KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > ERIKOISET ETUNIMET YLEISTYVÄT

350. Erikoiset etunimet yleistyvät

Pena1.10.2003 klo 18:20

Yksilöllisyyden aikakaudella vanhemmat haluavat yhä useammin ristiä lapsensa erikoisilla nimillä.

-------------------------------------------------- ----

Mari Markkanen / Ilta-Sanomat

-------------------------------------------------- ----

Nimistötutkimuksen professori Eero Kiviniemi vahvistaa, että ennen vanhaan lapset törmäsivät koulussa kaimoihinsa huomattavasti useammin.

Yksittäiset nimet eivät enää edes nouse sellaisiksi massahiteiksi kuin esimerkiksi Sari ja Jari 1970-luvulla. Vuosina 1960-79 Sari-nimen sai 26101 tyttöä ja Jari-nimen 32366 poikaa.

Sen sijaan Jennoiksi ristittiin 1980-99 vain 7673 lasta, vaikka nimi olikin tuolloin suosituin tytönnimi.

Erikoisuuteen innostaa myös eilen julkistettu Juri Nummelinin ja Elina Teerijoen kirja, joka auttaa äitejä ja isiä valitsemaan jälkikasvulleen nimen, jota tulevilla luokkakavereilla ei varmasti ole.

Miten olisi esimerkiksi Osma, Ranja tai Seita? Entä Nero, Joopi tai Aksa? Holtti, Leimu tai Maliina?

Mutta millaista on käytännössä elää harvinaisen nimen kanssa? Entä niin tuiki tavallisen, että kaimoja on satoja? Matti Korhonen ja Jirka Mansner tietävät.

Väestörekisterikeskuksen mukaan Matteja on Suomessa 125040 ja Korhosia 23707. Jirkoja on puolestaan 146 ja elossa olevia Mansnereita 258.

Numerotiedustelusta puhelinnumero löytyy 420:lle Matti Korhoselle, mutta vain yhdelle Jirka Mansnerille.

jatkuu
2. Pena1.10.2003 klo 18:28

TAUSTA

Yli 50000 erilaista nimeä.

Suomalaisia on ristitty yli 50000 erilaisella nimellä. Nimistä yli puolet on uniikkinimiä, joita kantaa vain yksi henkilö. Noin 60 prosenttia nimistä on naistennimiä.

Suurin osa suomalaisista löytää nimensä almanakasta. Nimellä täytyy olla noin tuhat kantajaa, jotta se pääsee almanakkaan ja saa nimipäivän. Suomalaisessa kalenterissa on vajaat 800 nimeä.

Huomenna julkaistaan uudistettu almanakka, johon on lisätty yleisiksi tulleita nimiä.

Julkkisten nimet vaikuttavat nimimuotiin vain vähän. Esimerkiksi Mette ja Kimi ovat nousseet viime vuosina tilastoissa, mutta eivät silti ole kovin yleisiä.

Nimilaki rajoittaa yltiöyksilöllisyyttä. Lain mukaan lapselle ei saa antaa nimeä, josta hän tulisi kärsimään. Maistraatti valvoo nimien soveliaisuutta.

-------------------------------------------------- -----------

Artikkeli julkaistu Ilta-Sanomissa 1.10.2003.
3. Jouni1.10.2003 klo 22:51
On hyvä, että etunimien hajonta lisääntyy. Venäjällä on käytössä vain kymmenkunta nimeä sekä miehille että naisille. Olen kokenut sen usein hämmentävänä.
4. Pena2.10.2003 klo 13:14

Viime vuonna lasten nimisuosikit
olivat Viivi ja Eetu

STT / Helsinki



Viime vuonna lasten suosituimmat etunimet olivat Viivi ja
Eetu, sekä suomenruotsalaisella puolella Ida ja Emil.
Tyttöjen nimisuosikkeja olivat Viivin lisäksi Sara, Nea, Anni,
Veera, Iida ja Venla. Eetun jäljessä poikien suosikkilistassa
tulivat Juho, Niko, Jere, Lauri, Arttu ja Veeti.
Professori Eero Kiviniemi Helsingin yliopistosta näkee
Viivi-nimen suosioon kaksi syytä: sarjakuvasankari Viivin ja
tv:n urheilutoimittajan Viivi Avellanin.
Helsingin yliopisto julkisti torstaina myös ne nimet, jotka
pääsevät uusina vuoden 2005 kalenteriin. Tällaisia ovat
mm. Nina, Eerik, Alisa, Eeli ja Veeti. Lisäksi noin sadan
päivän kohdalla nimien järjestys vaihtuu. Uusi järjestys
kuvastaa paremmin nimien keskinäistä suosiota tänä
päivänä.
5. Titta2.10.2003 klo 13:32
Olen törmännyt töissä erikoiseen nimeen: Erttu. Piti ihan tarkistaa oliko oikein...
6. ile2.10.2003 klo 16:07
Papeilla lienee ihan virallistakin sananvaltaa nimiasioissa. Edellisessä kotitalossamme naapurissa asui pariskunta, joka halusi antaa tyttärelleen nimeksi Jisa. Pappi ei suostunut kastamaan tyttöä tällä nimellä. Kompromissi oli, että tyttö kastettiin Disaksi. Melko pian vanhemmat kuitenkin onnistuivat vaihtamaan nimen haluamakseen, eli tyttö on nyt ihan virallisestikin Jisa.

Ilmeisesti kuitenkin on olemassa jonkinlainen sensorilautakunta, koska mitä tahansa kirjainyhdistelmää ei nimekseen voi rekisteröidä. Toista on Brasiliassa. Siellä esimerkiksi Madeinusa on nimi siinä missä Edsonkin. Kaikki kelpaavat.
7. Pena4.10.2003 klo 21:57

Vuosisadan almanakat ovat nyt internetissä




Haluaisitko nähdä oman syntymäkuukautesi almanakka-aukeaman? Tai tarkistaa jonkin vanhan tapahtuman viikonpäivän? Helsingin yliopiston almanakkatoimisto on nyt sijoittanut internetsivuilleen koko 1900-luvun almanakat. Almanakat löytyvät osoitteesta http://almanakka.helsinki.fi/arkisto/.
8. jupejus4.10.2003 klo 22:23
Hyviä nimiä ollut ennenvanhaan alamnakassa, sopivia ristikoihin mm.;
Himottu, Hyvätty, Kotarikko, Kaivattu, Kaipio, Kukertaja, Maanavilja, Montaja, Nousia, Osma, Toivelempi, Vihas, Viljari.
9. Pena6.10.2003 klo 13:31
Lokakuun HS-Kuukausiliitteen Ajantieto-palsta:

POIKA NIMELTÄ PAAVI

Tänä vuonna naisten suosituin etunimi on ollut Maria, jota on syyskuun puoliväliin mennessä annettu 1672 kappaletta. Mutta on viimeisen kolmen vuoden aikana kastettu myös yksi Paprika ja yksi Karhu.

Väestörekisterikeskuksen internet-sivujen Nimipalvelussa voi tehdä haun mille tahansa sanalle tai kirjainyhdistelmälle. Hakukone kertoo, onko kyseisellä nimellä kastettu yhtään Suomen kansalaista.

Mustikka on kelvannut nimeksi kahdelle vuosina 2000-2002 syntyneelle tytölle. Aikaisemmilta vuosilta löytyy myös harvinainen Poikamustikka. Tyttöjä on nimetty Mansikoiksi, Karpaloiksi, Lillukoiksi, Vadelmiksi ja Puolukoiksi. Lisäksi löytyy muutama Omena.

Kaksi raukkaa on saanut nimekseen negatiivisen "Ei". Onneksi "Joo"-nimisiä henkilöitä on yhteensä seitsemän.

1900-luvun kahtena viimeisenä vuosikymmenenä on kastettu kaksi Mursua ja kaksi Varista sekä yksi Pantteri. Lintuja on kaksi ja Munia 42, kaikki naisia. Lapsi löytyy yhteensä yhdeksältä henkilöltä.

Suomessakin on ollut kolme Paavia ja yksi Tarzan.

Katja Martelius

http://www.vaestorekisterikeskus.fi/

Nauris 1 mies, Pulla 1 mies, Herkku 1 mies, Eines 4 miestä, Aamu 10 miestä ja 103 naista, Päivä 2 miestä ja 30 naista, Ilta 1638 naista, Nami 4 naista, Pami 20 miestä ja 9 naista, Lenin 4 miestä, Stalin 1 mies, Che 2 miestä ja 1 nainen, Kauris 1 mies, Karhu 2 miestä, Susi 9 naista, Ahma 1 mies, Kana 3 naista, Vauva 1 mies, Tyttö 22 naista, Aurinko 5 miestä ja 11 naista, Kuu 5 miestä ja 12 naista, Mars 2 miestä, Saturnus 1 mies, Tähti 1 mies ja 30 naista, H 7 miestä ja 4 naista, P 4 miestä ja 4 naista, Kassi 1 nainen, Mato 1 mies, Kato 3 miestä.
10. ile8.10.2003 klo 10:17
Tuo väestörekisterin nimihakukone onkin mainio laite. Kun tästä lähtien ristikkoa laatiessani epäröin ujuttaa jotain nimeltä haiskahtavaa kirjainjonoa ratkaisusanaksi, niin voin laittaa hakukoneen töihin tarkistamaan löytyykö sen ja sen nimistä ihmistä. Hienoa palvelua.

Heti perään on todettava, että liian ankaralla sanalla on tullut Aulis Lehtoa jollain aikaisemmalla palstalla arvosteltua. Kyllä niitä Iituja on Suomessa kastettu vuosien saatossa satakaksi kappaletta. Etti panee vielä paremmaksi, heitä löytyy, sekä miehiä että naisia, yhteensä peräti sataneljäkymmentäviisi kappaletta. Ietua en luettelosta sentään löytänyt. Hyvä niin.
11. iso S8.10.2003 klo 10:25
Vihjeeksi "145:n nimeksiäprodusoi", ratkaisuksi "ETTIÄTUOTA", niin Lehto saisi hetken rauhan arvostelijoilta!

Arvostelu sinänsä on ilman muuta ansaittu, mutta minun maailmaani mahtuu auliisti yksi lehtokin omalla omituisella tyylillään.
12. Pena7.11.2003 klo 16:46
MARRASKUUN 2003 PIRKKA:

"ELINA TEERIJOKI KERÄÄ KUMMIA NIMIÄ

Olet yhdessä aviopuolisosi Juri Nummelinin kanssa tehnyt kirjan harvinaisista suomalaisista nimistä. Miksi?

-Meitä molempia on viehättänyt kauan kummalliset nimet, ja niiden keräilystä on tullut suorastaan harrastus. Varsinaisen sysäyksen kirjan tekoon saimme kävelyllä Turun vanhalla hautausmaalla, jossa hautakivissä näimme nimet Blondina ja Singliitta. Aloimme pohtia, mahtoikohan heillä olla lainkaan kaimoja...

Kerrot olleesi nimistä kiinnostunut jo lapsena.

-Kotoani löysin heti lukemaan opittuani nimikirjan, jossa oli valtavasti ikivanhojakin nimiä. Se oli minusta tavattoman kiehtovaa. Käytin siitä saamaani tietoa barbien nimeämiseen: Katariina ja sen erilaiset ulkomaisen-kuuloiset muunnelmat olivat suosikkini. Keksimistäni barbinimistä hienoin oli Hopea.

Oma nimesi on tavallinen. Tiedätkö, moniko ikätoverisi nimettiin Elinaksi?

-Väestörekisterikeskuksen mukaan vuonna 1974 syntyi 762 Elinaa. Se ei ollut haitaksi asti yleinen, ehkä siksi, että se oli monella toisena nimenä. Kouluaikoina erityisen yleinen nimi oli Johanna: yläasteella luokallani oli seitsemän tyttöä, joista kolme Johannaa!

Mistä kirjan nimierikoisuudet ovat löytyneet?

-Sanomalehtien hää- kaste- ja kuolinilmoituksista, kirjojen todellisista tai kuvitteellisista henkilöistä, elokuvien lopputeksteistä, puhelinluetteloista, tuttavilta...

Kirjan nimet ovat harvinaisia, mutta käyttökelpoisia. Löytyikö kelvottomia?

- Moni 'kelvottomuus' selittyy kulttuuriseikoilla; esimerkiksi arabimaissa Muna on aivan käypä nimi. Suomessa oli 1900-luvun alussa yksi Homo, jota nykyään tuskin hyväksyttäisiin nimeksi. Epäkelpoisuus on myös muotikysymys; 1920-luvulla oli tavallista antaa myönteisiä ominaisuuksia kuvaavia nimiä, kuten Reipas tai Valpas, jotka nykyään tuntuvat vierailta.

Miten nimeäisit oman lapsesi?

-Vaikeaahan se olisi, kun niitä tietää niin paljon! Sanotaan vaan snobismiksi, mutta lapselleni haluaisin erikoisen nimen, jopa sellaisen, jota moni ei olisi ennen kuullut.
-En usko siihen, että lasta tulisi suojella kaikelta erilaisuudelta antamalla samanlainen nimi kuin muillekin. Lapset kun keksivät minkä tahansa syyn, jos kiusata tahtovat. Ja jos haluaa varman päälle pelata, antaa harvinaisen nimen kanssa toiseksi nimeksi tavallisen, jota voi käyttää jos ei viihdy nimessään. Vaikka kyllähän ihminen yleensä nimeensä kasvaa.

Ruokanimiä on kirjassa runsaasti: Anis, Kaneli, Karpalo, Maissi, Neilikka, Oliivi, Omena, Rusina, Yrtti, Meirami, Rosmariini, Salvia, Timjami, Kamomilla. Miksi lapsi nimetään Kaneliksi?

-Ne kuulostavat söpöiltä - ja usein myös nimiltä. Kaneli on miltei kuin Anneli, Timjami taas Timo ja Jami...Ja ehkä tässä on taustalla myös se, että juuri nyt ruoka on monin tavoin muotia. Sitäpaitsi näistä tulee miellyttäviä mielleyhtymiä!

Myös eläimiä löytyy: Ahma, Bambi, Dino, Hippo, Karhu, Nalle, Teddy, Kontio, Kuutti, Leivo, Pupu, Susi. Mitä näistä ajattelet?

-Toisaalta ne ovat ihan hauskoja, mutta nimenantajan on syytä pitää mielessä se, että eläinnimet herättävät mielleyhtymät voivat olla moniselitteisiä. Esimerkiksi Karhu voi jollekin tarkoittaa voimaa, toiselle vaaraa, kolmannelle olutta...

Kaikki eivät tiedä että esimerkiksi nimi Melena tarkoittaa veriripulia tai Sinella juoksujalkaisiin kuuluvaa hyönteissukua. Miltä Melenasta tuntuu lukea kirjastanne tätä tietoa?

-Melena-nimen löysi meille internetistä lääketieteen opiskelija, joka oli sitä kauhistellut. Otimme sen kirjaan vähän varoitukseksi: näin voi käydä, jos omin päin muotoilee vanhoista nimistä uusia merkityksiä selvittämättä.
-Toisaalta kyllähän meidän perinteisetkin nimet voivat muualla tarkoittaa vaikka minkälaisia rivouksia, joten tuskin tästä kannattaa kovasti huolestua."
13. jupejus7.11.2003 klo 17:23
Oli niin pitkiä artikkeleita, että en ole varma oliko näissä mainintaa, mutta Ilmari Kiannon lapsillahan nimet olivat pitkiä ja sangen erikoisia. (näkyvät löytyvän näiltäkin netin sivuilta).
14. Tapsa7.11.2003 klo 19:37
Olen Pena kanssasi samaa mieltä siitä, että mitä erikoisempi
nimi lapselle, sitä suuremmalla todennäköisyydellä häntä
tullaan koulussa kiusaamaan, tai sitten pitää olla tosi vahva
yksilö.
Tänään, kun katsotte lehtien seurakuntapalstoja, niin näette
nimiä, jotka olivat yleisiä 1800-luvulla tai 1900-luvun alussa.
Mielestäni tämä kertoo ihmisten mielenkiinnosta juuriaan
kohtaan. Samaa kertoo sekin, että kaikenlaisille sukututki-
muskursseille on koko ajan enemmän ja enemmän halukkai-
ta tulijoita.
Itselläni on oma, isäni ja isoisäni nimi, ja kannan niitä kaikkia
ylpeästi. Eniten on ollut vaikeuksia aikoinaan kolmannesta
nimastäni Aukusti, jota kukaan ei tahtonut kirjoittaa oikein.
Usein jouduin antamaan suomenkielen oppitunnin, ja
tahtomattani (tai tahallaan) nolaamaan henkilön, joka
halusi leikkiä ruotsalaista!
Huom! ei tässäkään mitään kielirasismia, vaan vaatimus
saada nähdä nimeni oikein kirjoitettuna!
15. Titta7.11.2003 klo 20:14
Kyllä joistakin aikuisistakin tuntuu olevan kivaa kiusata, tai no, ainakin härnätä, jotakuta nimen perusteella. Kertonee enemmän kiusaajasta kuin nimestä...

Uusimmassa Yhteishyvässä oli artikkeli etunimistä. 1 000 suomalaista vaihtaa nimensä vuosittain. Yhdelläkin luokalla oli ollut kolme Timoa, ja yksi oli sisäistänyt sukunimen ensimmäisen kirjaimen käytön niin hyvin, että oli kirjoittanut äitienpäiväkorttiin Timo K. Eräs nainen valitteli, että samalla paikkakunnalla asuu useita samannimisiä, ja joskus menee postikin väärään osoitteeseen.
16. iso S8.11.2003 klo 16:58
Nimet ovat kantajalleen tärkeitä ja niistä kannattaa pitää kiinni, vaikka henki menisi. Näin äitinikin teki. Hänen toinen etunimensä oli Lyydia, mutta pappi oli kirjannut sen muodossa Lydia. Äiti jossain vaiheessa varmisti omalta äidiltään, että tupla-yyllinen oli se tarkoitettu muoto ja kyseessä oli papin virhe.

No, hän alkoi vaatia oikaisua. Asianomaiset viranomaiset tarkistivat tilanteen ja totesivat, että on mahdollista, että nimi on alunperin kirjoitettu väärin. Kirkonkirjoissa oleva muoto on kuitenkin virallisesti oikea, joten ainoa keino on anoa nimenmuutosta. Se ei kelvannut, koska silloinhan äitini olisi myöntänyt nimekseen Lydia. Ei muutosta eikä vaihtamista, vaan oikaisu sen olla pitää.

Sitten alkoi angina pectoris vaivata ja iski sellainen pelko, että tulee lähtö väärällä nimellä . Hän nöyrtyi hakemaan nimenmuutosta. Päätöksen piti tulla samana päivänä, kun taas kerran pumppu reistaili ja piti lähteä sairaalaan startattavaksi. Siellä pyrittiin selvittämään potilaan tajunnan astetta mm. kysymyllä, mikä on potilaan nimi. "En tiedä", äiti kähisi. Onneksi isä selitti tilanteen, ettei tehty väärää diagnoosia potilaan katkeran näsäviisauden vuoksi.

Jos minä joskus viisastelen, niin olen syytön. Vika on geeniperäinen.
17. Ratkoja8.11.2003 klo 17:16
...Nimet ovat kantajalleen tärkeitä..

Miksi iso S vaihdoit nimimerkkiä
18. Axel Dovier II8.11.2003 klo 18:33
Ylpeänä käyn isoisäni haudalla, missä lukee Svantte, eikä Svante, kuten pappi oli kirjannut. Hän oli Svantte.

Viimeistään hautakivenhakkaaja tekee työtä käskettyä.
19. Pena8.11.2003 klo 18:43
Ratkoja, eihän iso S ole vaihtanut nimimerkkiä!
20. jupejus8.11.2003 klo 20:17
Me olemme ison S:n kanssa virallisesti kuulluttaneet täällä uudet nimet ja ottaneet ne käyttöön. Makeko se oli se ryökäle, joka iso S:ää siihen aikaansaatoi. Kuinkhan se Make on malttanut täältä poispysyä? Ettei vain ole piipahdellut täällä salaa muilla nimillä
C/:?)
21. N N8.11.2003 klo 20:51
Make selvitti asiansa.
Pitäisi riittää jupejussillekin.
Voihan täällä mielipiteet ja "henkilöhygieniat" törmäillä, mutta täällä ne on mielestäni myös sovittu.
Onko nyt jupejus heittämässä porukkaa ulos?
22. Titta8.11.2003 klo 21:02
Tuskin Jupejussi ketään on ulos heittämässä. Ihmetteli vaan kun ei ole Makea näkynyt. Onhan se Make saattanut vaihtaa nimimerkkiä, ei se kiellettyä ole.

Ei ole Jouniakaan näkynyt, liekö siellä saunan lauteilla...

;)
23. jupejus8.11.2003 klo 21:05
"Joka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään!" Aivan oikein mulle tuo sanonta.

Ei riitä minun oikeudet täältä kenenkään poisheittoon ja en edes kehota sellaiseen ja en näkisi sellaiseen edes aihettakaan.
C/;])
24. jupejus8.11.2003 klo 21:06
Tattista Titta, kun ehdit jo minua puolustamaan.
C/;-))
25. Titta8.11.2003 klo 21:10
Onko se nyt sitten tattista vai tatista?

:D
26. N N8.11.2003 klo 21:13
Asia lienee käsitelty ja Make tervetuloa palstoille Makena.
Kun nyt tämän "rauhantuomarin" osan otin. NN.
27. iso S8.11.2003 klo 22:17
Totuus on siellä jossakin... vanhoissa keskusteluissa, niin että silmä tikun nenään vaan, siihen herneen viereen.

Ihan aukottomasti en muista väittäneeni, että olisin jonkun entisen nimimerkin inkarnaatio. Jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä. Nimimerkki OSui poistui, kun Make yritti pistää Kravattimehen kanssa samman koppiin. Pitkin hampain, koska nimi on kantajalleen tärkeä, mutta vielä tärkeämpää on yrittää välttää tarpeettoman mielipahan aiheuttamista muille. Pian sen jälkeen palstoille ilmestyi iso S. Mielenkiintoinen yhteensattuma...

Make on luullakseni kärsinyt itse tykönään siinä (ei ihan väärässä) uskossa, että tuli aiheuttaneeksi mielipahaa herkkänahkaiselle pikkusielulle. On kuitenkin joku aika sitten käynyt pari kertaa palstoilla omana Makenaan. Oletettavasti jatkaa taas, kun on jotain sanottavaa. Me jotkut ikiliikkujat heilutamme huuliamme, tai siis sormiamme, oli asiaa tai ei!
28. jupejus8.11.2003 klo 23:57
Näinhän se on iso S.

Eihän se tämä maailma niin tikunnokassa ole, vaikka joskus siihen viitteitä näkisikin - ja tekevällehän sattuu.
Samahan se on mullakin, että kun ei malta pelkästään kattoonkaan syljeskellä, niin tulee kirjoitettua tännekin aina jotain ajankuluksi (ja mielenkiinnosta osallistua), niin ei aina muista joka sanaa harkita viimeisen tapin takaa.
Joskus höpöttää, joskus muka niin asiaakin tärkeänä selvittää ja useimmiten vain heiluttelee sormiaan.

Apropoo, niin kuin Talja joskus laulatti;
Yhteispelillä näin
sopu vie eteenpäin.
C/;-)
29. Make9.11.2003 klo 02:23
iso S. sovitaanko, että olen ollut tyhmä.
Nimitellyt kaikkia ja sillee.
Uskallan taas kirjoittaa..
Nukuttaa.....
30. iso S9.11.2003 klo 21:39
Meissä jokaisessa asuu pieni tyhmä. Kättä päälle ja käsirahaa ei tarvita! Minun lupaani et tarvitse, tarvitsen sen itse. Minun puolestani tervetuloa takaisin joukkoon kummaan, kaikin tai valitun mokomin.
31. Pena16.11.2003 klo 16:31
Tästä onkin hyvä jatkaa eteenpäin, alkuperäiseen aiheeseen. Ilta-Sanomat lauantaina 15.11.2003:

YHDYSVALLOISSA YHÄ USEAMPI LAPSI SAA NIMENSÄ KUULUISALTA TUOTEMERKILTÄ.
__________________
HANNA VESALA

Yhdysvaltalaiset vanhemmat huhuilevat entistä useammin leikkipihalta kotiin Porscheiksi ja L´Orealeiksi ristittyjä pienokaisia.

Erityisesti luksustuotemerkit ovat suosittuja vaihtoehtoja, kun vanhemmat miettivät nimeä vastasyntyneille lapsilleen.

Erikoisen trendin paljasti Bellevuen yliopistossa Nebraskassa työskentelevä psykologian professori Cleveland Evans. Hän huomasi tuotemerkkien yleistyneen lasten nimissä käytyään läpi vuonna 2000 Yhdysvalloissa syntyneiden neljän miljoonan lapsen nimet.

Sosiaaliturvatunnusrekisterin tietojen mukaan Yhdysvalloissa viettääkin tänä vuonna kolmevuotissyntymäpäiviään esimerkiksi 298 Armania, 21 L´Orealia ja seitsemän Del Montea.

Yhdysvaltalaisten intohimo markkinahyödykkeisiin on ollut pitkään tiedossa, mutta nimitutkija hämmästyi vanhempien innostuksesta "tuotteistaa" lapsensa.
- Pelkään toisinaan, että nämä nimet viestittävät lasten olevan omaisuutta, yhdysvaltalaisten nimikäytäntöä jo 25 vuotta seurannut Evans murehti.

Erityisesti vanhemmat ovat innostuneet ristimään lapsensa automerkeiksi, virvoitusjuomiksi ja vaatemerkeiksi. Esimerkiksi 55 pojalle annettiin vuonna 2000 nimeksi Chevy ja jopa 300 tytölle Lexus tunnettujen automerkkien mukaan.

Tarhan pihalta noudetaan myös Chaneliksi, Armaniksi, Nikeksi ja Fantaksi ristittyjä lapsia.

Erikoisten nimien antaminen on yleistä erityisesti huonosti koulutettujen vanhempien keskuudessa.
- Lakimies ei yleensä anna lapselleen nimeksi Lexus. Yleensä erikoisia nimiä antavat työläisluokkaan kuuluvat henkilöt, jotka haluavat modernin ja upealta kuulostavan nimen lapselleen, Evans sanoi.

Professorin mukaan luksusmerkkien kuten Armanin tai Chanelin käyttö kuvastaakin perheen toiveita rahasta ja yläluokkaisesta elämästä.
- Se ei eroa mitenkään siitä, että 1800-luvulla lapsille annettiin nimeksi Ruby (suom. rubiini) tai Opal (suom. opaali). Ne kuvastavat vanhempien haaveita, Evans sanoi.

Lähteet: Western Daily Press, BBC, Chicago Sun, South Florida Sun.
__________________________

NÄITÄKIN ON KÄYTETTY

Professori Cleveland Evans löysi muun muassa nämä tuotemerkit vuonna 2000 Yhdysvalloissa syntyneiden lasten nimistä.
Canon 49 poikaa (kameroita)
Armani 298 tyttöä (vaatteita, hajuvettä)
L´Oreal 21 tyttöä (mm hiustenhoitotuotteita)
Del Monte 7 poikaa (hedelmiä, vihanneksia)
Obsession 1 tyttö (hajuvettä, kosmetiikkaa)
Courvoisier 6 poikaa (konjakki)
Timberland 6 poikaa (ulkoiluvaatteita, -kenkiä, ja varusteita)
Denim 7 poikaa (farkkutuotteita)
Cartier 6 tyttöä (kelloja, koruja)
Champagne 15 tyttöä (samppanja)
Essence 442 tyttöä (lifestylelehti)
Camry 12 (automalli)
Dodge 17 (automerkki)
Skyy 6 poikaa, 6 tyttöä (vodkaa)

Myös näitä nimiä esiintyi: Nivea (kosmetiikkaa), Evian (mineraalivesi), Fanta (limonadi), Pepsi (limonadi), Stetson (hattu), Nike (urheiluvaatteita), Guinness (olut), Porsche (auto), Chanel (hajuvesi).


(jatkuupi...)
32. Pena16.11.2003 klo 16:54
(...jatkova)

SUOMEN VÄESTÖREKISTERISTÄ LÖYTYY YKSI NOKIA-NIMINEN LAPSI
______________
HANNA VESALA

Suomalaisten nimien 'grand old man', suomen kielen emeritusprofessori Eero Kiviniemi ei usko yhdysvaltalaisen nimitrendin rantautuvan Suomeen. Käytännössä se on myös mahdotonta, koska Suomen nimilaki kieltää tunnettujen tavaramerkkien käytön etunimenä. Yhdysvalloissa nimiä ei säädellä lailla.
- Meillä nimeksi ei voi pistää esimerkiksi Nokiaa, Kiviniemi sanoo ja kehottaa tarkistamaan asian väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta.
Haku antaa yllättävän tuloksen. Suomesta löytyy yksi poikalapsi, jonka nimeksi on annettu Nokia. Nokia-niminen poikalapsi on kastettu Suomessa vuonna 2000. Periaatteessa Nokia-nimeä ei enää tuolloin olisi voinut antaa lapselle, koska se oli jo suomalaisen yritysjätin käytössä. Lisäksi se on sukunimi, joita ei yleensä saa käyttää etuniminä.

Kiviniemi pitää löytöä hämmästyttävänä.
- Sehän on vähän sama, jos Coca-Cola menisi läpi, emeritusprofessori päivittelee.

Syitä nimen hyväksymiselle hänen on vaikea keksiä. Yhdeksi vaihtoehdoksi hän tarjoaakin inhimillistä erhettä.
- Olisiko tässä nyt sitten kyse siitä, että rekisteriviranomaisetkin ovat ihmisiä ja toiset voivat hyväksyä sellaisia nimiä, mitä toiset eivät missään nimessä päästäisi läpi.
Toinen vaihtoehto on se, että nimenantajat ovat pystyneet perustelemaan asiansa vedenpitävästi. Nimilaki antaa tähän mahdollisuuden, jos kyse on erityisen painavista syistä. Kiviniemen mukaan yleensä kyse on uskonnollisista syistä, mikä ei sovi selitykseksi Nokia-nimelle.
- Meillä tämä on tavallisesti päinvastoin eli yritykset ottavat nimensä lapsilta kuten esimerkiksi Elisa.

Ilmiön vuoksi tuotemerkit ja ihmisten nimet ovatkin sekoittuneet myös Suomessa. Teleoperaattori Elisan lisäksi Suomesta löytyy esimerkiksi myös 731 naista, joiden nimi on tuttu myös Merita-pankista. Meritat ehtivät kuitenkin ennen pankkia, sillä nimi on rekisteröity väestörekisterikeskuksen arkistoon jo 1900-luvun alussa.
33. Make16.11.2003 klo 17:20
Nokia on ilmeisesti vanha suomalainen etunimi.
Sillanpään romaaniin pohjautuvassa elokuvassa Ihmisiä suviyössä, Nokia niminen nuorukainen puukotti ihmisen.
Kirjaa en ole lukenut.
34. Pena23.1.2004 klo 14:12
I.S. 23.1.2004:

"Joistakin nimistä tulee muoti-ilmiöitä. Ruotsin kruununprinsessan Victorian syntymävuoden jälkeen nimi oli suosittu. Suomessa on 1754 Victoriaa. Nyt suosiotaan kasvattavat Taru sormusten herrasta -kirjasta tutut hahmot - Gandalfeja on neljä, Frodoja neljä ja Bilboja yksi.

--------------------

Kuvaristikko nro. 16:n arvonnassa voitti 20 euroa Meiri Pirhonen Tampereelta."

Onneksi olkoon Meiri! d:)
35. Pena5.3.2004 klo 12:53
KS:

"Ella ja Niko suosikkinimiä

(05.03.2004 12:11) Viime vuonna syntyneiden lasten suosikkinimiksi nousivat Ella ja Niko. Ellan sai etunimekseen 460 tyttöä ja Nikoksi nimettiin 551 poikalasta. Ellan jälkeen suosituimpia nimiä olivat Emma, Anni, Siiri ja Sara. Pojista viiden suosituimman nimen joukkoon pääsivät Eetu, Juho, Veeti ja Lauri. Vuonna 2002 suosituimmat nimet olivat Sara ja Eetu. Neljän seuraavaksi suosituimman nimen lista pysyi sekä tytöillä että pojilla ennallaan."

(Niko-nimen sai myös ainakin yksi kamera viime vuonna! d:D)
36. ile5.3.2004 klo 15:36
Hyvä Sara!
37. Pena6.5.2004 klo 13:04
> Uusi nimikirja esittelee Aennan, Rosman ja Velveenan

Pori (STT)

Uusavuttomat uniikkinimien etsijät saavat 300 ehdotuksen apukirjan lapsensa nimeämiseen. Aenna, Rosma, Velveena -kirja esittelee Suomessa vielä käyttämättömiä etunimiä.

Nimien koonnista vastaavat jo aiemmin Osma, Ranja, Vilmiina -kirjassaan harvinaisia nimiä listanneet tietokirjailija Juri Nummelin ja toimittaja Elina Teerijoki, joilla on parhaillaan tekeillä myös kolmas nimikirja.

Tuoreita nimiä on putkahdellut mm. elokuvien lopputeksteistä, lehtien sivuilta ja mytologiasta. Myös kirjoitusvirhe on voinut luoda uutta. Sormen lipsahdus on tehnyt Tarjasta Tarjon ja tarjonnut näin tekijöille uuden miehen nimen. Tärkeä lähde on ollut Rauha Hammarin 1940-luvulla julkaistu omakustanne Valionimiä.

Keskiviikkona julkistetun kirjan kustansi porilainen Kirjallisuuden puolesta Muusa -yhdistys.>
38. Pena1.6.2004 klo 18:41
>Ei nimipäivää

Yhä useampi lapsi saa nimen, jota ei löydy almanakasta. Leikkipuistoja valloittavat nykyään esimerkiksi Kaislat, Serafiinat ja Beeda Omeliat.

Lasten nimet: Erikoisten ja persoonallisten nimien määrä on jatkuvasti lisääntynyt.


-------------------------------------------------- ------------------------------
Oulu
STT-Marjo Kemi

-------------------------------------------------- ------------------------------

Nykyään yhä useampi lapsi saa persoonallisen tai jopa ainutlaatuisen nimen, jota ei löydy almanakasta.
- Vuonna 2001 lähes joka neljännelle tytölle ja joka viidennelle pojalle annettiin sellainen nimi, jota ei löytynyt suomenkielisestä almanakasta. Erikoisten nimien määrä on jatkuvasti lisääntynyt, mistä kertoo muun muassa se, että almanakkaa täytyy nykyään uusia viiden vuoden välein, kertoo filosofian ylioppilas Päivi Martikainen Oulun yliopistosta, joka parhaillaan viimeistelee graduaan nimipäivättömien lasten nimistä.
Martikainen on tutkinut kaikki Rauhan Tervehdys -seurakuntalehdessä vuonna 2002 julkaistut lasten kastenimet. Rauhan Tervehdys -lehti ilmestyy Pohjois-Suomessa 21 evankelisluterilaisen seurakunnan alueella. Vuonna 2002 lehdessä julkaistiin 2 949:n lapsen kastenimet.
- Joka kolmannella lapsella oli ainakin yksi nimi, jota ei löytynyt suomenkielisestä almanakasta. Suunnilleen yhtä suuri määrä nimipäivättömistä nimistä oli lasten ensimmäisiä ja jälkimmäisiä etunimiä, laskeskelee Martikainen ja kertoo hämmästyneensä, kuinka paljon erikoisia nimiä lapsille annetaan.


Tyttöjen nimissä
irrotellaan

Tytöille annetaan poikia useammin erikoisempia nimiä. Yli puolet Rauhan Tervehdyksessä julkaistuista erikoisista nimistä annettiin tytöille.
- Ilmeisesti tyttöjen kohdalla uskalletaan irrotella enemmän. Joidenkin tutkimusten mukaan poikalapsille taas halutaan antaa kunniallinen nimi, koska heidän katsotaan edustavan virallista perheen päätä.
Leikkipuistoja valloittavat nykyään esimerkiksi Kaislat, Serafiinat ja Beeda Omeliat. Formula-autoilla leikkivät taasen Tiitukset, Jerri Jafetit ja Veetit.
- Suurin osa nimipäivättömistä nimistä on vieraskielisiä, kuten Nicola. Eniten on englanninkielisiä ja skandinaavisia nimiä, kuten Fredrika.
Ulkomaalaisia nimiä myös suomalaistetaan (ruots. Saga - suom. Saaga) tai Suomessa vakiintunut nimi kirjoitetaan vieraskielisesti (Wilhelmi).
- Aiemmin suomenkielisessä almanakassa oli paljon vieraskielisiä nimiä, mutta almanakkaa alettiin suomalaistaa 1800-luvun lopussa. Nyt monet näistä vanhoista nimistä ovat palaamassa takaisin käyttöön ja samalla almanakkaan, kertoo Martikainen.


(jatkuub)
39. Pena1.6.2004 klo 18:42
(jatkoab)


Luonto ja esikuvat
innoittajina

Persoonallisia nimiä saadaan muodostetuksi myös suomen kielellä. Innoittajana voi olla luonto, fiktiivinen esikuva, lempinimimuunnokset tai sitten nimi on vain itse keksitty.
- Luontoaiheisia nimiä on muun muassa Mansikka, Kaisla, Paju, Otava ja Aapa.
Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu -sadut ovat olleet innoittajana Peppi ja Annikka nimille. Lempinimiltä kuulostavia nimiä annetaan etenkin pojille: Samppa, Jakke ja Jasu.
Itse keksittyjä nimiä taasen ovat Minda, Vilmiina, Antamo, Santero ja Vaatu.
- Lapsi voi saada nimensä myös sen mukaan, missä ja milloin hän on syntynyt. Eräs tyttö sai nimekseen Halla, koska silloin kun hän syntyi tehtiin Suomessa vuosisadan pakkasennätys.


Erikoinen nimi
muistetaan

- Vanhempien suurin syy erikoisen nimen valintaan liittyy nimen yleisyyteen. Vanhemmat haluavat antaa lapselle harvinaisen nimen, jota ei ole kaikilla lapsen tulevilla luokkakavereilla.
Martikaisen tutkimuksen mukaan nimen herättämät mielikuvat ovat myös tärkeitä, vai mitä kertovat sisarusten nimet Kaneli ja Sikuriina.
- Osalla taas on oma systeemi nimien annossa. Nimen pitää alkaa kaikilla lapsilla samalla kirjaimella tai sitten joku vanha suvussa kulkeva nimi muokataan muodikkaaksi, kuten Alinasta tehdään Salina.
- Eräälle tytölle oli valittu nimeksi Pirita, mutta koska tyttö painoi syntyessään reilut 4 kiloa, piti nimi vaihtaa Piriannaksi.
Martikaisen mukaan vanhemmat eivät yleensä kadu nimivalintaansa. Joidenkin lapset ovat kuitenkin harmitelleen, ettei heillä ole nimipäivää.>
40. Pena13.8.2004 klo 15:36
(IS)

> Eniten Lauroja ja Nikoja

Ensimmäisen luokan aloitti tänä vuonna suunnilleen:

548 Lauraa
506 Jennaa
443 Juuliaa
428 Veeraa
411 Saraa
398 Emmaa
383 Emiliaa
333 Roosaa
332 Oonaa
326 Annia

628 Nikoa
610 Aleksia
572 Villeä
556 Joonasta
525 Juhoa
517 Teemua
481 Jesseä
456 Jereä
427 Eetua
419 Joonaa
41. ++juh13.8.2004 klo 15:42
"Give kids names that work in crossword puzzles"

http://www.cheboygannews.com/articles/2004/08/11/n ews/opinion/opinion1.htm
42. IiKoo13.8.2004 klo 17:33
http://www.vaestorekisterikeskus.fi on kiva paikka tarkistaa esim. oman nimensä tilastot. Näyttää meikäläiselläkin olevan aika harvinainen etunimi, on nimittäin tänä vuonna 9.8 mennessä annettu kolmelle lapselle...
43. Seija13.8.2004 klo 18:23
Tuolla jossain alkupuolella mainittu Pulla on muuten paikallinen leipuri. :)
44. Pena1.9.2004 klo 18:13
Otsikosta poiketen tämä etunimi ei ole yleistymään päin. Näin Pirkan päivänä onnea kaikille Pirkoille!

Tänä vuonna Suomessa on yksi vauva saanut nimen Pirkka.

Vuosien 2000-2003 aikana Pirkaksi nimettiin kuusi poikavauvaa.

1980- ja 90-luvulla Pirkka-nimen sai 178 poikaa. Vielä 1940-luvulla Pirkoiksi kastettiin myös tyttöjä, mutta sittemmin nimi on vakiintunut miehen nimeksi. Tilastot kertovat että viimeksi Pirkka-tyttö kastettiin 1970-luvulla.

(Lähde: Väestörekisterikeskus)
46. iso S1.9.2004 klo 18:57
Mitä? Eikö tyttöjä enää kasteta Pirkoiksi? Olisi surullista jos Pirkot kuolisivat sukupuuttoon. Joku heistä voisi vaihtaa sukunimekseen Seitsenpiste niin luonnonsuojelijat rientäisivät hätiin!
47. Eki1.9.2004 klo 19:14
Tuohon ristikkokin viittaa...
48. iso S1.9.2004 klo 20:03
Niinpä näkyy, ilman pisteitä tosin! No, saat kymmenen.
49. Timppa1.9.2004 klo 20:08
Seitsenpistepirkat..???:)

iso S> Kävinpä vierailulla tänään asuinseudullasi, mutta en voinut tulla jakamaan keskustelupalstapisteitä, kun osoite ei ollut tiedossa...

Terveisiä Henryllekin....
50. Antti Skyttä1.9.2004 klo 20:13
Eräällä ex-kollegallani on kolme lasta, kaksi poikaa, Riiko ja Raiko ja tytär Ranja.

Suorittu yksityisetsivä Jussi Vares ei lainkaan pidä toisesta etunimestään. Hän muistelee katkerasti tilannetta koulussa, jossa piti ääneen kertoa kaikki nimensä ja niin hänkin joutui omansa kertomaan: Jussi Valtteri Vares. Niin kuin hän itse kirjassa toteaa: Valtteri Vares, sehän on täsmälleen samaa sarjaa kuin Saku Sammako.
51. iso S1.9.2004 klo 22:53
Timppa, ihan hyvä näin ja osoitteeni olkoon postin ja minun välinen salaisuus. Olen peräti sosiaalinen luonne, mutta minulla on kaksi sääntöä: en huoli kutsumattomia vieraita ja vieraita en kutsu! Hiljaista on ollut.

Yrititkö pitää yllä paikkakunnan Timppa-tasapainoa, kun paikallinen kauppa ei ole enää sen niminen?

Käymisestä puheenollen, lauantaina olin Porvoossa (tämän säikeen virittäneen Penan reviirillä) avittamassa muutossa. Eläinkoe todisti: piano ON raskas kantaa. Pitäisi saada sellainen laki että kukaan ei soita mitään huilua raskaampaa, ellei ole itse kykenevä kantamaan soitintaan.
52. Timppa1.9.2004 klo 23:05
iso S> Ole huoleti minun vierailujeni suhteen, en harrasta yllätyskäyntejä...:)

Sitä en tiennytkään, että kaimakauppa on lopettanut. Paikallinen emännöitsijäkään ei puhunut siitä mitään...

Niistä kevyistä soitettavista; mitenkä olisi suu, sen ainakin kaikki jaksavat kantaa itse. Joskus se tietysti saattaa turvota, jos sitä soittaa väärään aikaan väärässä paikassa ja väärälle ihmiselle...

Oletko muuten huomannut, että paikkakunnastasi (paikkakunnastanne) on tullut varsinainen Sanaseppojen pyhiinvaelluspaikka...:) Terveisiä vaan kaikille siellä vierailleille...:D
53. iso S1.9.2004 klo 23:31
Joo, olen huomannut. Nähdä Klaukkala ja Kuolan niemimaa, voiko olla pyrkimystä jalompaa? Voi, kyllä voi. Hyvää yötä täällä käyneille ja käymättömille tasapuolisesti.
54. Timppa1.9.2004 klo 23:37
Napoli, Rooma, Klaukkala, Läyliäinen...:)
55. Henry Haapalainen2.9.2004 klo 00:28
Tänä syksynä Klaukkalassa avataan Ikea. Siitä se vilske vain lisääntyy.
56. Ibis2.9.2004 klo 12:10
Treffi-liitteessä oli juttua etunimien vaihtamisesta. Tinneli oli hyväksytty etunimeksi, vaikka se kuulostaakin tinneriltä.
57. Pena2.9.2004 klo 17:03
Juu, kyllä Klaukkalassa on tullut käytyä!

Taitaapa olla myös niin, että Klaukkala on myös Sopulin vaellusreitillä? :-)
58. Henry Haapalainen2.9.2004 klo 17:43
Siis ei Ikea vaan Lidl! Ja saman vuorokauden aikana sekoitin Tiktakin ja Gimmelin. No, eihän tuossa ole kuin pari virhettä.
59. Seija15.9.2004 klo 08:57
Paikallisten sitoutumattomien kunnallisvaaliehdokkaiden listalta: Nalle Karhu, koulunkäyntiavustaja.
60. Pena21.10.2004 klo 13:01
> Ella ja Niko suosituimmat nimet

Ella ja Niko olivat viime vuonna syntyneiden lasten yleisimmät etunimet. Väestörekisterikeskuksen vahvistettujen tilastojen mukaan Ellaksi ristittiin 455 tyttöä ja Nikoksi 552 poikaa.

Muita suosittuja suomenkielisiä lasten nimiä olivat Emma, Anni, Eetu ja Juho.

Ruotsalaisten nimien puolella puolestaan suosikeiksi nousivat Emma, Emilia ja Ida sekä Robin, Emil ja William.

Myös saamenkielisten nimien käyttö on yleistynyt viime vuosina. Vuosina 1990-2002 saamen kieli merkittiin äidinkieleksi 239 syntyneelle lapselle. Suosituimmat ensimmäiset nimet olivat Jere ja Sunna.

Yliopiston almanakkatoimiston toimittamassa nimipäiväalmanakassa on vuodesta 1997 lähtien ollut mukana saamelainen nimiluettelo.

Ensi vuoden alussa suomenkielinen nimipäiväluettelo täydentyy 14 uudella nimellä, mikä nostaa niiden kokonaismäärän 795:een. Uusia nimiä ovat esimerkiksi Alisa, Eeli, Jimi, Janna, Pihla sekä Veikka ja Veeti. Ruotsinkielisistä nimistä almanakkaan saavat nimensä muun muassa Bernice, Hampus ja Lukas. (STT)
61. iso S21.10.2004 klo 14:13
Suomenkielinen takaa lapselleen paikan koulukiusattujen eturivissä antamalla nimeksi Hampu(u)sin!

Jereä en tiennyt saamelaiseksi nimeksi ennen tätä. Sunnan olen yhdistänyt muslimeihin. Oppia ikä kaikki. Onko myös shiia saamea?
62. Antti Ylönen21.10.2004 klo 14:56
Ei saa sitten loukkaantua... Joshpa laphalaiset onkhivat joestha shiian (ja joka paikkaan tuli taas tungettua hoo)
63. Pena22.10.2004 klo 16:39
Tiede:

> Kymmeniä uusia nimipäiviä (21.10.2004)

Vuoden 2005 Almanakkaan on lisätty 14 uutta suomalaista etunimeä ja 25 uutta suomenruotsalaista etunimeä. Uusista suomalaisnimistä puolet on miehiä ja puolet naisia. Nimet ovat Alisa, Eeli, Eerik, Jimi, Janna, Miko, Moona, Neea, Netta, Nina, Oliver, Pihla, Veikka ja Veeti.

Etunimien kymmenen kärjessä on lueteltu Helsingin yliopiston Almanakkatoimiston tiedotteessa, josta ne löytyvät napsauttamalla avaussivun vasemmasta reunasta ensin kohtaa Tiedotteet ja sitten Netta ja Kasperi kovassa nousussa.

http://almanakka.helsinki.fi/
64. Heljä-Maija23.10.2004 klo 20:56
Jos kiinnostaa tietää, montako kaimaa sinulla on, katso täältä:
https://192.49.222.187/Nimipalvelu/default.asp?L=1

Itselläin ei ainuttakaan, uskomaton juttu!
65. Hessu23.10.2004 klo 21:21
Suomessa on kahdeksan Hessua! Parat...
66. Heljä-Maija23.10.2004 klo 21:39
Ei se Hessu nyt niin pahaa oo. Paitsi aika hauska jos sukunimi olisi Hopo. Vaan eipä ole Suomessa yhtään Hopoa..
67. Matti24.10.2004 klo 17:32
Armeijassa on aika korkealla hierarkiassa lääkintäupseeri Matti Ponteva. Katsoin kataloogista ja opin, että hänen etunimesä ovat Veli Matti. Hän on syntynyt ennen kuin Aku Ankka tuli Suomeen, joten vanhempien kieroutuneesta huumorintajusta ei ole kyse. Ja onhan kutsumanimi Matti.
68. Auri24.10.2004 klo 22:05
Jos haluat tietää, miten suosittu joku etunimi on suuressa maailmassa, niin täältä löydät tilastoja viimeisen 100 vuoden ajalta:


http://www.birthdayalarm.com/name

It's simple, fun and free!
69. Pena26.10.2004 klo 13:37
Otsikko maakuntalehdessä:

> Kontiolahtelainen Miitri Sivonen maakunnan nuorin valtuutettu
70. Titta26.10.2004 klo 15:28
Meidän luokalla oli ala-asteella Miitri. Se on ortodoksi.
71. Juhani Heino1.11.2004 klo 17:23
Miitri Aaltonen on Mokoman miksaaja ja tuottaa muutenkin heviä. Ei satu sama olemaan?
72. Titta1.11.2004 klo 17:31
Just se.
73. Pena2.11.2004 klo 15:56
Eikös Arto Paasilinnalla ollut jonkinlainen "suhe" Mokoman kaa? :-)

Muotisuunnittelija Titvi Ikäheimo:

http://www.titvi.com/
74. Matti2.11.2004 klo 21:58
Juniori väitti kivenkovaan, että heidän luokallaan erään pojan ensimmäinen etunimi ja samalla kutsumanimi oli J. Ei siis Jii vaan J. "Mutta eihän kukaan pappi suostu ristimään tuollaista nimeä!" "En tiedä, mutta hänen nimensä on J." "Miten te kutsutte häntä?" "Jii" "Häiritseekö nimi häntä? Onko hän koulukiusattu?" "Ei vähimmässäkään määrin." "Eikö teistä tunnu nimi oudolta? Ei vähimmässäkään määrin."

Sain viimein hilattuani itseni väestörekisterikeskuksen sivuille:

J Syntymävuodet Miehiä Naisia Yhteensä
-1899 0 0 0
1900-19 0 0 0
1920-39 1 2 3
1940-59 2 1 3
1960-79 7 4 11
1980-99 2 1 3
2000-03 1 0 1
2004 0 0 0
Yhteensä 13 8 21

Tutkimattomat ovat herrojen tiet.
75. Matti2.11.2004 klo 22:01
Titvejä Suomessa on 5, kaikki naisia. J onkin siis aika yleinen.
76. Pena25.11.2004 klo 21:07
> Nimissä on seksiä

Mikä tekee ihmisestä seksikkään? Symmetriset kasvot, pieni peppu, käheä ääni vai vähäinen vaatetus? Nekin, mutta nyt on löydetty uusi tapa saada vastakkaisen sukupuolen suosiota. Aiemmin on väitetty, ettei nimi miestä pahenna, mutta kielitieteilijä Amy Perfors Massachusettsin teknisestä korkeakoulusta väittää toista. Myös nimissä on seksiä, ja niiden seksikkyyden määrää se, missä kohtaa suuta ääntyy nimessä esiintyvä painotettu vokaali.

Nyt seuraa huonoja uutisia suomalaisille miehille, joiden yleisin etunimi on Juhani. Perforsin tutkimusten mukaan miehiä, joiden nimen painotettu vokaali ääntyy edessä, pidetään seksikkäämpinä kuin miehiä, joiden nimessä on takavokaali. Edessä ääntyviä vokaaleitahan ovat e, i, y, ä ja ö. Takana ääntyvät a, o ja u. Amerikkalaismiehistä nimeltään seksikkäimpiin kuuluvat mm. Matt ja Edgar, kun taas vähemmän seksikkäitä ovat George ja Paul.

Kumma kyllä, päinvastainen pitää paikkansa naisten nimissä: seksikkäimpiä ovat takavokaaliset Claudia, Gloria ja suomalaistenkin naisten suosikkinimi Maria.

Yksi selitys etuvokaalien seksikkyydelle voi olla se, että ne mielletään pienemmiksi kuin takana ääntyvät vokaalit. Muista mieltymystutkimuksista tiedetään esimerkiksi, etteivät naiset suosi supermaskuliinisia miehiä vaan hellää elättäjää, siis vähän "pienempää".

Perfors korostaa, ettei etu- ja takavokaalien seksikkyyden ero ole suuren suuri, vaikka onkin tilastollisesti merkitsevä. Tutkija myös myöntää, ettei hänellä ole aavistustakaan, päteekö havainto muilla kielialueilla. Jussien ei siis kannata sännätä vaihtamaan nimeään Jesseksi.

Teksti on julkaistu Tiede-lehdessä 7/2004.
77. Matti25.11.2004 klo 22:16
Anna mun kaikki kestää! Ja nyt en kommentoi a:tani.
78. RA25.11.2004 klo 22:38
Mattihan äännetään kuten Matt? Helpottaako? ;-)
79. Kravattimies26.11.2004 klo 03:03
Onko Tiede-lehden päätoimittaja Tuula Koukku? Jos on, niin jäimme Tuulan koukkuun.

Tuli vaan mieleeni, että eikös Juhani ole sama kuin Juan, se naistenmies Don Juan?

-----------------

Jokaisen meidän sisällä asuu pieni Don Juan – vai asuuko? Oletko Sinä luonteeltasi kukasta kukkaan lentävä Keräilijä, itsekäs Egoisti vai sittenkin juuri hänelle Se Oikea? Tee Helmen testi ja ota selvää, millainen valloittaja olet! Mutta ole varovainen - tämän peilin heijastama kuva ei ehkä vastaakaan odotuksiasi!

Valitse alla olevien kysymysten vastausvaihtoehdoista se, mikä on lähinnä omaa ajatusmaailmaasi, vaikka aivan sopivaa ei löytyisikään. Valitse jokaisesta kysymyksestä vain yksi vaihtoehto. Paina lopuksi Testaa-painiketta, niin saat tietää millainen valloittaja olet!

http://naiset.almamedia.fi/helmi/testit/testikone/ index.shtml?4

-------------

"Kraka, jatka samaa rataa. Olet unelmien täyttymys!"
80. Matti26.11.2004 klo 11:23
Törmäsin paikallislehdessä etunimeen Metsälintu. Väestörekisterikeskuksen mukaan tämän nimisiä henkilöitä on Suomessa tasan yksi.
81. Pena24.1.2005 klo 17:11
Nimimerkki Ace Logan Ilta-Sanomissa 19.1.2005:

"Kävimme jokin aika sitten tuttavan luona uuden tulokkaan ristiäisissä. Nimi oli tarkkaan pidetty salassa, ja nyt jälkeenpäin en ihmettele sitä yhtään. Vieraiden ilmeet olivat todella näkemisen arvoiset, kun pappi paljasti nimen Jasmo. Mikä ihmeen Jasmo? Onko se nimi?"


Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Jasmoja löytyy 9 kappaletta, kaikki miehiä, 1940-luvulta "alkaen".

http://www.vaestorekisterikeskus.fi/
82. Pena28.1.2005 klo 21:51
> Hanna-nimisiä miehiä ja uniikkinimi Ernestas

Ilta-Uusimaa / Mikko Ljokkoi

Montako suomalaista on ristitty Hannaksi 1800-luvulta alkaen?
Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu nettiosoitteessa www.vaestorekisterikeskus.fi kertoo, että nimen Hanna on saanut noin 31200 suomalaista.

Hanna-nimisiä miehiä löytyy nimipalvelun mukaan yhdeksän.
Mitääh?
Täytyyhän henkilöllä voimassa olevan etunimilain mukaan olla omalle sukupuolelleen kuuluva nimi.
Väestörekisterikeskuksen tietopalveluasiantuntija Kristiina Andersson antaa kolme selitystä, miksi tilasto väittää Suomessa olevan yhdeksän Hanna-nimistä miestä:
- Etunimitilastossa on mukana myös toiset ja kolmannet etunimet, ja ennen vanhaan lapselle saatettiin sukupuolesta riippumatta antaa toinen nimi hänen isoäitinsä mukaan.

Vääriä nimiä tilastoihin eksyy Anderssonin mukaan myös ulkomaalaisten tuliaisina.
- Maria on tyypillinen nimi, joka Suomessa kuuluu naisille, mutta monissa maissa se voi kuulua myös miehille.
Nimipalvelu kertoo, että Suomessa on yli 200 miestä, joiden etunimien joukossa on Maria.
- Tietysti sekin on mahdollista, että rekisterissä on virheitä. Tämä on kolmas mahdollinen selitys, Andersson huomauttaa.

Nimipalvelu oli aiemmin vain viranomaiskäytössä, mutta pari vuotta sitten se tuli julkiseen kansalaiskäyttöön muiden nimipalveluiden muassa. Sivuston suosio on ollut suuri. Avaamisesta lähtien kävijöitä on ollut yli 1,2 miljoonaa.
- Ennen kuin sivusto avattiin yleisölle, meille tuli todella paljon puheluita. Haluttiin tietää, kuinka monella on se ja se nimi, Andersson kertoo ja muistaapa yhden hauskan tarinankin tällaiseen puheluun liittyen:
- Eräs äiti kysyi kerran, kuinka monta sen ja sen nimistä on, ja kun kerroin, hän piti määrää liian suurena ristiäkseen lapsensa sen nimiseksi. Kohta hän soitti uudelleen ja taas hän sanoi, että "on liikaa". Kun hän soitti kolmannen kerran ja kertoi ehdotuksensa, kävi ilmi, että sen nimisiä oli 99. Äiti totesi, että "nyt en enää jaksa - olkoon sadas".

Nimipalvelu sopii hyvin myös huvitteluun. Esimerkiksi voi yrittää etsiä uniikkinimiä eli nimiä, joita on vain yhdellä henkilöllä.
Kokeillaanpa.
Ahaa. Suomessa on yksi henkilö, jonka etunimistä jokin on Ernestas. Hän on vuosien 1960-1979 välillä syntynyt mies.


(Ernestas = kylä / teollisuusalue Porvoossa.)
83. iso S28.1.2005 klo 22:05
Jo Hanna tuli tutuksi Kivisiä ja Sorasia katsoessa. Sarjan takana ei ollut nainen, vaan Hanna & Barbera. Jälkimmäinenkin liippaa likeltä naisen nimeä!
84. masakalle5.8.2005 klo 02:48
Olivat muuten William Hanna & Joseph Barbera. Etunimet taitavat kuitenkin olla jopa suomalaisittainkin miesten nimiä!!
85. IS 11.8.200511.8.2005 klo 22:04
Viron rajavartiolaitoksen everstiluutnantti Raivo Terve
86. Keke12.8.2005 klo 13:23
mistäköhän sais tietoon nimensä historiaa esim.mistä muokattu tai jotain sellaista
87. täällä on jotain12.8.2005 klo 13:59
http://www.uta.fi/campus/981/kolm.htm
88. Pena10.5.2006 klo 11:09
> Delfiinit kutsuvat toisiaan nimillä

Delfiinit kommunikoivat keskenään kutsumalla toisiaan nimeltä, brittitutkijat paljastavat. St. Andrewsin yliopiston tutkijat ovat seuranneet kolmen vuoden ajan pullonokkadelfiinejä Floridan rannikolla. Tutkimustulosten mukaan delfiinit kutsuvat toisiaan nimellä eivätkä äänellä. Tuloksista kertoi BBC:n nettisivut tiistaina. Delfiinien vihellyksiä nauhoitettiin ja ne syntetisoitiin tietokoneella niin, että tutkijoilla oli käytössään tietokoneella tehtyä delfiiniääntä. Kun sitä soitettiin delfiineille, yksilöt vastasivat. (Kainuun Sanomat)
89. Eki10.5.2006 klo 11:12
Ei saa paljastaa juuri ilmestyneen IS:n TV-lehden ratkaisusanoja! ;)
90. Pena26.5.2006 klo 20:24
No tuleekos sitten huomiseen Kovikseen Sinikello? d=)

IS:

"Gerin tytöstä Sinikello

Entinen Spice Girl -tyttö Geri Halliwell on liittynyt niiden julkkisten joukkoon, jotka haluavat jälkikasvulleen mahdollisimman omituisen nimen. Ginger Spice eli Geri, 33, risti vajaat kaksi viikkoa sitten syntyneen esikoistyttärensä Bluebell Madonnaksi. Bluebell eli Sinikello -nimeen hän sanoi ihastuneensa, koska kukat ovat niin kauniita ja nykyään myös harvinaisia. Madonna -nimi tulee Gerin mukaan hänen ihailemistaan Neitsyt Mariasta ja laulajatähti Madonnasta."
91. Tsööts27.5.2006 klo 23:49
Aina kauniina nimenä pitämäni Melena (valitettavasti tarkoittaa lääketieteessä veriripulia!) -nimisiä on kastettu yhteensä 4. Jossakin toisessa yhteydessä mainitsemani Amaniitta- , eli ovatko vanhemmat - tai ainakin toinen heistä - olleet biologeja, sillä kärpässienien suku on Amanita, nimiseksi kastettuja on tasan yksi (jonka siis olen tavannut) ja Amanita-nimisiä on 5.
92. Pena20.9.2006 klo 10:42
Iltalehdestä:

> Vauva sai nimen Lordi-jäsenen mukaan

Lordi-buumi ei ota Suomessa laantuakseen. Uusinta uutta on antaa lapselle nimi viisuvoittajabändin jäsenen mukaan.

Pienen Awa Lumian ensimmäinen nimi myös lausutaan kuten monsterin eli "ava".

Heinäkuussa syntyneen pienokaisen vanhemmat eivät ole fanaattisia Lordin ihailijoita.

- Kyllä me sitä ollaan kannustettu, mutta ihan kotisohvalta vain.
93. Pena20.9.2006 klo 11:03
Tuli tuossa kiireessä "leikattua" yllä oleva juttu vähän epäselväksi. Unohtui mainita että:

"Niminikkarina toimi 17-vuotias poika, joka on suuri Lordi-fani."
94. Pena22.10.2006 klo 18:09
> Yksilölliset nimet lisääntyvät

Yhä useampi lapsi saa harvinaisen ja yksilöllisen nimen.

Vuosittain syntyvistä lapsista noin 2 400 saa sellaisen nimen, jota ei ole kellään muulla samana vuonna syntyneellä. Yhteensä vuosittain syntyy nykyään noin 50 000 lasta.

Suomalaista nimipäiväluetteloa Helsingin yliopistossa ylläpitävä emeritusprofessori Eero Kiviniemi arvioi, että nuorimpien ikäluokkien nimet ovat muuttumassa yhä yksilöllisemmiksi. Hän uskoo, että ilmiö liittyy laajemmin yksilöllisyyden korostumiseen ja yhteisöllisyyden heikentymiseen.

Erikoisten nimien lisääntyminen aiheuttaa sen, että yhä useammalla lapsella ei ole varsinaista virallista nimipäivää. Nuorimmistakin neljä viidestä löytää silti oman nimipäivänsä allakasta. (STT)
95. Alig26.12.2006 klo 22:03
Mun proffan tyttären nimi on Stokastika.
96. Eki26.12.2006 klo 22:14
Eilen Keisarinkunta-leffassa Ylen ykköskanavalla näytteli saksofonisti Norttia erikoisesti ristitty(?) Sesa Lehto.
97. iso S27.12.2006 klo 10:16
Kun nyt sattui olemaan Nimipalvelu auki niin tsekkasin että Sesa ei ole ollut Suomessa kenenkään virallinen etunimi ellei ole syntynyt ennen vuotta 1899. Niin vanhoja tsaarikunnanaikaisia saksofonisteja Väestörekisterikeskus ei muistele hyvällä eikä pahalla.

Mielenkiintoista: juuri vanhimpana tilastoituna vuonna, 1899, on syntynyt yksi miespuolinen Lehto ja 1947 yksi naispuolinen. Kumpikaan Lehtolapsi ei kuitenkaan ole Lehto Sesa, koska Sesa ei ole kenelläkään entisenä eikä nykyisenä sukunimenä.

Yksi mahdollinen porsaanreikä on (koko juttu on tietysti leikkiä, mutta porsaanreikä saattaa olla todellinen): Sukunimien tilastossa on luokat Nykyisenä nimenä, Entisenä nimenä ja Kuolleilla. Millä rivillä mahtaa olla kuolleiden entiset nimet vai jäävätkö ne kokonaan pois? Jospa Lehto Sesa on elokuvassa saksofonoituaan ehtinyt vaihtaa sukunimensä ja sitten kuolla? Käytännössä veikkaan että kuolleidenkin entiset nimet ovat rivillä Entisenä nimenä mutta selkeästi sitä ei sanota.
98. Pena15.1.2007 klo 16:30
> Vorna, Äänis, Jurva ja Kotivalo

(Karjalainen)

Kansan ja almanakan laatijoiden mieltymykset eivät ole aina takavuosinakaan menneet yksiin. Äärimmäisen harvinaisiksi jääneitä entisiä almanakkanimiä ovat esimerkiksi Tornia (2), Nousia (5), Lappi (7), Hirvo (9), Kaipia (10), Vorna (15), Rautia (15), Jurva (16), Airo (16), Kyrö (16), Suonio (16) ja Arpia (19).
Vähän suositumpia ovat olleet vanhojen almanakkojen Leimu, Sorjo, Mielo, Kauppo, Tiera, Äänis, Kotivalo, Arijoutsi ja Kaukomieli.
Myös sukupolvien mieltymykset eroavat toisistaan. Pirjon (34 721) yhdeksi nimekseen on tällä vuosituhannella saanut vain 23 tyttöä. Hyvin vähälle käytölle ovat jääneet myös esimerkiksi Raija (25), Teija (21), Erja (18), Marja-Liisa (6) ja Urpo (3). Rauno, Seija, Pirkko, Kaija, Teuvo ja Virpi eivät ole olleet paljoa suositumpia tällä vuosituhannella.
Useat tyypilliset lempinimet ovat jääneet vähälle käytölle virallisina niminä. Huomattavan harvinaisia nimiä ovat aikojen saatossa olleet esimerkiksi Kake (1), Kepa (1), Pertsa (2), Ansku (3), Pera (4), Hanski (5), Tepa (8), Pena (9) Hessu (10) ja Ritu (11). Näitä yleisempi ristimänimi on esimerkiksi Mikkeli (79 miestä).
Yksi nainen on saanut nimen Sonni, mutta kukaan mies ei ole saanut nimeksi Jokea tai Pekua. Joke-nimisiä tyttöjä on kaksi, Peku on käyttämätön.
Ehkä jokaista Petriä on joskus sanottu Peteksi, mutta sen on saanut nimekseen aikojen saatossa vain 309. Jaska-nimen on saanut 272, Ekin 103, Masan 59, Krissen 50, Lennun 29 ja Lissun 23.
Jutussa käytetyt luvut eivät ole lopullisia vuoden 2006 osalta. Väestörekisterikeskus päivittää ne maaliskuussa.
99. Jasmo28.2.2007 klo 14:58
JASMO JA IHAN VIT*N HYVIN MENEE SILTI!!!!!
100. Pena4.4.2007 klo 17:50
> Metallica ei sittenkään kelpaa tytön nimeksi

(STT)

Ruotsissa ei sittenkään saa antaa tyttövauvalle nimeä Metallica. Valtion viranomaiset torppasivat vanhempien harmiksi Göteborgin alueen viranomaisten jo hyväksymän nimen, kertoo internetsivusto E! Online.

"Tuntuu pahalta", Metallican äiti Karolina Tomaro puhisee.

"Tytöllä on ikää puoli vuotta, ja hän tietää nimensä olevan Metallica. Emme me voi enää lähteä nimeä muuttamaankaan", Tomaro sanoo.

Heavyrockin jättiläisen kunniaksi annetun nimen hyllyttämisestä seuraa myös käytännön ongelmia.

"Meidän piti matkustaa jouluksi Saksaan, mutta kun Metallica-nimellä ei saanut passia, niin matka peruuntui. Nyt joudumme peruuttamaan myös pääsiäismatkamme Saksaan. Emmekä taida päästä sinne kesälläkään", Metallican äiti kertoo.

Karolina Tomaro ja hänen aviomiehensä aikovat vielä valittaa viranomaisten päätöksestä. Heidän on vaikea ymmärtää, miten Ruotsissa voi olla olemassa yksi Metallica-niminen tyttö, jos kerran nimi ei ole mitenkään hyväksyttävissä.
101. Moisku8.4.2007 klo 22:33
Vaikka etunimistä puhutaankin niin möläytän kuitenkin tämän hauskan sukunimihomman: Suomalainen Citroen-fani muutti sukunimekseen Sitronen. Alunperin hän halusi sen C-alkukirjaimella mutta onneksi lautakunnan väki oli tarkkana ja hyväksyi hieman suomalaisemman version. Ja sellaisena se onkin tosi tyylikäs. Sitrosen Arille hauskat terveiset.
102. iso S27.6.2007 klo 14:34
Toisessa säikeessä putkahti esiin etunimi Manna. Kyseisessä tapauksessa se on taiteilijanimi (nimeä ei kai ole virallisesti muutettu) mutta Manna on myös ollut virallisena nimenä. Sukupuolikiintiössä on tapahtunut selvä siirtymä miehistä naisiin. Tällä hetkellä puntit ovat kokonaismäärissä tasan 28-28, mutta suuntaus on ollut selvä.

Ennen vuotta 1900 Mannat olivat miehiä äänin 15-0.
Vuosina 1900-1939 muutoksen oireet näkyivät: 11-3.
Vuosina 1940-1959 tilanne kääntyi päinvastaiseksi: 1-5.
Vuosina 1960-1999 miehet nollattiin: 0-12.

Tällä vuosituhannella tilanne on 1-8. Onko nyt vastarintaliike heräämässä? Herra Manna X, palauta meidät johtoon niin me äänestämme sinut Mannavallan presidentiksi!
103. iso S27.6.2007 klo 16:07
Tarkistin yhden entisen kansanedustajan nimeä ja törmäsin listaan jossa oli kaikki edustajat vuosilta 1945-2003, yhteensä 1205 nimeä. Erilaisia etunimiä oli 446 (sukunimiä 962 eli Suomessa ei ole samaa ongelmaa kuin Kiinassa, jossa on vain 10 sukunimeä).

Jos näitä kansanedustajia käyttää kriteerinä ja haluaa yleistyttää harvinaisia nimiä, ei lapselle saa antaa nimeä Matti, Eino, Pekka, Erkki, Toivo, Heikki, Lauri, Väinö, Juho, Veikko, Martti, Mikko, Olavi, Yrjö, Pentti, Antti, Eero, Arvo, Juhani, Kalle, Paavo eikä Esko. Kaikki nämä esiintyvät vähintään 10 kertaa, tuossa yleisyysjärjestyksessä.

Sen sijaan kannattaa suosia näitä vain kerran käytettyjä: Aare, Aarno von, Aila, Aksel, Albert, Ale, Alli, Alpo, Alvar, Alwar, Anna, Annika, Annikki, Anshelm, Anton, Antti-Veikko, Antto, Anu, Armi, Arne, Arno, Arthur, Arttur, Asko, Aslak, Asser, Atos, Atte, Aukusti, Ben, Bertel, Bjarne, Boris, Bror, Carl Olof, Carl-Johan, Christina, Christoffer, Claes, Ebba, Edit, Edvard, Eeles, Eemeli, Eeno, Eetu, Eeva-Liisa, Eila, Ele, Elias, Elisabeth, Elly, Elsa, Elsi, Emil, Erja, Erkki J., Erland, Ernst von, Ernsti, Esko-Juhani, Esteri, Esu, Eva, Evald, Eva-Maija, Eva-Riitta, Fabian, Felix, Georg C., Grels, Gustav, Gösta, Hanna, Harras, Harri, Harry, Heidi, Heikki A., Hella, Hellä, Helmer, Helmi, Hemmi, Hertta, Hilja, Hilma, Iiris, Iiro, Iisakki, Iivo, Ilkka-Christian, Ilmo, Inger, Ingvar S., Irina, Irja, Irmeli, Isak, Ismo, J. Juhani, J.E., J.O., Jaana, Jacob, Jan-Erik, Janina, Jere, Jermu, Joel, Jouni J., Judit, Juho M., Jutta, Juuso, Jyri, Jyrki, Jörn, K-A., Kaarlo af, Kai, Kaino, Kaisu, Kaisu-Mirjami, Kaj, Karl, Kati, Katja, Katri-Helena, Kauno, Kelpo, Konsta, Konsti, Kosti, Kristian, Kullervo, Kurt, Kusti, Kuuno, Lars, Lauha, Laura, Leea, Leila, Lempi, Lennart, Levi, Magnus, Margareta, Mari, Maria Kaisa, Marita, Marjaana, Marjukka, Marjut, Martta, Mats, Matts, Maunu, Max, Meeri, Merikukka, Miina, Mika, Minna, Mirja, Mirjam, Nils, Nils-Anders, Oili, Ola, Olga, Olli-Pekka, Oskari, Osmo A., Ossi, Pehr, Penna, Per, Per-Henrik, Peter, Petter, Pia, Pirjo-Riitta, Pähr-Einar, Päiviö, Pär, Rafael, Ragnar, Raija, Raila, Raili, Rauha-Maria, Rauno, Reinhold, Rolf, Rose, Saara-Maria, Saimi, Sami, Samppa, Sampsa, Sari, Satu, Seija, Siiri, Sirkka-Liisa, Sirpa, Sten, Suvi, Suvi-Anne, Sven, Sven-Erik, Sylvi-Kyllikki, Säde, T. Tellervo, Taavi, Tahvo, Tanja, Tapani, Tatu, Tellervo, Tellervo M., Terhi, Terho, Terttu, Teuvo, Tina, Toimi, Toivo T., Tuija Maaret, Ture, Tytti, Uki, Ulf, Uljas, Ulla-Leena, Ulla-Maj, Ulpu, Urpo, V.J., Valde, Valfrid, Walter, Varma, Veijo, Veikko J., Veli, Verner, Vesa, Victor, Vilhelm, Wiljam, Viljami, Virpa, Voitto.

Nimet on poimittu listasta mekaanisesti, joten esimerkiksi T. Tellervo (Koivisto), Tellervo M. (Koivisto) ja pelkkä Tellervo (Renko) tulkitaan eri etunimiksi. V.J. Sukselainen oli niin V.J. ettei edes eduskunnan tietokannassa ole Vieno Johannes.

Jos haluaa edistää luonnon monimuotoisuutta sukunimien osalta, pitää välttää näitä vähintään viidesti käytettyjä: Koskinen, Laine, Linna, Salo, Turunen, Virtanen, Andersson, Karjalainen, Koivisto ja Manninen.

Kekkonen on ollut kolmesti. Tunnetusta Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen -jutusta ei heru lisäpisteitä eikä siitä muinaisesta tapauksesta kun satasen finaaliin pääsivät Kekkonen, Kokkonen, Kukkonen ja välierien paras kakkonen.
104. Pena19.2.2008 klo 09:27
"Nyt tuunataan nimiäkin!

Micat ja Marcot ovat jo vakiintuneet suomalaiseenkin nimistöön, mutta nyt tavallisia nimiä halutaan tuunata yhä erikoisemmiksi ja kansainvälisemmiksi.

Viime vuonna nimilautakunnan eteen tuli Ronjasta väännetty Roniya. Nimilautakunta hylkäsi sen.

Oikeusministeriön nimilautakunnan sihteerin Juhani Ketomäen mukaan muodissa on tavallisten nimien kirjoitusasun muuttaminen. Toinen muoti-ilmiö ovat vanhat perinnenimet.

Ketomäki ihmettelee ihmisten halua antaa lapselle erikoinen nimi.

- Välillä sitä miettii, että mitä teillä on lastanne vastaan, kun haluatte hänelle tällaisen nimen. Useimmat kuitenkin haluavat lapselleen sellaisen nimen, jolla hän tulee toimeen.

Tällaisia ajatuksia herätti mm. nimihakemus, jossa pojan kolmanneksi nimeksi haluttiin Äidinilo." (IS)
105. Pena28.7.2008 klo 10:57
HS:

> Oikeus määräsi oudon nimen vaihtoon

Uusiseelantilainen tuomioistuin määräsi yhdeksänvuotiaan tytön huostaanotettavaksi, jotta tämä saisi vaihtaa nimensä. Oikeus katsoi, että Talula Does The Hula From Hawaii -nimi asetti tytön alttiiksi kiusaamiselle.

Kummallinen nimi tuli ilmi huoltajuuskiistan yhteydessä. Tyttö ei ollut suostunut kertomaan nimeään ystävilleen ja halusi itseään kutsuttavan nimellä "K".

"Oikeus on syvästi huolissaan lapsen vanhempien arvostelukyvyn puutteesta. Nimi tekee lapsen naurunalaiseksi ja sosiaalisesti vammaiseksi", tuomari sanoi.

Juttua puitiin New Plymouthin kaupungissa helmikuussa, mutta siitä kerrottiin vasta nyt.

BBC:n mukaan yhdeksänvuotiaan nimi on muutettu ja huoltajuuskiista ratkaistu.

Oikeudenkäynnissä kritisoitiin laajemminkin Uudessa-Seelannissa vallalla olevaa outoa nimitrendiä. BBC:n mukaan viranomaiset ovat hylänneet muun muassa nimet Sex Fruit, Keenan Got Lucy ja Yeah Detroit. Hyväksyttyjen listalle ovat silti päässeet esimerkiksi Number 16 Bus Shelter, Violence ja Midnight Chardonnay.
106. PP29.7.2008 klo 21:22
"Lähettäjä: Pena 25.11.2004 klo 21:07
> Nimissä on seksiä

Nyt seuraa huonoja uutisia suomalaisille miehille, joiden yleisin etunimi on Juhani. Perforsin tutkimusten mukaan miehiä, joiden nimen painotettu vokaali ääntyy edessä, pidetään seksikkäämpinä kuin miehiä, joiden nimessä on takavokaali. Edessä ääntyviä vokaaleitahan ovat e, i, y, ä ja ö. Takana ääntyvät a, o ja u."

Olipa hupa tutkimus ja oikein Tiede -lehdessä. Ettäkö Yrjö tai Nyyrikki ovat seksikkäämpiä kuin Aatami tai Tahvo. Eiköhän ne ole muita avuja, jotka tekevät miehestä seksikkään. Tuon teorian mukaanhan, jos seksi ei suju Jaskalta, niin sen kun vaihtaa nimensä Väinöksi. À vot'! Mutta en minä tätä tullut pohtimaan, vaan ihan nimiasiaakin ajattelin rupatella.

Omistan nykyään aika harvinaisen nimen toisena nimenäni.
Henkilökohtaisesti en ole tavannut ketään kaimaani, lähinnä lukenut kuolinilmoituksista. Nimi on Hillervo. Se poistui almanakasta v. 1950 ja sen tilalle tuli Irja (30.1.).

Hillervoja on nimirekisterissä 811 naista, 34 miestä ja 19 sukunimeä. Tällä vuosituhannella on syntynyt neljä Hillervoa,
tänä vuonna ei yhtään. Olen aina pitänyt nimestäni, vaikka se onkin herättänyt joskus jopa hilpeyttä eikä lähes kukaan (virkailija esim.) ensikuulemalta usko, vaan nimi pitää toistaa.
Eihän se ole sen kummempi kuin Tellervo, Kullervo, Pellervo
tai Kalervo. Ne kuitenkin ovat almanakassa.

Luulin, että siskoni nimi Sina olisi paljon yleisempi. Mutta Sinoja on vain 189 naista ja 19 miestä. Tällä vuosituhannella on syntynyt 32 naista ja 6 miestä ja tänä vuonna kaksi naispuolista Sinaa.

Äidinäitini nimi oli Kustaava, erittäin yleinen vanha nimi. Heitä on syntynyt kaikenkaikkiaan 4915 naista ja 4 miestä.
Uskoin nimen häipyneen kokonaan, mutta suureksi hämmästyksekseni Kustaavaksi on kastettu vuodesta 2000
lähtien 23 henkilöä ja tänäkin vuonna yksi.

Kun nyt rupesin kirjoittamaan, niin kerronpa vielä poikani nimestä. Se on hyvin tavallinen, Risto Juhani. Miten se nimi hänelle tuli, on kertomisen arvoista. Miehelläni oli neljä veljeä, joista kolme kaatui sodassa. Olimme päättäneet, että annamme pojillemme heidän nimensä. Ne olivat Aarni Juhani, Paavo Juhani ja Risto Juhani. Kun poikani syntyi, se tapahtui samana päivänä, saman tunnin sisällä kuin setänsä
Risto syntyi. Hän oli tismalleen samanpainoinen ja samanmittainen eikä meillä ollut pienintäkään epäilystä nimestä. Hän sai nimen Risto Juhani.

Olisi tosi kiva tietää, miksi esim. nimi Oivi (108 henkilöä, 90 naista ja 18 miestä) roikkuu allakassa vuodesta toiseen, kun kuitenkin sanotaan, että uusille nimille ei ole tilaa.

Tämä ei inyt han vastaa säikeen otsikkoa, mutta nimiasiaa tämäkin.
107. Matti29.7.2008 klo 21:46
Haa, tunnen yhden Hillervon, Tampereelta. Eikä miehensäkään etunimi niitä tavallisimpia ole, Armo.
108. PP29.7.2008 klo 21:49
Luin tamperelaisesta Hillervosta. Tämä nainen hiihteli Koskipuistossa. Onkohan sama.
109. Fanfaari29.7.2008 klo 22:10
Erikoisista etunimistä tuli mieleeni pari tapausta, joista isäni aikoinaan kertoi. Tietääkseni hän oli tuntenut tai kuullut nämä nimet sodan aikana. Metkaa on varsinkin etunimien suhde sukunimeen:

Ukko Mies Agathon ja Kotivalo Pimiä.
110. Pena18.12.2008 klo 16:33
"Kolmevuotias yhdysvaltalaispoika ei saanut nimellään koristeltua kakkua syntymäpäiväkseen, sillä paikallinen kauppias ei suostunut valmistamaan sellaista.

Adolf Hitler Campbell -nimisen pojan isä Heath Campbell on loukkaantunut poikansa kohtelusta.

- Ihmisten pitäisi hyväksyä nimi. Nimi on nimi. Lapsi ei tule kasvaessaan tekemään sellaisia asioita joita Hitler teki, Adolf Hitlerin isä sanoo.

Campbellin perheen muillakin lapsilla on omalaatuiset nimet. JoyceLynn Aryan Nation täyttää pian kaksi vuotta ja Honszlynn Hinler Jeannie Campbell on alle vuoden ikäinen.

Campbellit saivat lopulta kakkunsa, sillä koristelijaksi suostui Pennsylvanialainen Wal-Mart-ketjun kauppa." (HS)
111. Matti18.12.2008 klo 17:25
Heath Campbell voisi tutkituttaa päänsä.
112. PP18.12.2008 klo 18:12
Samasta asiasta uutisoi IS 18.12. Siiinä kerrottiin myös nimistä, jota nimilautakunta viime aikoina on hyväksynyt Suomessa lasten nimiksi. Niinpä joukossamme on nyt ainakin Java, Veijari ja Kehvo. He ovat poikia. Tyttöjä taas ovat mm. Kantarelli, Tundra, Jusmiina ja Nuuna.

Hylättyjä etunimiä oli mm. Nixon ja Ahavainen. Susi ei käynyt pojan nimeksi, sen sijaan tytölle se olisi kuulema ihan hyvä. Viiru ja Plus hylättiin.
113. Hemuli18.12.2008 klo 21:58
UusiRauma kertoi kastetusta Kastanjasta. Ihan nätti nimi.
114. Hakro18.12.2008 klo 22:42
Muistan kuulleeni nimen ennenkin. Oli joskus semmoinen Johannes Kastanja, sukunimeä en muista.
115. Matti18.12.2008 klo 22:49
Väisänen löysi lähes 100 Kastanjaa. Varhaisimmat vasta 80-luvulta.

Mutta kyseessä on tietysti sekaannus. Pappi sanoi, että kastan ja siunaan tämän ...
116. Miapas^`15.2.2009 klo 09:59
Kuulin VRK:stä että Anilla, Anila, Anille, Anile, Anniinna, Aninna ja Alinna ovat ihmisten niminä. Anilla on näistä yleisin.
117. Miapas^`15.2.2009 klo 10:01
Sunna on hieno nimi. Puolukka-tyttöjäki löytyy.
118. Tarja12.3.2018 klo 18:42
Maaliskuun toisena päivänä menehtynyt professori omisti mukavan erikoiset etunimet: Teivas Kalevi Jyväs Oksala.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *