KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 46/2022

11064. SK 46/2022

Nåra18.11.2022 klo 14:23
Taitaa ristikko olla kuitenkin tähdiltään 3 vaikka merkitty 2. Ihan läpikirjoitettava ei ollut. Ja laskujen mukaan kolmen tähden vuorokin ja kuukauden visaisimmaksi mainittu reunakirjoituksessa.
2. K18.11.2022 klo 14:26
Kuka on laatijana?
3. Ylläpito18.11.2022 klo 14:45
Kyllä, siinä on väärä tähtimerkintä, Erkki Vuokila ja Heli Kärkkäinen kolmosen tekijöinä.
4. Pike18.11.2022 klo 17:31
Pidin paljon tästä ristikosta. Kolmitähtiset ovat minun makuuni. Pääkuvista osuvat sanat ja osa vihjeistä vaativia, ei ihan tavanomaisia. Kiitos laatijalle!

Piilosana oli helpohko!
5. TKu18.11.2022 klo 21:09
No ilmankos! Olen katsellut ristikkoa jo jonkin aikaa, mutta keksinyt vasta muutaman sanan. Meinasin jo huolestua, vaan tähdityksen virhehän selittää paljon. Jatkan siis tuijottelua.

Piilis oli melkein läpikirjoitettava. Mielestäni V19:ssä on asia- tai pikemminkin merkitysvirhe vihjeen yhdessä osassa. Kiinnittikö kukaan muu huomiota siihen?
6. Hetu18.11.2022 klo 21:31
Sain ristikon täyteen, mutta en ymmärrä vasemman alanurkan vaakasuoraa.
7. Elva18.11.2022 klo 21:33
Ihana ristikko. Oli erilainen kuin Iltiksen Vuokilat, vaikka nekin ovat lemppareitani. Monessa kohdassa menin harhapoluille, mutta perille löytyi kuitenkin kovan pähkäilyn tuloksena. Runsaasti uusia vihjeitä ja sijoitus nautittavuusasteikkoni aivan huipulle.

Piilis jää viikonlopuksi.
8. Elva18.11.2022 klo 21:46
Unohdin kehua nerokkaita yhdeksäntoistakirjaimisia monimerkityksellisiä pääkuvaratkaisusanoja, jotka lisäksi olivat todellakin tätä päivää.
9. Hmm19.11.2022 klo 00:35
Lainaus: 6. Hetu 18.11.2022 klo 21:31
Sain ristikon täyteen, mutta en ymmärrä vasemman alanurkan vaakasuoraa.

Eiköhän tuossa alimman vaakasanan vihjeessä ole virhe.
10. Ylläpito19.11.2022 klo 01:59
Eipä oikeastaan!
11. lapatossu19.11.2022 klo 08:51
Olipa kivat ristikko ja piilis. Ristikossa hienoja harhautuksia ja hykerryttävät harmaat, piilis helppo, mutta hynyilyttäviä vihjeitä monta -erityisesti tykkäsin susista leivonnaisista.
12. Elva19.11.2022 klo 09:07
Aamukahvin ääressä ahersin mukavan piiliksen valmiiksi.

TKu, en huomannut mitään virhettä vs 19:ssa, joka mielestäni oli hauskin ratkaisuista.
13. Jiikoo19.11.2022 klo 09:58
Piilis tuntui helpohkolta ja täyttyi sanan P3 kahta piilokirjainta vaille valmiiksi eilen joutuisasti. Martin kaljat eivät saa minulla tyhmällä kelloja kilkattamaan. Kaikki numeroidut 20 avainkirjainta koossa.

Ristikon parissa loppuivat paukut ensi-istunnossa pahan kerran kesken. Tänään olen päkistänyt sen ruutuja väkisin täyteen siinä määrin, että kaikki kirjaimet 1–15 ja harmaapohjaiset 19-kirjaimiset sanat ovat koossa siinäkin, vaikka rumia reikiä löytyy yhä. Kumia kuluttava ristikko, mikä on tietenkin tekijöille kunniaksi!
14. Jiikoo19.11.2022 klo 10:21
Reiät saatu nyt umpeen yhtä piilokirjainta lukuun ottamatta. Kun vastaavia aukkoja on piiliksessä kaksi, voin katsoa onnistuneeni tällä kertaa ristikossa paremmin – tai päinvastoin. Yhtä kaikki: olen epäonnistunut molemmissa, vaikka saisinkin postatuksi oikeat kirjainpötköt tehtävien ”ratkaisuina”.
15. TKu19.11.2022 klo 10:24
Lainaus: 12. Elva 19.11.2022 klo 09:07
TKu, en huomannut mitään virhettä vs 19:ssa, joka mielestäni oli hauskin ratkaisuista.

Minusta ratkaisusanan keskikohtaan liittyvä vihje ei oikeasti tarkoita sitä, mitä haettiin. Tai sitten minulla on väärä ratkaisu, mikä tuntuu kyllä hyvin epätodennäköiseltä.
16. K20.11.2022 klo 23:45
On vaikea, ei täyty millään. On pakko luovuttaa!
17. Ylläpito21.11.2022 klo 00:30
Aamu on iltaa viisaampi!
18. TKu21.11.2022 klo 19:41
Lainaus: 6. Hetu 18.11.2022 klo 21:31
Sain ristikon täyteen, mutta en ymmärrä vasemman alanurkan vaakasuoraa.

Onkohan siinä yhden kirjaimen virhe? Muuten minäkään en ymmärrä vihjeen ja sanan yhteyttä.

Ristikko oli minulle todella työläs. Nyt se on kuitenkin täytetty. Viimeinen "KUUMA JA KUIVA" piti googlettaa, kun ensin olin googlettanut VAIN ELÄMÄÄ -ARTISTIn ja saanut sen avulla kaakkoiskulman täyteen. Harmaat jättipitkät yhdyssanat olivat riemastuttavia!
19. Martsu23.11.2022 klo 20:31
Vasempaan alanurkkaan tulee mielestäni yksi U liikaa, jos sen pitäisi koostua järjestämällä vihjesana uudelleen; siinähän on vain yksi U. Mutta usein virhe on osoittautunut omaksi. Muuten valmis!
20. K23.11.2022 klo 22:27
Lainaus: 17. Ylläpito 21.11.2022 klo 00:30
Aamu on iltaa viisaampi!

Nyt on täytettynä ristikko vasenta alareunaa lukuunottamatta! Siihen kyllä se sitten jääkin, mutta mukava ristikko kuitenkin!!
21. PM24.11.2022 klo 07:52
SK:n tehtävien pariin ehdin ti- iltana.

Piiliksen sain ratkotuksi yhdellä istunnolla. Parhaana vihje - vastaussanaparina pitäisin vihjettä vs19 ja vastaussanaa. Alun äkkäsin heti, loppuosan vasta risteävien avulla. Viimeisenä avautui ps8. Olen samaa mieltä saatesanojen maininnasta laatijan tuotosten kehittymisestä hienokseltaan visaisemmiksi samoin kuin vihjeittensä paranemisesta.

Ristikon ratkontani lähti hitaasti liikkeelle. Alun havaintoja oli myös yksi puuttuva tähti vaikeusasteluokittelusta. Ristikon korkea laatu niin sanoituksessa kuin vihjeissä kävi ilmi ratkonnan alkaessa edetä. Lopulta pääsin omin oivalluksin ja tiedoin kolmen kirjaimen päähän, alaosassa kahden risteävän sana jäädessä kesken, kaksi piilokirjainta niissä. Tietolähteitä käyttäenkin jää toinen piilokirjaimista puuttumaan.

Meksikolainen keittiö ei lukeudu vahvuusalueisiini, sieltä opin uuden sanan. Ranskaksi nurin on perin epävarma. Ja lounaan vihje pitkälle alareunan sanalle ei avautunut, anagrammia en saa toimimaan. Mutta eihän elämä ole täydellistä, ei siis ristikoiden ratkontakaan!

Nyt vastaukset matkaan ja arvontavoittoa odottamaan. Huomenna jatkuu toivottavasti keskustelu, muillakin näyttäisi olevan avoimia kohtia!
22. K24.11.2022 klo 16:01
Todella vaikea, tähtiä ainakin kolme plus!!!!!
23. Eikka24.11.2022 klo 22:00
Pitihän tämäkin ratkoa, kun alkuun pääsin. Mukava ketsuppipulloilmiö tuli loppuun. Harmaat toki hienoja pitkiä sanoja, mutta tässä oli myös nelikirjaimisia ratkaisusanoja, joissa hienoja vihjeitä. Podiumilla: ”arisevia”, ”ranskaksi nurin” ja kullattu ”sisäänkäynti alhaalta ärrälle”. Sen sijaan ”Kurikan alla” -vihjeelle arvosana cum laude improbatur, kiittäen hylätty.
24. Jiikoo25.11.2022 klo 12:31
Ratkaisuni olen lähettänyt jo aikoja sitten. Kun vastausaika on umpeutunut eilen, saanee tätä jo availla. Sain ”aallonharjaa” = TRILLI ja ”koulussa” = SALAKARIT. Tyhmyyteni estää näkemästä ratkaisusanojeni yhteyttä vihjeisiin. Onko minulla jotain feelua tai osaako joku selittää? 15-kirjaimiseen sp-ratkaisuunhan tällä ei ole vaikutusta.

Samoin minäkin ihmettelen suuresti, mistä ihmeen niitatusta UNITAUTI-sanan toinen U löytyy.
25. eol25.11.2022 klo 12:53
Jiikoo, minulla on tuossa TRENDI ja sen kanssa ristiin SANAPARIT.
26. Siru25.11.2022 klo 13:44
Jiikoo, minullakin TRENDI ja SANAPARIT! UNITAUDIN toista U-kirjainta en hoksannut ihmetellä, ennen kuin totesin muiden sitä ihmettelevän! Taitaa tosiaan olla virheellinen vihje!
27. Siru25.11.2022 klo 13:54
Voisiko olla niin, että se UNITAUTI ei ole tarkoituskaan olla anagrammi, vaan jonkun ”niitatun” esim. tsetsekärpäsen aiheuttama sairaus!
28. PM25.11.2022 klo 14:21
Jo läpikäydyt vastaussanat enemmistön tavoin ratkottuina minullakin, UNITAUTI-vihje ymmärtämättä. Vihjeestä ´ranskaksi nurin´ minulla muodostui NAPO, onko pielessä? Siinä vaakasuoraan PUNK, KEIDAS, PEPE ja HEITOT vaikuttavat oikeilta, olisiko viimemainitussa jotakin väärin?
29. Elva25.11.2022 klo 14:26
PM, VAIN ELÄMÄÄ-ARTISTI ei ole PEPE.
30. Ylläpito25.11.2022 klo 14:34
Kyllähän siinä unitaudissa tosiaan on virhe! Ei niitata tsetsekärpäsiä niin pahasti!
31. Elva25.11.2022 klo 14:52
Ai, ai, Ylläpito, joka vastasi kysyttäessä virheestä alimmassa vaakasanassa (10.), että ”eipä oikeastaan!”. Tulipahan täälläkin mietittyä tse tse-kärpäsraukkoja. Onneksi UNITAUTI oli niin selvä ratkaisuna, että se pysyi muuttumattomana.
32. Ylläpito25.11.2022 klo 14:55
Se oli harkitsematon kommentti, ansaitsimme tuon. Ihmetellä pitää, että on päässyt läpi tarkastusten.
33. Eikka25.11.2022 klo 15:13
Tuossa ”niitatussa” hämäsi se, että niitattu on lähes synonyymi tyrmätylle, mutta tuo ”järjestämä” olisi ollut väärässä roolissa.

Aiemmin jo totesin, että tuo nato-otan-yhdistelmän käyttö oli tässä kohtaa kaikessa lyhykäisyydessään ja yksinkertaisuudessaan ovela. Piparin ratkaisu… no, sitä saa mitä tilaa.

Minun paras virheratkaisuyritykseni oli alussa ”sotaleirit” vihjeeseen ”aikuisillekin”.
34. Eikka25.11.2022 klo 15:17
Lainaus: 32. Ylläpito 25.11.2022 klo 14:55
Se oli harkitsematon kommentti, ansaitsimme tuon. Ihmetellä pitää, että on päässyt läpi tarkastusten.

Mites tuo Kurikan alla? Painikansaahan siellä pannukakkumaakunnassa ollaan, mutta kuitenkin.
35. Ylläpito25.11.2022 klo 15:23
Eikö se ole Kurikan eteläpuolella?
36. Jiikoo25.11.2022 klo 15:28
Kiitos kommentoineille, minulla näkyy tosiaan olevan selviä virheitä ratkaisussani. En ole tullut kyseenalaistaneeksi saamaani OPIT-sanaa (p.o. OPET).

Mitenkäs tuo 1–15? Minulla POISSADARKHABER, onkohan edes se OK?
37. Ylläpito25.11.2022 klo 15:34
Kyllä Samu on nykyisin valoisa!
38. PM25.11.2022 klo 16:48
1-15 on minullakin kuten Jiikoo´lla.
Onko tuo ´ranskaksi nurin´ sitten vanha NATO OTAN asia?
Jolloin Vain elämää artisti olisi PETE ?
Kukahan Pete lienee?
Pepe Willberg´in luulin olevan kyseessä, kun en juurikaan seuraa noita pirskeitä.
39. Ylläpito25.11.2022 klo 17:07
Pete Parkkonen tällä edelleen jatkuvalla kaudella.
40. Eikka25.11.2022 klo 17:16
Lainaus: 35. Ylläpito 25.11.2022 klo 15:23
Eikö se ole Kurikan eteläpuolella?

On toki, muttei alla…
41. Ylläpito25.11.2022 klo 17:33
Et ole Eikka kartasta koskaan kuullut?
42. Jiikoo25.11.2022 klo 17:50
[Kurikan alla olisi voinut olla estradikin, jos sanan pituus ja risteävät olisivat sallineet. Pertti Kurikan nimipäivät (PKN) oli Euroviisuissakin Suomea edustanut (2025) punk-kokoonpano, jonka keulahahmona esiintyi Pertti Kurikka.

Kurikkaa puolestaan on edustanut komiasti lauluyhtye nimeltä Kärrymiehet. Nimekkäin porukasta käsittääkseni Eero Piirto, solistinakin levyttänyt juureva, muhevabassoinen isäntämies. Olin eksynyt 1970-luvun alkupuolella (silloisen ”toisen kotini”) Bottan Kurikka-iltaan, jonka estradilla Kärrymiehet esiintyivät. Esityksen jälkeen en malttanut olla kysymättä Eeroolta, eikö hänen pitäisi tuolla äänellä olla laulamassa oopperassa. Vastaus kuului kurikkalaasittain jokseenkin: ”En minä semmoosista hommista – niistei tuu rukihia!” Jossakin haastattelussa hän taisi mainita harjoittelevansa laulua navetassaan, ”mölisemällä kilipaa mullikootten kanssa”.

Sympaattisesta Eeroosta (1932–1995) jätti aika turhan varhain.]
43. Eikka25.11.2022 klo 18:07
Lainaus: 41. Ylläpito 25.11.2022 klo 17:33
Et ole Eikka kartasta koskaan kuullut?

Olen. Viittaatko Mercatorin projektioon tai ehkä Gauss-Krügeriin? Pallo lienee edelleen pyöreä, eikä mikään sen pinnalla ole toisen alla. Tai ehkä Pohjanmaalla on, kun siellä joka toinen paikka on ylä- tai ala-jotain.
44. Jiikoo25.11.2022 klo 18:14
Vihjeestä KURIKAN ALLA sain ratkaisusanan TEUVA. Google-karttahaulla esiin saatava kartta pitää nimeä Teuva aika visusti piilossa, niin kunnan nimi kuin se onkin. Teuvan taajamia Lossanmäki ja Parkinmäki pukkaa, kunnes zoomaamalla löytyy lopulta nimi Teuvan kirkko.

Teuva näyttää kartalla sijaitsevan Kurikan lounais- eikä niinkään eteläpuolella. Jos Etelä-Pohjanmaan pannukakun kuvitellaan viettävän kohti merta, voi Teuvan kuvitella sijaitsevan himpun verran alempana kuin Kurikka, mikseipä vaikka ”Kurikan alla”.
45. Jiikoo25.11.2022 klo 18:26
Kansalaisen karttapaikan esitys:

https://aijaa.com/DCctN3

Kun Jalasjärvikin on nykyisin liitettynä Kurikkaan, ulottuu osia Kurikasta jopa etelämmäs kuin Teuva (ainakin etelämmäs kuin Teuvan keskusta / kirkko), joten vihjettä ”Kurikan alla” sopii mielestäni todellakin pitää vähemmän onnistuneena.
46. Jaska25.11.2022 klo 18:59
On se periaatteessa onnistunut. Siis kuvaannollisesti karttapaikoista. Jonkinmoinen hyvällä tahdolla anteeksi annettava fiba on kyllä Teuvan sijoittaminen samalle meridiaanille Kurikan keskustaa halkovan kanssa (katso kartasta)
47. Tarkkailija25.11.2022 klo 19:38
Kurikan eteläisin alue on melko paljon Teuvan alapuolella.
48. Eikka25.11.2022 klo 19:58
Lainaus: 47. Tarkkailija 25.11.2022 klo 19:38
Kurikan eteläisin alue on melko paljon Teuvan alapuolella.

Varmaankin eteläpuolella…
49. K225.11.2022 klo 20:06
Lisää mielipidettä tästä kolmitähtisestä Vuokila&co -ristikosta: oli mieluisa haastava ristikko, asettuu asteikossani Kalpan rinnalle. Olen ollut niin rajoittunut, etten ole ryhtynyt muiden laatijoiden ristikoihin muutamaan vuoteen, vain Kalpa on kelvannut. - tosin en Pitkälään kajoa vieläkään!
50. K25.11.2022 klo 20:07
Po. K
51. Heppu2.12.2022 klo 15:29
Tämän ristikon helpossa kohdassa oli matriaa tai vitiviä jonka ratkaisun, natista, etymologiaa en ymmärtänyt? Samum oli myös minulle aivan uutta.
52. Eikka2.12.2022 klo 15:43
Lainaus: 51. Heppu 2.12.2022 klo 15:29
Tämän ristikon helpossa kohdassa oli matriaa tai vitiviä jonka ratkaisun, natista, etymologiaa en ymmärtänyt? Samum oli myös minulle aivan uutta.

Ristikoista oppii tosiaan kaikenlaista uutta. Tämän perusteella minäkin osaan nyt sanoa sijaitsevani Vantaan alla.
53. Elva2.12.2022 klo 18:06
Heppu, poista vihjeistä t-kirjaimet ja ratkaisusta ekan t-kirjaimen.
54. Heppu2.12.2022 klo 21:48
Lainaus: 53. Elva 2.12.2022 klo 18:06
Heppu, poista vihjeistä t-kirjaimet ja ratkaisusta ekan t-kirjaimen.

Kiitos Elva, tuleehan siihen tuolla mankeloinnilla tolkkua. Onneksi ei ollut piilokirjaimia. Oliko tolkkua, on filosofisempi kysymys.
55. Jaska2.12.2022 klo 22:04
(Imperatiivi > aina nominatiiviobjekti.)
56. Jaska2.12.2022 klo 22:12
(Korjaan, ei aina. Persoonapronomit poikkeus.)
57. Elva3.12.2022 klo 00:27
Huomasin heti postaukseni luettuani virheen, mutta en viitsi kaiken aikaa olla kaikkia virheitäni korjaamassa, vaikka ehkä pitäisi.
58. Funny3.12.2022 klo 11:10
Ei virheitä aina kannata korjata. Korjaamalla vain varmistaa, että kaikki huomaavat virheen.
59. Elva3.12.2022 klo 12:43
Funny, samoin olen minäkin ajatellut. Mutta toisaalta voi virhe olla sellainen jota en tunnista, ja silloin olen kiitollinen ja otan opikseni.

Virheeni tapahtuvat useimmiten silloin, kun lukiessani läpi kirjoittamani jutun huomaan korjausta vaativia seikkoja, jolloin korjattuani sanan olisikin pitänyt korjata siitä riippuvaisia muitakin sanoja.
60. Funny3.12.2022 klo 13:14
Aivan, tekstiään korjaillessa ei kannata hätäillä, sen olen oppinut. Mutta jos lähetettyään huomaa jonkin pienen kirjoitusvirheen, ei sitä aina kannata jälkeenpäin paikkailla, ei se enää tehtyä tee tekemättömäksi. Eri juttu, jos sinne on tullut jotakin, joka aiheuttaa väärinkäsityksen, silloin tietty oikaisu on paikallaan.

Olisi tietenkin mukavaa, jos kirjoituksiaan voisi editoida jälkeenpäin, mutta toisaalta jokaisen pitää vastata sanomisistaan.
61. Hese3.12.2022 klo 16:50
Itse en koskaan korjaa lähettämiäni tekstejä, koska en milloinkaan tee vihreitä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *