KESKUSTELUT > RISTIKOT > RISTIKKO SM 2017

9050. Ristikko SM 2017

Maiju13.11.2016 klo 13:22
Sanariksen sivuilla kerrotaan, että Ristikko SM 2017 ei näillä näkymin toteudu ja jatkokin on epävarmaa. Ei hyvä!
2. Eki13.11.2016 klo 16:49
Osoitteessa sanaris.fi on tosiaan juttua ja tuore foto Team Katalinista ja tämä suru-uutinen.
3. Pena13.11.2016 klo 17:22
Saammeko tietää suru-uutiseen johtaneista syistä?
4. Eki13.11.2016 klo 17:29
Ei ole kerrottu syytä.
5. Jaska13.11.2016 klo 17:44
Ymmärsin niin, että epävarmaa jatkossa on kilpailun järjestäminen samalla konseptilla kuin tähän saakka. Ilta-Sanomat sulki siis rahahanat, mutta voihan kisa olla vähemmän suurellinenkin. Sanasepot kyennee halutessaan sen yksinkin järjestämään esim. kesäpäivillä. Niin kuin piiliksenkin ässämmät ennen kahta viimeisintä. Välttämättä ei tarvita rahapalkintojakaan. Lusikka kauniiseen käteen riittää!
6. Eki13.11.2016 klo 17:49
Rahahanat ovat kiinni kevään 2017 osalta. Sanaseppojen parissa toki mietitään vaihtoehtoja. Kesäpäivät on kyllä liian pieni paikka pitää kisat ja lisäksi kisa veisi liian ison osan kesäpäivistä.
7. hexi13.11.2016 klo 18:09
Aikaansa kutakin.
8. seurailija13.11.2016 klo 18:40
Suomen kieli kannattaa opetella, jos lähtee viisastelemaan.
9. Eki13.11.2016 klo 18:43
Ei pahaa ettei hyvääkin. On vähemmän talkootyötä ja raatamista kisan eteen. Mistäköhän syystä olemme silti surullisia? Varmaan siksi, että kyseessä oli oikeasti merkittävä tapahtuma, joka hakee alalla vertaistaan. Kisan iltana on järjestäjien takki ollut aina tyhjä mutta mieli hyvä.
10. Lars13.11.2016 klo 18:57
Nyt meni IS boikottiin :( Minä ainakin aion laittaa palautetta IS:n toimitukselle....
11. Eki13.11.2016 klo 18:59
On se silti hyvä ristikkolehti. Mutta saa toki panna palautetta.
12. TU13.11.2016 klo 19:44
Iltiksen kovikset ovat kautta vuosien olleet mahtavia.
13. Romero14.11.2016 klo 16:13
Osaisikos joku tehdä nettiadressin tai miksei vaikka kansalaisaloite
14. lefa14.11.2016 klo 16:20
Lukekaa adressi muistolleni. Sanoi pässi kun isäntä kaulaa katkaisi. -Suomalainen sanonta.
15. Eki14.11.2016 klo 16:34
Nyt ole "lefa" jo täälläkin nälvinyt kahdella nimellä. Ei voi kuin ihmetellä röyhkeyttä.
16. lefa14.11.2016 klo 16:42
En minä ole mitään nälvinnyt.
17. lefa14.11.2016 klo 16:43
Suomalainen sanonta tuo. Ei mitään muuta.
18. iso S14.11.2016 klo 18:58
Minikokoinen henkilökohtainen tragedia? Tuon tiedon valossa näyttää siis tusina osallistumista jäävän toteutumatta. Nyt harmittaa entistä enemmän se yhden kerran väliin jättäminen!

Riitta, Veikko ja Windy jäävät historiaan ainoina nykyaikaisten (tulevaisuudessa toivottavasti keskiaikaisten) SM-kisojen tusinatavaraksi. Tässä tapauksessa tusinatavara on kunnianimitys.
19. Lars14.11.2016 klo 18:59
Palaute laitettu, tuskin kuitenkaan mitään vaikutusta. Laittakaas muutkin, josko ne peruis niinkuin SSS:kin perui useat päätöksensä....
20. lefa14.11.2016 klo 20:13
Jep valitus meni.
21. Eki14.11.2016 klo 20:59
Mitäs lefa valitit?
22. lefa14.11.2016 klo 21:24
Samaa mitä Lars.
23. lefa14.11.2016 klo 21:24
Samaa mitä Lars.
24. Romero15.11.2016 klo 00:06
x
25. iso S15.11.2016 klo 18:31
Etusivulta löytyvässä piilosanojen SM-kisaa käsittelevässä artikkelissa mainittiin , että "Ristikkoakatemian kouluttama Juha Asikainen nousi komeasti neljänneksi." Hienoa ettei ole mennyt koulunkäynti hukkaan nuoressa miehessä. Muistaakseni koulutuksen päätavoite oli kuitenkin pääsy finaaliin ristikoiden SM-kisoissa. Loppuuko koulutus tähän surulliseen uutiseen vai jatkuuko, tavoitteena ylimalkaan parannettu visaisten osaaminen? Voiko joltakin taholta saada korvausta kurssitukseen uhratusta ajasta ja rahasta?

Ei muuten, mutta ennakkotapauksesta voisi olla omakohtaista hyötyä. Minäkin reppana olen tämän noin puolentoista vuoden aikana ostanut lähes joka lauantain Iltiksen, jotta kovisharjoittelun avulla hillitsisin suoritustasoni hiipumista. Rahat tai kisat takaisin tai iso S(etä) on hyvin vihainen! Mieluummin kisat!
26. JTL17.11.2016 klo 13:17
Voisikohan Ristikko SM-kisat järjestää hyödyntäen Sanaseppojen paikalliskerhoja? Jokaisessa paikalliskerhossa olisi avoin esikarsinta johon voisi siis osallistua muutkin kuin jäsenet. Karsinnan läpäisseet kohtaisivat sitten varsinaisessa mittelössä esim. jonkin Sanaseppokerhon tiloissa. Luulen että tällä olisi sisäänvetovaikutus Sanaseppojen paikalliskerhoille.
27. Lars17.11.2016 klo 14:00
Kyllä järjestävän tahon tulisi olla laajalevikkinen kaikkien saatavilla oleva lehti, paikalliskerhotasolla kisasta tulisi Sanaseppojen sisäinen kilpa ei SM-kilpailu. En nyt muista ulkoa Sanaseppojen jäsenmäärää enkä ensimmäiseen osakilpailuun osallistuneiden lukumääriä (Eki varmaan vetää ne tähän jatkeeksi) mutta semmoinen muistikuva että jäsenmäärä on huomattavasti pienempi. Voin tietty olla väärässäkin. Kisa on ollut hyvä keino lisätä Sanaseppojen jäsenmäärää kun osallistuja on voinut saada näytenumeron jäsenlehdestä. Sitä kautta itsekin jäseneksi tulin....
28. iso S17.11.2016 klo 20:43
En aivan täysin allekirjoita Larsin näkemystä Sanaseppojen sisäisestä kilvasta. Kuten JTL ehdotti, osallistuminen ei olisi rajoitettu jäseniin. Jonkin verran tuon suuntaista vaikutusta tietysti olisi, koska ongelmana on esimerkiksi kisasta tiedottaminen. Jäsenlehdessä se tulisi jäsenten tietoon ja jäsenet voisivat (omaksi vahingokseen, heh!) levittää sanaa tuntemilleen kilpailuun halukkaille. Toinen ilmainen kanava olisi luonnollisesti tämä Sanaristikot-sivusto, jota lukevat monet muutkin kuin Sanaseppojen jäsenet. Kohtuullisen laajasti tieto kisasta leviäisi näinkin, ja sitä voisi tehostaa maksetulla (kuka maksaa?) ilmoittelulla jossakin laajalevikkisessä lehdessä, joka ei olisi Iltis. Isoimmilla ristikkolehdillä saattaisi olla sen verran asevelihenkeä että julkaisisivat ilmaiseksi pienen maininnan kisasta ja linkin täällä olevaan tarkempaan tietoon. Eiköhän näin tieto leviäisi kohtuullisen kattavasti.

Jäsenmäärä on tietääkseni yli tuhat mutta "selvästi" alle 2000. Viimeksi ensimmäiseen alkuerään osallistujien määrä taisi jäädä hiukan alle kahdentuhannen, joten jäsenten määrä on pienempi, mutta onko "selvästi" ja onko sillä väliä? Kaikki jäsenet eivät halua kilpailla, ja kaikki ensimmäiseen erään osallistuneet eivät vakavissaan tavoittele välieräpaikkaa. Tuollaisten elämysosallistujien määrä jos leikkautuisi niin siitä ei kisan arvo kärsisi. Muuten on tietysti olut ihan positiivista että kaikki ovat voineet kokeilla kynsiensä terävyyttä ja osallistua SM-kisaan.

Paikalliskerhojen hartioiden leveys vaihtelee eikä yhdelläkään liene käytettävissä sellaisia tiloja joissa riittävän laaja esikarsinta voitaisiin järjestää. Kustannuksia syntyisi tilojen vuokrauksesta ja kilpatehtävien monistamisesta. Jonkin verran toimitsijoita tarvittaisiin, vaikka karsinnan voisikin järjestää maksimiaikaperiaatteella, eli ei tarvitsisi olla omaa toimitsijaa esimerkiksi kymmentä karsijaa kohti merkkaamassa tarkkoja suoritusaikoja. Omat kynät ja kumit voisi edellyttää, joten niistä ei tulisi järjestäjälle kuluja. Joka tapauksessa joku ystävällinen ylimääräistä rahaa omistava sponsori pitäisi löytyä ja jonkun pitäisi organisoida koko show.

Jos ei ole mahdollista järjestää esikarsintoja mutta jonkin verran rahoitusta löytyy, voisi järjestää kutsukilpailun. Mukaan kelpuutettaisiin esimerkiksi ne, jotka ovat jossakin kolmessa edellisessä kisassa selvinneet 50 parhaan joukkoon. Aika paljon samoja naamoja siellä pyörii, joten tällä tavalla saataisiin noin sata kykynsä aiemmin osoittanutta. Tässä olisi vähän samaa henkeä kuin Selviytyjät-sarjan aiempien kausien suosikit -kaudessa. Yhteystietojen löytäminen on jonkin tasoinen ongelma. Osoitteet ovat voineet muuttua eikä niitä ehkä ole säilytettykään, ettei tietosuojavaltuutettu koputtelisi ovelle. Uudet kyvyt tosin joutuisivat odottamaan aikaa parempaa eli lehtitalojen talouden kohentumista. Ei kannata pidättää hengitystä, kvartaalitalous elää ja voi hyvin.
29. ?17.11.2016 klo 23:12
Kun ristikoiden ratkontaa suositellaan dementian ehkäisyyn, voisiko RAY (tai ensi vuoden alusta STEA) jakaa niitä veikkausrahoja tällaiseen ennaltaehkäisevään toimintaan?
30. Keila17.11.2016 klo 23:37
Ratkonta edellyttää harrastuneisuutta. Nythän jo jaetaan liikuntarahoja ja muitakin tuettuja harrastustuksia heille, jotka ennestään ovat liikunnallisia ja harrastuneita.
31. HM17.11.2016 klo 23:43
En nyt ehdi tuohon jahkailuun perehtyä, mutta tosi oudolta tuntuu ISn asenne kieltäytyä muutamista tuhansista ylimääräisistä irtonumero-ostajista tiettyinä maanant.
32. TU17.11.2016 klo 23:53
Ilmeisesti liian inside-juttua ja säästöä pitää nyhtää. Yllättävää.
33. iso S22.11.2016 klo 19:36
_https://fi.wikipedia.org/wiki/A-lehdet

"A-lehdet on Suomen kolmanneksi suurin aikakauslehtikustantamo. Yhtiön perustivat vuonna 1933 Aune ja Yrjö Lyytikäinen Avun julkaisijaksi."

Nyky-Lyytikäinen on sponssannut HJK:ta, joka kuulemma tulee nykyään taloudellisesti toimeen omillaan. Mahtaisiko Lyytikäisen taskussa siis olla joutilasta tukirahaa?

"A-lehdet juontaa juurensa vuoteen 1933, jolloin Yrjö Lyytikäinen perusti yhdessä kirjapainonomistaja K. F. Puromiehen kanssa uuden lukemistolehden Avun, jonka myyjiksi värvättiin aluksi työttömiä." Lehdellä on siis kokemusta työttömien auttamisesta. Nyt apua tarvitsisivat työttömät SM-ristikoiden laatijat ja kisaajat.

Lehden nimi viittaa juuri tuohon auttamiseen: työttömät saivat pientä tuloa lehden myymisestä. Apu oli todellisesta vaikka lehden kannalta kyseessä saattoi olla markkinointikikka ja halpatyövoiman käyttö, sillä siihen aikaan ei ollut vielä keksitty kannustusloukkuja. Siinä ei ole mitään perää että nimen takana olisi Hymy Lahtisen pikkuserkku Apu Lehtinen, vaikka Suomessa onkin ollut Apu-nimisiä miehiä ja naisia :)
34. Calvados23.11.2016 klo 07:46
Suomen Kuvalehti voisi kenties olla kiinnostunut.
Kun historiasta tiedetään kuinka paljon vastauksia esikarsintoihin
tulee niin voisipa lehti painattaa lisää irtonumeroita.
35. Eki23.11.2016 klo 07:55
SK järjesti Piilosana SM:n 2014. Tapahtuma meni hienosti, mutta lehti antoi silti seuraavien kisojen järjestämisen Sanasepoille.

Sanaseppojen hallitus pohtii vaihtoehtoja ensi viikonlopun kokouksessa.
36. Lars23.11.2016 klo 08:58
Viikottain ilmestyvä aikakausilehti olisi muuten hyvä mutta ne perustuu yleensä jatkuviin tilauksiin eikä tällä kisalla saatais irtonumeromyyntiä kasvamaan, irtonumeron hinta kun pitäisi olla IS:n luokkaa. APU ja SEURA lienee ainoat vaihtoehdot. Toivotaan valtakunnallista näkyvyyttä seuraavalle kisalle ettei tulis jäsentenvälistä kilpailua.
37. Ville23.11.2016 klo 09:04
Voisivatko maakuntien päälehdet olla vaihtoehtona: Ilkka, Kaleva, Keskisuomalainen, Turun Sanomat jne.
Ilmeisesti Iltalehti ei ole mahdollinen?
38. lefa23.11.2016 klo 09:17
Tärkeä pointti on, jos IS lopetti rahan puutteeseen kisan, niin miten luulette että muilla olisi tuollaisia rahoja näin laman aikana?
39. Eki23.11.2016 klo 09:26
Tuossa lefan lausahduksessa on aivan turha lannistumisen maku. Kyllä lehdillä rahaa on, vaikka ajat eivät enää parhaat olisikaan, kyse on vain rahojen kohdistamisesta. Sitä paitsi kustannuksia pystytään tietyissä tapauksessa karsimaan runsaastikin, joten katsotaan, katsotaan.
40. lefa23.11.2016 klo 09:42
Jäi vielä tuosta se pointti, että jos ei maksaja näe mitä se tuo takaisin hänelle. Niin on mahdoton innostua. Mutta jos löytyy, niin hyvä. Ensi viikolla ollaan viisaampia.
41. Eki23.11.2016 klo 10:46
Toiset tekee, toiset yrittää jarruttaa.
42. iso S29.11.2016 klo 19:39
Hyvä ja huono uutinen löytyi Sanaseppojen sivulta:

TIEDOTE

Ristikko SM -kisa jää vuonna 2017 toteutumatta. Seuraavan kerran suomenmestaruudesta kisataan huhtikuussa 2018.

Sanaristikkoseura Sanasepot ry hallitus

Hyvää on se että kisataan, oikein hyvää. Huonoa on se että kunnonajoitus meni jo näin ajoissa kunnolla pieleen. Tätä tulen käyttämään verukkeena jos en pääse kisaan tai kun en pärjää siellä. Muistattehan Münchenin olympiakisat, siellä panttivankidraama aiheutti joidenkin lajien aikatauluun päivän muutoksen ja sekin riitti sotkemaan muutamien kilpailijoiden herkät pasmat (ei koskenut Viréniä). Voitte kuvitella mitä vuoden heitto tekee yliherkille (ei koske minua, olen vain aikatauluihin ja kaavoihin kangistunut).
43. Hannu29.11.2016 klo 20:29
Ei mainittu kuitenkaan jatkon yhteistyötahoa. IS välivaiheen jälkeenkö edelleen vai kokonaan uudet kuviot?
44. Keila30.11.2016 klo 00:15
Metrolehti on nyt HS!
45. tapio30.11.2016 klo 18:02
Ihan vaan kysyn sitä, että ovatko periaatteessa piilosanatehtävien SM ja ristikoiden SM vuorovuosin?
46. iso S30.11.2016 klo 18:17
Periaatteessa ovat olleet, mutta eikö ole mielenkiintoisempaa tietää, tulevatko olemaan myös käytännössä.

Tähän asti ristikkokisat ovat olleet parittomina vuosina alkuvuodesta ja nykymuotoiset piilosanakisat parillisina vuosina syksyllä, Siis noin puoli vuotta ennen ristikkokisaa, eri kalenterivuonna. Piilosanojen osalta tämä perinne ei ole kovin pitkä, vain kahdet kisat. Aiemmin kisa on järjestetty Sanaseppojen kesäpäivien yhteydessä ja voisi sanoa että ne olivat SM-kisat sitaateissa eli pikemminkin seuran mestaruuskisat.

Nähtäväksi jää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tuskin kuitenkaan tapiota kisaamaan, oletan.

Hannu, tiedote oli muutenkin kovin ylimalkainen. Mahdollisesti homma on monilta osin vielä ns. vaiheessa. Toteamuksesta "kisataan huhtikuussa" voisi päätellä että systeemi on aikaisempaan verrattuna riisuttu malli. Annetaan pölyn laskeutua ja iloitaan siitä että kuolleeksi luultu potilas osoittaa elonmerkkejä.
47. tapio30.11.2016 klo 18:36
En minä ikinä ristikkokisaan ajattele lähteä, mutta piiliskisaa voisi ajatella.
48. iso S30.11.2016 klo 22:32
"Ennen mies maansa myö kuin sanansa syö." Oletko jo tehnyt maakauppoja?

Useita kertoja olet antanut ymmärtää, että kilpailut eivät ole sinun juttusi. Mm. säikeessä 8988. Piilosana SM 2016: "Vaikka kehittyisin sangen nopeaksi ratkojaksi, kilpailemaan en ryhdy, koska on paniikkikohtausvaara." No, onhan ajattelemisesta lähtemiseen vielä pitkä matka!
49. Auris11.1.2017 klo 22:14
Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun näille sivuille eksyin ja tällaisen uutisen löysin. Pari vuotta olen odottanut SM 2017 kisaa.Vuonna 2015 mokasin huolimattomuuttani jo ekalla kierroksella erään piilokirjaimen. Nyt oli tarkoitus olla viimeisen päälle huolellinen. Ollut aina kiva piristys tylsään alkutalveen saada osallistua vaikka aina jäänyt se kolmonen vajaaksi.Olen aina ostanut ne Iltasanomien numerot joissa ristikoita on ollut. Tiistaisin ainakin. Jos IS ei tarvitse meidän tavisten euroja niin olkoon.Levikki oli varmasti suurempi niinä maanantaina kun oli SM ja myös tuloksia oli kiva tarkistaa miten muut pärjää.Niin loppuu meikäläiseltä nyt Iltiksen osto. Kiitos Team Katalin näistä kivoista kuluneista vuosista! Todella hyviä ristikoita olette laatineet ja kuten jo aiemmin mainitsin; SM kisa oli mielenkiintoinen ja mukava piristysruiske synkkään talveen. Kaikkea hyvää teille!
50. Hm.12.1.2017 klo 00:01
Minä vaan ratkon mielikseni. Se on niin mukavaa. Miksi postittaisin ratkaisuja, kallista on se ja idis olisi vain raha. Ei kyllä tule raha mieleen, kun ratkaisee.
51. Auris12.1.2017 klo 00:18
Ei minullakaan raha mielessä ole. Mutta se ilo yrittää ratkoa näitä SM ristikoita on nyt sitten loppunut. Vai onko?
52. Eki12.1.2017 klo 07:21
Sanaseppojen hallitus on päättänyt järjestää kisat keväällä 2018 tavalla tai toisella. Tervetuloa mukaan!
53. Auris12.1.2017 klo 17:03
Kiitos! Jäädään odottelemaan.Nyt on sitten vielä vuosi aikaa opetella.Jos henki pihisee vielä silloin ja se on jossain yleisessä lehdessä tai muuten vaan tavallisen ratkojan ulottuvilla.Jäsen kun en ole niin ei varmaan muuten mahdollista. Toivon että kiva perinne jatkuisi ja pääsisi taas yrittämään. Enkä varmaan ole ainoa joka odotti että kohta se taas alkaa. Mukavaa vuoden jatkoa kaikille.
54. eiju17.2.2017 klo 17:33

Lainaus: 5. Jaska 13.11.2016 klo 17:44
Ymmärsin niin, että epävarmaa jatkossa on kilpailun järjestäminen samalla konseptilla kuin tähän saakka. Ilta-Sanomat sulki siis rahahanat, mutta voihan kisa olla vähemmän suurellinenkin. Sanasepot kyennee halutessaan sen yksinkin järjestämään esim. kesäpäivillä. Niin kuin piiliksenkin ässämmät ennen kahta viimeisintä. Välttämättä ei tarvita rahapalkintojakaan. Lusikka kauniiseen käteen riittää!

Sori, etten lukenut kaikkia kommentteja. Oli varmasti hyviä ja nasevia
55. eiju17.2.2017 klo 17:34

Lainaus: 5. Jaska 13.11.2016 klo 17:44
Ymmärsin niin, että epävarmaa jatkossa on kilpailun järjestäminen samalla konseptilla kuin tähän saakka. Ilta-Sanomat sulki siis rahahanat, mutta voihan kisa olla vähemmän suurellinenkin. Sanasepot kyennee halutessaan sen yksinkin järjestämään esim. kesäpäivillä. Niin kuin piiliksenkin ässämmät ennen kahta viimeisintä. Välttämättä ei tarvita rahapalkintojakaan. Lusikka kauniiseen käteen riittää!
Sori, etten lukenut kaikkia kommentteja. Oli varmasti hyviä ja nasevia
56. eiju17.2.2017 klo 17:39
Sori, etten lukenut kaikkia kommentteja. Oli varmasti hyviä ja nasevia
57. eiju17.2.2017 klo 17:59
näköjääns taas äkseeraa, kun ei tule koko vuodatus
olenko jotenkin pihalla
voiskos joku neuvoa
olis kiva jos vois peukuttaa osuvia tekstejä ettei tarvitsis lainata ja "kehua"
58. O15.6.2017 klo 16:44
Auris 53.
Kiitokset minultakin ja jään odottelemaan seuraavia kisoja!
Aurinkoista kesää. :)
59. Pena23.9.2017 klo 20:58
Olen antanut itseni lukea, että ensi vuonna on SM-kisat.
60. Eki1.10.2017 klo 14:01
Nyt se on varmaa!

http://sanaris.fi/uutiset/860
61. TJV1.10.2017 klo 14:33
Saisipa kerran nähdä, kuinka Juhat, Päivi ja Riitta mittelisivät Ekiä vastaan.
62. Hannu1.10.2017 klo 20:13
Mukava uutinen perinteen jatkamisesta ja ehkä myös jatkumossa sen edelleen ylläpitämisestä, vaikka välivuosi tulikin. Ihmetteleviä ja pettyneitä kommentteja tuli silloin kun uutisoitiin, että IS vetäytyy tapahtumasta ja uutta yhteistyötahoa joudutaan etsimään mahdollisen jatkon suhteen.

Taannoinen mestariratkoja Riitta Rustari on useammassakin lehtihaastattelussa rankannut Ilta Sanomien ja Suomen Kuvalehden ristikot laadukkaimmiksi. Ilta Sanomien soisi pitää maineestaan kiinni, josta jo minusta kertoo päätoimittajan siunaus uusien SM-kisojen yhtenä järjestäjätahona.
63. iso S1.10.2017 klo 21:33
Münchenin olympiakisoissa monella meni kunnonajoitus pieleen, kun sattuneesta syystä aikataulu siirtyi päivällä. Minulla meni nyt ajoitus kunnolla pieleen, mutta otan silti tiedon ilolla vastaan ja yritän pyrkiä mukaan edes jäähdyttelijänä. Päivämäärät on merkitty allakkaan. Terävä pää saa nukkua yönsä rauhassa, mutta häntäpään valvojat saavat huolestua sijoituksensa hienoisen himmenemisvaaran vuoksi!
64. TJV22.12.2017 klo 18:16
isoS jäähdyttelijänä. Ei oikein uskottavaa. Mutta kun SK 51-52:ssa taas 5.2.2018 alkavasta kisasta muistutettiin, toivon Ekin pysyvän järjestelyistä sivussa, että pystyisi osallistumaan ratkojana.
Vaikka toiveeni taitaa olla turha.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *