KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-PLUSKOVIS 31.1.

4575. IS-Pluskovis 31.1.

Jaska31.1.2009 klo 19:26
Ainakin kutonen, kasi ja ysi ovat muistaakseni aikaisemmin saaneet kunnian tulla kelpuutetuksi Pitkälän pääkuva-aiheeksi. Nyt vuorossa siis seiska. Pystyyn alkavasta lauseesta seurasi hämärä déjà vu, mutta enpä sitä jäänyt murehtimaan kynän suihkiessa.

Ristikko täyttyi näet kolme miikka -ennätysajassani, mutta voihan 6netto, sitä ei voi hyväksyä. Yksi ratkaisusana kun ei tahdo mahtua jakeluun liian ahtaaseen kanavaan. Ei kai se vain istu huonosti vihjeeseen? No, myöhäisherännäisyyteeni uskoen läväytän ristikosta teemaa suuremman arvosanan, jossa on pelkkiä kaaria. Jätän siis laatijankin hienoisen epävarmuuden tilaan...
2. Libero1.2.2009 klo 01:24
Oli passelisti vaikeahko ristikko.

Vihjeet RUUSUSELLE (16), BOKTIT! (6), KOOLLA TOHIT! (6) ja

SILITTÄÄ
SÄRKEÄ! (9) keräsivät kolme plussaa kukin.

Vaatimattoman oloisesta pääkuva-aiheesta tulleet kaksi pitkää ratkaisulausetta olivat toinen toistaan parempia. Ylhäältä oikealle alas laskeutunut lause oli se parempi ja parani loppua kohti.
3. -1.2.2009 klo 12:53
-
4. tonimikael2.2.2009 klo 19:08
No mitä sanotte tämän ratkoneet (tai kesken jättäneet), että onnistuinko nyt pääsemään mielestänne kuinka lähelle tuota merkittyä kolmemiinus-tasoa? Yritin ainakin kovasti. :)
5. RA2.2.2009 klo 19:23
Kun kolmemiikan ja täyskolmosen ero noin merkattuna on vain tuo miikka, niin vaikea näitä on arvioida ja vähän vireestäkin kiinni. Mutta: Minulle tämä oli helpompi kuin nuo viime aikojen täyskolmoset.
6. lp2.2.2009 klo 19:30
Sain ratkottua ja oli ihan sopivan tasoinen. Joskus niitä täyskolmosia saa tuijotella monta iltaa ( onhan se myös mielenvireystilasta kiinni), ennenkuin loksahtaa, jos loksahtaa. Ikä alkaa tuoda rajoituksia, mutta vielä ne kinkkisetkin ovat auenneet ja se tuntuu tosi upealta. Ne parhaimmat vihjeet Libero jo mainitsikin. KIITOKSET!
7. ö2.2.2009 klo 19:37
Oli kyllä ihan oikein kolmemiinus. SILITTÄÄ SÄRKEÄ! oli paras vihje, vaikka voisi sen oikeaoppisuudesta vähän nipottaakin.
8. ps2.2.2009 klo 21:23
Taso 3- varmasti oikein arvioitu.
Täys 3-palloiset jää meikäläiseltä yleensä pahasti kesken ja 2½-palloiset täyttyvät. Tämä tuli parissa päivässä melkein täyteen, vasemman alakulman kanssa vielä vaikeuksia.
9. Libero2.2.2009 klo 21:29
tonimikael:

Onnistuit tismalleen. Vaikka vain yhdestä miinuksesta on kyse, niin se on selvästi eri asia kuin puolikas. Vertaan kolmimiikkaista mieluummin kaksi- ja puolipalloiseen kuin kolmipalloiseen, koska olen ratkonut yksiä enemmän kuin toisia. Ja täyskolmipalloinenhan voi olla tasan kolme tai siitä ylöspäin – ja miten vaikea hyvänsä... Edellistä kolmimiikkaistasi en valitettavasti ehtinyt edes aloittaa, joten muistelen muita aiempia.

Jaska kertoi saavuttaneensa oman ennätysaikansa tässä ristikkogenressä. Minulta kului aikaa sen verran, ettei se tuntunut mitenkään kohtuuttomalta uhraukselta. Päinvastoin. Yösydännä tähdet olivat nähtävästi suotuisassa asemassa, koska katson itsekin onnistuneeni hyvin. Tämä maistui taivaan mannalta siksi, että olen joutunut viime aikoina olemaan ristikonratkomisdieetillä.

Vaikka vaihtoehtoja oli ja virhearvioita tuli, niin vastassa ei ollut tyhjiöitä eikä sen puoleen sumppujakaan. Muutamat entuudestaan turhankin tutut ainekset auttoivat eteenpäin, mutta nähtävästi juuri niissä piili tarjolla olleen miinuksen salaisuus. Paria helpointa kohtaa olisi ollut vara vaikeuttaa, mutta vaikeimpia kohtia ei olisi ollut syytä helpottaa. Eräät keskipitkät vastaussanat hipoivat mielestäni kolmea palloa.
10. Matti2.2.2009 klo 22:49
Onkohan mylläristä vaikea tehdä mahdollisimman puolikarkeita vehnäjauhoja :-)
11. Jaska2.2.2009 klo 23:00
Kolme miiinus on oikea ranking!
12. Keltis3.2.2009 klo 06:28
Minulle helpompi, kuin useimmat 2½-palloiset, mutta erittäin nautittava ristikko.
13. Lauri Kultti3.2.2009 klo 10:42
Minulla meni hieman enemmän aikaa kuin tavallisesti. Jopa täyskolmosen verran. Mutta luulen, että ristikkoseuran vuosikokous vei terävimmän särmän ratkontakyvyistäni!!
14. suomalainen3.2.2009 klo 12:44
hei ps! mulla kans 2,5 täyttyy, kolmipallonen ei. tämä 3- menee nyt silleen, että alareuna ja oikea reuna ylöskinpäin on täyttynyt, mutta loppuosa ei täyty. eli 3- ranking on varmasti aika oikeaan osuva.
15. RA3.2.2009 klo 12:48
Lauri, sinä olet kyllä selittäjänäkin sm-tasoa.
16. ke3.2.2009 klo 19:53
Oli oikein mukava kolmemiiikkanen. Kiitos tekijälle.
17. iso S3.2.2009 klo 21:19
Kunnonkohotus menossa eikä tämä antanut perusteita kunnon hohotukseen. Paljon on vielä nuijalla töitä että tasoni riittäisi ensimmäistä alkuerää pitemmälle. Ylen takkuisesti täyttyi, koko yläosa uhkasi jäädä auki ja oikea ylänurkka täyttyi vasta äsken ja on vielä täyttä ymmärrystä vailla.

Komea laatimus, ei siinä mitään. Yhtä sääntöä on rikottu äärimmäisen lieventävien asianhaarojen vallitessa: sinun ei pidä käyttämän ristikossa samaa sanaa kahdesti, ei edes yhdyssanan osana, ettet joutuisi puolustelemaan menettelyäsi viimeisen säännön sallimaan porsaanreikään perustellun perusteellisesti nojaten. Tässä tuo kauneuspilkku ilmenee kahdessa allekkaisessa sanassa.

Onneksi aikaa on jäljellä ja viikon varotusajalla tarvitsee olla vasta peruspöljässä kunnossa.
18. suomalainen5.2.2009 klo 11:21
mua onnitelkaa! eka ooo- täyttyi! muutamia ratkaisusanoja en ymmärrä, mutta muuten ihka täynnä :) vuosien ja taas vuosien aherrus on nyt palkittu, hyvä minä!
19. tonimikael5.2.2009 klo 11:24
Hyvä suomalainen!!! Jee!!! Huippu suoritus!!! :)
20. 5.2.2009 klo 11:34
Onnittelut!! Noin se aikanaan alkoi
21. lp5.2.2009 klo 11:37
Töpeksin tuossa äskeisessä ja se lähti ennen aikojaan.Piti vielä varoittaa,että noihin vaikeisiin jää ihanasti koukkuun. Hauskaa jatkoa aherruksellesi.
22. suomalainen5.2.2009 klo 11:39
jee, jee! kiitos, kiitos tonimikael, fiilis on kyllä uskomaton!!!
23. Lauri Kultti5.2.2009 klo 20:46
Varo vaan, suomalainen. Tämä voi olla portti vahvempiin!! :)
24. kp6.2.2009 klo 07:41
jeeeeeeee vihjeitä mä en ymmärrä mutta ristikko täynnä.
25. suomalainen6.2.2009 klo 09:27
hyvä kp! eihän haittaa, vaikka kaikkia ratkaisusanoja ei ymmärräkään, pääasia, että ristikko on TÄYNNÄ. hmm... pääasiapa hyvinkin....
26. ö6.2.2009 klo 10:03
Täyttyikö se ihan oikeilla sanoilla, kp?
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *