelle, mutta tämä suomalainen pyrki pelkästään puristamaan kyseisen ranskalaisen kättä. - Onnistuinko yhtään mysteerin selvittämisessä?]
1466. pelaaja11.4.2017 klo 20:41
[Okei, kiitos. Minulla meinaa aina välillä unohtua tämä sanojen ilmava selitystapa lauseen osatekijänä, jolloin sana selittyy asiayhteydestä mutta ei omana itsenään. Ensi kerralla muistanen ottaa taas huomioon ympäristötekijätkin.]
1467. matts12.4.2017 klo 13:50
alvarilta (ari ei välttele veroja, hyvä niin)
1468. Tarja12.4.2017 klo 14:21
veistämistään (...ei löydy, kuka sen vei?)
1469. matts12.4.2017 klo 14:46
Miinakenttä (kaiketi vei)
1470. Tarja12.4.2017 klo 15:17
kentälle (kuka kyseiselle ...asialle voisi jotakin tehdä?)
1471. eol12.4.2017 klo 16:32
kuntavaalistamme (läpi, niin huomaa, että puolueemme ehdokasluettelon jokainen nimi kuului kaupunkimme kokeneimpien poliitikkojen kaartiin)
1472. pelaaja12.4.2017 klo 19:08
mestauksella (portsarin työpaikka)

[En kehtaa enää kysyä, joten tuo "Miinakenttä (kaiketi vei)" klo 14.46 jääköön mysteeriksi. En minä kaikkia asioita tällä mittaamattomalla äo:llani aina ymmärrä muutenkaan..]
1473. Tarja12.4.2017 klo 23:38
torakoista (riita perhosesta)

[Miina Kenttä on suomalainen seiväshyppääjä, kyse siis henkilöstä]
1474. Tarja14.4.2017 klo 00:48
turkistakissa (kattini on Istanbulista)
1475. PS14.4.2017 klo 07:51
(Aamulenkillä koira huomasi citykanilauman. Kysyin koiralta huomasiko hän, montako niitä oli?)

kahviisi (oli vastaus)
1476. PS16.4.2017 klo 09:49
kasviisi (totesi lapsi ilahtuneena, laskettuaan toisen kätensä sormet, laskemista opetellessaan)
1477. eol16.4.2017 klo 10:08
kaskuusi (totesi sama laskemista edelleen opetteleva lapsi ainakin yhtä ilahtuneena laskettuaan myös toisen kätensä sormet, ja lähes oikein)
1478. PS16.4.2017 klo 10:19
kalvakaksi (sanoin minä koiralle, sen kauan kärtettyä luita ja lopulta heittäessäni sille pari)
1479. iso S16.4.2017 klo 10:28
veikaksi (totesi lapsi vähemmän ilahtuneena työnnettyään sormensa piraija-akvaarioon)
1480. PS16.4.2017 klo 10:37
saaviisi (totesi samainen masokismiin taipuvainen lapsi, antaen piraijoille loput kolme)
1481. eol16.4.2017 klo 11:06
veiviisi (oli tuon lapsen näin ollen lopulta toteaminen)
1482. matts16.4.2017 klo 11:24
erikiva (älkääs nyt Toivasta..)
1483. Tarja16.4.2017 klo 13:13
kaivatessa (tee kuoppa, tyttö) [Tessan nimipäivä on 26.4.]
1484. PS16.4.2017 klo 13:37
koituvasta (muutti vaatehuoneseen paremmille ruoka-apajille)
1485. eol16.4.2017 klo 13:51
säätieteisiin (huoltomies alemmat lämpötilat kuin rakennusten muihin osiin)
1486. Tarja16.4.2017 klo 13:59
Teresalla (moi, Simukka, tervehti virolainen suomalaiskirjailijaa)
1487. eol16.4.2017 klo 14:06
säätiöiksi (sotilasjuntta ulkonaliikkumiskiellon)
1488. Tarja16.4.2017 klo 17:40
kaksinaisin (...jos olisin mormoni, nyt pitää tyytyä yhteen)
1489. PS16.4.2017 klo 18:07
kavioista (kah, virheistä (voi ottaa oppia))
1490. Tarja16.4.2017 klo 18:14
otantakin (nappaan rotsin ulos mennessäni)
1491. PS16.4.2017 klo 18:19
kapyysi (kappas, aneli) [kapyysi = laivan keittiö]
1492. Tarja16.4.2017 klo 18:25
antenniksi (saamelaiskirjailija Aikion kikka)
1493. PS16.4.2017 klo 18:37
naivistaan (Paimiossa tytön syrjäkylältä keskustaajaman poika)
1494. Tarja16.4.2017 klo 19:09
iskuhaassa (lyönti niityllä)
1495. eol16.4.2017 klo 19:17
kovistavista (usein pyrkii pomottomaan / helpompi oli eräässä viimevuotisessa Ilta-Sanomien viikonloppunumerossa)
1496. PS16.4.2017 klo 22:26
kunnasta (puuttuu, kiinnitä se lappu teipillä)
1497. Tarja17.4.2017 klo 00:01
saameksiko (annetaan Yhdysvaltain naapurimaalle)
1498. matts17.4.2017 klo 06:58
suomeksiko (maan kosteikkoalue)
1499. PS17.4.2017 klo 08:48
soimeksiko (maankattavat musiikkijuhlat)
1500. Smugu17.4.2017 klo 09:06
ottimeksiko (kaappasi se maa)

(PS, kiinnostaa, mikä pohjasana sulla)
1501. PS17.4.2017 klo 09:20
[soimi, eli hevosen ruokinta-astia]
1502. PS17.4.2017 klo 09:27
toimeksiko (jo Trumpin vaalikampanjan aikaan amerikkalaisille tiedoksi mielipiteensä muurinrakentamispuheista)
1503. Smugu17.4.2017 klo 09:33
kutimeksiko (maasta ammutaankin)

(Kiitos, PS!)
1504. iso S17.4.2017 klo 10:20
suihkuttimeksiko (kylmää vettä Trumpin niskaan)
1505. Tarja17.4.2017 klo 10:34
kertoimiksi (minkä takia sanoi?)
1506. PS17.4.2017 klo 12:12
kotkaajaamme (suunnittelivat aikoinaan Karhulan, Kymin ja Pyhtään kunnanisät, vaan toisin kävi!)
[kotkaaja = läpilyötyjen naulankärkien taivuttaja]
1507. iso S17.4.2017 klo 12:17
matkaajaamme (emme jaksa huilaamatta koko reissua)
1508. Tarja17.4.2017 klo 12:53
matkaaja (mene autolla, niin eivät jalat väsy)
1509. eol17.4.2017 klo 13:04
jossakussa (ei ollut mitään vikaa, niin miksi Hillevi Hiiri ei nainut häntä vaan Hepokatti Heikin?)
1510. PS17.4.2017 klo 17:35
sepustajatko (löytyy jostain Unkarista)
1511. eol17.4.2017 klo 17:49
piiska-antennikseen (tosissaan sitoutuneet nuoret lahjakkuudet nopeasti huippusuorituksiin, lupasi kovapalkkainen verkkopallovalmentaja)
1512. PS17.4.2017 klo 20:57
(Minkäniminenköhän nuijasodan päällikkö esiintyy usein ristikoissa?)

noille
1513. Tarja17.4.2017 klo 21:17
loimiksi (minkä takia teki?)
1514. Smugu17.4.2017 klo 21:26
luojanluomia (lumityöntekijän iholla)
1515. Tarja17.4.2017 klo 21:47
jaloviinassa (sekä kolo verkossa)
1516. iso S18.4.2017 klo 15:00
aitokaura (jassoo, toinen vako)

[kaupan hyllyssä näkyi olevan Puuppolan Aitokauraa]
1517. Tarja18.4.2017 klo 15:13
käskytyksillä (...totteleminen toisilla)
1518. iso S19.4.2017 klo 11:49
yksinhuoltaja (korjaamon muut mekaanikot sairauslomalla)
1519. Tarja19.4.2017 klo 12:12
tylytyksin (töykeät jäävät ilman kavereita)
1520. iso S20.4.2017 klo 15:07
(eräs yliherkkä tutkija)
kärsimyskin (hajusta tutkiessaan joidenkin nisäkäsurosten talirauhasen eritettä)
1521. PS22.4.2017 klo 10:05
sekatavaroillasi (siis velkasi!)
1522. iso S23.4.2017 klo 17:40
varastoa (reservissä oleva pylväshalli)
1523. PS24.4.2017 klo 07:45
väistämättömyydessäsi (vaikka työskentelet hampurilaisbaarin myyjänä, yritä silti itse noudattaa terveellisempiä ruokailutapoja)
1524. iso S25.4.2017 klo 10:27
tiedottomille (datat Jonesille)

[Kielitoimiston sanakirja näkyy hyväksyvän monikkomuodon datat, vaikka periaatteessa data on jo sellaisenaan monikko. Etymologia: latinan monikko sanasta datum ’annettu’, verbistä dare ’antaa’.]
1525. Tarja25.4.2017 klo 10:35
tietänyt (...etsin kartta kädessäni)
1526. eol25.4.2017 klo 11:04
tiennyt (vihdoin löysin, kun rupesin tutkiskelemaan netissä olevaa uudempaa karttaa)
1527. Tarja25.4.2017 klo 11:37
tietäen (...minä kuitenkaan löytänyt)
1528. PS25.4.2017 klo 12:26
tienoille (rattijuopoille ei aina tunnu riittävän!)
1529. eol25.4.2017 klo 12:53
tietämä (on oikea ja reitit nuo muut vääriä - ja se on netistä löytyvän uudemman kartan tietämä fakta!)
1530. Tarja25.4.2017 klo 12:55
tiimoilta (pallonalusta Kenian ent. presidentiltä)
1531. PS25.4.2017 klo 13:00
tietyöllä (ovat vaarallisempia kuin päivällä, esim. monet eläimet ovat silloin aktiivisia ja niitä on vaikeampi havaita)
1532. eol25.4.2017 klo 13:53
tiedostavalta (päätteli Francis Bacon vuoden 1600 tienoilla) [Hän kirjoitti 1597, että "tieto itsessään on valtaa" (ipsa scientia potestas est).]
1533. Tarja25.4.2017 klo 14:02
vaivihkaista (...pitäisi, totesi pappi avioituvalle nuorelleparille)
1534. eol25.4.2017 klo 14:41
vaihdannaista (ilmoitti Henrik VIII hallitusherroilleen kerran jos toisenkin)
1535. Tarja25.4.2017 klo 15:17
vaatimuksien (tehosti pyyntöään iskuilla)
1536. eol25.4.2017 klo 15:29
vaiteliaan (joudumme Soneran nyt fuusioimaan, päiviteltiin Suomen hallituksessa siinä vaiheessa, kun Saksan UMTS-seikkailusta aiheutuva persnetto oli tullut selväksi)
1537. Tarja25.4.2017 klo 15:54
voidaan (...olla vastaussana ristikossa, jos vihjeenä on Jaakobin poika, vaikka nykyään se kirjoitettaneen muotoon Dan)
1538. PS25.4.2017 klo 17:29
veistopintoihinkin (pihisti pakollista pysähtymistä osoittavan liikennemerkin, mutta palautti maitopäälärin)
1539. Tarja25.4.2017 klo 23:39
Elialla (...sillan / asunnoton illan, / kunnes pääsi majaan, / pienen pieneen vajaan.)
1540. PS26.4.2017 klo 19:44
Einoista (Einoista mitään vikaa löydy, ovat ihan mukavia miehiä.) (ainakin minun tuntemani)
1541. eol26.4.2017 klo 20:01
Einarista (lauantaina, ei viitsitä murjottaa) [Saukin suomeksi sanoittamassa ja Tapani Kansan esittämässä kappaleessa itse asiassa vedotaan, että "ei itketä lauantaina".]
1542. PS27.4.2017 klo 09:32
Ellinorasta (Mainitun naisen uutta kasvua ihailin hänen puutarhassaan)

[Ratkojat.fi sivulta löytyi tälläinen, ainakin minulle täysin käsittämätön juttu:
Haku: Ellinora sana: nainen selitys: piala ja pelamo]
1543. Tarja27.4.2017 klo 09:46
ollapa (elää köyhänä)
1544. iso S27.4.2017 klo 18:31
[Ellinora Pelamo:
http://ylojarvenuutiset.fi/2013/11/13/tulevaisuude n-aanet/

Pelamo ja Piala ovat harvinaisia sukunimiä. Naisia heistä on 36 (Pelamo) ja 0-4 (Piala). Niin uskomattomalta kuin se kenties tuntuukin niin Ratkojissa on myös virheitä, joten Piala saattaakin olla Piela (63 naista), esimerkiksi:
https://www.facebook.com/teampaul2014/posts/101519 76014933431]
1545. PS27.4.2017 klo 20:29
panijoille (kirjolohen poikasia, tarkoituksenaan myöhemmin kalastaa niistä kunnon vonkaleita)
1546. Tarja27.4.2017 klo 20:56
nelikoilta (laukka perhoselta...ei taida onnistua / nuo tytöiltä)
1547. PS28.4.2017 klo 08:26
Erikoille (kelpaa villavaatteet ja toisille taas puuvillaiset, keinokuituisista ei pidä kukaan)
1548. iso S28.4.2017 klo 10:16
rintamatoimet (poviliero lutkutat)

[Ei ehtinyt eilisen veteraanipäivän aikana, kun ei osunut r kohdalle. Rintamatoveri oli jo käytetty, joten verenimijällä mennään.]
1549. PS28.4.2017 klo 10:22
Ellinsäkin (naisen isohkon pussin)
1550. eol28.4.2017 klo 11:00
esteröisin (ehkä käytti kauneusvoidetta vuoden 1934 Miss Eurooppa -kilpailujen aikaan?) [esteröidä = valmistaa haposta esteriä sopivan kemiallisen reaktion avulla]
1551. Tarja28.4.2017 klo 11:38
enkeliä (...pelkää, vaan lähden kesärenkailla pohjoiseen)
1552. PS28.4.2017 klo 21:29
ehkäisin (ei kannattaisi äiskää neuvoa autolla ajamisessa, mielestäni äiskä on parempi kuski)
1553. PS30.4.2017 klo 11:15
Eiraasi (aina pannun pohjasta helpolla irtoa, vaan sitä joutuu tosissaan jynssäämään)
1554. eol30.4.2017 klo 11:59
Eirapa (aina saappaan pohjasta helpolla irtoa)
1555. smugu30.4.2017 klo 12:06
Eikalle (Grönille tiedoksi: Päätalo se ei ole)
1556. Tarja30.4.2017 klo 12:38
krakkaus (ostan vain K-kaupan tuotteita)
1557. PS30.4.2017 klo 18:58
uittavalla (joka näyttää vähän omituiselta, mutta pääset silti vedessä eteenpäin)
1558. iso S30.4.2017 klo 19:09
uikutuskin (mielestä parempi puheenaihe kuin tavit, tai näin ainakin arvelen Piitun ajattelevan)
1559. pelaaja30.4.2017 klo 19:11
teloitusrahasta (palkkamurhaajan työ)

[Juhlarahakohu näyttää synnyttäneen medialle uuden sanan 'teloitusraha']
1560. PS30.4.2017 klo 22:04
huikallasi (näyttää ihan nuutuneelta, anna pian sille vettä, ennenkuin se lakastuu) [kalla, zantedeschia aethiopica]
1561. iso S1.5.2017 klo 11:32
syylätkin (kärpästen pörinä loppui voimatoimin)
1562. pelaaja1.5.2017 klo 15:04
tekoälyllä (toimin järkevästi)
1563. PS1.5.2017 klo 15:08
leimallisille (nimittäin havaijilaisen kukkaseppeletehtaan työharjoittelijalle)
1564. Tarja1.5.2017 klo 20:07
mokkapaloilta (se ehtoo, kun Opel syttyi tuleen)
1565. PS2.5.2017 klo 08:24
puheisella (tietääkseni satunalle ei ole mitään sukua Eelikselle)
1566. Tarja2.5.2017 klo 08:45
pilkkasiivestä (ivasi säveltäjä Charlesia, sukunimeltään Ives) [pilkkasiipi = sorsalintu]
1567. PS2.5.2017 klo 08:52
Veijollekin (kuljetti eräälle)
1568. iso S2.5.2017 klo 11:40
vanukasta (kostuta pumpuli)
1569. pelaaja2.5.2017 klo 19:47
viisuvoittajalle (F1-laulelma Bottakselle vappuaattona)
1570. PS2.5.2017 klo 19:53
veivannasta (pihisti ammeesta (pohjatulpan, joten nyt sitä ei voi käyttää) )
1571. Tarja2.5.2017 klo 19:54
isonauraja (iso S hyvällä tuulella / vanhempana työpaikka myös) [isonauraja = lintu Australiassa]
1572. pelaaja2.5.2017 klo 20:17
isostipa (juuri saamamme tiedon mukaan iso S onkin pikku viettelijätär)

[Nykäsessä tipa = tipu, joka on jne.)
1573. PS3.5.2017 klo 10:12
taitoksiini (vaihtoehtoisesti bakteerimyrkky)
1574. Tarja3.5.2017 klo 11:20
taidokaskin (ehkä juopottelikin)
1575. PS3.5.2017 klo 16:14
taipui (ehkä irrotteli jyviä korsista)
1576. iso S3.5.2017 klo 19:51
panettelijoista (herjaili virroista)
1577. PS3.5.2017 klo 22:21
(hengarit voivat olla muovisia)

taipuisia
1578. Tarja4.5.2017 klo 15:37
tekijään (jäädytti veden)
1579. iso S5.5.2017 klo 10:53
jäiköhän (jälkitauti päälle)

[Aikoinaan sairastin hinkuyskän. Yskä parani mutta hinku jäi.]
1580. Tarja5.5.2017 klo 11:40
hehkuva (naurettava otos)
1581. iso S5.5.2017 klo 12:06
[Säie on taas venähtänyt pitkäksi ja koostajan paikka on auki. Virka on työläs, mutta yleishyödyllinen. Jy teki ensimmäisen koosteen ja Matias-Myyrä toisen. Ilmeisesti molemmilla on riittävästi muita hommia ja kokemuksesta viisastuneena eivät ole kiinnostuneita uudesta urakasta. Minä olen jäänyt eläkkeelle koostohommista eikä ole intoa tehdä edes tilapäistä paluuta. Homma ei vaadi ihmeellisisiä taitoja, (olenhan minäkin osannut), vain viitseliäisyyttä. Tarvittaessa voi hakea vinkkiä säikeestä 2732. Ketjuttajan pikakurssi.

Ihailevat ja odottavat katseet kohdistuvat ahkeruutensa osoittaneisiin eli ketjuun eniten osallistuneisiin. Kolmososan 6 kärjessä on viestien lukumäärällä mitattuna seuraava:
Tarja: 545
PS: 286
eol: 248
ponkka: 172
Matias-Myyrä: 149
pelaaja: 91

Kysynkin sinulta, Tarja (nimi muutettu), tämän selittäjäseurakunnan läsnäollessa: tahdotko sinä ottaa tämän seuraavan koosteen tekemisen vaivaksesi? Jos, niin minulle suomillani valtuuksilla annan luvan kiittä itseäsi ja nostaa itsekunnioituksesi niin korkealle kuin kädet ylettyvät!

Nostan tuon mainitsemani pikakurssin etusivulle siltä varalta että joku halukas mutta koostamiskokemuksen puutteesta johtuen pelokas tarttuu syöttiin.]

kaivelija (luultavasti ei pelkästään sisko)
1582. Tarja5.5.2017 klo 12:48
[Omasta puolestani vastaan, etteivät kovin vajavaiset taitoni moiseen riitä. Kyse ei ole viitseliäisyydestä, vaan omien rajojen tuntemisesta. Olen pahoillani, että olen selitellyt noinkin paljon ja aiheuttanut säikeen venymisen.]
1583. Matias-Myyrä5.5.2017 klo 16:20
Ketjun ykkössäikeessä on 6127 viestiä ja kakkosessa 3476, joten minun mielestäni ei ole vielä tarpeen tehdä koostetta. Teen sen sitten, kun katson aiheelliseksi.
1584. iso S5.5.2017 klo 16:29
[Ok. Tarjalta turhaa vaatimattomuutta ja Matiakselta asiallinen selvitys. Työmyyrä on työmyyrä vaikka voissa paistaisi!]
1585. pelaaja5.5.2017 klo 18:36
valtiosalaisuus (en kerro, mikä maa!)

[Ja tässä kolmosessa (tai 43 ja risat) nyt 1585 viestiä eli 3000 kohtpuoliin täynnä. Jos joskus hamassa tulevaisuudessa huomaisin joitain pieniä oireita oman laiskuuteni hiipumisesta ja kykyjeni yllättävästä noususta, niin uskoisin sen olevan myöhäistä esim. koosteen täysin käsittämättömältä tuntuvaa tekemistä ajatellen. Todella myöhäistä :) Tähän pätee vanha sanonta - eiku en sanokaan.]
1586. PS5.5.2017 klo 19:31
Veikoille (vanhan villapaitansa, eläinystävällinen mies)
1587. Tarja6.5.2017 klo 09:38
kylmenee (kyllä onnistuu!)
1588. PS6.5.2017 klo 14:53
Kallavedessä (kukkani putosi järveen, nostaessani sitä varomattomasti veneestä laiturille)
1589. pelaaja7.5.2017 klo 18:53
vuorivillasta (ja niinpä hameeni on nyt tosi lämmin)
1590. Tarja7.5.2017 klo 19:09
tuutingin (tule, neuvottelen hinnasta)
1591. PS7.5.2017 klo 21:45
tahrimaton (niin, ettei se enää ollut tahrimaton)
1592. Tarja7.5.2017 klo 22:15
mikrokosmoksessa (uuni helsinkiläisravintolassa)
1593. PS8.5.2017 klo 08:04
Oili (ah, vas.liiton puh.joht. Andersson)
1594. pelaaja8.5.2017 klo 18:27
ostoparatiisiin (taivasosuus hankittu [varmuuden vuoksi])
1595. Tarja8.5.2017 klo 18:45
ostoskanavain (päädyin kassalle pelkän broilerin kanssa)
1596. PS9.5.2017 klo 07:49
ostoskoriksi (ostin vanhan rahan, jota luulen riikintaalariksi, vaikkakaan en ole asiasta varma)
1597. iso S10.5.2017 klo 12:21
irtosipa (kiinnijuuttunut rahaton pääsi pinteestä)
1598. PS10.5.2017 klo 13:02
puuhaavilla (kalareissulla nostin järveen heitetyn klapin haavilla veneeseen)
1599. eol10.5.2017 klo 13:16
haavoittamassa (havusellu) [josta on jätetty pois myös raidat, kuten ponkka taannoin totesikin]
1600. Tarja10.5.2017 klo 13:24
mokatulla (...juo pienistä kupeista / ...käyttää kenkien päällysmateriaaliksi)
1601. PS10.5.2017 klo 19:37
Ahtiin (ooh, lyöntialustan)
1602. Tarja11.5.2017 klo 08:12
istuttaa (...koska etupenkit ovat varattuja)
1603. PS11.5.2017 klo 08:44
taakaksi (vielä mahtuu)
1604. Tarja11.5.2017 klo 09:04
taatoista (...en huoli, yksi riittää)
1605. PS11.5.2017 klo 09:12
taarasta (istukoon takapenkille sitten tuo omituiset hiukset omaava oman uskontonsa harjoittaja)
1606. Tarja11.5.2017 klo 09:20
taatulla (...saa, jos istuu siellä kiltisti)
1607. PS11.5.2017 klo 15:30
taakiisi (e.m. henkilö hei luvan saatuaan)

[taaki eli harus on esim. purjelaivan köysistön osa]
1608. PS11.5.2017 klo 15:32
[piti kirjoittamani: heti, mutta sopiihan heikin]
1609. Tarja11.5.2017 klo 15:43
takaamatta (...edestä kiiltävä)
1610. PS11.5.2017 klo 20:17
Kupittaa (voisivatkohan ne takapenkkiläiset ottaa vaikka syliinsä nämä kirpputorilta ostetut ruusukupit, etteivät ne särkyisi)
1611. Tarja11.5.2017 klo 22:15
taataksi (paras tilata perään vuokra-auto)
1612. PS12.5.2017 klo 08:29
taapeli (sittenhän voidaan ottaa mukaan myös mölkky, joka ei olisi muutoin mahtunut)
1613. Tarja12.5.2017 klo 09:10
poistuma (solun osien erottelua)
1614. PS12.5.2017 klo 09:22
perintöni (aivan tyrkki)
1615. Tarja12.5.2017 klo 17:40
puutapitkin (...orava kiipeää)
1616. PS12.5.2017 klo 19:36
Tuoviisi (olutta minulle, kun käyt kaupassa)
1617. Tarja12.5.2017 klo 22:38
uhrautua (yök, kalaa)
1618. PS13.5.2017 klo 09:46
haapapusikoille (hei palkokasvisi perhosille)
1619. Tarja13.5.2017 klo 10:28
hautuvassa (koira haukkui pirtissä)
1620. PS13.5.2017 klo 12:19
hoivaaja (hei kiila!)
1621. Tarja13.5.2017 klo 18:18
hautaaville (koiran tervehdys kirjailija Soininvaaralle)
1622. PS14.5.2017 klo 09:56
(nuoria, hienoja koivunlehviä voi käyttää kerppuihin)

taivastaan
1623. Tarja14.5.2017 klo 10:19
voimaannuttu (oi, kansallispuku)
1624. PS14.5.2017 klo 13:36
mullittavista (taitaa pian jäädä tuollaisella asfaltointivauhdilla, eikä Paimion keskustaajamassa ole enää paljon nuorta karjaakaan)
1625. Tarja14.5.2017 klo 17:09
astiakaapissa (saakka, kaupunki, erite)
1626. PS14.5.2017 klo 20:16
puhtaanakin (nalle yritti piiloutua pienehkön ruokamakkaran taakse)
1627. Matias-Myyrä15.5.2017 klo 08:14
teemukillinen (Killinen on väestörekisterin mukaan sukunimenä 26 elävällä ja 17 kuolleella miehellä. Ehkäpä joku niistä on Teemu)
1628. PS15.5.2017 klo 08:27
toiveista (voi kun tulisi taas pian telkkarista vanha suomalainen elokuva, jossa Tea näyttelee)
1629. Tarja15.5.2017 klo 08:45
taitoista (ehkä kakkosta / muuta)
1630. PS15.5.2017 klo 21:41
tuomenoksiisi (kirveellä, kun äiskä oli sen ensin kaatanut moottorisahalla, näin saatiin yhteistoimin valmis tuomitukki)
1631. Tarja16.5.2017 klo 00:26
kahvikakussakin (kas, kaikki ovat viallisia)
1632. PS16.5.2017 klo 11:17
hienojakoisille (eritteen uomaperhonen hänelle)
1633. iso S16.5.2017 klo 18:11
[Nyt en malta olla peesaamatta melkein samalla sanalla]

kahvikakusta (kappas, väärää eritettä, totesi dopingtestaaja kun mies oli näytteen mukaan raskaana)
1634. Tarja16.5.2017 klo 19:19
kahvikalusto (kas, viimeinen puun kasvukerros)
1635. PS16.5.2017 klo 19:44
hienojakoisia (oli perhostutkijan mielestä hänen Pyralidoidea-kokoelmassaan)
1636. Tarja16.5.2017 klo 20:08
kahvipuun (kas, väännettävään varteen / lankaan, halpaan)
1637. PS17.5.2017 klo 08:05
kasvateille (yhtä komeaksi, kuin olet kasvanut meillä, sanoin vietyäni ja istutettuani tuttavaperheen tontille unkarinsyreenin alun, meidän jo 35 vuotta kukoistaneesta syreenistä)
1638. Tarja17.5.2017 klo 12:57
alastikin (...ompelin, yhden jos toisenkin)
1639. PS17.5.2017 klo 13:06
tiiraajassa (on aina kun se kaivetaan ruutuhousujen taskusta ja painetaan maahan)
1640. PS19.5.2017 klo 21:44
Jaanoille (siis tuolle ja tuolle)
1641. Tarja21.5.2017 klo 00:28
nokkavain (mikä osa mustarastaasta on keltainen?)
1642. PS21.5.2017 klo 09:27
valuihinkin (pohjassa olevasta reiästä maito maantielle kotimatkalla, käytyäni lapsena ostamassa kaupasta irtomaitoa)
1643. Tarja21.5.2017 klo 11:17
koppavain (Punahilkka, mitä sinulla on kädessäsi?)
1644. iso S21.5.2017 klo 12:04
ihanalta (aivan alapuolelta)
1645. PS21.5.2017 klo 21:37
Turkistaniin (voit luopua matkavarusteissasi, jos nyt matkustat Turkistaniin; talvella se voi olla hyvinkin tarpeellinen varuste)
1646. iso S23.5.2017 klo 16:24
tulitoiminnat (liekki kuljetti tänne Kaupin ja Kuukan)
1647. pelaaja23.5.2017 klo 17:08
intomielisyyteen (niinpä voinen suositella juomista)
1648. PS23.5.2017 klo 17:36
Maunoille (sanoi kissamme naapureille)
1649. Tarja24.5.2017 klo 09:30
Luostoa (rakenna pylväshalli)
1650. PS24.5.2017 klo 13:29
Sepolle (joka oli meillä ennen tätä laiskaa kaakkia, oli kunnon työhevonen)
1651. Tarja24.5.2017 klo 13:45
seininä (...mikä hyttysestä lähtee, on todella ärsyttävä, etenkin yöllä)
1652. PS24.5.2017 klo 17:41
Seere (joka Turhapuro-leffat ohjasi, oli sukunimeltään Kokkonen)
1653. Tarja24.5.2017 klo 19:10
sedille (tuo idiootti, ei kuitenkaan ranskalaisarkkitehti Paul Sédille)
1654. PS24.5.2017 klo 22:23
setien (pintaan jyrättävä musta massa on asfalttia)
1655. eol24.5.2017 klo 23:17
nepaistamme (Mitäs me näille piirakoille nyt seuraavaksi teemme?) [nepaa = serkku(monissa pohjoisissa murteissa)]
1656. Tarja24.5.2017 klo 23:23
päättäjälleen (...yksi onneton, tuumi pyöveli)
1657. PS25.5.2017 klo 08:26
Johannalle (vihdoinkin Puh)
1658. Tarja25.5.2017 klo 11:15
hirttäjälleen (...arvostetaan rakennusmateriaalina)
1659. PS25.5.2017 klo 12:06
Jaakoilta (siis perhoselta)
1660. Tarja25.5.2017 klo 12:21
jälleenrakennuksessa (tulin ulkoa sisälle)
1661. eol25.5.2017 klo 12:25
kynsikääpäänne (vaikka verille, mutta edes otsan raapiminen ja hiusten repiminen ei teitä auta, sillä tämä sanaristikko kerta kaikkiaan on teille aivan liian vaikea) [kynsikäävät, Trichaptum]
1662. Tarja25.5.2017 klo 12:30
kyykystä (käärme ruokaa?)
1663. PS25.5.2017 klo 12:42
Kaarinaasi (kappas, nyt on kyseessä ralliautoilija Vatasen tai vaihtoehtoisesti kirjailija Utrion kotieläin)
1664. Tarja25.5.2017 klo 12:48
kohtapuoleen (pian puoliksi)
1665. PS25.5.2017 klo 20:37
Pauliinassa (muusikko Hanhiniemi verkossa)
1666. Tarja25.5.2017 klo 20:45
pesusienestä (kylpysi, sallin sen)
1667. PS25.5.2017 klo 21:07
seitään (aamulla katsoo, joka tahtoo nähdä auringon nousevan)
1668. Tarja25.5.2017 klo 21:18
selinkin (...laittaa, joka tahtoo lukijan siirtyvän toiseen kohtaan)
1669. PS26.5.2017 klo 08:59
selinmakuu (on luultavasti yhtä rentoa, kuin muidenkin puoluejohtajien)
1670. Tarja26.5.2017 klo 11:31
sentimentaalista (tuon amerikkalaislehden taakse luettelo)
1671. PS26.5.2017 klo 12:23
sepelikasoille (iso paha susi sotkuisille nevoille)
1672. Tarja26.5.2017 klo 12:47
sekantti (tuo uskallus...ei aina kestä)
1673. PS26.5.2017 klo 23:10
sekoitukselta (hän perhoset ovelta (hääti))
1674. Tarja26.5.2017 klo 23:49
setäkin (...ottaa peitokseen, joka yöllä palelee)
1675. matts27.5.2017 klo 07:40
emmaukselle (vihreiden pj-ehdokkaalle näytetään ovea)
1676. PS27.5.2017 klo 10:08
limoitti (puheenjohtaja Andersson torui)
1677. Tarja27.5.2017 klo 10:56
oivasta (ihanaa, vihta - saunaan!)
1678. PS27.5.2017 klo 11:11
Oiliisi (ja Juhani, herätkää; kello löi jo viisi, muuten matka jää...)
1679. Tarja27.5.2017 klo 11:17
selätkään (...oli ihastunut jo nuorena, tuo Teemu)
1680. PS27.5.2017 klo 14:36
loimutkaan (asianmukaisen liikennemerkin Destian työntekijä)
1681. Tarja27.5.2017 klo 15:22
oivastakin (voi, myös jatkossa)
1682. PS28.5.2017 klo 08:41
oireissasi (ah matkusti (luokseni))
1683. Tarja28.5.2017 klo 11:36
sekeli (...oli se, mikä teki hiihdosta työlästä)
1684. PS28.5.2017 klo 11:41
luonaankin (tässä kirjoitellessani jo melko kätevästi vasemman käden etusormella tuosta keskirivin lähes vasemmanpuoleisesta nappulasta)
1685. iso S29.5.2017 klo 13:14
laittomuuksin (säädökset pölyovin)
1686. Tarja29.5.2017 klo 13:45
Sepoissa (tuo ei paikalla)
1687. PS29.5.2017 klo 17:35
sauvoissa (maahanmuuttajasomaliperheen poika, jolle annettiin jo suomalainen etunimi)
1688. Tarja29.5.2017 klo 17:53
sepätkään (...yhdistettiin tuo Masa Niemi aina)
1689. PS29.5.2017 klo 21:47
puuhattavilla (toukokuussa: pesän kunnostus, muninta ja hautominen)
1690. matts29.5.2017 klo 23:27
ULLAVALTA (Ullavalle)
1691. Tarja29.5.2017 klo 23:52
uhmaamme (oih, ei taas kansallislaulua)
1692. PS30.5.2017 klo 08:52
hoitajat (minulle ladun varresta hiihtokilpailuissa, se oli hyvä juttu, koska tiesin siitä koko ajan sijoitustilanteeni)
1693. Tarja30.5.2017 klo 09:03
jalansijaan (...eräs kuuluisa maali tehtiinkin kädellä)
1694. PS30.5.2017 klo 10:33
luonaan (määräsi intialaisravintolan keittiömestari alaistaan, tämän ryhtyessä leivontapuuhiin)
1695. Tarja30.5.2017 klo 12:01
uhmatkaa (voih, taivalta...on vielä niin pitkälti)
1696. PS30.5.2017 klo 13:34
maistakaakin (lihaa, teurastin sen kun siitä ei enää ollut työhevoseksi)
1697. Tarja30.5.2017 klo 13:41
sekaisinkin (...puutetta on, mietti lääkäri, kun valitin hiustenlähtöä)
1698. ponkka30.5.2017 klo 14:12
sauvojalta (etäisyys linnuntietä vajaat 2000 km)
1699. iso S30.5.2017 klo 16:02
sauvojatko (sanoi viestihiihtäjä vaihdossa joukkuetoverilleen)
1700. Tarja30.5.2017 klo 16:43
jalkavalta (jalkavaimolla?) [jalkava = suksen ominaisuus]
1701. ponkka30.5.2017 klo 17:50
raitistuttuaan hän (jättiputkissa) yöpymiset taakseen

[jättiputket Heracleum persicum -ryhmä]
1702. ponkka30.5.2017 klo 17:55
[Korjataanpas tuo edellinen parempaan kuosiin.]

(raitistuttuaan hän) jättiputkissa (yöpymiset taakseen)

[jättiputket Heracleum persicum -ryhmä]
1703. Tarja30.5.2017 klo 18:31
alistumassa (Capone vankilassa)
1704. ponkka30.5.2017 klo 19:00
armanjakki (Alizad-juhta)

[ https://twitter.com/armanalizad/status/83803003591 9507456 ]
1705. Tarja30.5.2017 klo 19:11
krookuskin (Marika Piitun...tuttava lienee?)
1706. pelaaja30.5.2017 klo 19:29
saippuaoopperaan (kaikenmaailman tilauksia sitä tavarantoimittaja saakin)
1707. ponkka30.5.2017 klo 19:30
sakariinista (Jurkkaan Tea ...lienee tutustunut hyvin viimeistään MTV3:n Nitrokabinetti-sarjaa tehtäessä)
1708. Tarja30.5.2017 klo 22:08
raitistuttuaan (...lakoon hän vasta huomasi pääsiäisruohot tuolilla)
1709. ponkka31.5.2017 klo 14:14
tulikokeille (...kiire, kun linja-autolastillinen nälkäisiä turisteja säntäsi ravintolaan)
1710. iso S1.6.2017 klo 11:46
kaimaanista (luultavasti vimmaista... oli kokkien touhu turistien tultua)

[kaimaanit on alaheimo alligaattoreiden heimossa]
1711. Tarja1.6.2017 klo 12:07
saavinkin (...antaa vasta ristikon palautuspäivän mentyä)
1712. Matias-Myyrä1.6.2017 klo 13:12
askelmittarinaan (arseenikonnat kertomukseen [Arsene Lupin kumppaneineen])
1713. ponkka1.6.2017 klo 14:29
lapaluutasi (...vielä auton tavaratilaan, nekin voimme myydä torilla)

[ http://www.risusta.fi/images/luuta/003_luuta_sidon ta1.jpg ]
1714. PS1.6.2017 klo 14:32
liivatteille (...ministereille ovelasti kohdistaa (Andersson))
1715. ponkka1.6.2017 klo 14:44
tapaluokilla (surmaa vempeleellä)
1716. Tarja1.6.2017 klo 14:52
pahvinkin (höh, vihjeen...antoi liian aikaisin) [pah löytyy Kielitoimiston sanakirjastakin tyytymättömyyttä osoittavana sanana]
1717. PS1.6.2017 klo 15:16
voitavaltakin (löytää joskus mielenkiintoista katsottavaa)
1718. Tarja1.6.2017 klo 15:30
kuuliaisuudellaan (korvansa tavoittivat sanat muodossa "siis pussataan")
1719. ponkka1.6.2017 klo 15:30
kuorintakoneen (...taidesepän tapasin tarkastamassa työtään kirkossa)
1720. Tarja1.6.2017 klo 15:50
tahtoisinkin (...ämpärinsä materiaaliksi, iskäkin halusi)
1721. ponkka1.6.2017 klo 16:04
Kenian (Follett + Fleming, brittiläistä jännitystä)
1722. matts1.6.2017 klo 17:18
nairobin (Sheryl Berkoff)
1723. PS1.6.2017 klo 22:20
nuoltavien (usein viinistä jousen kaarelle, sanoi Robin Hood)
1724. Tarja1.6.2017 klo 23:55
voimalta (oi, hillitse itsesi / kykenee saarivaltio)
1725. matts2.6.2017 klo 07:30
missaus (Australian kaunein)
1726. Tarja2.6.2017 klo 08:03
maistua (...sun sylihisi tahtoisin, ma omasi jos olla voisin, sulle kainaloisin oisin...)
1727. PS2.6.2017 klo 08:52
sotkeentuvassa (vaan menen ulos tekemään tämän likaisen työvaiheen)
1728. iso S2.6.2017 klo 11:07
kuuluviini (maineikas nuolikotelo/tunnettu rypälejuoma)

[PS taisi ottaa turhankin sanatarkasti ohjeen "selitä sana väärin". Robin Hood ottaa nuolet yleensä viinestä, harvemmin viinistä!]
1729. matts2.6.2017 klo 12:46
vaikutuksessa (kun putsaa korvia pitää olla tarkkana että wc:n ovi pysyy puhtaana)
1730. PS2.6.2017 klo 19:49
[taas tuli esiin alkoholin haittavaikutus!]

vaikutut (siis naarasvuohet)
1731. pelaaja3.6.2017 klo 17:30
väliinputoajalla (..kauhea kipu takamuksissa, kun ei lähdössä osunutkaan polkupyörän satulaan)
1732. Tarja3.6.2017 klo 18:19
joutilaisuus (mahdollisuus räpätä)
1733. PS5.6.2017 klo 08:57
Juuliasta (pääsee pesemällä)
1734. Matias-Myyrä5.6.2017 klo 09:08
uimalakissa (moukuu altaan reunalla)
1735. PS5.6.2017 klo 09:54
koituvassa (Mitenkäs se perhonen nyt täällä? Yleensä ne pysyttelevät vaatehuoneessa.)
1736. Matias-Myyrä5.6.2017 klo 10:01
arsenikissa (moukuva piispan kaima)
1737. Tarja5.6.2017 klo 10:02
uskomustaan (luota lakritsiin...ummetuksen hoidossa)
1738. Matias-Myyrä5.6.2017 klo 10:14
salmiakissa (inhoaa, kuten vettä yleensäkin)
1739. Tarja5.6.2017 klo 10:47
sekeille (...annan rahaa, riippuu siitä, ketkä tarvitsevat eniten)
1740. PS5.6.2017 klo 10:59
suolimutkassa (antaisit nyt täti nämä limsat, vaikka minulta viisi senttiä puuttuukin ostossummasta?)
1741. Matias-Myyrä5.6.2017 klo 11:11
ohrakaskissa (oi, kattikulta!)
1742. Tarja5.6.2017 klo 11:35
huikaisevasta (apua, kait tuo vihta...on tehty koivusta eikä kuusesta)
1743. Matias-Myyrä5.6.2017 klo 11:39
huikissa (säikähdin, kun katti hyppäsi uuninpankolta)
1744. Tarja5.6.2017 klo 11:54
huikaista (...loppuu, äkkiä Micran vilkku päälle)
1745. Matias-Myyrä5.6.2017 klo 11:59
hoikissa (mihin menit, katti?)
1746. Tarja5.6.2017 klo 12:11
hummailen (Kallion koni)
1747. matts5.6.2017 klo 13:21
hemulina (Toven kotona äännellään)
1748. Tarja5.6.2017 klo 13:57
askeltaa (...ja toinen eteen)
1749. PS5.6.2017 klo 16:36
tiimassa (muoviraaka-aine-erä, jonka ruiskupuristuskoneen käyttäjä kaataa syöttöaukkoon alkaessaan valmistaa golfpallojen lyöntialustoja)
1750. Tarja5.6.2017 klo 18:40
makupalaa (poltin kieleni ja nyt vihdoin alan taas maistaa sillä)
1751. Matias-Myyrä5.6.2017 klo 19:03
peruukissa (en lähdekään tänään kujalle moukumaan)
1752. Tarja5.6.2017 klo 19:06
puhaltamaan (Nalle kaninkolosta)
1753. Matias-Myyrä5.6.2017 klo 19:12
piippolakissa (vaarin talon hiirenmetsästäjä)
1754. Tarja5.6.2017 klo 19:14
painaltamaton (...löysin, kuka lie sen sinne laittanut)
1755. Matias-Myyrä5.6.2017 klo 19:16
puututkissa (sua ei näy, sanoi kolli, kun haareminsa tarkasti)
1756. Tarja5.6.2017 klo 19:26
painalla (...on usein tarjoiluastia)
1757. PS5.6.2017 klo 19:43
laitapakkeihin (kauhallinen hernesoppaa kuhunkin, neuvoi talosaliupseeri annostelijaa varuskunnan ruokalassa)
1758. Tarja5.6.2017 klo 19:55
pikkuleipään (...päällä pidettävä, isompi seppele kaulaan)
1759. PS5.6.2017 klo 20:27
puuterille (on siinä pylväsporakoneen vieressä oma hyllynsä, kuten myös metalli- ja kiviseinäterille; muista palauttaa aina kukin omalle hyllylleen käytön jälkeen)
1760. iso S5.6.2017 klo 21:43
tuiterille (fakkilinnut kapellimestarille [silloin kun Klas vielä eli])

[ristikoista ja vain ristikoista tuttu tui (Prosthemadera novaeseelandiae) on Uudessa-Seelannissa elävä kotoperäinen mesikkoihin kuuluva varpuslintu]
1761. PS6.6.2017 klo 17:05
Tiinoille (lyöntialusta tuolle ja tuolle)
1762. matts6.6.2017 klo 18:09
naantalilla (ehkä mielummin voilla?)
1763. PS6.6.2017 klo 20:48
[Mitä tarkoittaa naantali, siis muuta kuin Naantalin kaupunkia?]
1764. Tarja6.6.2017 klo 23:03
iloitse (Kansainvälinen työjärjestö, eikä kukaan muu)
1765. matts6.6.2017 klo 23:12
[PS, oliko tuo tietokilpailukysymys?]
1766. PS7.6.2017 klo 07:59
[Kun et matts tarkoita siis Naantalin kaupunkia, vaan talilla siveltyä naanleipää, niin eikö selityksesi ole siinä tapauksessa oikea?]
1767. PS7.6.2017 klo 08:02
Tuomolle (tule käymään meillä Rauni Mollbergin kanssa)
1768. iso S7.6.2017 klo 13:16
[jos joku menee sivelemään leivälle talia, niin tuloksena ei ole yhdyssana vaan tali naanilla tai naan talilla. Siksi kyseessä oli oikeasti väärä selitys.]
1769. Tarja7.6.2017 klo 13:37
talipalloineen (helsinkiläisalueelta löytyy niin keila-, tennis-, golf- kuin jalkapallojakin)
1770. PS7.6.2017 klo 20:03
lipastasi (oli herkullista (puh.joht. Andersson tarjosi minulle kerran lounaan))
1771. PS7.6.2017 klo 20:11
[Kiitos selityksestä iso S, nyt vasta ymmärrän mattsin sanan; naantali on siis naanleivälle sipaistu tai sitä varten varattu tali, eikä kaupunki kuulu mitenkään tähän selitykseen.]
[Parempi ymmärtää myöhään, kuin ei ollenkaan.]
1772. Tarja7.6.2017 klo 21:14
seismometri (pysähdy, kestävyysjuoksija Farah, lyhyt matka)
1773. matts8.6.2017 klo 00:37
seisontaa (kuka nyt pilaantunutta fisua söisi)
1774. PS8.6.2017 klo 07:58
Senjoistakin (aikanaan oivalsi, että ristikot ovat oiva harrastus)
1775. iso S8.6.2017 klo 12:22
kilometriksi (paino pituudeksi)

[- Saisinko metrin jauhelihaa?
- Myymme jauhelihaa kiloittain,
- No anna sitten kilometri jauhelihaa!]
1776. Tarja8.6.2017 klo 12:52
seismologinen (kyseinen mies (Leikolan kaima) omistaa harvinaisen sukunimen; nimipalvelu kertoo, että Loginen-sukunimi on 5 henkilöllä sekä 11 kuolleella)
1777. PS9.6.2017 klo 09:07
mäenlaskija (ollut oikein häävi kansakoulussakaan, onneksi nykyään on koneita tuohon tarkoitukseen)
1778. Tarja9.6.2017 klo 09:12
antoisinkin (toi puhallinsoittimen)
1779. Matias-Myyrä9.6.2017 klo 10:40
hyisinkin (suukappale oli likainen)
1780. PS9.6.2017 klo 10:41
neulottaa (joilla on tarpeeksi pitkät yläraajat)
1781. Matias-Myyrä9.6.2017 klo 10:41
[No voihan nenä, en taas ollenkaan ajatellut jatkosääntöä. Jatkuu sanasta antoisinkin]
1782. Tarja9.6.2017 klo 11:35
nappasinkin (nahka soittimen ...yksi rakennusmateriaali)
1783. pelaaja9.6.2017 klo 19:50
pakko (köyhtynyt kirkko) [Paitsi että selitykseni lienee vääristä väärin, eräisiinkin juttuihin jos on uskomista.]
1784. Tarja9.6.2017 klo 20:36
piippopaksupää (eräästä liikemiehestä käytetty ivanimi) [oikeasti perhonen]
1785. PS10.6.2017 klo 08:32
pakinaasikaan (varattomuustoraa kotieläimeen)
1786. Tarja10.6.2017 klo 10:39
pesisinkin (asui soittimen...sisällä hämähäkki, puhdistettavahan tuo oli)
1787. PS10.6.2017 klo 11:01
kainostelisin (minäkin noita korvasieniä maasta, mutta selkäni on niin kipeä, että se jää tänä keväänä väliin)
1788. Tarja10.6.2017 klo 11:12
kaipasinkin (ehkä vanhan soittimen...äänestä oppisi tykkäämään, kun sitä riittävästi kuuntelisi)
1789. PS10.6.2017 klo 11:25
kaipasikin (voisi oppia tuota soittamaan, onhan hän black metal-yhtyeen jäsen (tarkoitan tietysti P Kankkusta))
1790. Tarja10.6.2017 klo 11:31
seilasi (tuo Iittalan valmistama / kala-astia)
1791. iso S10.6.2017 klo 13:16
tulisinkin (... selitys haettua)

[minulle oli uutta tietoa, että sinkki on vanha soitin. Sitä ei yleensä valmisteta sinkistä ja turhaahan se olisikin, koska sinkki (metalli) on sinkki ihan valmistamattakin!]
1792. iso S10.6.2017 klo 13:23
sutisinkin (maalasi soittimen)

[aivot viikonloppuvapaalla, jatkosääntö unohtui]
1793. Tarja10.6.2017 klo 15:25
kuulisinkin (...soittoa jo varhaiskeskiajalla)
1794. pelaaja10.6.2017 klo 18:05
kertoisinkin (... olevan soitin)

[Ikinä ennen kuullut moisesta mutta suomalaisena uskon vaikken olekaan kuullut.]
1795. Tarja10.6.2017 klo 18:28
oppisinkin (...olevan soitin, kun luki tätä ketjua :)
1796. pelaaja10.6.2017 klo 18:42
oppimateriaalistakin (... että Wikipedian mukaan sinkki (ital. cornetto) on yleensä luusta tai nahalla päällystetystä puusta valmistettu) :)
1797. Tarja10.6.2017 klo 18:53
opastaisi (...olla ekaa kertaa maassa, koska eksyi / neuvo iskä)
1798. PS11.6.2017 klo 11:03
puhinoilla (kalastaa, nalle kun on hiukan perillä asiasta)
1799. Tarja11.6.2017 klo 20:41
innovaatiosta (tv-ohjelma oli ehdottomasti sitä mieltä, että sinun on hankittava)
1800. PS11.6.2017 klo 21:06
avaruusuhatkaan (kanavakukka lipettiin)
1801. Tarja11.6.2017 klo 21:36
heili (tervehdys, Andersson)
1802. PS11.6.2017 klo 21:51
haapahaloista (hoi saatana, valaise)
1803. Eki11.6.2017 klo 21:56
Ladojeni (pane raha kasaan!)
1804. matts11.6.2017 klo 21:56
lihaista (Puoluejohtajat saavat kaikenlaista lokaa somessa)
1805. Tarja11.6.2017 klo 22:01
suulin (...oli hymyssä silloin, kun hänet valittiin puheenjohtajaksi)
1806. PS12.6.2017 klo 11:50
liottanut (paikkansa puoluejohtajien joukossa)
1807. matts12.6.2017 klo 13:36
livahti (pitänee hänelläkin olla gorrilla?)
1808. PS12.6.2017 klo 21:47
liotuksen (näki Korkeasaaressa)
1809. Tarja12.6.2017 klo 22:01
Ensiokaan (ensimmäiseen piikkiin)
1810. PS13.6.2017 klo 08:08
Aatamissa (on teen jälkeen ennen ämmää)
1811. Tarja13.6.2017 klo 12:02
mieleenpainuva (pölyhiukkanen)
1812. PS13.6.2017 klo 14:29
vaivaasi (siis maljakko)
1813. Tarja13.6.2017 klo 14:49
aiheutti (teemana yksi Kouvolan kaupunginosista)
1814. PS13.6.2017 klo 17:33
haarakiiloista (...elämää tuottaa turkkilaisjuopoille)
1815. Tarja13.6.2017 klo 17:40
aikansa (jaa, Tapani)
1816. PS13.6.2017 klo 17:55
Aili (jaa, puh. joht. Andersson)
1817. Tarja13.6.2017 klo 18:04
aitaus (jaa, tausta)
1818. PS14.6.2017 klo 09:32
Aijaa (vai niin)
1819. Tarja14.6.2017 klo 09:42
aikuista (siis taivaankappaleista)
1820. PS14.6.2017 klo 09:47
aikanaan (jaa siipikarjatuotantoeläimeen)
1821. Tarja14.6.2017 klo 09:53
airoina (siis turha tavara)
1822. PS14.6.2017 klo 10:03
aitavitsaat (siis pienet sorsalinnut sinulle annetaan)
1823. Tarja14.6.2017 klo 21:59
aitaksi (pirssi tulee kohta...)
1824. PS15.6.2017 klo 10:51
Ainoista (siis tuosta ja tuosta)
1825. Tarja15.6.2017 klo 11:55
nolokin (minkä linnun näit?)
1826. eol15.6.2017 klo 14:03
nostattelin (ylös kun ajat ilman kuormaa)
1827. Tarja15.6.2017 klo 14:09
limeille (...on tullut tutuksi henkilöksi tämän ketjun ansiosta)
1828. eol15.6.2017 klo 16:29
laskettelin (alas kun ajat täydellä kuormalla)
1829. Tarja15.6.2017 klo 17:06
nolokaan (mihin kaaduit, kun olet noin kurainen?)
1830. PS15.6.2017 klo 22:55
(Minne ovat joutuneet, aikanaan itsenäisinä toimineet: Haagan kauppala ja Åggelbyn kunta?)
aihesanalle
1831. Tarja16.6.2017 klo 00:45
haamuillakin (...on ollut vaikeuksia saada ristikko täyteen, selvisi ketjua lukiessani)
1832. Matias-Myyrä16.6.2017 klo 06:05
haalistamatta (ostin kiiltäviä rimoja, mutta näköjään sekaan on tullut yksi vääränlainen)
1833. Tarja16.6.2017 klo 07:59
hoikistu (hei, arkku jäi)
1834. eol16.6.2017 klo 08:41
harjautuisin (lienee vuoren eri osista, kun taas alarinteillä vallitsee hyvä näkyvyys)
1835. Tarja16.6.2017 klo 08:53
haastan (hei, Saanila!)
1836. PS16.6.2017 klo 08:53
Heinoille (moi tuolle ja tuolle)
1837. Tarja16.6.2017 klo 09:04
hoivatut (hei, vadelmat...kasvavat täällä päin, tulkaa tänne)
1838. PS16.6.2017 klo 09:09
voiperunoista (...inkoista, olla maailman paras paikka)
1839. Tarja16.6.2017 klo 09:15
purjosipulilta (sait vihanneksesi kaljulta torikauppiaalta)
1840. matts16.6.2017 klo 09:31
joskuskin (kortti on hyllyllä ei ole rattiin asiaa)
1841. Tarja16.6.2017 klo 09:44
juovain (saanko ottaa tämän lasillisen?)
1842. iso S16.6.2017 klo 15:40
viitoittamalla (Suomen vanhimman luonnonsuojelualueen opastekyltit on vohkittu)

[No ei tietääkseni ole]
1843. eol16.6.2017 klo 22:09
tamppaamattomasi (komensi kersantti Ärjylä)
1844. PS16.6.2017 klo 22:34
meteleillä (poikaiässä kaverien kanssa seilasimme jokia jäidenlähdön aikaan)
1845. matts16.6.2017 klo 22:39
Kastuimme (niin olimme tukenanne kun plutattiin jäälautoilta Keravanjokeen)
1846. Tarja16.6.2017 klo 22:45
kasvoimme (kappas, rasvamme)
1847. PS16.6.2017 klo 23:06
kaskissamme (sai taas hiiren kiinni)
1848. Tarja16.6.2017 klo 23:22
kastroi (kappas, Star Trek -hahmo)
1849. PS17.6.2017 klo 08:33
aikoihinkin (emäntä roskiin nakata, minä sanoin: "Tehdään siitä kukka-astia")
1850. iso S17.6.2017 klo 10:15
kaskaita [kappas, olet laihtunut]

[Kaskaat ovat kärpäsen ja perhosen välimuodon näköisiä ötököitä, joissa ei ole mitään erityisen kummallista.
Paitsi Magicicada-suvun kaskaissa, jotka elävät Yhdysvaltojen itäosissa.
Tasan 17 vuoden välein ne kömpivät maan alta ylös, syövät, parittelevat, laskevat munansa maahan ja kuolevat.]
1851. PS17.6.2017 klo 10:35
alistamatta (, b-lista kiiltävä ja c-lista käsittelemätön, valisti minua puutavaraliikkeen myyjä)
1852. Tarja18.6.2017 klo 00:36
tunkioistakin (sulloi vaateketjun päällysvaatteen...matkalaukkuunsa) [O.I.S -vaateketju]
1853. PS18.6.2017 klo 08:24
Nekalasta (saatavat ravintorasvat ovat kuulemma perin terveellisiä) [Nekala on Tampereen kaupunginosa]
1854. eol18.6.2017 klo 12:29
kokoamaksi (ei meillä valitettavasti juuri nyt ole kaupan, joten kävisikö sellaisen sijasta ehkä hieman pienempi?)
1855. Tarja18.6.2017 klo 12:58
mesotaan (...emme toivottavasti joudu, vaikka maailmalla soditaankin jatkuvasti)
1856. PS18.6.2017 klo 13:42
Eijoista (tule niin paljon kalaa, kuin järvistä)
1857. Tarja18.6.2017 klo 15:33
jalkapuolille (kun kiipeilet puolapuilla)
1858. pelaaja18.6.2017 klo 18:37
poistuen (pysyn täällä)
1859. PS18.6.2017 klo 20:52
punasipulinakit (kalju makkaramestari lisäsi nitriitit ja nitraatit makkaramassaan)
1860. Tarja19.6.2017 klo 08:50
aravaipat (papukaijan kosteussuojat) [oikeasti intiaaniheimo]
1861. PS19.6.2017 klo 10:11
vaihejärjestykseen (siis nuoko kuriin?) [vaihejärjestys on sähkötekniikkaa]
1862. Tarja19.6.2017 klo 10:26
yksinkertaistuminen (...riittää, toisella kerralla haluan seuraa)
1863. matts19.6.2017 klo 10:42
Seurattomia (suti)
1864. Tarja19.6.2017 klo 11:12
Ainiin (jaa sillä tavalla)
1865. PS19.6.2017 klo 11:14
[Avaisitko vähän lisää edellistä, matts?]

moittijakin (heikkoa maidontuotantoa, tiibettiläisemäntä)
1866. matts19.6.2017 klo 11:21
(Miksi?)
1867. matts19.6.2017 klo 11:28
Juupajokinen (jepulis, Olli on persaukinen)
1868. matts19.6.2017 klo 11:31
[PS: no vaikka traktoria]
1869. iso S19.6.2017 klo 11:36
kiliasti (nuori vuohi saakka)

[Lainaan ristikkopuolelta: kiliasti on erään kristillisen suuntauksen kiliasmin kannattaja.]
1870. eol19.6.2017 klo 11:50
koostamaksi (ei meidänkään myymälässämme ikävä kyllä ole jäljellä enää yhtään kappaletta, mutta pienemmistä kyllä löytyisi valinnanvaraa)
1871. matts19.6.2017 klo 12:00
monetaarinen (tuskin, ei sopisi mihinkään)
1872. Tarja19.6.2017 klo 13:10
okulaarissa (radiojuontaja Luukkainen jyväsäilössä)
1873. matts19.6.2017 klo 17:15
kimonosta (jos pystyt)
1874. Tarja19.6.2017 klo 18:06
maittavilla (ei kuulu huvilaan peltohehtaareita)
1875. pelaaja19.6.2017 klo 18:28
liikevaihtoon (menen vastedes toiseen kauppaan)
1876. Tarja19.6.2017 klo 18:49
heivatkaa (...ne munat, jos kakkutaikinan aiot tehdä)
1877. eol19.6.2017 klo 19:55
karttamaamme (pohjoisen sijainnin vahvistaa)
1878. matts20.6.2017 klo 09:53
alaisilta (auttaa pahan paikan ylitse vuoristossa)
1879. PS20.6.2017 klo 10:49
Sepoissa (,jota juuri nyt olisi tarvittu)
1880. matts20.6.2017 klo 11:27
sekoiluilla (yleensähän kyllä vaatteilla)
1881. Tarja20.6.2017 klo 11:43
seleeni (ai tuo varatuomari Ikonen)
1882. matts20.6.2017 klo 11:58
elelenkin (teki eduskuntatalon ympäri kun oli pitkä istunto)
1883. Tarja20.6.2017 klo 12:01
eilenkin (...syöminen lihota, jos sen jälkeen tekee lenkin)
1884. eol20.6.2017 klo 12:44
kiliastiansa (joi tyhjäksi) [kiliastin olemushan paljastui viimeistään eilen]
1885. Tarja20.6.2017 klo 12:52
[Joskus mietityttää, missä yhteyksissä oikeasti näitä sanojen taivutusmuotoja käytettäisiin. Käytän toki liitteitä ja taivutuksia itsekin, en siis kritisoi, vaan tuli vain muuten mieleen. Hieno pyrkimys toki voisi olla, että sana oikeasti on luonteva jossakin lauseessa. Olisinkin nyt innokas lukemaan lauseen, jossa on "kiliastiansa" luontevasti.]
1886. Tarja20.6.2017 klo 12:53
[Vai oliko kyseessä yhdyssana?]
1887. eol20.6.2017 klo 13:10
[No koetetaan: On kolme pastoria A, B ja C. He ovat keskustelleet keskenään ja tulleet siihen tulokseen, että erään pastori A:n seurakuntalaisen ajattelutapa on hyvin lähellä kiliasmia. Myöhemmin pastori C tapaa uudelleen pastori B:n, joka kertoo C:lle: "Nyt A on taas käynyt tapaamassa sitä kiliastiansa."]
1888. Tarja20.6.2017 klo 13:14
[Kiitti! Jotenkin tuolla tavalla sen ymmärsinkin.]
1889. Tarja20.6.2017 klo 14:44
siistiin (ai pallon alustan)
1890. matts20.6.2017 klo 15:02
sepalus (on järven rannalla)
1891. Tarja20.6.2017 klo 15:34
puoliintuvassa (...kompastuin, ne oli jätetty lojumaan lattialle)
1892. pelaaja20.6.2017 klo 18:44
vaatekaapissa (pusero on säilössä (mutta ei vaatekaapissa))
1893. eol20.6.2017 klo 18:55
kiliastiaan (ei jättänyt pisaraakaan vettä)

[Sanan "kiliastiaan" käyttöesimerkeistä kiinnostuneille todettakoon, että sellainen saadaan, kun edellä olevassa sanan "kiliastiansa" käyttöesimerkissäni tuo sana "kiliastiansa" yksinkertaisesti korvataan sanalla "kiliastiaan".]
1894. pelaaja20.6.2017 klo 19:43
kovertaa (kyseinen henkilö [eol] esittää vaihtoehtoja [kiliastin] vastaavanlaisesta käytöstä)
1895. Tarja20.6.2017 klo 19:57
vaikertaa (tai ehkä toistaa)
1896. pelaaja20.6.2017 klo 20:48
[ :) ]
1897. ponkka20.6.2017 klo 21:46
katatonisilta (...niin pääset sadesäälläkin kastumatta Jyrängönvirran yli)
1898. matts21.6.2017 klo 06:50
litaniaksi (miksi vaihtaa nimeä kun oma oli näppärän lyhyt)
1899. Tarja21.6.2017 klo 07:50
lipojille (...näyttää kaapin paikan?)
1900. PS21.6.2017 klo 08:00
lipoissa (...joskus eduskunnan äänestyksestä)
1901. matts21.6.2017 klo 08:06
lipulla (noh, ei kyllä oo)
1902. PS21.6.2017 klo 08:39
lihoi (-kuuletko minua!)
1903. Tarja21.6.2017 klo 08:50
lipassasi (jätti väliin)
1904. iso S21.6.2017 klo 10:11
lihapata (Andersson, säilö laskemalla pH:ta)
1905. Tarja21.6.2017 klo 10:43
limoista (...säilöntätapaa ei ehkä harrasta)
1906. matts21.6.2017 klo 12:02
lilian (kuitenkin poistaa säilöntäastioista ensin)
1907. Tarja21.6.2017 klo 12:24
liinassa (Andersson verkossa)
1908. matts21.6.2017 klo 14:38
saali (kuitenkin torkkupeitteen)
1909. Tarja21.6.2017 klo 14:43
liepeistä (...muinainen ritari käyttänyt aseenaan)
1910. Ullman21.6.2017 klo 16:41
livauttaa (artistiystäväänsä joka on rahapulassa)
1911. matts21.6.2017 klo 19:24
tiili (Andersson aloittamassa väylää)
1912. PS21.6.2017 klo 20:45
liituja (käyttää ravinnokseen?)
1913. Tarja22.6.2017 klo 18:57
janoissa (sekä kyseisissä)
1914. PS23.6.2017 klo 07:01
selustoilla (tietty vuosikasvuilla)
1915. eol23.6.2017 klo 08:29
syyrialaisalaviitteineni (pystyin kirjoittamallani arkeologisella tutkimusartikkelilla vakuuttamaan tiedeyhteisön siitä, että Irakissa tekemäni löydöt vastaavat täysin syyrialaisten tutkijoiden kotimaassaan Eblan muinaiskaupungissa tekemiä löytöjä, kun taas Jordanian Petrassa tehdyt löydöt sivuutin kokonaan)

[alaviitit: ks. 29.3.2017 klo 21:27 yllä]
1916. PS23.6.2017 klo 09:38
vorokissa (katti osoittautunut pitkäkyntiseksi!)

[vorokki on ponttonille tai veneeseen asennettu kelausvitturi, jolla tukkilautat vedettiin järvenselkien yli]
1917. iso S23.6.2017 klo 09:47
karaistu (Helena, paina puuta!)
1918. PS23.6.2017 klo 09:47
[siis kelausvintturi]
1919. PS24.6.2017 klo 09:01
autoruuhka (oih, moiti pelote)
1920. Tarja24.6.2017 klo 22:46
kastein (...kuin teinkin ristikon valmiiksi)
1921. matts25.6.2017 klo 08:36
stidi (pyhä Amin)
1922. PS25.6.2017 klo 08:43
Ilmarissa (purjelaivan takilasta irtisinkoutunut pylpyrä)
1923. Tarja25.6.2017 klo 12:03
saastan (Saanilalle annetaan)
1924. matts25.6.2017 klo 17:08
natsaa (King Cole saamapuolella)
1925. Tarja25.6.2017 klo 18:58
stanssi (pyhä Kela) [peesaan mattsia :)]
1926. PS26.6.2017 klo 10:56
Tuomaista (määräsi kokki keittiöapulaista)
1927. ponkka26.6.2017 klo 19:19
toiveikkaimmille (Gustafssonilla oli neidoille tuliaisina ...Nepalista alppiruusun siemeniä)
1928. PS26.6.2017 klo 20:26
Marjattakaan (uhosi mansikanviljelijä Suonenjoelta)
1929. eol26.6.2017 klo 20:38
remuavimmassa (voi kuulla kappaleella Get On)
1930. Tarja26.6.2017 klo 23:49
ukonputki (äijällä juhannuksena?)
1931. TJV27.6.2017 klo 07:53
painajaiskuja (mätkiikö latojaa?)
1932. PS27.6.2017 klo 08:49
sianlihanakissa (oli myyty kuulemma jossain ulkomaisessa ravintolassa, asiakasta näin karmeasti jymäyttäen)
1933. eol27.6.2017 klo 10:30
kalastajahaukkaan (reilun suupalan, sillä en todellakaan tyydy syömään pelkkää leipää) [kalastajahaukka, Busarellus nigricollis]
1934. Tarja27.6.2017 klo 11:23
livahdinko (Tyler ja hankala tila)
1935. ponkka27.6.2017 klo 12:09
leukosyyteille (...euroon tottuneille, että ette matkusta Romaniaan)

[Leukosyytit eli valkosolut ovat tärkeä osa selkärankaisten immuunijärjestelmää.]
1936. eol27.6.2017 klo 12:46
seisahdinko (uhkaa: meidän on pysähdyttävä ja palattava erittäin varovaisin askelin takaisin lähtörannalle, sillä jää näyttää muuttuvan tässä kohden erittäin heikoksi)
1937. Tarja27.6.2017 klo 12:53
hairahdinko (musikaali ja hankala tila)
1938. eol27.6.2017 klo 13:01
rehvakkaimmille (oli sekin naistennaurattaja)
1939. matts27.6.2017 klo 13:05
hellureijaa (tapailen)
1940. Tarja27.6.2017 klo 13:10
hirnahtiko (ei vaan Martti) [Hirn on sukunimi]
1941. ponkka27.6.2017 klo 13:32
horisontaalista (manselaisen likakaivojen imutyhjennykseen erikoistuneen firman kohdeluettelo)
1942. PS27.6.2017 klo 19:53
harkinnasta (Artun kiinnityspiikki)
1943. Tarja27.6.2017 klo 20:49
singahtaa (...toistakymmentä biisiä tarinaansa) [animaatiomusikaali Sing]
1944. PS27.6.2017 klo 21:03
Seijoissa (on harvinainen (ainakin Suomen joissa))
1945. ponkka27.6.2017 klo 21:58
etevästä (...sitten muistanut pakata reppuusi)
1946. eol27.6.2017 klo 22:09
ärhäkkäämmille (oli sekin naistenvihaaja)
1947. ponkka27.6.2017 klo 22:18
Mars-luotaimien (...ja ei muuta kuin istuttamaan)
1948. Tarja27.6.2017 klo 22:25
luottikin (ompelet)
1949. ponkka27.6.2017 klo 22:33
nuorekkaan (...mutta nämä jäävät varastoon)
1950. eol27.6.2017 klo 23:15
enteellisiä (monikon genetiivejä kuten "nuorekkaitten" suostu käyttämään, vaan kirjoitan tällaisissa tapauksissa aina lyhyemmin "nuorekkaiden")
1951. Tarja27.6.2017 klo 23:17
leimatuissa (...kertoo, onko ne tehty Kiinassa, "made in China")
1952. PS28.6.2017 klo 08:07
liottelee (ainakin verbaalisesti eduskunnassa)
1953. eol29.6.2017 klo 10:25
litukkansa (kampautti ennen Ylen vaalitenttiä)
1954. Tarja29.6.2017 klo 10:49
Seilin (...lempiruokaa?)
1955. PS29.6.2017 klo 12:25
limaasi (odottaa sinulta viisasta politiikkaa)
1956. Tarja29.6.2017 klo 12:45
somali (hän on aika söpö, eikö vain)
1957. PS29.6.2017 klo 12:52
liimaisi (kahvikupposen kiireellä kesken täysistunnon)
1958. eol29.6.2017 klo 17:32
Likolahti (rannikkoruotsalaisesta taustastaan huolimatta sisäsuomalaiseenkin äänestäjäkuntaan: hänen puhetilaisuutensa Kuopiossa ja Äänekoskella olivat menestyksiä)
1959. PS29.6.2017 klo 19:53
liekille (lienee tuttu, vaiko eikö? Vastatkoon Eki)
1960. eol29.6.2017 klo 21:50
lintallaan (helposti jalkoihini, kuvitteli ikävuosiltaan kokeneempi vastaehdokas ennen Vasemmistoliiton puheenjohtajavaalia)
1961. Tarja29.6.2017 klo 22:05
lihovia (...ei ole tainnut ympärilleen kerätä)
1962. PS30.6.2017 klo 08:21
Alpoista (saata mr. Gore ulos)
1963. Tarja30.6.2017 klo 11:02
pomelo (joki, ohjaa venettä)
1964. PS30.6.2017 klo 11:24
liitujauhosi (raakakasvisravintointoilijana ollessaan)
1965. eol30.6.2017 klo 12:43
lipilaareille (tarkoitetun ajoreitin, jos hiekoituttaa mökkitiensä ennen emännöimäänsä Euroopan Liberaalin Vasemmiston johtoryhmän talvikokousta)
1966. Tarja30.6.2017 klo 12:53
likaisen (hän ehkä tuon...ottaa huomioon)
1967. PS30.6.2017 klo 21:02
Eilaakaan (aina kannata pesäpallossa palloa lyödä)
1968. Tarja30.6.2017 klo 21:36
lieka (...naispj Vasemmistoliitossa ei suinkaan ole, ainakin Suvi-Anne Siimes on ollut häntä ennen)
1969. PS30.6.2017 klo 21:51
lieväänsä (...kään" ei heilauta lomalla ollessaan)
1970. Tarja1.7.2017 klo 00:35
vaikenisi (todettiin Barbin saatua lapsen)
1971. PS1.7.2017 klo 10:13
Aimoista (siis mokomaa)
1972. Tarja1.7.2017 klo 10:43
terapiat (...päälle saatte, eli vähän lisää)
1973. eol1.7.2017 klo 10:59
pateettisen (Mitä tapahtui kun Costello Hautamäki hukkasi kitaransa juuri ennen Popedan keikkaa?)
1974. Tarja1.7.2017 klo 11:26
poljennastaan (jolloin pyöränkumi puhkeaa)
1975. PS1.7.2017 klo 12:48
lipuisi (p.j. Andersson haluaisi kokeilla jyvien irrottamista lyhteistä varstalla lyöden)
1976. Tarja1.7.2017 klo 13:35
istunnastaan (ja se sattuu!)
1977. PS1.7.2017 klo 19:52
Aatamille (vahva olut Tammiselle)
1978. Tarja1.7.2017 klo 19:55
mediaanista (...hehkutti, siinäpä mainio mauste)
1979. eol1.7.2017 klo 22:07
etumustaan (nähden johtuu siitä, että valkea saa tehdä ensimmäisen siirron)
1980. Tarja1.7.2017 klo 22:28
mediaani (...ihastelimme, kuvani oli onnistunut)
1981. PS2.7.2017 klo 09:54
ahokasveihinkin (jääkiekkovalmentaja Jussi A. pihisti päälärin)
1982. Tarja2.7.2017 klo 10:05
orjattareksi (koulun johtajalla ei ole sihteeriä?)
1983. PS2.7.2017 klo 10:45
Jaakoilleko (tämä myrkky on tarkoitettu?)
1984. Tarja2.7.2017 klo 10:53
astunnastaan (ja sekin sattuu)
1985. eol2.7.2017 klo 18:13
suuntaaja (puhdistaminen nykylääketieteen suosittelemin välinein pitää hammaspeikon loitolla)
1986. Tarja2.7.2017 klo 19:13
joulena (räpätty joki)
1987. PS3.7.2017 klo 10:21
Liisoillekin (uskaltaa mielipiteensä suoraan sanoa)
1988. eol3.7.2017 klo 10:35
kutistukaan (komensi venäläisen panssarivaunun johtaja ampujaansa, kun vastapuolen Junkers Ju 87 -syöksypommittaja aloitti hyökkäyksensä)
1989. PS3.7.2017 klo 10:51
koittaisit (onnistua hävittämään sillä uudella myrkyllä)
1990. eol3.7.2017 klo 11:39
tulistukaan (komensi edellä kuvatussa tilanteessa myös ilmatorjuntatykin johtaja)
1991. PS3.7.2017 klo 17:46
tulettomia (aina huijaamaan, Jerry (ainakin tähän asti on aina käynyt niin))
1992. eol3.7.2017 klo 19:00
ammustukiin (komensi samainen ilmatorjuntatykin johtaja tykkimiestä siinä vaiheessa, kun pari muutakin syöksypommittajaa liittyi hyökkäykseen) [ammustuki on luonnollisestikin tärkeimpiä niistä logistisista palveluista, joita armeijan huoltoporras tarjoaa varsinaisille taistelujoukoille]
1993. ponkka3.7.2017 klo 21:26
Arkansasia (...ei liene tuntenut)

[ https://tinyurl.com/yd665m65 ]
1994. eol3.7.2017 klo 21:46
rengastapas (sipulista tai mustekalasta)
1995. ponkka3.7.2017 klo 21:52
paukkupatruuna (kauppaneuvos, makkaratehtailija ja Tollon appi)
1996. eol3.7.2017 klo 22:05
purennastani (varomattomuuttani varmaan heti hajalle, kauhisteli hammaslääkäriasiakas kalliin hoitokäynnin jälkeen)
1997. ponkka3.7.2017 klo 22:16
Puijo (laiskan maajussin puolison syksyinen kehotus)
1998. matts3.7.2017 klo 22:49
juupajokinen (kyllä, Titta on rahaton)
1999. ponkka3.7.2017 klo 23:01
pullikoijalla (pituushyppääjä lepäilee laivalla)
2000. eol3.7.2017 klo 23:51
puijottariisi (saadaan talteen hyvän sään aikana, senkin vetelys, komensi emäntä jälleen tuota laiskaa kiinalaisen maatilan isäntää)
2001. matts4.7.2017 klo 07:30
poloinen (voi uidessa tarttua, joten vältä sitä joissa Italiassa)
2002. PS4.7.2017 klo 07:43
päätäille (kehoittivat Salomon Illen alaiset häntä nuijasodassa, kyllästyttyään päällikkönsä vitkasteluun)
2003. ponkka4.7.2017 klo 21:17
pullikoivilla (...loikilla oivilla kuusitoista metriä seitsemän senttiä, jäljessä vielä Kuukasjärven Penttiä)
2004. PS5.7.2017 klo 08:58
voiperunaasi (olla yhtä yhtä itsepäinen, kuin vastaava eläin Ecuadorista)
2005. matts5.7.2017 klo 09:00
aasiasta (noh, eipäs nyt mollata Ovaskaa)
2006. ponkka5.7.2017 klo 21:09
saamelaistuvan (...eskimon käsissä kajakin huimaan vauhtiin)
2007. PS5.7.2017 klo 21:18
voileivilleen (tehdä vaikutuksen, ajatteli tyttö lähtiessään V Valon konserttiin kukkaseppelein koristeltuna)
2008. ponkka5.7.2017 klo 21:29
loikoilukin (hullu tiedemies kehitteli niveljalkaishybridin)
2009. PS5.7.2017 klo 22:02
lieteen (sanoivat toiset Vasemmistoliiton kansanedustajat, eduskuntaryhmän ryhmäkuvaa otettaessa)
2010. ponkka5.7.2017 klo 22:23
luututtaville (teurastajan tuliainen? / ...vähemmän kohtalokkaita instrumentteja kuin sorsapillit)
2011. eol5.7.2017 klo 22:38
ukkoontuva (oli tuo vanha jammaaja, jolla siitä huolimatta nimenomaan jalka jyskytti Pihasoittajien euroviisussa 1975, ja tuloksena oli seitsemäs sija)
2012. ponkka5.7.2017 klo 22:47
vastaanpanoista (panimomestari kuvaa työtään)
2013. eol5.7.2017 klo 22:57
pensasaroille (tarvitaan, jotta he voivat työntää päänsä siihen)
2014. ponkka5.7.2017 klo 23:10
imitoivahan (otti lapolla tynnyristä kiilloketta ja toimitti sen ...siivoojalle)
2015. eol5.7.2017 klo 23:17
heinäaroille (Poaceae-heimon kasvien siitepöly aiheuttaa helposti allergisen reaktion)
2016. PS5.7.2017 klo 23:17
Heikeistä (tämmöinen sanojen vääntely on kivaa?)
2017. eol5.7.2017 klo 23:21
hyväänsäkään (ei kannata luottaa, sillä aina tulee hetki, jolloin onni kääntyy)
2018. ponkka5.7.2017 klo 23:28
hallituilla (teollisuustilaa avustuksia hyödyntäen)
2019. eol5.7.2017 klo 23:35
hytinöiksi (nykyään tarvitsen, vaikka nuorempana pystyin nukkumaan kansipaikallakin)
2020. ponkka5.7.2017 klo 23:37
haihatusta (vaativampi temppu kuin kanin taikominen esiin)
2021. eol5.7.2017 klo 23:50
haitaltaan (ovat jo hyväksyneet uudeksi kodikseen, kertoi vastaperustetun vesieläinpuiston johtaja)
2022. ponkka6.7.2017 klo 00:01
hankaloitti (...honky-tonkin musisoinnin jo 1930-luvulla)

[ https://fi.wikipedia.org/wiki/Hank_Williams ]
2023. PS6.7.2017 klo 08:57
tiilimassa (hyi mitä töhkää tässä viheriössä on)
[tiilimassa on notkistettua savea, johon on sekoitettu sopiva määrä hiekkaa]
2024. Tarja9.7.2017 klo 13:31
ilmaisuni (maksuton nukkuminen)
2025. matts10.7.2017 klo 07:22
liivatelehti (käsin)
2026. Tarja10.7.2017 klo 08:50
ihmeemmin (outoa, olen epävarma)
2027. matts11.7.2017 klo 18:53
himmailleen (bändi lopetti)
2028. Tarja11.7.2017 klo 19:21
hoivanne (hei, hularenkaani karkasi)
2029. matts11.7.2017 klo 20:14
vonkale (Kalevi on noita aatelisia)
2030. Tarja11.7.2017 klo 21:01
lipastoineen (...saapui keittiöstä)
2031. PS12.7.2017 klo 09:03
puheliaan (kanssa olisi voinut vaikka kiertää Karjalaa kansanrunoutta muistiinmerkitsemässä (satukirjassa))
2032. Eki12.7.2017 klo 09:26
päällepäsmärin (ylimmäksipäs se, joka on kostunut eniten)
2033. PS12.7.2017 klo 09:40
muistanevista (ethän unhoittane Paimion keskustaajamaa)
2034. Tarja12.7.2017 klo 09:47
Mariosta (hanki huume)
2035. Eki12.7.2017 klo 09:53
siemensoluttakin (mitä, onko Siemens-oluttakin olemassa?)
2036. PS12.7.2017 klo 10:04
[Siemens taitaa todella tehdä melkein mitä vaan, Viime kesäpäivilläkin oli esitteillä Siemens-merkkinen partaterien teroituslaite]
2037. Tarja12.7.2017 klo 10:06
alamaista (ryhdy, tunnustele makua / aari pelloista)
2038. PS12.7.2017 klo 10:08
Marioniisi (hänen kanssaan tulee helposti toimeen)
2039. Tarja12.7.2017 klo 10:15
alkuperillä (kermatoffee saapui)
2040. matts12.7.2017 klo 10:21
persiaksi (no noh, ei Anja ainakaan sanonut noin!)
2041. PS12.7.2017 klo 10:21
puistaisi (nämä matot, niin äiskä sillä välin imuroi)
2042. Eki12.7.2017 klo 10:50
pakaratatuointia (jyrsijäreitti mainittu väekäs valtio; sana sattui silmään osoitteessa is.fi)
2043. matts12.7.2017 klo 10:57
pakistaniin (helppo kaataa rokkaa sen kanteen)
2044. Tarja12.7.2017 klo 11:03
pahkalle (höh, Aku sen Ankan pitää olla!)
2045. pelaaja12.7.2017 klo 19:41
lepotauoitta (häiriintymätön uni)
2046. PS12.7.2017 klo 21:44
polakasta (pane veteen se merkkikoho)
2047. Tarja12.7.2017 klo 21:46
(laittaisinkohan tuohon piilokirjaimeksi koon...)
taipeen
2048. matts13.7.2017 klo 11:47
tarjanteelle (tulisin mielelläni;-)
2049. PS13.7.2017 klo 14:31
rapuiltaan ((elokuussa) pitää varata riittävästi juomia)
2050. Tarja14.7.2017 klo 10:29
asuintilalla (asustelin farmilla)
2051. pelaaja14.7.2017 klo 18:50
ilmanaikuista (avainlapsi)
2052. PS14.7.2017 klo 19:53
monistavista ((ainakin paimiolaisista) on maailman paras paikka)
2053. matts15.7.2017 klo 07:38
monistaville (älä vielä, ihmisen gloonaus ei taida olla sallittu, vaikka kivhan se olis jos Haapasaloja vilisisi joka puolella)
2054. PS15.7.2017 klo 10:46
vastaukseesi (naapuri; kävin vihtametsällä ja toin sinullekin vastan, mutta kun et ole kotona, ripustan sen ovenkahvaasi, löydät sen sitten siitä.)
2055. ponkka17.7.2017 klo 23:20
(asusteleekohan ristikkologi Onsilo...) kaartuvassa (...Sirkuslaaksontiellä edelleenkin?)
2056. matts18.7.2017 klo 12:19
artekille (Tatum menossa vierailemaan Vuokilalle?)
2057. ponkka18.7.2017 klo 14:35
etanoli (olet pyytämättä, puheenjohtaja Andersson)
2058. PS18.7.2017 klo 20:07
Nataliat (heinäsotkut)
2059. matts18.7.2017 klo 20:21
nokialta (näyttää yhtä mustalta kuin päältäkin)
2060. ponkka18.7.2017 klo 22:53
Labradorista (...ehti työllistää vain hetken, ennen kuin hän päätti jatkaa taas matkaansa)

[ https://www.youtube.com/watch?v=8BF1CpsObXE ]
2061. PS19.7.2017 klo 16:06
tapaukselle (teilaa ovelle)
2062. iso S19.7.2017 klo 18:16
kampaukselle (täiharava ovelle)
2063. PS19.7.2017 klo 19:11
puhtainakaan (nalle muutti kuulemma Pirkanmaan kaupunkiin ja asuu nyt sen äärimmäisellä syrjäkulmalla)
2064. ponkka19.7.2017 klo 21:07
perjantaina (Elofsson, Ottosson, Impiö; maastohiihdon arvokisojen kultamitalisteja)

[Tainan sukunimi on nykyisin Itkonen.]
2065. eol19.7.2017 klo 21:27
perkeleistä (itselleen suotuisimpana piti noin seitsemän asteen pakkasta, jolle häneltä aina löytyi erinomaiset sukset ja voiteet)
2066. ponkka19.7.2017 klo 22:26
purilaillasi (käytti hampaitaan kuten sinä)
2067. iso S19.7.2017 klo 22:44
sotilaillasi (taisteli kuten sinä)
2068. ponkka19.7.2017 klo 22:51
säätöihin (...lähtee aamuisin meteorologi)
2069. eol19.7.2017 klo 23:02
nokkavalaillasi (olin ikävä kyllä minäkin, sillä en pystynyt olemaan lausumatta paria nenäkästä kommenttia) [nokkavalaat, Hyperoodontidae]
2070. ponkka19.7.2017 klo 23:12
neliöisin (Zorron harrastus?)
2071. iso S20.7.2017 klo 08:58
syksyisin (tuntuu olevan tulossa, mikseipä myös äiskän)
2072. PS20.7.2017 klo 12:26
syylin (puheenjohtajan vika)
2073. ponkka20.7.2017 klo 19:39
suosikissa (...taitaakin olla karannut kotikissa eikä suinkaan villi sukulaisensa suokissa)

[kesykissa - Felis catus, suokissa - Felis chaus / Suokissaa (toisintoja ruovikkokissa ja kaislikkokissa) on aiemmin kutsuttu melko harhaanjohtavasti viidakkokissaksi.]
2074. PS21.7.2017 klo 07:22
kainoin (ehkä tuolla tavalla?)
2075. ponkka21.7.2017 klo 12:14
kakkuloista (juhlien kahvitarjoilupöydän ääressä norkoilevaa kuokkavierasta)
2076. iso S22.7.2017 klo 16:29
kuntopiiristä (kosi niin Kähäri totesi: Uosukainen, oletko oikeassa kirjailijassa vai Humalassa?)

[Ei perustu tositapahtumiin. Iris Kähäri on kirjailija, Iris Humala tietokirjailija.]
2077. PS22.7.2017 klo 21:16
suosittaa (neva sotkee)
2078. ponkka23.7.2017 klo 22:50
säästävinkin (...voi saada vaikkapa pääskyjen lentokorkeudesta)
2079. Tarja23.7.2017 klo 23:01
kaluste (kas, heinäkasvi)
2080. ponkka23.7.2017 klo 23:13
kateettiin (...piilottivat ennen avauslyöntiä)
2081. Tarja23.7.2017 klo 23:21
ilkeitä (Wyludda, ilmansuunta)
2082. ponkka23.7.2017 klo 23:27
kantamaahan (korko tantereeseen)
2083. Tarja24.7.2017 klo 00:26
kairaani (ehkä vesikasvi)
2084. iso S24.7.2017 klo 09:58
kaimaanista (lienee sairaalloisen kiihkeää)

[Kaimaanit on alaheimo alligaattoreiden heimossa]
2085. Matias-Myyrä24.7.2017 klo 10:28
[iso S oli laittanut saman sanan jo 1.6.]
2086. iso S24.7.2017 klo 14:11
kunnostettu (on niin ylempänä on)

[Jopas, muisti ei ole entinen, koska muisti on entinen. Lisäksi taisin hakea vain koosteesta.]
2087. Tarja24.7.2017 klo 18:48
niinien (kyllä, kudos, jossa hampaat ovat kiinni)
2088. pelaaja24.7.2017 klo 19:44
naistenviikolla (siirsin aikanani treffit Ensio Kostan kanssa sunnuntailta arkipäivään) [Treffien tarkoitusperä tietysti salainen, älkää kuvitelkokaan, en minä semmoista ikinä..]
2089. Tarja24.7.2017 klo 20:32
värekarvaa (jääkiekkoilija Eero puolustaa)
2090. ponkka24.7.2017 klo 22:45
varainhankinnasta (Into Konradin sijaisen lapasta)
2091. Eki24.7.2017 klo 22:51
Hankinnasta (Williamsin väline)
2092. Tarja24.7.2017 klo 22:55
niinettä (siten, jotta)
2093. Eki24.7.2017 klo 23:02
noitavainojasi (ettäkö tuota ja tuotakin piti tukena)
2094. ponkka24.7.2017 klo 23:08
vajaukseton (hölmöläisten liiteri?)
2095. Tarja24.7.2017 klo 23:14
väreitä (Emil ja Orvokki)
2096. ponkka24.7.2017 klo 23:25
vaiheineen (...aiot lomallasi tutustua, siispä Firenzen öitäkin odottaa)
2097. Tarja24.7.2017 klo 23:33
haistaakin (petokala mastoköyden...alla lojui)
2098. Eki24.7.2017 klo 23:38
sekinkirjoittamisiin (myös tuo ilman virallisia papereita vanhaan Rovaniemen maalaioskuntaan)
2099. Tarja24.7.2017 klo 23:44
kitarisa (täytetyn krokotiilin hampaat ovat ajan saatossa tippuneet ja suupielet ratkeilleet)
2100. ponkka24.7.2017 klo 23:45
sivujoesta (nyrkkeilykirjan Frazier-osio)
2101. Tarja24.7.2017 klo 23:52
(otin lomaa...)
japaninkellon (...piiloon) [japaninkello on kesäkukka]
2102. Eki24.7.2017 klo 23:55
aatelissukuineen (Ideologia-Liisa aikajaksoineen)
2103. ponkka25.7.2017 klo 00:02
loivenematon (tekstiilitaiteilja sisusti paatin hyttiä)
2104. Eki25.7.2017 klo 00:05
maaliikenteessä (lateksia Kanervan juomassa)
2105. Tarja25.7.2017 klo 00:12
tiukuja (vie kanalaan?)
2106. ponkka25.7.2017 klo 00:12
maratoninkin (...seuraan Nobel-palkittuna liittyi v. 2008)

[ https://fi.wikipedia.org/wiki/Toni_Morrison ]
2107. Eki25.7.2017 klo 00:25
ruutisarville (Raamatun nainen, Tonavan haara, Darude)
2108. Tarja25.7.2017 klo 00:31
vuorovetoinen (virta, mämmiastia, kakkonen)
2109. ponkka25.7.2017 klo 00:33
vara-amiraaleihin (...riittävästi rahaa, jotta voit tehdä paljon edullisia hankintoja)
2110. Eki25.7.2017 klo 00:37
meridiaanista (Atlantilla otettu kuva on maustetta)
2111. Tarja25.7.2017 klo 00:42
Dianasta (kiva kuva)
2112. ponkka25.7.2017 klo 00:44
immuuni (Muhoksen Mimmin insinööristä näkemä, ennen kuin köyhä jarrumies astui kuvaan?)
2113. Eki25.7.2017 klo 00:50
mekaanista (mitäpä sinä ja minä entisestä hallitsijasta sanoisimme)
2114. Tarja25.7.2017 klo 00:51
mahonkiveneessä (hedelmättömän aineen edessä)
2115. Eki25.7.2017 klo 00:56
huolisinko (ase aiheuttaa levottomuutta)
2116. Tarja25.7.2017 klo 01:04
heivaan (moi sitten!)
2117. Tarja25.7.2017 klo 01:09
[Hei vaan on myös Jukka Kuoppamäen kappale. ]
2118. Eki25.7.2017 klo 01:09
voikukassakin (no mutta kenpäs joukon... pettää?)
2119. iso S25.7.2017 klo 09:19
voimakeinosta (lehmäperäinen levite imelin hanki)
2120. Tarja25.7.2017 klo 11:12
vallastaan (Kilmer jälkikasvuaan...hoitanee hyvin)
2121. matts25.7.2017 klo 15:33
limanuljaska (Puoluejohtaja epäili että Koivistol olis myös poika?)
2122. Tarja25.7.2017 klo 15:57
jaakata (ai se Kärkkäinen)
[jaakata löytyy Suomen murteiden sanakirjasta, mutten ole varma, kelpaavatko murresanat ketjuun. Jos ei, ohittakaa. Itse käytän sanaa jahdata- merkityksessä.]
2123. pelaaja25.7.2017 klo 16:35
johtoajatuksissa (mietin, rupeaisinko pomoksi)
2124. Matias-Myyrä25.7.2017 klo 16:47
[Kyllä murteellisiakin sanoja voi laittaa, jos niissä on sanan suomennos mukana selityksissä]
2125. Tarja25.7.2017 klo 18:00
Joosua (...pitäisi palloon, jos maalin tahtoo tehdä / "rakastatko mua?")
2126. Eki25.7.2017 klo 18:50
jepariparia (kyllä, Vaahterapa Kataja)
2127. Tarja25.7.2017 klo 19:26
pahuudestaan (voi ei, toisen kerran)
2128. pelaaja25.7.2017 klo 20:44
debiili (volkkari)
2129. Tarja25.7.2017 klo 21:13
boolin (...tuntema taajama Ruotsissa? / Carpelan ja Lena)
2130. iso S26.7.2017 klo 09:20
Batista (Mastersonin mukaan nimetty Tean poika)

[Poika on väärin selitettyä mielikuvitusta. Bat Masterson oli legendaarinen mutta todellinen villin lännen hahmo. Fulgencio Batista oli Kuuban presidentti 1933–1944 ja 1952–1959.]
2131. Eki26.7.2017 klo 09:52
bambumatolle (kaksi lähtöpamausta Boldonille, tulikohan varaslähtö?)
2132. eol26.7.2017 klo 10:13
Batistutaan (pöytään ja keskustellaan asiat halki, kehotti yllä mainitun sheriffi Mastersonin apulaissheriffi Wyatt Earp) [Gabriel Batistuta teki Argentiinan jalkapallomaajoukkueelle 56 maalia 1991 - 2002]
2133. Tarja26.7.2017 klo 11:08
boori (ehei, Bo on ruuna, kertoo Sukuposti)
2134. Eki26.7.2017 klo 11:32
ripakintuilla (myös kahva kaipaa kannattimet)
2135. matts26.7.2017 klo 11:38
pihtikintuilla (kuten myös hohtimet)
2136. Tarja26.7.2017 klo 11:50
puumajakin (...kimppuun saattaisi hyökätä, jos eläisivät samoilla alueilla)
2137. Eki26.7.2017 klo 11:55
jääteiltäkin (ettekö tekään muistaneet ottaa sitä mukaan?)
2138. matts26.7.2017 klo 16:14
jääkairakin (jäljet jään päälle lumeen)
2139. pelaaja26.7.2017 klo 16:45
jatkoaikaan (iltaa!)
2140. Tarja26.7.2017 klo 16:46
jäämiksi (...pettää niin usein pilkkijän alta keväisin?)
2141. Matias-Myyrä26.7.2017 klo 17:45
jääveistäjätkään (esteellisistä tukkimieheen)
2142. Tarja26.7.2017 klo 18:53
jaetutkin (Raamatun kohta, tutkiskelen)
2143. Matias-Myyrä26.7.2017 klo 19:06
jääveistäjälleen (jäi kiinni, ettei kokousta saatu päätösvaltaiseksi)
2144. pelaaja26.7.2017 klo 19:33
jalomielisyyttä (ihan turhaa olla "oikeamielinen, vastavuoroinen, inhimillinen, sekä luonteeltaan jalostunut")
2145. ponkka26.7.2017 klo 19:54
jääkenttänäänkin (...ylitöihin Daily Planetin toimitukseen)
2146. Tarja26.7.2017 klo 20:14
juurimaton (kyllä, ohuet puukappaleet on) [juurimattoa käytetään puutarhoissa]
2147. ponkka26.7.2017 klo 20:18
jäähaitta (...usein pysyväksi tapaturmaan joutuneelle)
2148. Tarja26.7.2017 klo 20:39
joutuisa (...on ilta tää, en mitään sumun seassa nää...)
2149. ponkka26.7.2017 klo 20:44
jääkukista (pysy tässä ja voita)
2150. pelaaja26.7.2017 klo 20:58
jäänestoon (uusien sääntöjen takia en saa enää ikinä osallistua)
2151. Tarja26.7.2017 klo 21:07
ohikiitävä (vau, ikuisesti itämiskelpoinen)
2152. pelaaja26.7.2017 klo 21:17
hapanimelästä (maku muuttui)
2153. ponkka26.7.2017 klo 21:18
hautovilta (taksipalvelut)
2154. Tarja26.7.2017 klo 21:23
ohenne (oi, musta kissa meni tien yli)
2155. ponkka26.7.2017 klo 21:30
hautomattomilla (Tomppa, lavatanssien individualisti)
2156. Eki26.7.2017 klo 21:36
meiramitta (Meira-yrityksellä on ihan oma yksikkö tuotteiden määritykseen/toisaalta ei Aspelund antautunut Goldalle)
2157. ponkka26.7.2017 klo 21:43
myyttien (teet väyläkaupan)
2158. Tarja26.7.2017 klo 21:49
meluista (...ja lihaksista rakennumme)
2159. Eki26.7.2017 klo 21:51
tuotteille (raahaat väylille)

(tien myyjä varmaan sanoi: "Buy the way!")
2160. ponkka26.7.2017 klo 22:02
tunnelille (Nordin departementin pääkaupungin opaskirjanen)
2161. Eki26.7.2017 klo 22:09
tietomuille (se pitää informoida kaupungin ulkopuolisille)
2162. ponkka26.7.2017 klo 22:18
ladatutkaan (itäautolla ratsiaan)
2163. Tarja26.7.2017 klo 23:43
tuoresuolaus (kyseinen repaleinen uskonpuhdistaja)
2164. Eki26.7.2017 klo 23:52
syynäyskin (perusteen kerron epäkohteliaasti)
2165. Tarja27.7.2017 klo 00:14
kassara (kappas, kostean paikan kasvi)
2166. Eki27.7.2017 klo 01:19
sopimattomammaksi (passasi tamppaajaksi?)

(sana sattui silmään leffassa)
2167. Tarja27.7.2017 klo 01:27
ohivalinnasta (oho, pilkka presidentin edustusasunnosta)
2168. Eki27.7.2017 klo 01:32
haastavimmaksi (aitauksesta hepuliksi)
2169. Tarja27.7.2017 klo 01:44
kassalinjaan (täällä on näköjään muitakin kuntoilevia)
2170. matts27.7.2017 klo 10:38
kuntoilet (siis toimii asiat voidaan hoitaa siisteissä sisätiloissa)
2171. Tarja27.7.2017 klo 10:55
ohuin (hei, pysyn pinnalla!)
2172. Eki27.7.2017 klo 11:16
huikennellenkin (koira pelästyy juoksumatkan pituutta?)
2173. Tarja27.7.2017 klo 11:43
hyllymistä (tarvittaisiin kirjoille säilytystilaa)
2174. eol27.7.2017 klo 11:59
yskinköhän (toissa yönä saatuani koko eilisen päivän)
2175. Eki27.7.2017 klo 12:01
hyllymisistä (vanhasta Rovaniemen maalaiskunnasta!)

Hitsi kun myöhästyin. Ei lasketa. Tarjalle vain.
2176. Eki27.7.2017 klo 12:02
(Olihan siellä h sittenkin)
2177. iso S27.7.2017 klo 12:29
mekastamme (huutelivat papit topatessaan pullaa kahviin)
2178. Tarja27.7.2017 klo 12:40
tuotantorajoituskin (tuo Tarzanin norsu ei varmaankaan jahdannut)
2179. Eki27.7.2017 klo 12:43
juustopalamme (kyllä, muut voivat keskeyttää, meiltähän tämä käy)
2180. eol27.7.2017 klo 12:52
mekastamattomaan (toiseen pyhään kaupunkiin Medinaan lensi pari fakiiria kyydissään)
2181. Tarja27.7.2017 klo 12:54
ohitella (voi Posti, kun et enää tiistaisin jaa kirjeitä)
2182. Eki27.7.2017 klo 13:20
häättöminä (juhlista syntyy jalkojen ääntä)
2183. Tarja27.7.2017 klo 14:36
natinassa (jazzpianisti verkossa)
2184. Eki27.7.2017 klo 16:16
naarasiileskotteja (Kallio haki veden pohjasta edinburghilaisia)
2185. pelaaja27.7.2017 klo 16:33
kellarikerroksissa (omintakeinen rakennustyyli pilvenpiirtäjässä)
2186. Eki27.7.2017 klo 16:38
kuuromykässäsi (kiertolainen Schneider ymmärsi)
2187. Tarja27.7.2017 klo 20:20
ohria (ah, Kataja)
2188. eol27.7.2017 klo 20:40
ohjanne (ah, Kataja)
2189. Tarja27.7.2017 klo 20:44
ohitse (ohoh, ilman apua)
2190. Eki27.7.2017 klo 21:00
ohitteleminen (vau, ei kukaammuu ku Hanno)
2191. Tarja27.7.2017 klo 21:03
oheisille (voi, ei hänelle)
2192. eol27.7.2017 klo 21:16
ohkaisillekin (voi, varmaan nyt sentään myös hänelle)
2193. Tarja27.7.2017 klo 21:28
oikaista (voi kaheli!)
2194. Eki27.7.2017 klo 22:41
kateliinoja (Tapion tytär?)
2195. Tarja27.7.2017 klo 22:50
oireilu (ah, runsas)
2196. iso S28.7.2017 klo 09:23
ohrapuurostakin (No jopas, miespuoliselle saksiniekalle päällysvaatteen)
2197. Tarja28.7.2017 klo 12:43
perversio (ruotsalaishiihtäjä Elofssonin tulkinta)
2198. Eki28.7.2017 klo 12:46
roverillaan (Jutilalla on tuokkonen ja hän toteaa kypsentävänsä lihaa)
2199. iso S28.7.2017 klo 15:33
voisikaan (ihastua, ainakin Viivin mielestä Wagneriin)
2200. pelaaja29.7.2017 klo 08:03
valioliigassa (elintarvikeyhtiö ryhtynyt pelaajaksi)
2201. Tarja29.7.2017 klo 23:54
itsevoitelevain (ilman apua kykenet Alenius ainoastaan)
2202. Matias-Myyrä30.7.2017 klo 15:33
ajatukselle (pyysin taksin viemään minut ulko-ovelle asti)
2203. Tarja30.7.2017 klo 16:05
tsetseeniksi (koiran luoksekutsumiskikka)
2204. Matias-Myyrä30.7.2017 klo 17:58
someroina (kaikki Facebookiin ja muihin vastaaviin palveluihin kirjoitettu teksti)
2205. Tarja30.7.2017 klo 18:23
nohevimmat (...saivat kuriin treenaamalla itsehillintää)
2206. eol30.7.2017 klo 18:51
haitarillaan (kehuskeli Juti melkomoisen kalasaaliin jälkeen)
2207. pelaaja30.7.2017 klo 18:56
tulopoliittinen (kansanedustajan sopeutumiseläke)

[Käytin tuota sanaa viime syyskuussa mutta eri selityksellä. Seuraavissa vaaleissa tämän nyt esitetyn ei-niin-mairittelevan-syyn takia äänestänkin jotakuta muuta. Nainenhan saa aina muuttaa mielipiteitään.]
2208. ponkka30.7.2017 klo 21:02
pettyjänkään (Tom upposi Lapin suohon)
2209. eol30.7.2017 klo 21:40
Naruhitostako (tähän hätään nyt löytyy, manailin kadonnutta kengännauhaani)
2210. iso S30.7.2017 klo 21:48
hoilasimme (hei, juoma-astiamme)
2211. ponkka30.7.2017 klo 21:53
hoikentuvassa (hei, kukas siellä sisällä on?)
2212. eol30.7.2017 klo 22:02
Akihitossa (sillä diggaan hänen töitään niin penteleesti, vastasin kun kysyttiin kumpi Kaurismäen ohjaajaveljeksistä on enemmän minun mieleeni)
2213. Tarja30.7.2017 klo 22:04
avio-onnea (Tiktakin jäsen naimisiin?)
2214. ponkka30.7.2017 klo 22:17
ansaitsevanhan (...vihtahousun virittämä?)
2215. Tarja30.7.2017 klo 22:43
tiputellun (kananpoika kuuluu sarjakuvatytölle)
2216. ponkka30.7.2017 klo 22:52
tekemistä (... ja me Oulusta)
2217. eol30.7.2017 klo 22:59
monnitapas (pientä suolakalapurtavaa) [monnittaminen ja mopottaminen merkitsevät suunnilleen samaa]
2218. ponkka30.7.2017 klo 23:07
maatuulista (piena lahoaa)
2219. eol30.7.2017 klo 23:13
mekotkaan (mutta te Haminaan)
2220. ponkka30.7.2017 klo 23:16
kukkaroineen (armaisilla aalloilla keinuva lumme?)
2221. eol30.7.2017 klo 23:21
rouskutapas (pientä suolasienipurtavaa)
2222. ponkka30.7.2017 klo 23:34
koirasvariskin (...ottaa laskeutuessaan voileivälleni)
2223. eol30.7.2017 klo 23:58
koirasaaseineen (juosta vilvoittelemaan, sillä täällä Pariisin liepeillä on tänään tosi kova helle)
2224. Eki31.7.2017 klo 07:12
kiiluen

(Uintivalmentaja sanoi tv:ssä: "Ensi kauteen lähdetän silmät kiiluen!" Mietin että mitähän tulisi, jos "silmät kii luen".)
2225. Tarja31.7.2017 klo 10:35
ilmaisuksi (ovi ei maksanut mitään)
2226. Eki31.7.2017 klo 11:08
lehtorinne (tämä rehevä paikka oli yhdessä ensimmäisistä piilosanoistani)
2227. Tarja31.7.2017 klo 11:20
tiputellun (parempi selitys kuin 2215. on Ellun kanat)
2228. pelaaja31.7.2017 klo 17:50
puolituttu (tämän osan tunnen hyvin)
2229. Tarja31.7.2017 klo 18:15
päivänkakkaroina (WC-siivoojan edessä illalla?)
2230. pelaaja31.7.2017 klo 18:46
pisuaarillamme (kesäpissa hoituu palstaviljelytontillamme)
[Ainakin meilläpäin palstat ovat pääsääntöisesti 10x10m]
2231. Tarja31.7.2017 klo 18:52
popsia (laulaja Sia Furler)
2232. eol31.7.2017 klo 20:48
poikivanhan (kulttuurimaiseman halki virtaa Lombardiassa)
2233. Tarja31.7.2017 klo 21:24
kehottaa (vartalot taakse)
2234. iso S2.8.2017 klo 18:40
avustaa (eka lähti, pu jäi)
2235. Tarja2.8.2017 klo 19:01
Viapori (Porintie)
2236. pelaaja2.8.2017 klo 19:16
peräänantamaton (saita taka-alalle!)
2237. Tarja2.8.2017 klo 19:31
painotus (...ehkä kelpuuttaisi ruoakseen)
2238. pelaaja2.8.2017 klo 19:38
neon (on ne!)

[Meikäläisellä tänään näköjään huutomerkkipäivä. Aina kun ei huutamatta selviä. Ensi kerralla sitten lempeämmin.]
2239. Tarja2.8.2017 klo 19:49
nikotuskin (ei kai näyttelijä Saarela)
2240. iso S3.8.2017 klo 10:47
suosituskin (tokkopa oli puolueellinen)
2241. Tarja3.8.2017 klo 19:08
Ihantalasta (aivan katosta)
2242. Eki3.8.2017 klo 22:03
hoitolasta (puhuit jatkuvasti suksen pohjaurasta)
2243. matts4.8.2017 klo 09:09
hoitolalle (vaikka kannattais puhua kasvotusten)
2244. iso S4.8.2017 klo 10:17
hoitajasta (höpötit kellon näyttämästä)
2245. eol5.8.2017 klo 19:07
seipäänniellyt (ja jo ruokailunsa lopettanut isäntä katseli aivan änkkänä sivusta, kun emäntä antoi kaikki fileeosat tuosta kalasta vastasaapuneille pöytävieraille)
2246. matts6.8.2017 klo 05:30
seireeni (Tampereella opetetaan kalojakin uimaan)
2247. PS6.8.2017 klo 09:06
naulaisit (nämä iskät pitävät aina nauloja varastossa lasten askartelutarpeita ajatellen)
2248. Tarja6.8.2017 klo 19:51
lukutaitoinen (tämä numero tai joku muu)
2249. Matti6.8.2017 klo 20:10
Korsossa on Olohuone Ravintolasi.
2250. PS7.8.2017 klo 08:45
lautasen (joka sen sahalta osti)
2251. Matias-Myyrä7.8.2017 klo 08:52
sirkuksiansa (kyllästyi etunimeensä ja vaihtoi sen)
2252. PS7.8.2017 klo 09:16
sallimuksiakin (edellä mainittujen perheriidassa)
2253. eol7.8.2017 klo 10:34
sirkustaniko (kun hieman ylempänä mainittu etunimensä jo kertaalleen vaihtanut henkilö päätti sitten vaihtaa myös sukupuolensa)
2254. iso S7.8.2017 klo 12:11
sirahtaa (aateloitu tunkee)

[Luulin ensin Matias-Myyrän ja eol:n selitettäviä aatelisiksi. Olisi ymmärrettävää, jos sir K. Ansa vaihtaisi nimensä, sir K:sta puhumattakaan!]
2255. Tarja7.8.2017 klo 13:23
rahisenkin (jakkara lipaston...tilalle?)
2256. PS8.8.2017 klo 10:04
kaiuttamisiin (Kieku matkusti yksin Lapin rautatieliikennepaikalle)
2257. Eki8.8.2017 klo 14:11
murrettavaksi (vahtimestarilla ei koiraa)
2258. Tarja8.8.2017 klo 14:50
eksarkki (entinen paperi) [eksarkki = ortodoksipiispa]
2259. iso S8.8.2017 klo 15:02
erityksistä (ei, kysymys ei ole Turun Yliopistollisesta keskussairaalasta. Teihon Yanagita Kunio Shü lyhennetään samalla tavalla kirjan The Concept of the Goddess yhteydessä)
2260. Tarja8.8.2017 klo 15:17
eriisi (sisko- ja velipuolilla on vain äiti yhteinen)
2261. PS8.8.2017 klo 16:50
erheitä (esikouluikäisenä luulin että itä on kartan vasemmassa reunassa)
2262. Tarja8.8.2017 klo 17:37
huutomerkistä (kun nostan käteni ylös, kaikkien pitää kiljua)
2263. pelaaja8.8.2017 klo 18:32
eväsretkelle (matkavinkki/matkailuoppi)
2264. PS8.8.2017 klo 19:40
ehkäisimme (kokivat kovemman kohtalon sotarintamalle jouduttuaan, kuin me suurten ikäluokkien lapset)
2265. eol8.8.2017 klo 20:07
(Helsingin keskustasta voi ajaa metrolla Itäkeskuksen kauppakeskukseen)
eliitikseen
2266. Matias-Myyrä9.8.2017 klo 08:59
sirkustaiturinne (Sirkku Itu meni naimisiin herra Rinteen kanssa)
2267. Tarja9.8.2017 klo 09:58
rusikoidulle (Alpoko Sirkulle ei sitten kelvannnut?)
2268. PS9.8.2017 klo 11:52
luomuilta (mies puhdistaa iäkkäiden naapuriensa pihan lumesta ja kahlaa lumessa omalla pihallaan)
2269. Matias-Myyrä9.8.2017 klo 12:27
marinadille (ruikuttava dorka)
2270. pelaaja9.8.2017 klo 16:20
maksuvälineistäkin (kun mitäänhän ei saa ilmaiseksi)
2271. PS9.8.2017 klo 18:59
kysymysmerkillinen (kylläpä nyt kyselet outoja)
2272. Eki9.8.2017 klo 22:40
ravintorasvan (juoksun riita Gunde)
2273. PS10.8.2017 klo 19:07
rautateitse (totesin Iron Manille (unessani))
2274. TJV10.8.2017 klo 22:08
ulostaa (pihalle piiloon)
2275. Eki10.8.2017 klo 22:12
laistamatta (olikohan Mikael Gabriel säätämässä, kun säädöksestä tuli himmee)
2276. Tarja11.8.2017 klo 00:28
mukisematta (tuo juoma-astia ei ole kiiltävä)
2277. Eki11.8.2017 klo 08:45
kylläisille ("Jees, faija(t)!")
2278. PS11.8.2017 klo 08:58
lehtorinteelle (on tervetullutta koulun muukin henkilökunta; lehtorin kannusta kyllä riittää)
2279. Tarja11.8.2017 klo 08:59
ekspertti (nykyisin Bertta, sukupuolenkorjauksen jälkeen)
2280. PS11.8.2017 klo 09:34
paikallistakaan (ei ole enää leipomon myymälässämme, sillä alensimme piiraiden hintaa)
2281. Tarja11.8.2017 klo 09:40
pukamilla (koodi Aspelundilla...on kirjoitettuna muistilapulle)
2282. Matias-Myyrä11.8.2017 klo 10:05
pariisittarinaan (Siilinjärvellä on Tarinagolf, jonne aikovat tehdä pari sellaista väylää, joilla on helppo saada ihannetulos)
2283. Tarja11.8.2017 klo 10:24
tekosia (...ehkä aiotte, kyseli ujo neito polvistuneelta herralta)
2284. Eki11.8.2017 klo 10:46
terveisiltä (moikkaus papalta/papoilta)
2285. iso S11.8.2017 klo 15:12
veikattavat (poistui peittävät mukanaan)
2286. pelaaja11.8.2017 klo 15:59
verokirjoista (...on 10%)
2287. matts11.8.2017 klo 17:35
kirkniemeen (meni)
2288. PS11.8.2017 klo 18:57
noitasapattiin (tuota, tuota, lyöntialustan häntäruodot)
2289. eol11.8.2017 klo 19:23
purkutuomiolle (korkein oikeus palautti hovioikeuden jo kertaalleen ratkaiseman jutun takaisin käräjäoikeuteen)
2290. PS11.8.2017 klo 19:33
paikallisuudestaan (olimme pakoitettuja nostamaan piiraiden hinnat entiselleen leipomomme myymälässä, koska huomasimme myyneemme niitä alle tuotantokustannusten)
[kts PS klo 9:34]
2291. Eki11.8.2017 klo 22:28
sirpakankaan (Selänteen vaimon mukaan nimetyn kuosin)
2292. Tarja11.8.2017 klo 22:57
Pasinkin (...kemiallinen merkki - ehei, Pa on protaktiniumin kemiallinen merkki)
2293. Eki11.8.2017 klo 23:01
petturimaisin (hätäleivästä tehty riuku kuuluu papalle)
2294. matts12.8.2017 klo 06:16
taulukko (yhden kirjaimen salasana)
2295. PS12.8.2017 klo 10:33
koittavatkaan (tarkistan kakkutaikina-ainesseoksen aina sinne pudonneiden perhosten varalta, poistan ne ja sitten vasta vispaan)
2296. Eki12.8.2017 klo 10:44
viistoista (niit kesii Kari Tapiol)
2297. PS12.8.2017 klo 10:58
voittaisi (iskä valmisti jopa voitaikinat pelkästään margariinilla, itse arvostan voin antamaa oikeaa makua)
2298. Eki12.8.2017 klo 11:07
teinivaatetusta (pilkkasin "Teuvoa")
2299. PS12.8.2017 klo 11:21
saanevat (ylleen piakkoin keltaisen lakkapeitteen (Lapissa hilla-, ja Etelä-Pohjanmaalla valokki-,))
2300. Eki12.8.2017 klo 11:29
niistäville (valitsimme Valon annetuista vaihtoehdoista)
2301. PS12.8.2017 klo 11:37
voinevat (täyttyä ulkomaalaispoimijoista, jos saamme hyvän hillasadon)
2302. matts12.8.2017 klo 15:26
Voitattejakin (Tiibetin maatalousnäyttelyn arvonnassa)
2303. Matias-Myyrä12.8.2017 klo 15:31
[ponkka on lähettänyt 'voitattejakin' helmikuussa]
2304. Matias-Myyrä12.8.2017 klo 17:50
koppavimmat (kun ottaa koppaan niin että pää sekoaa)
2305. PS12.8.2017 klo 17:56
piimistä (?) (entisajan puiseen heinäharavaan se veistettiin pihlajasta)
2306. Matias-Myyrä12.8.2017 klo 18:27
mojahtaa (tänä iltana neljättä peräkkäistä 5000 metrin maailmanmestaruutta)
2307. matts12.8.2017 klo 19:33
molla-maija (kivaa saatiin nopea vävypoika)
2308. Tarja13.8.2017 klo 00:45
muuttokaan (...ryhmään, minä ekaan)
2309. PS13.8.2017 klo 18:09
koittaisikin (iskänikin toimi kuten kerroin 12.8. 10.33)
2310. pelaaja13.8.2017 klo 18:25
iloliemessä (työjärjestö pulassa)
2311. PS13.8.2017 klo 18:44
mooli (toiseksi paras Lontoon 5000 metrillä; hyvä sijoitus tuokin 10000 m:n kullan lisäksi)
2312. Tarja13.8.2017 klo 19:56
mopissa (kyseisen juoksijan dopingnäyte)
2313. eol13.8.2017 klo 21:47
mostaritar-Ina (on nyt tullut oikeutettu käyttämään Sir-arvonimeä)

[Google ainakin on löytävinään Hertsegovinan merkittävimmästä kaupungista Mostarista Ina-nimisiä (nais-)henkilöitä esim. seuraavalla haulla: Ina Mostar couchsurfing. Puheena oleva suurjuoksija taas sai kyseisen arvon tämän vuoden alussa.]
2314. Tarja13.8.2017 klo 22:03
mopoissa (...seuraavista arvokisoista, jos lopettaa uransa)
2315. Eki13.8.2017 klo 22:59
pikaripa (tällä varustettu ovi aukeaa nopeasti)
2316. Tarja14.8.2017 klo 00:10
perkaava (yhtälöä kohden)
2317. PS14.8.2017 klo 08:00
piimässäsi (entisajan puisen heinäharavan lavan tappi ahmi)
2318. iso S14.8.2017 klo 11:28
monistumista (...penkkiurheilijana saa vielä odottaa, aikoo yrittää maratoonarina)
2319. PS14.8.2017 klo 18:45
moneeri (pituiset juoksut aikoo tulevissakin kisoissa voittaa)

[moneeri = oletettujen alkueläinten nimitys)
2320. Tarja14.8.2017 klo 18:55
eväitään (kalan osa tiettyyn ilmansuuntaan)
2321. ponkka14.8.2017 klo 20:50
empiirisestiköhän (kirjailija Kähäri epäröi, torjui yskän ...ehkä hunajalla pitkään pohdittuaan?)
2322. Tarja14.8.2017 klo 21:56
monesta (kestävyysjuoksija Farah ja pikajuoksija Carter)
2323. ponkka14.8.2017 klo 22:06
moareena (Lontoon olympiastadion ainakin 4.8.2017?)
2324. Tarja14.8.2017 klo 22:17
montakin (...rintamuksessa on Niken logo)
2325. matts14.8.2017 klo 22:18
mopsi (mohammed taitaa tutkia paranormaalien ilmiöiden taustalla vaikuttavaa tekijää, ellei sitten jolkottamisen lopettamisen jälkeen ala koirankusettajaksi)
2326. Tarja14.8.2017 klo 22:24
monasteri (juoksijan kukkanen)
2327. ponkka14.8.2017 klo 22:25
molempien (...on myötävaikuttanut Rhiannan, Husseinin, Aishan ja Amanin olemassaoloon?)
2328. Tarja14.8.2017 klo 22:28
moision (juoksijalla on siis lapsia) [toinen selitys käytetylle sanalle]
2329. ponkka14.8.2017 klo 22:30
moukiksi (epäilemättä joskus tulevaisuudessa)
2330. Tarja14.8.2017 klo 22:33
mokaksi (...matkaa juoksi Lontoossa)
2331. ponkka14.8.2017 klo 22:46
monisti (...tuskinpa on)
2332. Tarja14.8.2017 klo 22:49
monsuunimetsä (...jos pääset suutelemaan intohimoisesti juoksijaa)
2333. ponkka14.8.2017 klo 23:02
monisäikeisiin (Farahin faija härkien valjaisiin ...ei liene koskaan tutustunut)
2334. Tarja14.8.2017 klo 23:05
monsuunien (...on täynnä valkoisia hampaita)
2335. matts14.8.2017 klo 23:09
monasteri (... on syytä kastella)
2336. ponkka14.8.2017 klo 23:10
motiiviin (...harjoitusjakson ennen kilpailukautta on varmaankin läpikäynyt)
2337. Tarja14.8.2017 klo 23:16
mopedit (...sijaa kotonaan joka aamu)
2338. ponkka14.8.2017 klo 23:18
motivaatiosta (Farah, penäät Jupiterin kuusta ...lisätietoja)
2339. Tarja14.8.2017 klo 23:22
Monasta (juoksija on kiva)
2340. ponkka14.8.2017 klo 23:27
monokkelin (Mohamed nopeaälyisin)
2341. Tarja14.8.2017 klo 23:30
Morata (Farahin mukaan nimetty juoksurata) [Álvaro Morata, espanjalainen jalkapalloilija]
2342. ponkka14.8.2017 klo 23:34
motattiin (...on saattanut ensi kertaa maistettuaan mieltyä)
2343. Tarja14.8.2017 klo 23:36
monarkia (Farahin tavanomaisia päiviä...tuskin vaivaa hitaus)
2344. ponkka14.8.2017 klo 23:40
monomaani (...parempi fyysinen kunto on aivan ilmeinen)
2345. Tarja14.8.2017 klo 23:42
Molukit (...häätää kotoaan, koska lapset pelkäävät hämähäkkejä)
2346. ponkka14.8.2017 klo 23:47
molaariinko (...kertyi taas Lontoossakin lisää mitaleja?)

[molaari - poskihammas tai kivilohkare]
2347. Tarja14.8.2017 klo 23:51
Mohamedille (Farah naisten vaatteisiin pukeutuva hölmö...ei varmaankaan ole)
2348. ponkka15.8.2017 klo 00:05
motorisoimaanko (kisojen jälkeen Trafalgar Squarella alettiin sir Mohamedin kunniaksi musisoida?)
2349. Tarja15.8.2017 klo 00:10
monarkki (Farahin paperi)
2350. iso S15.8.2017 klo 10:52
mojovistaan (... pitäisi saada paimiolaisten ihailtavaksi)
2351. PS15.8.2017 klo 11:11
mohairista (piti, tuon musikaalin nähtyään)
2352. Tarja15.8.2017 klo 14:18
mokaaville (Farah Pohjois-Savoon myös!)
2353. eol15.8.2017 klo 15:03
mopotallista (tuskin on dopingtestissä joutunut valuttamaan, eiköhän pienempikin näyteannos ole aina riittänyt)
2354. Tarja15.8.2017 klo 15:10
mopattiin (...otti muita kilpailijoita, kun oli aina niin ylivoimainen)
2355. PS15.8.2017 klo 15:45
mokasta (sanoisin minä, jos maailmanmestari meille pullakahveille tulisi)
2356. Tarja15.8.2017 klo 15:59
mopannut (...kaikki mitalinsa ehkä vitriiniin näytteille)
2357. pelaaja15.8.2017 klo 19:41
pomotuksillakin (jotain rajaa hei, ei esimiesten sentään alaistensa kotioloja tarvitse tulla syynäämään!)

[Löytyy tuosta m, jos haluatte mo-sarjaa jatkaa :)]
2358. PS15.8.2017 klo 20:07
[kiitos!]

monosta (kehoittaisin vielä maailmanmestaria, kun olisin kaatanut meille koskenkorvaryypyt kahvin kyytipojaksi)
2359. Tarja15.8.2017 klo 20:09
kupparilla (tautinen kärry)
2360. eol15.8.2017 klo 22:19
ratamon (mielestä on nyt nähty, ja jatkossa hän aikookin keskittyä katujuoksuihin kuten maratoneihin)
2361. Tarja15.8.2017 klo 22:48
monistamo (monen mielestä Farah... on maailman paras kestävyysjuoksija)
2362. eol16.8.2017 klo 00:52
moreenimaastot (vaativiinkin harjoitteisiinsa löytäisi helposti, jos hän ottaisi yhteyttä Tampereen Pispalan riatlonisteihin)
2363. PS16.8.2017 klo 07:49
motittaa (ei tunne, vaan joutuu hänet googlettamaan ristikkoa täyttäessään)
2364. matts16.8.2017 klo 07:55
ratamo (siirtyy maastojuoksuun)
2365. PS16.8.2017 klo 08:26
molarinkin (joutunee M. F. googlettamaan, koska näitä uhanalaisia apinoita ei elä ainakaan Britanniassa tai Somaliassa)
2366. PS16.8.2017 klo 08:28
[Edelliseen tuli turhat nimikirjaimet.]
2367. Tarja16.8.2017 klo 09:08
monikon (...tuntee, jos tuntee isänsä Erkin / Farahin nimikkokamera)
2368. eol16.8.2017 klo 11:24
monikennoista (tuolla vasemmalla olevista uusista juoksukengistä on kuulemma hyvin vaikuttunut, kun taas näistä Adidaksen uutuustossuista hän ei taida paljoa perustaa, kertoi urheiluvälineliikkeen myyjä)

[Farah siirtyi 2011 Adidakselta sen suuren yhdysvaltalaisen kilpailijan leiriin, ja hän asuukin nykyään Oregonissa - eli osavaltiossa, jossa tämän pääkonttori sijaitsee.]
2369. ponkka16.8.2017 klo 12:04
mooliin (yleisön reaktioistakin päätellen)
2370. Tarja16.8.2017 klo 14:23
mopataan (...ei laittane sianlihaa, koska on muslimi)
2371. PS16.8.2017 klo 14:42
mokailuistakaan (ei siinä tapauksessa valmistane lihalientä)
2372. matts16.8.2017 klo 15:18
panostamo (nyt uran loputtua perheeseen)
2373. Tarja16.8.2017 klo 15:22
teurastamon (...tunnette, nimittäin kilpajuoksu-urasta)
2374. iso S16.8.2017 klo 18:00
mokaava (alku häntäpäässä tarkkaillen, vauhdin kiihtyessä lähemmäs kärkeä, 600 metriä ennen maalia kiihtyvään kiriin, loppusuoralla kaikki peliin ja voittajana maalissa käsillä sydänkuvio päälaelle)
2375. matts16.8.2017 klo 19:06
(Täysillä) laataamo.
2376. eol16.8.2017 klo 19:50
["mokaava" ei sisällä l-kirjainta]
2377. Tarja16.8.2017 klo 20:35
kielimuuria (...lipaisee, kun innokkaimmat Itkumuurilla rukoilevat suutelevat sitä)
[tämän jälkeen sopii "lataamo", jota oletan mattsin tarkoittaneen]
2378. PS17.8.2017 klo 09:28
Molokista (ei pidä, istuessaan kahvilla Helsingin kauppatorilla, lokki voi siellä siepata pullan kourasta)
2379. Tarja17.8.2017 klo 09:49
sulattamo (ilman sulkaa Farah, mutta silti "lentää" maaliin)
2380. Eki17.8.2017 klo 09:55
sulattamokaan (minä en ilman sulkaa onnistu)
2381. PS17.8.2017 klo 10:31
mokaileville (voitaisi ensi talvena kutsua laskettelemaan)
2382. matts17.8.2017 klo 11:19
kamoon (on se)
2383. iso S17.8.2017 klo 11:20
molemmin (jotain muuta kuin sinua, Farah, vaikka ihailtava oletkin)
2384. PS17.8.2017 klo 21:45
motittaa (minähän käskin pinoamaan halot takapihalle, eikä tähän talon etupuolelle)

[toinen selitys]
2385. Eki17.8.2017 klo 21:46
mollatessa (maija ei ole Farahin ainoa nainen)
2386. PS18.8.2017 klo 11:16
mollaava (eikä Maija ja Tessa ainoat)
2387. Tarja18.8.2017 klo 11:21
vauraita (ohoh, juova)
2388. Eki18.8.2017 klo 12:07
vieroittamatontakaan (kuljeta ilman poliisikoiraa, vakuutan lattianpeitteen)
2389. Tarja18.8.2017 klo 14:52
vaiheistaa (ai kyseiset ihmiset Teaa...eivät tunteneetkaan)
2390. ponkka18.8.2017 klo 18:19
Edessalmella (meteorologi Jaskarillakaan ...ei aina ollut tarjottavanaan hyviä kesäsääuutisia)

[Haukkasalon lossi Päijänteen Edessalmessa matkalla katsastettavaksi ja maalattavaksi. Eipä Edessalmi paikkana taida erityisen tunnettu olla; sattuihan nyt vain ajankohtaista ja kaunista elävää kuvaa olemaan tarjolla...]

[ https://www.youtube.com/watch?v=NMSSVJ4OQZw&featur e=youtu.be ]
2391. Tarja19.8.2017 klo 11:35
duuri (sinä Geller, sanoi ruotsalainen)
2392. PS19.8.2017 klo 12:43
railakasta (sanoi teatterinjohtaja Leppäkosken äiti papille nimenantotilaisuudessa)
2393. ponkka19.8.2017 klo 14:30
raakunnoista (...kotijoista jos kannat huolta, pidät simpukankin puolta)

[ https://fi-fi.facebook.com/Kolmen-helmen-joet-1071 171706329807/ ]
2394. Tarja19.8.2017 klo 15:51
neidonkenkä (Tuhkimolla lasinen) [neidonkenkä on kämmekkäkasvi]
2395. ponkka19.8.2017 klo 16:05
kummituksella (kasteen todistajat pyrkimässä sisään)
2396. PS19.8.2017 klo 19:16
montuista (tärkein, on varmaankin hänen perheensä antama tuki)
2397. ponkka19.8.2017 klo 19:31
mosambikilaisineen (Farah, Chelanga, Abebe; pitkänmatkanjuoksijat faijoineen)
2398. Tarja19.8.2017 klo 19:41
liikennevakuutuskin (Andersson, Turnerin suo, taivaankappale ei varmaankaan)
2399. ponkka19.8.2017 klo 19:49
luonnikkaan (lumitöitä tehdessäni isken silmää)
2400. PS19.8.2017 klo 19:59
likasta (sanon puh.joht. Anderssonille, jos hän tulee luokseni pullakahveille)
2401. ponkka19.8.2017 klo 20:15
liestynyt (Andersson ei päässyt paikalle)
2402. PS20.8.2017 klo 11:09
lievät (leikkaa kalasta, sitä fileeraessaan)
2403. Tarja20.8.2017 klo 11:47
vaiheistuksia (...aikovat koko päivän joutilaina)
2404. iso S20.8.2017 klo 14:18
urahtaa (Thant kuljettaa)

[tuskinpa, jos ei ole kysymys sielunvaelluksesta]
2405. PS20.8.2017 klo 18:26
ujuttelee (Thant keskustelee)
2406. pelaaja20.8.2017 klo 18:46
Upoissa (Thant ei enää keskuudessamme)
2407. Matias-Myyrä20.8.2017 klo 19:01
Upo-imuri (Thantin mukaan nimetty marjojenpoimintalaite)
2408. pelaaja20.8.2017 klo 19:19
paitsio (kaikki muut kyllä, mutta ristikkopuolen nimimerkki O ei ole kirjoitellut tänne)
2409. ponkka20.8.2017 klo 19:21
pianonvirittäjälleen (...järvenpinta, sillä tuuli tuntuu taas tyyntyvän)
2410. Tarja20.8.2017 klo 19:22
peilityyni (kuvastimen ilmekään ei värähtänyt, kun Lumikin äitipuoli kyseli, ken on maassa kaunehin...)
2411. ponkka20.8.2017 klo 19:26
palaamaton (Andien köyhimyksellä ei juhtaa, tosin ei kaiketi mitään kuljetettavaakaan / ...reunakin jo kekäleen pudottua kakluunista lattialle)
2412. Tarja20.8.2017 klo 19:49
papukaijoillekin (...tarkoittaa hauista)
2413. ponkka20.8.2017 klo 20:03
petturinne (Mäntymäellä?)
2414. Eki20.8.2017 klo 20:26
induktioliedellä (puolalainen hevibändi Indukti päästi lopulta kilpailijan ohi?)
2415. ponkka20.8.2017 klo 20:39
kehottavien (...sorsalinnuistamme pienimmät)
2416. Eki20.8.2017 klo 20:47
hääveistä (... käytetään hääkakun leikkaamiseen)
2417. ponkka20.8.2017 klo 20:54
himmenee (jäähyväiskeikka Tavastialla 31.12.2017)
2418. ponkka20.8.2017 klo 20:54
himmenee (jäähyväiskeikka Tavastialla 31.12.2017)
2419. Tarja20.8.2017 klo 20:56
hoitotavoitteille (toistelit, vie rasvat porukoillesi)
2420. ponkka20.8.2017 klo 21:03
hainevästä (noudin retkiruokaa)
2421. Eki20.8.2017 klo 21:08
höyhennettiin (linnulta verkkoon)
2422. ponkka20.8.2017 klo 21:12
hemmotellulta (...ostivat vapaan kanan munia?)
2423. Eki20.8.2017 klo 21:23
tanskantavat (maan maneerit)
2424. ponkka20.8.2017 klo 21:32
neitseellisinäkin (se porukka ja boksin omistaja henkilökohtaisesti lisäksesi ...koolla siellä Toisella linjalla?)

[ https://www.youtube.com/watch?v=pHgFQTGE6G4 ]
2425. Eki20.8.2017 klo 22:26
nautinnollista (minusta surkimukset ovat kivoja)
2426. PS21.8.2017 klo 09:25
ujostelevat (käytte pankista vaihtamassa, niin voitte suorittaa ostoksia tässä kaupungissa; näin neuvottiin Thantia Sofian lentokentällä hänen ensimmäisellä Bulgarian vierailullaan)
2427. Matias-Myyrä21.8.2017 klo 09:53
sopuloivasta (päästiin yhteisymmärrykseen pienestä kaltevuuskulmasta)
2428. Tarja21.8.2017 klo 09:54
janostakin (Kádár päällysvaatteen...tarvitsi Unkarissa / hilaa myös ylös)
2429. Tarja21.8.2017 klo 09:57
[Myyrä tietenkin kohteliaana herrasmiehenä päästää minut edelleen, joten jatkuu "sopuloivasta" ;) ]
2430. ponkka21.8.2017 klo 12:05
Valtavaarakin (...pantaa, joka lukijalleen tiedon antaa, mistä karkuun piski lähti ja minne pian soittaa filmitähti)

[Tarja esittelikin jo 6.2.2016 tunturissa asustelevan kookkaan linnun.]
2431. matts21.8.2017 klo 14:34
araratissa (en uskaltais kyllä kyytiin)
2432. PS21.8.2017 klo 14:39
Saanalle (Puhille annetaan)
2433. Tarja21.8.2017 klo 14:50
sakara (keskusjärjestön papukaija)
2434. pelaaja21.8.2017 klo 19:03
autoliikkeessä (...mutta auts, miten tämän kotteron saa pysähtymään?!)
2435. Tarja21.8.2017 klo 19:25
ilta-ateriasta (ehtoota, Hatcher, Seppälä)
2436. pelaaja21.8.2017 klo 19:42
elinaikani (...mutta elän kyllä vieläkin)
2437. matts21.8.2017 klo 20:02
aikanani (joo kyllä on Luís Carlos Almeida da Cunha melkoinen pelaaja)
2438. ponkka21.8.2017 klo 20:40
astaloistamme (...lausui Backmanin vastanäyttelijä yleisön aplodeeratessa)
2439. Eki22.8.2017 klo 10:25
tyyristäköhän (Joukosta yskän saimme?)
2440. Matias-Myyrä22.8.2017 klo 10:53
sorinoista (olen pahoillani kyseisistä asioista)
2441. PS22.8.2017 klo 21:34
naimisiin (hanki nyt ihmeessä jostain itsellesi akka, peräkammarin poika Lapin rautatieliikennepaikalta)
2442. ponkka22.8.2017 klo 21:47
melankoliat (...vai airojenko tahrat putsaisin ekaksi?)
2443. Tarja22.8.2017 klo 22:19
Aulankoon (...tiedän sitten, kun olen mitannut lattian pinta-alan)
2444. ponkka22.8.2017 klo 22:30
kuovisirreittä (kuopsuta, herra, jalkaa sieltä peffan alapuolelta)

[Samainenko herrasmies taas kuopimassa: https://www.youtube.com/watch?v=MTmBxeJczDI ]
[Kuovisirri (Calidris ferruginea) on pitkäkoipinen rantalintu.]
2445. PS23.8.2017 klo 07:41
voiperunalle (ottaisitpa sanasi takaisin, Puh)
2446. Tarja23.8.2017 klo 09:27
autoista (auts, kaveria...pitäisi varoa eikä törmäillä)
2447. PS23.8.2017 klo 11:52
uinahti (Thant päästi pienen äänen)
2448. iso S23.8.2017 klo 11:54
suolammikostamme (anna Hämeenlinnalle naapurikunta, maksamme potut pottuina)

[Lammi liitettiin Hämeenlinnaan 2009, en tiedä onko se kostettu]
2449. ponkka23.8.2017 klo 19:30
uinuisit (pulikoin, pulikoisit ...sinäkin, jos vesi olisi lämpimämpää)
2450. Eki23.8.2017 klo 21:56
nivalattaritta (Ladassa ei kuunnella kuin rokettirollia)
2451. Matias-Myyrä23.8.2017 klo 22:04
taajuuttaan (menen tuon halvatun taakse piiloon)
2452. ponkka23.8.2017 klo 22:20
tuotoksiini (toimita myrkky ...sanoi Sokrates)
2453. Tarja23.8.2017 klo 22:29
karisti (kas, uskonnollinen symboli)
2454. PS23.8.2017 klo 22:31
tuulettavista (Paimion keskustaajamassa on viime päivät vallinnut harvinaisen tyyni säätila)
2455. Eki23.8.2017 klo 22:33
veitsiksi (kerroit syyn varkauteen)
2456. ponkka23.8.2017 klo 22:36
vastamaalatuilta (urheiluseuran ehtookokous keskittyi uuden hiihtoreitin ylämäkiosuuksien suunnitteluun)
2457. Eki23.8.2017 klo 22:41
levikeille (millaiselle porukalle oikeastaan on Kittilän laskettelukeskus tarkoitettu?)
2458. ponkka23.8.2017 klo 22:45
vippaavista (...tuli jo varhaiskirkon aikaan)
2459. matts23.8.2017 klo 22:49
puhveli (siskolleen)
2460. ponkka23.8.2017 klo 23:05
[Ei tainnut tuo edellinen aivan uunituoretta olla? / Tarja 5.9.2015: puhveli (nalle veikka)]
2461. Matias-Myyrä24.8.2017 klo 08:23
taidettavien (myyn taulujani ulkomaille)
2462. ponkka24.8.2017 klo 12:08
värinääni (mustanpuhuva?)
2463. Matias-Myyrä24.8.2017 klo 12:37
vaikutustavoiksi (jassoo, onko naarasvuohestakin levitteeksi)
2464. Tarja24.8.2017 klo 13:01
kalabaliikeille (kalastajan unelmasaari Turnerille ja kaimoilleen)
2465. ponkka24.8.2017 klo 13:08
Bolivian (Derek, Ullman, McKellen; monenmoista näyteltävää on riittänyt)
2466. PS24.8.2017 klo 13:36
Ankkalinnasta (perätön uutinen vankilasta)
2467. Tarja24.8.2017 klo 13:53
linnankin (Ullmann Lindqvistin ...kanssa olisi varmaan puhunut ruotsia, vaikka norjalainen onkin)
2468. ponkka24.8.2017 klo 14:08
kuutiokin (luonnolliset satelliitit, Jupiterin galileilaisista kiertolaisista sisinkin)
2469. Matias-Myyrä24.8.2017 klo 15:00
kurittavanne (levypyörä ei ole rapaantunut)
2470. ponkka24.8.2017 klo 16:00
tulenpalavin (...lauluja kuuntelemaan vastaisuudessakin)

[Veikko Lavi: "Mitä enemmän opin tuntemaan ihmisiä, sitä enemmän rakastan kanojani."]
2471. Tarja24.8.2017 klo 16:43
pesetalla (puhdista kitaran osa)
2472. Eki24.8.2017 klo 16:56
pesetoista (... älä minua!)
2473. Tarja24.8.2017 klo 17:01
pesetakin (...hihat huolella, ne likaantuvat yleensä eniten)
2474. Matias-Myyrä24.8.2017 klo 17:02
pesetaksi (pirssi on likainen)
2475. ponkka24.8.2017 klo 17:02
Perumalia (...on vain hieman isompi pinta-alaltaan)

[ https://yle.fi/urheilu/3-9793868 ]
2476. Eki24.8.2017 klo 17:06
alisuorittamista (menet mutkittelematta Aurinkokuninkaan jalkojen välistä)
2477. ponkka24.8.2017 klo 17:12
muskeleineen (Elon ruumiinkielineen)
2478. Tarja24.8.2017 klo 17:16
kyllästyksillä (...lautturi vielä lienee veneineen)
2479. Eki24.8.2017 klo 17:30
lainalaista (älä maksa takaisin!)
2480. ponkka24.8.2017 klo 17:43
(Viitasaariko...) sotkiakaan (...kunnalliselämän?)

[ https://yle.fi/uutiset/3-9642685 ]
2481. Eki24.8.2017 klo 17:48
onnekasta (kerma siis ainakin)
2482. ponkka24.8.2017 klo 18:01
tulenaroilta (...sanoi ukrainalainen sotavanki?)
2483. Eki24.8.2017 klo 18:10
olennaisiin (...päin kallellaan, vaikken Kalle ollenkaan)
2484. Tarja24.8.2017 klo 18:13
oikeille (ah, kenelle?)
2485. Eki24.8.2017 klo 18:17
kookoskanasta (milloin Kaija kiva)
2486. ponkka24.8.2017 klo 18:22
kantojeni (japanilaisen metsänomistajan tuloa)
2487. Tarja24.8.2017 klo 18:31
aitokoit (jaa Oskarin suku) [aitokoit = varsinaiset koiperhoset]
2488. ponkka24.8.2017 klo 18:44
aikaurakalle (no sepä onkin uusi nimitys, maajussi ja rehupuntti ovatkin jo tuttuja)
2489. Eki24.8.2017 klo 19:06
uusiolasista (tuore ristikkosanapari pohjaura/Tea)
2490. Tarja24.8.2017 klo 19:14
suukoilla (...on imukärsä)
2491. ponkka24.8.2017 klo 19:16
lantanoidille (...voi tulla ikävänä yllätyksenä, kun he menevät pääsiäisenä rymyämään navetoihin)

[lantanoidit: alkuaineet järjestysluvultaan 57-71]
2492. Tarja24.8.2017 klo 20:55
narsismi (Kari-aate)
2493. Eki24.8.2017 klo 23:31
maalaajaksi (valloittamalla?)
2494. Tarja24.8.2017 klo 23:53
Kairolla (kaiketi kaupunki Missourissa / ...on tarpeen monelle ikäihmiselle ("rolla" = rollaattori))
2495. PS25.8.2017 klo 08:30
lautasistasi (sahattu puutavarasi DDR:n salainen poliisi)
2496. Tarja25.8.2017 klo 09:03
alaskatar (Qatarin vastainen mielenosoituskyltti)
2497. PS25.8.2017 klo 09:34
kurkihirressä (lintu köyteen kuristuneena)
2498. iso S25.8.2017 klo 10:56
kurjistamattomille (pitkäkoipisista linnuista lattianpeite, kohdetta vielä kysellään)
2499. matts25.8.2017 klo 11:13
muutamiksi (liian kallis kämppä)
2500. Tarja25.8.2017 klo 11:15
Teheran (...voitte käyttää esim. juuston valmistukseen)
2501. PS25.8.2017 klo 11:45
huilaaville (nyt, kun olet saanut puheenjohtajan hommat siirrettyä Toukolle)
2502. Tarja25.8.2017 klo 12:09
verotariffi (vähennä sävelkuvio)
2503. ponkka25.8.2017 klo 13:59
Filemonille (...on liian kallista ruokaa)
2504. PS25.8.2017 klo 20:05
munakoisoosi (tämän kastikkeen pääraaka-aineet ovat perhoset ja kananmunat)
2505. Tarja25.8.2017 klo 20:12
ostinatolta (hankin Boldonilta / hankki miehen sisarelta) [ostinato = toistuva kuvio musiikissa]
2506. Eki25.8.2017 klo 22:25
naiskennellenkin (feminiininen koiratarha juoksumatkan)
2507. matts25.8.2017 klo 22:32
lenkkimakkaroille (Timur aika korkealla äänellä susikoiralle äkäili)
2508. ponkka25.8.2017 klo 22:39
kokkareeksi (...sahalla, kirveellä ja selkänahalla: nyt kulkupeli talveks on, tosin veneemmekin keulaton)
2509. Eki25.8.2017 klo 23:06
kassapäissään (kaupan työntekijä latelee törkeyksiä asiakkaille?)
2510. ponkka25.8.2017 klo 23:11
pakotanko (väline omatoimiseen vapautumiseen)
2511. Eki25.8.2017 klo 23:22
kruunupäälle (ruåtsalainen nokittaa varovaisesti)
2512. matts25.8.2017 klo 23:27
korunapa (leikkausarpeen ommeltu kiinni smaragdi)
2513. ponkka25.8.2017 klo 23:29
karvaavillakin (...pohjimmiltaan taitaa olla)
2514. Eki25.8.2017 klo 23:34
viehätämme (rukoilemme apua, kun olemme pulassa)
2515. ponkka25.8.2017 klo 23:42
hallitsemassasi (teollisuustiloihin kyseinen kaiffari levitteli lattiapinnoitteet)
2516. Tarja25.8.2017 klo 23:42
Marokkoon (Numminen tautiin ...sairastui)
2517. Eki25.8.2017 klo 23:53
kärkipäätä (olet tuomaristossa, kerro nyt suosikkisi!)
2518. ponkka25.8.2017 klo 23:59
kansasilaista (...en tiedä mitään, enkä paljon näistä suomalaisista säädöksistäkään)
2519. Tarja26.8.2017 klo 00:11
napakamman (...avulla kammataan mahdollinen nöyhtä)
2520. ponkka26.8.2017 klo 00:16
palaamattomiksi (olisikohan äsken lattialle pudottamallasi tupakannatsalla osuutta asiassa?)
2521. Eki26.8.2017 klo 00:30
työnäytteitä ("te" olette näkyvissä, oikea laita)
2522. ponkka26.8.2017 klo 00:37
tuomarinvaloihin (saata kansanedustaja tänne lamppujen alle)
2523. Tarja26.8.2017 klo 00:54
moikina (operaattoririita)
2524. PS26.8.2017 klo 08:52
kurkihirreltä (vilkuile järeän veistetyn tukin päältä)
2525. iso S26.8.2017 klo 11:53
keralaisien (kaltaisten kanssa/dravidalaisten ja indo-arjalaisten faijojen osavaltio)

[Kerala on osavaltio Intian lounaisosassa]
2526. Jaska26.8.2017 klo 12:57
keramiikka (miinus on mukana, myös Kilon ja Kauniaisten välissä Kerassa vaikuttava Miikka)
2527. Tarja26.8.2017 klo 13:04
[iso S, miksi se ei taivu Kerala > keralalaisien, niin kuin Nakkila > nakkilalaisien?]
2528. PS26.8.2017 klo 14:10
keraamisen (Aspelund toisen mukana)
2529. pelaaja26.8.2017 klo 17:59
rahareikään (kolosin setelilleni piilopaikan seinään taulun taakse)
2530. ponkka26.8.2017 klo 18:59
heinähankoon (...menisin seuraamaan Muinaistulien yötä, vielä ehtii!)

[ https://www.hanko.fi/ajankohtaista/ajankohtaista/h angon_paivat_ja_muinaistulien_yo_2017.10341.news ]
2531. PS26.8.2017 klo 21:44
huikaisevista (pelottaa ehkä tuo Paimion keskustaajama)
2532. iso S27.8.2017 klo 10:08
[Tarja, jos se taipuisi keralalaisien, selitykseni ei toimisi! No, itse asiassa taivutin ajattelemattomuuksissani väärin ja selitin väärin taivuttamani tämän säikeen hengessä oikein, eli oikeassa elämässä väärin.]

kaivonkaan (luultavasti kinuan)
2533. PS27.8.2017 klo 13:05
varautua (tarvitaan kauhuelokuvan filmauksessa)
2534. Tarja27.8.2017 klo 13:12
torsoilla (ukkosenjumala turvemailla)
2535. matts28.8.2017 klo 07:17
siruetana (Kivinen ja Leppänen)
2536. PS28.8.2017 klo 09:13
suonenvedon (sallinen totalisaattorin)
2537. Tarja28.8.2017 klo 09:26
saaleihin (...laittaa monenvärisiä kukkasia)
2538. PS28.8.2017 klo 09:42
haikailemisen (petokala lienee Hannun)
2539. Tarja28.8.2017 klo 10:22
heleitä (...eivät kaulaansa huolineet)
2540. iso S28.8.2017 klo 15:30
hereillä (...ajoivat, kaulaliina lämmitti paremmin)
2541. Matias-Myyrä28.8.2017 klo 15:53
henkilöityvillä (kummitus iski paksummilla päillä)
2542. PS28.8.2017 klo 21:24
hoitavista (hei, ennen tässä ketjussa niin suositusta linnusta, ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään)
2543. Tarja28.8.2017 klo 23:24
haahuilu (vau, soitin)
2544. PS29.8.2017 klo 08:32
haittaavista (jos ei kohta jutut Paimion keskustaajamasta lopu, niin...)
2545. Tarja29.8.2017 klo 08:35
haarikkaan (...miehen aion pyydystää...)
2546. PS29.8.2017 klo 09:37
heilautin (on nykyään kaupunkilainen Valkealan liityttyä Kouvolaan)
2547. Tarja29.8.2017 klo 09:47
haavaumassa (hei, jippii, Felipe!)
2548. Zepe29.8.2017 klo 13:04
avautua (kanavapaikka 13 sumua näyttää)
2549. pelaaja29.8.2017 klo 16:59
toivotuista (alkaa näyttää mahdolliselta, että saan apuja)
2550. Tarja29.8.2017 klo 19:41
Oksasille (kelpaa Kimmolle / risu hänelle)
2551. PS30.8.2017 klo 09:17
suolitukoksista (tutkija löysi kivihiilestä suokasvin hedelmän fossiilin)
2552. Tarja30.8.2017 klo 09:51
lounaisosassa (näyttelijä Antonio hame päällä)
2553. ponkka30.8.2017 klo 12:06
leukaluihin (moldovalainen käytti roponsa työvälineisiin)
2554. Tarja30.8.2017 klo 12:35
haasia (pinta-alajuttu)
2555. ponkka30.8.2017 klo 14:06
hankinnoissaan (Kukkulan kuningas tohkeissaan ...propaanista)

[ https://www.appliancesonline.com.au/academy/wp-con tent/uploads/2013/06/propane-hank-hill.jpg ]
2556. Tarja30.8.2017 klo 14:39
haalari (vau, gibboni!)
2557. ponkka30.8.2017 klo 14:55
hienontuvien (...otsille nostaa jo tietokin hissin epäkuntoisuudesta)
2558. Tarja30.8.2017 klo 15:04
halkovarasta (eipä taida olla, ainakaan näyttelijä Sparks, joka sen sijaan on streittari)
2559. ponkka30.8.2017 klo 15:30
hankaluuteesi (...toteutuu toiveesi, jos kouraasi jää luusta pitempi pää)
2560. Tarja30.8.2017 klo 15:38
etuuksista (...on se, ettei tarvitse kulkea ikkunoista)
2561. ponkka30.8.2017 klo 15:57
saakeli (...huonoimmillaan autoilijan kiroilemaan)
2562. iso S30.8.2017 klo 16:00
takauksesta (...voi poistua, jos etuovi on jumissa)
2563. iso S30.8.2017 klo 16:04
saksilleen (Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö siten)

[tekisi mieli siteerata ponkkaa, kun veti välistä]
2564. Tarja30.8.2017 klo 16:20
sakura (Lauri Ihalaisella)
2565. ponkka30.8.2017 klo 16:51
sarastavasta (koivun koivua ei löytynyt saunan lähettyviltä, joten teimme vihdan kosteikkokasvista / teimme vihdan villakankaan suikaleista / vihdan raaka-aineet pellosta / Forsbergistä hiljattain...kuulimmekin taas / tšadilaisesta vihta ...vaikuttanee oudolta oksanipulta)

[Lisääkin voinee kyhäillä... / http://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/201708292200 356560_vd.shtml / https://fi.wikipedia.org/wiki/Sarat_(kansa) ]
2566. Eki30.8.2017 klo 18:15
ritarikunnalle (Strömmer toimii Niemisen leluna)
2567. ponkka30.8.2017 klo 18:33
kursiivitkaan (parsii hitaasti)
2568. Eki30.8.2017 klo 18:39
vaivaisella (Seelaa tivataan kahdesti)
2569. ponkka30.8.2017 klo 18:52
suosioista (...en ole kuullutkaan, maasioista ja vesisioista kyllä)
2570. iso S30.8.2017 klo 18:53
(haluatko laskuista rivikohtaiset euromäärät ...) vaisummat

[sen oletko robotti -testin mukaan polkupyörä ei ole ajoneuvo, jätin ne ruudut ruksaamatta!]
2571. iso S30.8.2017 klo 18:58
unohtuisinko (en muistanut panssarintorjunta-asetta)

[tuo ponkka kiusaa taas...]
2572. Eki30.8.2017 klo 18:59
metakoitiin (maailmanennätys hakkasi golftelineen)
2573. Eki30.8.2017 klo 19:01
nokinenää (en muutenkaan kehtaa syödä kun myöhästyin)
2574. ponkka30.8.2017 klo 19:10
kourinnalle (Pentin Björn ...tuli tuntemaan jo kasinotalouden aikoihin)
2575. Tarja30.8.2017 klo 19:32
oletetuilla (...alkanut, menehän takaisin jonon hännille)
2576. ponkka30.8.2017 klo 19:39
löysinäkin (paikansi vedenhaltijan)
2577. pelaaja30.8.2017 klo 19:53
selinmakuulle (menen takaperin sänkyyn)

[selitin näköjään aiemmin sanan 'selinmakuulta' mutta sana ja selitys sänkykamarissa ovat nyt päinvastaiset]
2578. Tarja30.8.2017 klo 20:00
etuudelta (...vaikuta, olet ollut täällä ennenkin)
2579. ponkka30.8.2017 klo 20:16
liitelemistä (matkailulehden lisälehti eteläkarjalaisesta kunnasta)
2580. pelaaja30.8.2017 klo 20:25
ensirakkauteni (nopealiikkeinen oli ihastukseni)
2581. Tarja30.8.2017 klo 20:38
etuudestaan (fantasiaelokuva uusintana)
2582. ponkka30.8.2017 klo 20:38
(matalaa...) saartanevat (...ja muut kosteikot peittävät lähes kokonaan)
2583. PS31.8.2017 klo 08:01
voimassasi (on nyt valmis lähetettäväksi pakkaamoon, totesi meijerin esimies kirnuajalle)
2584. ponkka31.8.2017 klo 12:07
voimalinjoista (...jokin olla teille jo ennestään tuttu virta: Bafing, Bakoye tai ehkä Bani)
2585. Tarja31.8.2017 klo 15:22
malikoille (...lienee sopivan lämmin maa lennellä) [malikat on sienisuku]
2586. PS1.9.2017 klo 07:22
melomista (...juttelemme, näin kesän jälkeen tuttuja tavatessamme)
2587. matts1.9.2017 klo 07:50
mellakassa (Gibson hillasuolla)
2588. PS1.9.2017 klo 08:23
melkoinen (Gibson perhosten vaivaamana)
2589. iso S1.9.2017 klo 10:01
Melbournessa (Gibson pikkukaupungissa Lincolnshiressa)
2590. Tarja1.9.2017 klo 10:06
Uranuksella (...loi ovimikko)
2591. iso S1.9.2017 klo 16:04
alentumaton (Markun/Henrin soluista puuttuu geneettinen keskus)
2592. PS1.9.2017 klo 17:19
melomasta (...päästäänkö keksii elokuviinsa hulvattomia juttuja?)
2593. iso S1.9.2017 klo 20:55
mellottaa (...ei ole keksinyt käsikirjoittaa sotaelokuviinsa.)

[Mellotus tarkoittaa rautaseoksen hiilipitoisuuden alentamista, jolloin rautaseoksen muokkautumisominaisuudet paranevat.]
2594. Tarja1.9.2017 klo 21:06
loisinkin (...soitinvalmistaja varhaiskeskiajalla)
2595. iso S2.9.2017 klo 09:49
soisinkin (...ääni trumpetin tapaan puhaltamalla)
2596. Tarja2.9.2017 klo 10:31
kaskun (kappas, jotta...)
2597. Eki2.9.2017 klo 10:49
naarasittekin (ei vain koiras)
2598. Tarja2.9.2017 klo 10:59
kaskulta (ai hei, rakas!)
2599. Jaska2.9.2017 klo 11:51
kuulemma (kuuta koskeva oletus)

Vaihdan ylipitkän säikeen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *