KESKUSTELUT > RISTIKOT > ELEGANTEIMMAT PIILOSANAT

2931. Eleganteimmat piilosanat

Ana Soliip22.9.2006 klo 13:52
Mikä on mielestänne ollut hienoin piilosanavihje, mihin olette törmänneet? Onko joku jäänyt erityisesti mieleen? Kun täällä käy noita piilosanojen tekijöitäkin, niin olisi hauska kuulla, mitä keksimäänsä vihjettä esim. Eki pitää kaikkein aikojen eleganteimpana.

Parhaat vihjeethän yleensä ovat jonkunlaisia sanaleikkejä. Ja mielestäni näistä hienoimmat rakennelmat ehkäpä saa aikaan viemällä kikkailua askeleen normaalia pidemmälle. Esim. siis jos jollekin sanalle a on synonyymi b ja sana b on lisäksi homonyymi, voi vihjeen toinen osa ovelasti selittää tuota homonyymiä, toinen osa taas synonyymiä. Tai jotain sinnepäin :) Taidettahan sitten on, ettei tästä tule liian helppo, eikä liian vaikea. Hyvän vihjeenhän tunnistaa siitä, että sen jälkeen lyö päätä seinään, koska kun tietää vastauksen, se on triviaali. Mutta sen keksimiseen meni silti aikaa.

En nyt muista muiden tekemistä vihjeistä, mikä olisi ollut mielestäni kaikkein paras. Piilosanavihjeiden pöytälaatikkorunoilijana voisin laittaa omasta mielestäni ehkä parhaan keksimäni vihjeen. Ajattelin säästää sitä, josko joskus tulee vaikka jossain piilosana julkaistuakin, mutta liekö ikinä tulee. Onko tämä teistäkin oikeasti nokkela, vai olenko vain itse häikäistynyt omasta lempilapsestani? Vai onko tämä liian helppo/vaikea/huonosti stilisoitu/muuten vain tylsä?

"Katsellessani ikkunasta ulos, naapurin Olle käveli ikkunan ohi. Näin ollen näin ollen. En kuitenkaan nähnyt Ollea vaan pienen eläimen." (7)

P.S. Tuosta wikipedia keskustelusta tuli mieleen, että piilosanoistakin voisi tietysti wikipediaan tehdä artikkelin. Itse en vain katso oikein omaavani tarpeeksi kompetenssia, saati sanan säilää riittävästi moista toteuttamaan. Englanniksihan cryptic crossword:sta löytyy pitkähkö artikkeli. Ehkä sitäkin kautta alan harrastajapiiriä saisi laajennettua.
2. airisto22.9.2006 klo 14:10
, mutta liekö ikinä tulee. ?

Olen parin päivän aikana törmännyt tähän lie, lienee... sanan käyttöön useissa yhteyksissä.
Onko olemassa joku uusi suositus, vai miksi sitä käytetään, kuin käytetään.
Kai se edelleen on joku olla-verbin muoto.
Anteeksi poikkeaminen aiheesta, mutta turha tälle on uuttakaan säiettä avata.
3. RA22.9.2006 klo 14:33
Uskon tietäväni tuon piilosanan vastauksen.

Itse pidän eniten piilosanoista, jotka on rakennettu mahdollisimman tiiviisti tai taloudellisesti (mikähän olisi hyvä sana); Tarkoitan, että vihjeessä on minimaalisesti muuta kuin suorempaa vihjettä ja piilosanamaista vihjettä. Totta kai sidesanoja tulee (väkisinkin), jotta vihjeestä tulee ajatuksellisesti luonteva.

Jos vastaukseni on oikein, tuossa vihjeessä on (minun makuuni!) liikaa tavaraa. Voi tietysti olla niinkin, etten vain ymmärrä vihjeesi kaikkien osien merkitystä ja asiaankuuluvuutta.
4. ö22.9.2006 klo 14:36
Lie on edelleenkin sama olla-verbin potentiaali ja tuossa yllä siis väärin käytetty.

Ana Soliipin vihje vaikuttaa ihastuttavalta, kun vielä keksisi ratkaisun.
5. Ana Soliip22.9.2006 klo 14:41
Lie lienee ihan normaalia suomea. Tuossa nimenomaisessa kohdassa kielikorvani näyttää kuitenkin pettäneen. Tuon "liekö ikinä tulee", pitäisi kai olla "tulleeko ikinä".

Tuossa ehkä kielikorvaa vetää harhaan perfektimuoto potentiaalissa. Esim "on tullut" olisi potentiaalissa "lienee tullut". Ja "liekö tullut" tarkoittaa kait suunnilleen tuskin on tullut. Mutta tosiaan jos ei puhuta perfektimuodossa, niin termissä ei ole olla verbiä, joten tuo "liekö tulee" lienee tosiaan väärin.

Näin siis ainakin luulisin. En ole kielenhuollon asiantuntija. Ainoastaan kielen vääntelyn, jossa sallittaneen pieni taiteellinen vapaus kuten runoudessa yleensäkin ;-)
6. airisto22.9.2006 klo 15:02
...tulleeko ikinä...
7. Eki22.9.2006 klo 15:44
Yksi ratkojien isoimpia valituksen aiheita piilosanoissa on tosiaan ollut vihjeiden liiallinen venytys. Tuossa Anan vihjeessä sitä pituutta on, joskin on se ihan viehättävä kokonaisuus. En nyt sitä lyhennä ainakaan vielä omaan makuuni, mutta ekan pilkun kyllä jo tässä vaiheessa ottaisin pois, koska se on kieliopillisesti väärin.

Vihje ei ollut helppo ja onkohan ratkaisusanakin yleistiedon laitamilta?

Lyhyet vihjeet jäävät usein suosikeiksi. Takavuosilta SK:stä muista vihjeen.

Kohentaa, kun kohottaa. (9)

Omista (en tiedä, olenko kaikkien isä) lyhimmistä vihjeistä muistuvat mieleen ennenkin kertomani:

Ohjata. (6)

Onnestaa. (8)

Lunnit. (6)
8. Sakke22.9.2006 klo 15:46
Muistan edelleen kun yläasteella opeteltiin tuota taivuttelua ja luokan parhaimpiin (aina äikästä ja kaikista muista kynppi) kuuluva kaveri sitten sai tehtäväkseen taivuttaa olla-verbiä. Tullessaan sitten kohtaan, jossa vastaus on "lienee" (mikä lie monikon possessiivikonditionaali), vastasi hän "olnee lienä" - ei mulla muuta.
9. Ana Soliip22.9.2006 klo 16:19
Juu, pilkkuvirhe siinä tosiaan taitaa olla. Tuota en tohkeissani edes ajatellut. Itsekin pidän enemmän kompakteista vihjeistä kuin liian pitkistä. Tässä tapauksessa en osannut tuota kuitenkaan tiivistää kovin paljoa ilman, että siitä olisi tullut jotenkin töksähtävä. Tuonhan voisi tiivistää vaikka viiteen sanaan. Tosin silloin ei vihjeestä taitaisi muodostua oikeaa lausetta. Voin hivenen perustella muutenkin tuota vihjeen pituutta, kun kerron ratkaisun. Odottelen muutaman päivän, jos joku haluaa tuota vielä pähkäillä kuulematta ratkaisua.

Ja taitaa tuo ratkaisusana tosiaan myös olla vähän yleistiedon laitamilta. Luulin sen ensin olevan ihan yleisesti tunnettu joskaan ei kovin yleinen. Näköjään sitä ei kuitenkaan löydy edes kielitoimiston sanakirjasta. Ainakin yhdestä tietosanakirjasta sen kuitenkin löysin ja netistä muualtakin. Ehkäpä kyseisen termin olen jostain Aku Ankasta tms. kirjallisuudesta lapsena sanavarastoon poiminut, kun olen aina pitänyt sitä yleiseen sanastoon kuuluvana.
10. Eki22.9.2006 klo 17:01
Monessa hyvässä vihjeessä piilosanamainen osa ja suora vihje kietoutuvat erottamattomaksi osaksi vihjettä.

Säkylän eteläpuolella. (5)
11. Jyrki22.9.2006 klo 17:09
Taisinpa minäkin keksiä vastauksen tuohon.

Minunkin makuuni tuollainen vihje on vähän liian pitkä, sanoisinko hiukan "höpöttävä". Tosin tuontyyppinen vihje voi toisaalta toimia tarkoituksella hämäävänä, eli siis saada ratkojan ihmettelemään, mistä ihmeen langanpäästä oikein pitäisi yrittää ottaa kiinni.

Lie-sanasta päivitin hiukan omaa kielikorvaani sen perusteella, mitä ylhäällä on kirjoitettu ja mitä tarkistin kirjallisuudesta. Pahasti korvaan on särähtänyt aina tyyppi 'Se lienee on näin', mutta lyhyt lie-muoto on hahmottunut joissain yhteyksissä jopa partikkelimaiseksi, esim. 'Mikä lie!" Siksi omaan kielikorvaani ei ole särähtänyt esim. ilmaus "Mitä lie tehtiin siellä". Kun ei ainakaan Perussanakirja tuollaista käyttöä hyväksy, niin kielikorvaan on syytä tuonkin alkaa särähtää :)

(Tuo viimeinen esimerkkini lienee oikein, jos sen sanoo "Mitä lie tehty siellä.")
12. Jyrki22.9.2006 klo 17:12
Eki, Yläne olikin yhtenä pienen Länsi-Suomen kiertomatkan kohteena kesällä :)
13. [Jyrki]22.9.2006 klo 17:15
[Öh, viestissäni 22.9.2006 klo 17:09 viittasin siis Nana Soliip aloitusviestin tehtävään.]
14. Ana Soliip22.9.2006 klo 18:07
Ekin "Onnestaa" ja "Kohentaa, kun kohottaa" jäivät ainakin meikäläiselle vielä auki. No, ehkä ne sieltä selkenevät, kun alitajunta tekee yön töitä.

Muutenkin tuo vaikeusasteen arvioiminen on aika hankalaa. Toisaalta oma logiikka saattaa tuntua itsestä hyvin helpolta, vaikka se muista ei sitä olisikaan. Toisaalta taas vaikeusaste saa olla hieman vaikeampi kuin yksittäistä vihjettä arvioidessa ehkä ajattelisi. Ratkottaessa risteävät sanat antavat kuitenkin oman apunsa.

Toinen asia, mitä olen miettinyt, on mistä tietää mitkä sanat ovat oikeasti itsensä keksimiä, mitä juolahtaa mieleen sanoja keksiessä. Luokkaa 500 piilosanaa ratkoneena minullakin osa sanoista on varmaan tullut muistoina vanhoista piilosanoista ratkaistuinaa sanoina, vaikkei sitä tietoisesti hahmottaisikaan. No, ei kai sitä mistään tiedäkään, ellei ole arkistoinut kaikkia ratkaisemiaan piilosanoja ja tarkista. Ja tuskin kait vihjeestä kuitenkaan muodostuu täsmälleen samanlaista kuin alkuperäinen.

Tässä vielä yksi, toivottavasti ihan oikeasti omasta päästä:

"Meniko raivonne rikki, sehän on verenpaineenne kannalta vain terveellistä " (8)
15. RA22.9.2006 klo 18:48
Taidanpa tietää kaikki tähänastiset esimerkit, mutta olikos tarkoitus, ettei vastauksia paljasteta (ja keskitytään enemmän noihin vihjetyyppeihin)?
16. Juhani Heino22.9.2006 klo 20:02
Kompaktista pidän itsekin (esimerkki alla), mutta Anan tehtävässä on vitsi joka ei mielestäni toimi niin hyvin jos sen lyhentää.
Tässä kierrätän äärimmilleen tiivistetyt vihjeet vuosien takaa:
M.A., renki. (9)
Tä, mm-syksy?? (11)
17. Jaska22.9.2006 klo 20:55
Paras, tai ainakin ennätyksellinen piilosanavihje:
Saavuin tilasta, jossa alasti istuvaan saatiin sulavat varjot, kun ei lamppu paistanut sivultaan, saati sitten edestä. (14)
Vihjeen pituus ei haittaa, jos se on muuten hyvä. Sisältö ratkaisee. Vihjeen pitää olla ratkojalle (= minulle) sopivan vaikea. Liian helpot eivät yllä huippuluokkaan. Lyhyt vihje sellainen usein on, esim. lunnit, joka ällistyksekseni kuuluu Ekin suosikkeihin. Säkylän eteläpuolella oli sitä vastoin neljän pointsin vihje skaalalla (ei vaikeus-) 1-5.
18. Eki23.9.2006 klo 09:49
Kun arvotan piilosanavihjettä, en tee eroa sille, onko se helppo tai vaikea. En voi mitenkään sanoa, että vain (sopivan) vaikeat vihjeet ovat hyviä. Sehän on ratkojakohtainen asia muutenkin. Nuo yksisanaiset vihjeet ovat esimerkki puhtaista vihjeistä, eivät ne mitään parhaita vihjeitä edusta (paitsi niille, jotka pitävät niitä parhaina).

Parhaat vihjeet löytyvät omasta mielestäni sanaleikeistä. Kaikkien aikojen ekassa piilosanassani

http://www.sanaristikot.net/ristikot/nayta_flash.p hp?file=piilosanat/03/pssk7601&s_posti=

erityisesti pystysuoraan 3 on jäänyt mieleeni. Sana oli laadinnassa paikallaan, kun huomasin sen sanaleikkimahdollisuudet. En tiedä, tekisinkö sen nyt vähän toisin. Vuosikymmenten varrella keksityistä sanaleikkivihjeistä on vaikea lähteä hakemaan sitä parasta, kun muistaa niistä niin vähän ulkoa.

Anagrammeja joskus halveksitaankin, mutta ovathan ne parhaimmillaan upeita.

Kätköihin on helpointa saada sujuva lause, ja niitä joillakin laatijoilla onkin paljon. Ne ovat myös nopea tapa tehdä vihje. Vaikeista pitäville ne ovat helpoimpia, joten jos haluaa tehdä hankalia, pitää pystyä kätkemään hyvin. Tuo aiempi Säkylä-vihje ei liene vaikea, koska siinä on niin vähän tavaraa. Jaarittelemalla kätkö hukkuu enemmän tekstiin, mutta onko se positiivista?
19. tonimikael23.9.2006 klo 15:47
Kaverinin Juhana keksi joskus hyviä anagrammivihjeitä:

Miian miesonni. (13)
Perinteisin vappukoriste. (11)
20. RA23.9.2006 klo 17:03
Tuossa Jaskan 22.9. klo 20:55 kehumassa vihjeessä "Saavuin tilasta, jossa alasti istuvaan saatiin sulavat varjot, kun ei lamppu paistanut sivultaan, saati sitten edestä. (14)" pelataan myös anagrammeilla ja se on kyllä hieno!

Se on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka vihje voi joskus olla pitkäkin JA samalla jaarittelematon.
21. [RA]23.9.2006 klo 18:50
[Muistan hämärästi, että noin vuoden sisällä (akuutin ihastuksen vallassa) kirjoitin tänne kommentin yhdestä IS:n piilosanavihjeestä. Taisin riehaantua kehumaan sitä vihjettä jopa sanataiteeksi. Vihje oli Ekin tai Nenosen Aulikin.

Muistan idean vieläkin, mutta en sanatarkkaa vihjettä.

En osaa näitä hakutoimintoja, mutta löytäisikö joku näillä tuntomerkeillä tuon vihjeen? Olisi mukava katsastaa sekin vihje tämän keskustelun taustavalaisemana.]
22. pekka23.9.2006 klo 19:11
Mitä täällä pierrään?
23. Juhani Heino23.9.2006 klo 19:47
Tarkoittikohan RA tällaista katkelmaa, tämä on siis lainaus häneltä:

Samaisessa IS:ssa oli myös Ekin PIILOSANA, jota tehdessäni oikein 'heräsin' (anteeksi paatoksellinen ilmaus :-) miettimään suoranaista sanataidetta, joka näihin tehtävien laatimiseen liittyy. Pari esimerkkiä:

Oio se toimitus oikeaan paikkaan, katso pienestä kirjastasi! (13)

Eivätköhän palatessa soutimet pidä käärmemäistä ääntä, näin on tiedetty hyvin kaukaisista ajoista lähtien. (11)
24. Eki24.9.2006 klo 15:58
Tällä tavalla anagrammivihjeeseenkin voi saada vaikeuskerrointa (nyt tosin paljastin, että kyseessä on anagrammi).

Raju tunti. (5)
25. JPQ24.9.2006 klo 16:02
Olenko väärässä mutta piilosana vihjeillä on tekijänoikeudet ?
26. Eki24.9.2006 klo 16:07
Ei taida olla.
27. RA24.9.2006 klo 18:23
Hieno kuin mikä tuo RAJU TUNTI!

Tässä pari Nenosen Aulikin huippuunsa hiomaa helmeä:

Orja itkee kahleitaan. (5)
Vien sinut alkajaisiksi sinne. (5)
Väärällä tavalla kärtät. Entäpä olisiko parempi näin? (5)
Sitruunaisen limen vieraasi vaihtaa kivennäisjuomaksi. (13)
28. JPQ24.9.2006 klo 20:02
Eki: tuntuiskin reilulta koska osaa sanoista vaikea vihjeyttää monella tavalla varsinkaan jos vaikeus aste vihjeessä halutaan olevan tiettyä tasoa.
PS. EI en ole onnistunt tekemään piilosanaa no en ole yrittänyt lienee vaikeampaa kuin krypto vaikka vihjeet olisikin käytettyjä...
29. Pertti Oskala25.9.2006 klo 10:58
Piilosanoille ei voitane myöntää tekijänoikeuksia sen paremmin kuin kedon kukillekaan. Jos löytää uuden kukkalajin, saa tietysti löydöstä iloa, kenties kunniaakin itselleen, mutta kukka on kyllä ollut olemassa jo ennen löytämistä.

Esimerkiksi olin taannoin löytävinäni nokkelan piilosnan "Vaari vakuuttaa (5)" Kun se oli julkaistu, parikin ratkojakonkaria kertoi sen olevan vanha keksintö. Juttuhan on ilmiselvä, mutta löytämisen iloa se tarjonnee jatkossakin yhä uusille sanoilla leikkijöille.

Ihan tuoreimmasta päästä tarjoan tällaisen: "eurooppa@ropo.amerikka (8)".
30. Ana Soliip25.9.2006 klo 13:37
tonimikael:

Taisin keksiä ihan oikeankin ratkaisun tuohon Miian miesonni -tehtävään, mutta täytyypä todeta, että siitä saa mm. anagrammin "ime monia nisin". Eikös sekin sopisi teemaan :-P
31. Eki24.3.2018 klo 11:59
Yleisön palautteet ja toiveet vaikuttavat. IS:n TV-lehteen tuli mielipide, että lehti olisi täydellinen, jos ristikkoliitteessä olisi piilosana. Vakioksi sitä ei ainakaan vielä uskalleta panna, mutta keskiviikkona ilmestyvään kaksoisnumeroon laadin isohkon piilosanan. Se jäi mieleeni myös siksi, että siihen tuli yksi kreiseimmistä sanoista, mitä olen piilosanoissa ikinä käyttänyt - ellei kreisein. Lisäksi aloitin laadinnan sillä, se vaikutti pohjan kokoon ja siinä oli harvinaisia ja hankalia kirjaimia jatkolaadintaa ajatellen. Mutta kun halusin tuon ajankohtaisen sanaväännöksen sinne.
32. Tapio24.3.2018 klo 12:35
Minusta SK 32/2000 oli Ekiltä omalla tavallaan vallan mainio. Suuri tai suurin osa vihjeistä liittyi imperatiiviin. Imperatiivissa oleva sana merkitsee jotain muuta. Sanat itsessään eivät olleet poikkeuksellisia, mutta idea oli hauska.
33. Tarja24.3.2018 klo 12:56
Nyt yritän aika mahdotonta tehtävää, mutta jospa joku saisi tästä kiinni. Mieleen on jäänyt, että tässä parin vuoden sisällä oli Iltiksen piilosanassa yksi uskomattoman hieno vihje, joka sisälsi ties kuinka monta samaan ratkaisusanaan kohdistuvaa vihjettä. En muista laatijaakaan, mutta joku sitä kommentoi. Harmittaa, kun ei tullut laitettua talteen.
34. Jaska24.3.2018 klo 13:46
Muistelen epävarmasti, että laatija oli Eki ja kommentoija Juha N. Saattaa siitä olla vähän ylikin kaksi vuotta.
35. iso S24.3.2018 klo 15:21
Olisiko kuitenkin säie 9156. SK 5/2017, Juha N 3.2.2017 klo 16:30

"Pertti Oskalan piilosanavihjeessä VS 18 on 15-kirjaimiselle ratkaisusanalle peräti 8 peräkkäistä anagrammia. En ole vastaavaa ilotulitusta aiemmin nähnyt. Poikkeuksellista tässä ei ole anagrammien määrä vaan se, ettei anagrammien väliin ole tarvinnut laittaa yhtään niihin kuulumatonta tilkesanaa."

Tuossa löydöksessä on Tarjan ja Jaskan yhteisiin muistoihin verrattuna kaksi vikaa: lehti ei ole Iltis eikä laatija Eki.

[Jos joku sattuu ihmettelemään loistavaa muistiani, niin ei kannata. Käytin hakua Eki Juha N piilosana ja lukaisin näytetekstit.]
36. Tarja24.3.2018 klo 15:30
Se, mitä minä muistelen, on kuitenkin Iltiksestä, koska SK ei kuulu lehtiin, joista ratkoisin mitään.
Tuo vihje olisi tietysti mielenkiintoista nähdä tuokin.
37. Eki24.3.2018 klo 15:32
18. Kauhean keisarin usein karheaakin sanaa renki kehui raukeana. Ahkeran, hikisen aikuisen seuraa hakienkin kaunein, riehakas, uhkea keisarinna piti enemmän romantiikateemasta. (15)
38. Matias-Myyrä24.3.2018 klo 16:16
Olisiko vihjeessä sanojen järjestys ollut ...raukeana. Hikisen, ahkeran aikuisen...?
Silloin tulisi anagrammit peräkkäisistä sanoista.
39. Eki24.3.2018 klo 16:36
Tämä oli tallessa, saattoi mennä lehteenkin virheellisenä. En nyt muista.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *