KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS KOVIS MAISTUI MATKALLAKIN

899. IS Kovis maistui matkallakin

Esko Kalervo22.5.2004 klo 18:50
Kiitos
Taas laatijakunta osoitti, että tietokirjaton ristikko on Koviksissakin ihan mahdollinen, kun riittävästi vaivautuu. Erkin 22.5 Kovis sai Ilolan raadilta puhtaat pisteet.
15.5 Antin IS Kovis taas sai vihreitä oivalluksenilomerkintöjä peräti 15 kpl, joten ne Lassiter ja Lois olivat ehkäpä aikapa soviva hinta niistä ahaa-hetkistä.
Samalla pyydän anteeksi, etten ole "laiton" sanaa käyttäessäni laittanut sitä lainausmerkkeihin. Eihän kai ole ole olemassa yhteisesti sovittuja sääntöjä, joten termi perustuu aivan ikiomaan "laintulkintaani".
2. Timppa22.5.2004 klo 23:48
Kiitos minultakin Ekille tämänpäiväisestä! Antin viikon vanha on jo päässyt vähän unohtumaan, mutta jopa televisiota ja sarjafilmejä katsomattoman ratkojan mieleen on jostain jäänyt Lassiter. Lois taas on mielessä vanhasta sarjakuvaharrastuksesta. Intoa riittää taas kovasti, kun 20 € tuli tilille...:)
3. Antti Skyttä23.5.2004 klo 21:38
Kiitos Esko Kalervolle palautteesta!

Saisiko tästä pääteltyä Eskolle sopivan kertoimen. Kun oivalluksia/vihreätä esiintyi 15 kertaa, niin niillä sai ostettua ne kaksi punaista merkintää. Eli: Eskolle/Ilolan raadille pitää löytyä yhtä punaista kohti aina vähintään seitsemän vihreätä.

Yleensäkin tuntuu, että tuo kerroin on ratkojilla aika tiukka. Ja niin kuin on tullut pari kertaa todettua: mitä friikimpi ratkoja, sitä tiukemmat kertoimet!

Vuonna 1995 toteutimme Sanaseppojen kesäpäivillä Kuopiossa erään kokeilun. Olimme saaneet ratkonnan SM-kisoihin liittyen arvostelua mm. siitä, että eikö ratkonta ole nautintolaji, miksi kisataan vain aikakisoina?

Niinpä käynnistimme paikallaolijoille kilpailuristikon, jonka marginaaliin piti tukkimiehen kirjanpidolla laittaa toiseen kohtaan pystyviiva, kun ratkaisusanaa kirjatessa tuli hyvä mieli/olo/oivallus ja toiseen kohtaan merkki, jos tunne sanan kohdalla oli negatiivinen.

Kaikki ratkoivat yhtä kauan. Kun aika oli kulunut loppuun, jotkut olivat saaneet ristikon täyteen, toiset eivät. Pyysimme jokaista laskemaan plusalueen merkkien määrän ja miinusalueen merkkien määrän. Hän, jonka erotus oli eniten plussan puolella, oli voittaja.

Kisan voitti tuolloin Voipion Tuula, muistaakseni pluserotuksella 28.

Ja niin kuin arvata saattaa, tuli itse kisaa kohtaan aika lailla kritiikkiä. Emme ole toistaneet kisaa.
4. IiKoo25.5.2004 klo 16:51
Nyt kun näyttää siltä, että ns. normaali "kovis" on todellisuudessa tasoa kaksi palloa ja suurin piirtein kerran kuussa tulee Anttien tai Alfin kunnon kova-kovis, niin ehdottaisin seuraavaa: Pehmiksen ja koviksen rinnalle Pahis. Jos tilaa ei ole, niin sitten vaikkapa tavuristikon paikalle, vaikka vuoroviikoin.

Omasta mielestäni Iltikset ristikot ovat se suola, jonka takia sitä viikonvaihdelehteä ylipäätänsä viitsii ostaa. Eikä minusta ole hauskaa, että kaikki ristikot ovat jo lauantai-iltana valmiina. Kun katselee jotain ristikkolehtihyllyä, siellä on suuriin piirtein Iisakin helpot, Iivarin älyttömän helpot, Matin naurettavan helpot sekä Uolevin umpitolloille -ristikot, mutta haastavien ystäville on vain Punainen ja Paksu Pelikaani. Siitä syystä toivoisinkin, että edes jossain profiloiduttaisiin ihan oikeasti haastavien ristikoiden julkaisemiseen. Jos ristikon nimi on Kovis, niin sitten sitä sen pitää olla tasoltaankin, ei mitään puolikovaa mediumia.

Antti S:n ristikossa oli potkua viikko sitten. Sanaleikkejä sopivasti ja hyviä vihjeitä. Taas näki sen, että kun ei yhdistä niin ei yhdistä: kauankohan minulla oli vekissä valmiina KUU_LA, mutta kun ei sytyttänyt niin ei sytyttänyt...
5. Eki25.5.2004 klo 22:08
Auttaisiko, että kakspuolosesta alaspäin tehtävän nimi olisi Keskis? Siinä numerossa ei sitten olisi Kovista.

Jos tavuristikko korvataan välillä Pahiksella, tavuristikon ystävät pahastuvat sinä viikonloppuna. Nykysysteemillä pyritään koko asiakasjoukon miellyttävyys maksimoimaan. Onnistutaanko siinä, en tuota varmasti tiedä. Ainakin IS:n nettitoimitus on sanonut laatijoilleen, että niin helppoa kuin vain syntyy. Sen kyllä huomaa.

Siis viikonvaihteen tilanteen syyt. Kahden AS:n visaisten tehtävien takia me muut emme juurikaan voi tehdä niin vaikeita. Onhan niin, että suuremmalle yleisölle yli kakkosessakin on huimasti tekemistä. Kaikkein kovimpia ratkojia on mahdoton palvella viikonlopun kestävällä paketilla kovin usein. Pehmiksen ja Kiviksen välisen kuilun pitää olla välillä pienempi, välillä suurempi.

Yritämmehän me miettiä, minne niitä vaikeita saisi lisää tyrkylle, mutta ei niitä helppo ole lehtiin kaupata. Eletään toivossa.
6. iso S25.5.2004 klo 22:58
Visaisten ystävät voisivat lyödä visaiset kallonsa yhteen ja perustaa yhtiön julkaisemaan niin vaikeita että riittää. Lehti yleiseen myyntiin suunnilleen normaalin lehden hinnalla ja nämä tuskaansa helpotusta saaneet maksaisivat hymyssä suin tappion, mikä olisi seurauksena. Älkää rutisko, rutistakaa! Eliitin pitää olla valmis kustantamaan huvinsa, ei siihen EU:n tukea saa. Kuten Eki on huomannut, meitä vähemmän lahjakkaita on enemmän, joten normaali kaupallinen anti on väistämättä kevyempää kauraa.

Minulle riitti päivän Uutisristikon vaikeus ihan hyvin. Sain ratkotuksi vielä kun uutiset olivat tuoreita. Piti muuten vilkaista erikseen että Eki sen teki, kun nykyään sekään ei ole enää varmaa. En aina erota lunttaamatta onko kyseessä Eki vai se yks Pallonen. Tätä älköön pidettäkö ainakaan moitteena eikä varsinkaan imitointisyytteenä.

Eihän kahta hyvää tenoriakaan ole helppo erottaa toisistaan, etenkään jos oma sävelkorva on kakkoslaatua. Nuo kaksi koijaria vain sattuvat minun silmääni olemaan tyyliltään lähempänä toisiaan kuin vaikkapa Skyttä ja Simberg. Tästäkään älköön luettako enempää kuin kirjoitettu on, jos sitäkään.
7. Eetu25.5.2004 klo 23:19
Jaa mutta eikös visaisten ystävien kannattais perustaa yritys tai yhdistys, joka tilaa hyvinä pitämiltänsä laatijoilta ihan vaan yksittäisiä ristikoita?? "Nyt on koossa 200 euroa, eiköhän se XX laatisi ja piirtäisi tällä rahalla semmoisen kammottavan kauhean.." Joku niitä kopioi ja lähettelee. Jos jäseniä on 100, yksi visainen ristikko maksaa 2 euroa plus postikulut. Meinaan vaan, jos se 200 euroa riittää. Minulle riittää kovisten vaikeus, joten en aio liittyä, mutta ideasta voitte jakaa Eetulle sopivasti kunniaa. Se tekee eetvarttia.
8. mats26.5.2004 klo 08:54
tuolta aikaisemmin korvaani jäi soimaan yks Pallonen.
Ehdotus jaoksi: pehmis= ykspallonen, keskis=kakspallonen, kovis=kolmepallonen ja pahis=teemupallonen.
SK 21:ssä on yksi aivan ymmärtämätön tpallonen.
Näyttäisi että siitä alas pystyyn tulee erään suom. elokuvamiehen sukunimi tai jenkki etutnimi ja oikealle vaakaan ?? pohjoisen paikan monikko tai ilman ivaa sanottuna jotain muuta?? mutta vihje on käsittämätön (tutkin myös morseaakkoset eikä apua siitäkään).
9. Jukkis26.5.2004 klo 10:24
Tuosta Suomen Kuvalehden no. 21 ristikosta.

Oli kyllä yksi parhaimpia ristikoita taas pitkään aikaan. Käsittämättömällä tavalla se vähitellen alkoi täyttyä, kun riittävästi jaksoi ihmetellä. Tuo Matsin mainitsema kohta oli ehkä kaikkein hämärin, mutta kyllä siitäkin selkeähkö logiikka löytyy.
10. Eetu26.5.2004 klo 10:27
Nyt on Eetu pettynyt, kun ei se idea tainnut niin hääppönen ollakaan. Kunnia se on kyseenalainen kunniakin, kumminkin.
11. iso S26.5.2004 klo 10:46
Eetu, idea on ihan hyvä ja kevyemmällä koneistolla toteutettavissa kuin minun ajatukseni osuustoiminnallisesta kovislehdestä. Ulkopuolisilta saatava rahoitusapu jäisi saamatta mutta kustannusrakenne kevenisi ja kaikki maksajat olisivat samalla viivalla.

Visaisten ystävät eivät vain ole tottuneet yksinkertaisiin nerokkaisiin ajatuksiin, joten he pähkivät ideaasi viikon verran ja etsivät siitä jotain pirullista jujua.
12. mats26.5.2004 klo 11:46
jukkis
onko se elokuvamies? multa kun puuttuu siitä vain se 2. kirjain.
13. tero26.5.2004 klo 12:41
Eetun ideahan oli loistava. Muokkaiin sitä kuitenkin hiukan. Niin että tehdään lehti jossa on pirullisen vaikeita tehtäviä ja laitetaan sille suolainen hinta. Ostajien vähyys korvataan sillä.
Olen muutenkin ihmetellyt miksi ristikkolehtiä myydään niin halvalla. Jos käyn kerholla pelaamassa bridgeä yhden illan joudun maksamaa nsiitä 5 euroa. Sillä rahalla saan enemmän ristikoita kuin viitsin ratkoa. Varmasti pidemmäksi aikaa kuin yhdeksi illaksi.
Siis: hinta takaa laadun, todella pahoissa on pidemmäksi aikaa purtavaa joten niistä voi maksaakin enemmän. Itse en tosin taida ostaa kun en vaikeita osaa ratkoa ollenkaan.
14. iso S26.5.2004 klo 13:52
tero, palasit minun vinoilemaani ideaan, mutta suolaisen hinnan kera. Jonkun täytyisi silloin ottaa taloudellinen riski ja kustantaa lehti. Saattaisi paljastua, että osa visaisten vaatijoista osoittautuu henkseleitä paukutteleviksi mahtailijoiksi, jotka eivät todellisuudessa niin kauheasti kaipaa että olisivat valmiita siitä maksamaan. Minun versiossani todellinen halullisten sielujen ydinjoukko sitoutuisi maksamaan sen mitä tarvitaan ja hiukan lällärilehtiä kovemmalla hinnalla saataisiin rahoitukseen kevennystä satunnaisilta piirin ulkopuolisilta.

Minun mallissani on ongelmana se, että jotkut pääsevät nauttimaan halvemmalla kuin toiset. Lisäksi lehtiä pitäisi painaa 'liikaa' ja levittää sinne sun tänne satunnaisen myynnin toivossa, ellei sitä tehtäisi pelkästään tilausmyyntiin.

Eetun malli olisi parempi: kaikki halukkaat maksavat saman ja tarvittavien kopioiden määrä olisi tiedossa.

Kehitetäänpä vielä. Halukkaat laatijat ilmoittavat taksansa ja kullekin perustetaan pankkitili. Määritellään osuusmaksun minimimäärä. Halukkaat maksavat mieleisensä laatijan tilille (johon vain jollakin uskotulla henkilöllä on nosto-oikeus) minimisumman tai isommankin, jos himoitsee kiihkeästi ratkottavaa. Viitteeksi nimi ja osoite. Kun laatijan asettama hinta täyttyy (plus kulut ja uskotun palkkio), uskottu henkilö lunastaa laatijalta ristikon, maksaa korvauksen ja postittaa kopiot keräykseen osallistuneille. Näin systeemi olisi kysynnän mukaan ohjautuva: suositut laatijat saisivat enemmän työtä, ratkojat saisivat suosikkilaatijansa laatimuksia ja ristikoita tulisi niin usein kuin ratkojat haluavat (ja laatijan kapasiteetti riittää).

Kenelläkään ei olisi sen kummempaa taloudellista riskiä. Epäsuosioon joutuneen laatijan vähälukuiset kannattajat vain joutuisivat odottamaan pitkään tai jopa turhaan, elleivät kakistaisi lisää liksaa. Pahimmassa tapauksessa uskottu henkilö kavaltaisi kassan, mutta silloinkin jokainen menettäisi vain pienen kertasumman. Mikä tässä voisi olla ongelma?
15. Eki26.5.2004 klo 14:21
Kehitelkää, kehitelkää! Kyllä jostain tällaisesta on puhuttukin. Kunniaa silti Eetulle kroppakaupalla (kropan nähneet tietävät, että se on melkoisesti).

Lehdeksi sen tekemisessä tulisivat eräiden laatijoiden sitoutuminen ristikkolehtikustantajiin ongelmaksi, eikä lehti muutenkaan varmaan kannattaisi. Teron usko siitä, että kalliimpaa lehteä ylimalkaan ostettaisiin enemmän, on utopiaa. Vaikka 1,95 euroa maksavan lehden ristikkokohtainen hinta olisi kalliimpi kuin 3,50 euroa maksavan, silti se halvempi katoaa useamman sellaisen ostoskoriin, joka ei sen enempää osaa erotella ristikoita tai on aina ostanut vain sitä halvinta, ettei muusta edes tiedä. Näin se vaan on.

Tuo Ison S:n viimeinen malli kuulostaa jo aika hyvältä. Me laatijat jäämme odottamaan. Vai joko pitää alkaa kertoa hintoja jonnekin?

Muuten. Jos ristikko onkin liian helppo, pitääkö laatijan palauttaa rahat? Vai jäävätkö seuraavat tilaukset vain tekemättä?
16. sopuli26.5.2004 klo 17:19
Olen paraikaa matkalla, toista viikkoa jo, ja otin mukaan Punaisen Pelikaanin. Tapani mukaan aloitin Viitamaesta. Aiemmin olen ennemmin tai myohemmin paassyt jyvalle ja saanut taytetyksi muutaman kokonaankin.

Mutta nyt on paha. Tai sitten vieraskielinen ymparisto ja aurinko ovat sekoittaneet paani pahan kerran. Yksi sana melko varmasti oikein, muutama arvaus ja siina kaikki.

En tosin ole tuntikausia siihen kayttanyt, kun on niin paljon muuta puuhaa, mutta...Onko se harvineisen kiero/mutkitteleeko Antin ajatuksenjuoksu jotenkin eri tavalla? Voisitteko kokeneet valaista? Ehkapa ensi viikolla sujuu paremmin, kun palaan sinne kylmyyteen.
17. Henry Haapalainen27.5.2004 klo 02:17
Jos joku haluaa ostaa jotakin mitä joku toinen haluaa valmistaa, mikä pulma siinä silloin on? Mutta jos markkinat ovat pienet, miksi kannattaisi maksaa ulkopuoliselle, kirjapainolle, kun internet on keksitty. Tässähän teillä on ratkaisu nenänne edessä, ristikkosivusto josta vaikein osa voidaan muuttaa maksulliseksi. Tänne voisi laatia huippuvaikeita ristikoita, ja laativat saisivat työstään palkkaa, jos halukkaita maksajia löytyy. Pahoin pelkään että ei löydy. Mutta kertokaa te ideanikkarit, miten paljon per ristikko olette valmiit maksamaan.
18. Eki27.5.2004 klo 09:52
Hyvä idea ja teknisesti toimii, mutta rajataanko sillä liikaa pienestä potentiaalisesta ratkojaporukasta liian suuri osa ulos? Voisiko ulosjäävälle osalle lähettää ristikot postissa eli maksaisivat vähän enemmän? Kertokaa te, jotka olisitte asiakkaina!
19. iso S27.5.2004 klo 09:58
Visaisten kerho on hiljaa. Äänessä ovat olleet vain visaisten ystävien säälijät. Ystävyyttä ei näköjään todellakaan voi mitata rahassa!
20. J Takala27.5.2004 klo 10:01
Taitaa visaisten ystävä tosipaikan tullen ennemmin ostaa sen normaalin ristikkolehden kaupasta ja ratkoa hiljaa itsekseen kiroillen liian helppoja tehtäviä.
21. Eki27.5.2004 klo 10:18
Huomaatteko, että visaisten kerho on viisasten kerhon anagrammi :)
22. Timppa27.5.2004 klo 12:34
Anteeksi syntyperäinen hämäläisyyteni, kyllä kommentteja vielä tulee, ellei kiireiltä unohdu... Nyt nimittäin alkaa olla kiire kollegan eläkeellejäämisläksiäisiin. Hahaa, monen käy varmaasti kateeksi, lämmin ja leppoisa iltapäivä Kymenlaaksossa yksityismökillä saunoen ja... ai niin, en mä muuta tiedä...:)
23. Maiju27.5.2004 klo 13:44
J Takala kirjoitti:
"Taitaa visaisten ystävä tosipaikan tullen ennemmin ostaa sen normaalin ristikkolehden kaupasta ja ratkoa hiljaa itsekseen kiroillen liian helppoja tehtäviä."

Olin vähällä heittää siihen pahan vastalauseen, mutta huomasin, ettei hän aivan väärässä olekaan. Ostan Punaisen ja Paksun pelikaanin ja täytän niitä lopusta alkuun eli visaiset herkut ensin. Koska haluan aina saada koko lehden täyteen, ratkon ne loput hiljaa itsekseni kiroillen liian helppoja tehtäviä.

Olisin valmis maksamaan jostain Pahis-Pelikaanista vaikkapa 10€, jos siinä olisi vain visaisia ristikoita. (esim. Viitamäki, Simberg, Skyttä, Vuokila)
24. iso S27.5.2004 klo 14:22
Hyvä Maiju! Kuvitteellinen Pahislehti sai ensimmäisen asiakkaan ja ehdotuksen hinnaksi. Jos oletetaan, että

- lehden kulut + tuotto on 200 euroa (aikaisemmin tätä ehdotettiin laatijan osuudeksi, mutta saa luvan tinkiä) per ristikko

- lehti ilmestyy kerran kuussa

- lehdessä on 10 ristikkoa (riittää kuukaudeksi, kun ovat kyllin visaisia)

tarvitaan vain 200 asiakasta. Enää 199 halukasta puuttuu!

Loisista saamillaan rahoilla (20 euroa) Timppa voisi olla toinen asiakas kahden numeron ajan. Hitaampikin hämäläinen ehtii eläkejuhlista kioskille siihen mennessä kun lehti alkaa olla saatavilla.

Monet lehdet on nimetty todellisen tai keksityn henkilön mukaan: Heikin, Iisakin, Matin, Sylvin... Tämän Pahiksen ei tarvitsisi olla Pelikaani, se voisi olla Kyllin visaiset!
25. tero27.5.2004 klo 16:57
Olisin valmis makamaan ristikkolehdestä vähintään kolminkertaisen summan siihen verrattuna mitä ne nyt maksavat. En siksi että minulla olisi liikaa rahaa vaan siksi että jo lasillinen kaljaa maksoi tänä aamuna kappelin terassilla 5.20. Ja se kesti varttitunnin. Miksen siis maksaisi lehdestä enempää kun siitä on usein iloa moneksi viikoksi minun vauhdillani. Hyvästä olen valmis maksamaan, huonoja en haluaisi kantaa kotiin ilmaiseksikaan. Se että ristikko on vaikea, ei tee siitä kuitenkaan vielä hyvää.
26. Sepposka27.5.2004 klo 17:01
tekee samoin kuin Maiju ! Lisää visaisia ! IS-kovikset, ne
ainakin kolmen pallon ristikot ovat suurta nautintoa.
Kiitos niistä laatijoille !
27. Timppa28.5.2004 klo 00:51
Ne 20 € on jo hävinneet tekstiviesteihin, mutta voisin silti järjestää jotenkin rahoituksen Kyllin visaisille. Mainostuksen perille saamiseen jonkun tahon kyllä pitää panostaa, koska tupakoimattomana asiaa kirjain-kioskille ei nykyään ole, ellen sitten käy lunastamassa ruhtinaallista 5 euroon oikeuttavaa voiton tapaista jollain tuommoisella pahvilipukkeella, jossa on sama ääkkönen alussa ja lopussa...

Vielä kerran kiitoksia Maijulle! :)
28. Henry Haapalainen28.5.2004 klo 01:03
Miksi vaikea ja hyvä ovat monille ratkojille synonyymeja? Tätä sietäisi pohtia enemmänkin. Kun vain ristikko on tarpeeksi vaikea, ovat kaikki sen virheet ja heikkoudet anteeksi annettuja. En muista milloin olisin viimeksi ratkonut todella hyvää vaikeata ristikkoa. Eivät ristikot parane jos parempaa ei osata vaatia.
29. Eki28.5.2004 klo 08:17
Täällähän ihmiset nälvivät heti, jos vaikea ristikko ei ole hyvä. Kenelle kelpaa huono visainen ja missä on esimerkki sellaisesta kommentista?

Omat aidot ratkontakokemukseni ovat vimeisen Sanasepon visaisista ja siellä oli monta erittäin hyvää sellaista. Jukkis kehui yllä SK:n Pallonen/Mäkinen-ristikkoa, Skytän Koviksen on maininnut moni. Omat Kovikseni tuntuvat monille täällä liian helpoilta, mutta omassa tasoluokassaan olen ollut niihin silti aika tyytyväinen ja uskoisin suuremman "tavallisen" yleisönkin tykänneen niistä. Ei tämän porukan kommentteja pidä ottaa liian vakavasti, jos vain helppoutta arvostellaan.
30. Matti28.5.2004 klo 16:02
Minä muistan milloin viimeksi ratkoin todella hyvää vaikeata ristikkoa. Vajaa viikko sitten SK:sta.
31. Henry Haapalainen28.5.2004 klo 18:08
Väärinkäsitys syntyy mm. siitä, että monet ratkojat eivät näe mitään väärää dopingin käytössä (ristisanakirjat ym. hakuteokset). Ei vaikea ristikko ole ainakaan minulle hyvä, jos se ei ratkea pelkästään ratkonnan keinoin. Silloin se jää ratkeamatta. Tämä on ensimmäinen kriteeri, mutta monia muitakin tietysti on.
32. Matti28.5.2004 klo 18:49
Seppo pisti tosi pahan piilosanan tuoreimpaan SK:hon. 14 kpl 13-kirjaimisia sanoja. Oli kova punnerrus ratkoa. Pystyyn 1:n vihjeen ja ratkaisun yhteyttä en ymmärrä, mutta muutoin hyvät vihjeet ja hyvät sanat.

Anagrammeja olisi saanut olla vähemmän, nyt oli 8kpl 14:sta, ja ehkä vielä pystyyn 1. (Vaikka olisi kuinka hyvä laatimus, niin aina pitää marista.)
33. Tapsa28.5.2004 klo 20:31
Vaikeiden hintako? Tähän omat mieltymykseni:
Lauantain Turkkarin ostan, jos tähtiä on vähintään 3; hinta 2 €, viikonloppuiltis, jos tähtiä 2,5; hinta 2€, perjantaihesari
2 € vaikka taso olisi käänteinen?. Pelikaanien 10 vaikeinta/ lehti, yht. 7€; Iisakin 4vaikeinta vaikka 3€:!
Summa taitaa olla se ratkaiseva raja, minkä takia kaikki kustantajat lykkäävät lehtiin niitä vessareissulla täytettäviä ( huom! ei ratkottavia) ristikoita.
Olisin itse valmis maksamaan n. 15€ lehdestä, jossa on edes
nuo parikymmentä kovisristikkoa kasassa!
Muuten olen eka kerta HH:n kanssa samaa mieltä(myös junaratkojan), että hyvä ristikko on sellainen, jossa ei tarvita kirjastoa kainalossa.
Sepon piilosanasta toteaisin, että yksi parhaista, joka on vastaan tullut. Onneksi olen"oppinut Sepon käsialan", ei mennyt kuin puoltoista tuntia.
34. Matti28.5.2004 klo 22:25
Tapsa, tajusitko pystyyn 1 vihjeen ja ratkaisun välisen yhteyden? Kylla tai ei, tarkemmat selitykset myöhemmin.

Joo, on yksi parhaista joka on vastaan tullut.
35. IiKoo29.5.2004 klo 11:49
Yksi pointeistani on, että kun kerran niitä helppoja ristikoita on joka luojan lehdessä, niin edes jossain olisi profiloiduttu myös vaativien julkaisemiseen. Sitäpaitsi olen varma, että suurimmalle osalle ratkojia ne sikahelpotkin ovat aivan liian helppoja. Mitä niillä sitten halutaan kehittää? Käsialaako?

Ai niin. lisävinkki kesän varalle: Jos IS jatkaa kesälinjaansa ja julkaisee matkalahjakorttiristikoita joka päivä koko kesän, niin edes yhden kerran viikossa joukkoon yksi vaativampi.
36. Sanelma29.5.2004 klo 12:36
Jos Pahikseen tulevat ristikot olisivat Atlas-aktiiveille, Pesosen perään parkuville, Netti-nyhrääjille ja muille tietokirjatietäväisille, en pane lanttejani likoon, mutta Oivallusten Onnea ostaisin oitis.
Matkaratkojalle mannaa puolet ja kirjaston kuluttajille puolet, olisiko se kohtuullista? Hinta tuskin olisi ongelma, jos saisi kunnon tilaisuuden hoksottimien hiontaan.
37. Henry Haapalainen29.5.2004 klo 13:31
90-luvun alun Ristipisto oli aika pitkälle tuota mitä tässä haikaillaan. Vähän yli viidensadan levikkiin päästiin, mutta siihen se tyssäsi vaikka mitä kokeiltiin. Ei siitä tekijöille muuta iloa ollut kuin himoratkojien runsaat kehut.
38. Tapsa29.5.2004 klo 18:34
Matti: Vähän aikaa kesti ennenkuin sain sen vihjeen sisäistettyä. pitää näköjään olla kunnon hämäläinen, kutan laatijakin!
39. Tapsa29.5.2004 klo 20:21
iso S: yksi lisää tilaajakaartiin. Minämiinäminä Ja innolla!
Muuten:
Sanelma sanaili sattuvasti sanaristikkoihmisille saatavien
sattumusten saatteeksi.
Samoin:
Paitsioon pistettäisi piilokirjaimelliset pakerrukset.
Ratkoittaisko ristikoita repeämättä riipivään riitaan.
Vastausten vaikeudesta välittämättä
kuitenkin kunnolliset kehut kaikille kisailijoille.
40. Henry Haapalainen30.5.2004 klo 02:31
Kun tuli tuo Ristipisto mainittua niin rupesi kiinnostamaan, onko tällä keskustelusivustolla vierailijoita, jotka muistavat Ristipiston. Ja jos on, niin minkälainen muistikuva teillä on kyseisestä lehdestä nyt 10 vuotta myöhemmin.
Ristipistoahan tehtiin vain tilaajille, kaupoissa sitä ei ollut.
Ja jos päästetään nostalgia valloilleen, niin löytyisikö joku joka muistaa lehden nimeltä Visailu. Sitä sai ostaa myös kaupoista 80-luvulla. Lehti oli taloudellinen katastrofi, ja sen laskuja maksoin kauan lehden lopettamisen jälkeen.
41. HooTee30.5.2004 klo 10:18
Muistan Ristipiston..ja pidin sitä haasteellisena ja hyvin tehtynä lehtenä...erilaisia tehtävätyyppejä oli runsaasti,jotka olivat silloin minulle uusia tuttavuuksia...ainoa "paha" siinä lehdessä oli negatiivinen isännänpalsta,jossa fakkijankutus ym..poistivat minut tilaajakunnasta...mutta lehtenä Ristipisto vaikeine tehtävineen oli kympin arvoinen .
42. Ylläpito30.5.2004 klo 10:20
Lähetä, HH, edustava esimerkki Ristipisto-ristikosta skannattuna tai kirjeessä - ratkaisu mukana - tänne sanaristikot.netiin. Pannaan se kaikkien ratkottavaksi. Pahis-lehteä kaipaavat ja muutkin voivat kertoa mielipiteensä.
43. Jukkis30.5.2004 klo 11:24
Minä löysin keväällä mökillä siivotessa yhden Ristipiston numeron eli 3/1994. En yhtään muista mistä olen saanut, ehkä jostakin divarista olen joskus ostanut, jos sitä kerran ei irtonumeromyynnissä ollut (mutta miksi siinä sitten lukee kannessa, että "Hinta 17:50"?)

Ei ainakaan tuossa numerossa ole mitään erityisen vaikeita ristikoita, ehkä sellaisia Paksun Pelikaanin keskiaukeaman molemmilla puolilla olevien tasoisia.

Paitsi yksi, nimeltään "TAVU-ERIKOINEN", joka on varmaan yksi ärsyttivimpiä ristikoita, mitä on tullut vastaan. Rohkenin skannata sen ja laittaa näkyville:
http://www.angelfire.com/pe2/jkks/Ristikot/

Olen tuota muutaman kerran alkanut täyttää, mutta jotenkin tuo perusidea on niin epäkiinnostava, että eipä siitä mitään tule.

Tai sitten olen ymmärtänyt koko perusidean väärin. Näin olen sen ymmärtänyt: Tuohon tulee kirjaimia niin, että kirjaimet muodostavat järkevän sanan, mutta myös vihjeenä annetta tavu yhdessä ratkaisusanan kanssa muodostaa järkevän sanan, jolla yleensä ei ole mitään asiayhteyttä ratkaisusanaan. Lienenkö ymmärtänyt oikein?
44. Eki30.5.2004 klo 12:16
Punaisen Pelikaanin ensimmäisessä numerossa kesällä 1993 panin viimeisellä sivulla parastani visaisuuden suhteen. Olihan ilmestymässä lehti, jonka tarkoitus oli tyydyttää kovimpien fanienkin tarpeita. Tämä ristikko julkaistiin uudelleen täällä netissä jo viime vuonna.

http://www.sanaristikot.net/ristikot/nayta_flash.p hp?file=vanhat/03/pp930122&s_posti=

Sanoisin, että ristikko on nykymittapuulla semmoinen "mukavan visainen" muttei lähelläkään ääripäätä. Kuten Sanasepossakin vastikään kirjoitin, sen jälkeen ovat tulleet mm. Hyvönen, Viitamäki ja Leinonen ja muuttaneet visaisuuden käsitettä ruuvaamalla jokainen ruuvia omalla tavallaan.

Itse pidän nykyisin juuri noista mukavan visaisista (Paksussa Pelikaanissa 10-vuotisjuhlanumerossa 3/04 oleva Viitamäki on minulla edelleen loman jäljiltä keskeneräisenä, ja pidän itseäni sentään hyvänä ratkojanakin), mutta on olemassa joltisenkinmoisen kokoinen joukko ratkojia (ja ratkovia laatijoita), jotka kaipaavat tosi tosi pahoja. Sellaiseen laatimiseen ja vihjeitykseen pitäisi minunkin keskittyä tosi tiiviisti ja niin pitää jokaisen, joka siihen tekisi.

Kyllä minäkin haluaisin yrittää niitä tosi tosi visaisia ratkoa, mutta siinä pitää olla rauhallista aikaa ja paljon.

Kiinnostaisikin todella paljon ratkoa muiden laatijoiden kymmenen vuoden takaisia, erityisen visaisiksi mainostettuja tehtäviä. Kuinka pahoja olivat esim. Hesarin ristikot silloin?
45. Henry Haapalainen30.5.2004 klo 12:57
Ristipisto äänestettiin aikoinaan Suomen vaikeimmaksi ristikkolehdeksi, mutta eivät ne ristikot nyt niin kauhean vaikeilta tunnu.
46. Henry Haapalainen30.5.2004 klo 13:03
Jukkis, jos olen päätellyt henkilöllisyytesi oikein, sinä voitit ko. lehden Sanaseppojen vuosikokouksessa.
47. iso S30.5.2004 klo 13:46
Eki, heittämäsi kymmenen vuoden aika on muuttojen ja muiden elämänmuutosten vuoksi minulle passeli muisteltavaksi. Sanoisin että Hesarin ristikot eivät olleet silloin sen vaikeampia kuin nykyisin. Kongon sienikylien osuus taisi olla hiukan vähäisempi, mutta Taal kylla järisi jo silloin. Suhteutettuna visaisten ystävien määrään ja taitotasoon saattaa olla että ne olivat silloin SUHTEELLISESTI ottaen vaikeampia. Siihen aikaan en ollut niin kaukana terävästä kärjestä kuin nykyään. Tuohon vaikuttaa sekä oma lievä taantuminen että muiden kehittyminen. Minulta ratkaisuun kuluva aika nyt ja silloin lienee samaa luokkaa, tosin kilpaurani katkettua en ole enää ratkonut kellon kanssa.
48. Jukkis30.5.2004 klo 13:50
Taannoin lehtipisteessä totesin, että vanhoja ristikoita näkyy julkaistun "Nostalgiaristikot" -nimisessä lehdessä (tai voi olla että se nimi oli jotain muuta). En muista, kuka oli merkitty julkaisijaksi.

"Kiva idea", ajattelin. Mielenkiinto kuitenkin lopahti tyystin, kun totesin sen älyttömyyden, että yhdestäkään ristikosta ei kerrottu laatijaa eikä julkaisuaikaa- ja paikkaa. Todella tyhmää.
49. iso S30.5.2004 klo 14:18
Joo, Nostalgiaristikot on oikea nimi, alaotsikko 'Suosikkiristikkoja viime vuosituhannelta'. Julkaisija on Kolmen Kysymysmerkin Ristikot eli kustantaja on Sanoma Magazines, mistä käytän joskus nimitystä 'meidän firma'. Minulla sattuu olemaan juuri tuo lehti kesken, menossa tehtävä 14. Sen laatija on tyylistä päätellen Ekin peräänkuuluttama Ari Vuorinen. Pääkuva on ilmeisesti Inarinjärveltä.

Tekijöiden ja alkuperävuoden mainitsematta jättäminen on outo ratkaisu, mutta ilmeisen tahallinen. Pääkirjoituksessa kysytään: tunnistatko tehtävien laatijat, joista osa jatkaa edelleen pitkää ja ansiokasta uraansa ristikoiden ammattilaisena? Mitään tunnistuskilpailua ei kuitenkaan ole.

Yksikään tehtävistä ei taida olla edellisen vuosituhannen alkupuolelta, koska useita muistan ratkoneeni aiemminkin (ei siitä kyllä mitään apua ole). Vihjeitä ei ole modernisoitu, Italian valuutta on edelleen liira.

Monet laatijat tunnistan, mutta kaikista en menisi takuuseen. Omia tekeleitäni ei joukossa ole. Minähän en kuulukaan kuvattuun joukkoon; jatkan lyhyttä ja kunniatonta uraani ristikoiden sivutoimisena amatöörinä.
50. J Takala30.5.2004 klo 14:54
Ei siellä kovin vanhoja ristikoita ollut, kun minäkin tunnistin kaikki laatijat, vaikka olen ollut alalla alle 10 vuotta.
51. Juha Neitola30.5.2004 klo 15:12
Jos Suomen Kuvitteellisesta Pahislehdestä tulee totta, niin olen valmis sen asiakkaaksi, missä muodossa tahansa (vaikka netissä, kunhan ristikot on sieltä A4-koossa normaalinmuotoisina ja -näköisinä printattavissa), ja Aivan Millä Ehdoilla Tahansa. Haluan olla mukana, jos tällainen visaisia ristikoita väistämättä edelleen kehittävä prosessi käynnistyy. Minua on esim se ruvennut jälkeenpäin harmittamaan, etten saanut liityttyä Sanaseppoihin tarpeeksi aikaisin, niin että jäin pysyvästi paitsi ensimmäisistä lehtivuosikerroista ja niiden Visaiset-osaston eksperimenteistä.

Yksi huono puoli tällaisella Kyllin Visaiset -nettilehdellä (mainio nimikeksintö, IsoS!) on. Suomen visaisimmat ristikot jäisivät vain tietynlaisen sisäpiirin nautittavaksi. Nykytilanteessa koko ristikkoväki joutuu sietämään sitä, että useimmille ylivoimaisia ristikoita aina välillä esim IS:ssa ja SK:ssä julkaistaan. Vaikka tästä jaksetaan marmattaa, niin kyllä se palvelee myös utamien etua, että he ratkaisun julkaisemisen jälkeen voivat tarkistaa, mitä eivät osanneet, ja samalla joutuvat pähkäilemään, miten vihjeestä olisi voinut/pitänyt päätyä oikeaan ratkaisusanaan. Näin yhä uudet ratkojat väkisinkin pääsevät visaisten makuun ja kehittyvät tarkastelemaan vihjeitä monipuoliselta kannalta.
52. Eki30.5.2004 klo 15:24
Juha, olen miettinyt samaa tuosta turhan pienestä jakelusta. Ei olisi kai reilua julkaista niitä myöhemmin halvempina koosteina tai Sanasepossa? Eihän?

En antaisi tuon asian silti ola esteenä sille, että jos asiakkaat tilaavat ja maksavat asiallisesti, visaiset ristikot menevät vain heille. Jos ei muuta keksitä.
53. Juha Neitola30.5.2004 klo 15:39
Luulen, että tilausasiakkaita rupeaisi pitkän päälle harmittamaan, että toiset pääsevät jaolle maksamatta. Saattaa myös tilausmotivaatio vähitellen laskea, jos osille pääsee joka tapauksessa myöhemmin.

Yhtenä ehtona tällaiselle nettilehdelle on mielestäni kuitenkin se, että äärivisaisten ristikoiden julkaisua joka tapauksessa myös muilla foorumeilla entisellä frekvenssillä jatketaan, ihan vain visaisten imagon takia ja niiden olemassaolosta muistuttamiseksi.
54. Eki30.5.2004 klo 15:44
Olen näistä just samaa mieltä. Ilmaiseksi ei missään tapauksessa muille. Tai entä jos olisi hyvät palkinnot? Silloin ensikertalaisilla olisi iso etu?

Ideoikaa, mukaanlähtijät!
55. iso S30.5.2004 klo 16:20
Yksi teoreettinen mahdollisuus olisi ns. UIT-ilmiö (tämän vanhan käsitteen keksin tätä tarkoitusta varten juuri äsken). Show sisältää usein sellaisia esityshetkellä viihdyttäviä teemoja, mitkä vuodenvaihteessa televisiosta nähtynä haukotuttavat. Aiheeseen sovellettuna tämä tarkoittaisi uutisristikkotyylistä toteutusta.

Käytännössä tämä on tietysti utopiaa. Mistä löytyy ne 10-20 laatijaa, ketkä olisivat valmiita, halukkaita ja kykeneviä sitoutumaan yhtä aikaa tuoreen painoksen tuottamiseen - ja mistä löytyy riittävä määrä Kyllin kiinnostavia tuoreita uutisia kaikkiin niihin ristikoihin?

Mitenkähän moni ratkoja harrastaa tuota jälkiviisautta, että miettii oikean ratkaisun pohjalta vihjeitä, jos aikanaan on törmännyt kiviseinään tai pystynyt hieman jotain kulmaa raapaisemaan? Myönnetään, Sanasepon suhteen joskus teen niin, mutta iltapäivälehtien hankinta on tuohon touhuun aivan liian satunnaista. En muista koskaan nähneeni oikeaa ratkaisua Vuoden Vaikeimpaan tai Alkuvuoden Vaikeimpaan (muualla kuin itse täyttämässäni originaalissa tiätty, hohhoijaa). Olisi muuten oikein ja kohtuullista, että viikonvaihteen lehdessä julkaistun oikea ratkaisukin julkaistaisiin viikonvaihteessa.

Olen samaa mieltä, että visaisia pitää tarjota raa'alle rahvaallekin kasvupolkuna Kylliin. Kuinka muuten tuon kuvitteellisen julkaisu jatkuva elämä olisi mahdollista.

Muuten olen sitä mieltä (taas) että yksi keino kasvattaa otollisia sieluja kohti visaisten maailmaa on sirotella visais-tyyppisiä vihjeitä tarkasti harkittuihin paikkoihin normaalin vaikeahkon ristikon sekaan. Sillä tavalla nuo ahaa-elämyksen aiheet ratkeavat poikittaisten avulla ja pääsee oikeaa vastausta odottelematta pähkimään vihjeen ja ratkaisun välistä yhteyttä. Siten uudet vihjetyypit tulevat tutuksi ja on mahdollista käydä Puhtaasti Pirullisten kimppuun.
56. Henry Haapalainen30.5.2004 klo 16:39
Halutaanko ympyrä avata vai sulkea. Vaikeat ristikot entistä pienemmälle piirille, vai laadun ja keinojen kehittäminen niin että periaatteessa aloittelijakin voisi ne ratkaista. Mutta kuten nähtyä näistä asioista puhuva leimataan täällä oitis riitaa haastavaksi.
57. Eki30.5.2004 klo 16:52
Ei millään uusilla vihjetavoilla ole ollut tarkoitusta viedä ristikoita etäämmälle yleisymmärrettävyydestä. Viime aikojen suuntaus on ollut hyvä. Suurin osa visaisten tekijöistä on pystynyt jättämään vaikeaselkoiset jutut vähemmälle. Ketkä kaikki laatijat siihen pystyvät, kuinka usein ja kuinka hyvin, se päättää tietysti jokainen ratkoja omassa päässään.

Jos nykyinen visaisten tarjonta ei vähene merkittävästi, onko jokaiselle avoimessa "salaseurassa" jotain pahaa? Jos siis kerran noille kymmenille tai muutamalle sadalle hullulle ei kaupallisesti löydy riittävästi mieluisaa purtavaa.

Saako samalla kysyä, missä järjestettiin äänestys Suomen vaikeimmasta ristikkolehdestä? Muisti pätkii tuolla kohdalla.

Kun Super Ristikoissa järjestettiin äänestys, missä aikakauslehdissä on parhaat ristikot, voittaja oli Seura ja kakkonen Kotiliesi.
58. Juha Neitola30.5.2004 klo 17:06
Jukkis: kommentti. HH: palautetta.

Tehtävätyyppinä Jukkiksen mainitsema tavuerikoinen on omalla laillaan mukava ja haastava. Siinä lähtökohta vain tyystin poikkeaa tavallisesta. Mikä on sellainen sana, että kun se liitetään vihjetavuun, muodostuu myös oikea sana? Samalla tavalla lähtöasetelmaltaan outoja mutta tehtävänä mukavia ovat Kirpun (ja entisen Ristipiston?) Lisää/Poista/Vaihda kirjain -erikoiset ja anagrammierikoiset.

Annan tässä myös HH:lle palautetta 2/2003 Kirpusta, johon alkuvuoden debatti melkein pakotti minut tutustumaan. En tunne lehtiäsi entuudestaan, mutta tämä vaikea Kirppu oli kieltämättä mukava. Ei liian vaikea, niin että sen ratkoi mustekynällä sujuvasti kannesta kanteen (sanoja etukäteen "päässä laskien"). Toisaalta loppupään ristikoissa olisi voinut olla vähän enemmänkin vaikeutta; ihan Punaisen Pelikaanin loppuosan visaisuuteen ei näköjään haluttu mennä. Yksi tyhjä kohta minulle jäi: sanapiilo n:3 (kuppikoko ilman linjoja, 10 kirj). Tässä muutama huomio. Pauli Pöyhösen molemmat ristikot olivat tosi mukavia (toisessa aaaa- ja uuuu-ketjut, toisessa leikitty etuvokaaleilla, ja näistä laadintaa vaikeuttavista lähtökohdista huolimatta molemmat aukioisia ja hyväsanaisia, yhtä kummallista Uunot -> UTET ja Utet -> UUNOT -paria lukuunottamatta). Janne Uusitalon erikoisia ei voi kuin ihailla (voin kuvitella, että ne ovat haastavia laatia, kun jokaista ristikkoon sijoitettavaa sanaa pitää pystyä muokkaamaan etukäteiskaavan mukaan). Lehdestä löytyi vain muutama yksittäinen negatiivinen pointti. Sivu 12: miksi TITI on kahteen kertaan, varsinkin kun 1) apina-merkityksellisenä se on selvästi fakkisana eli sen tuntevat Suomessa vain eläintieteilijät ja ristikkoväki, ja 2) kaksoisesiintymän olisi voinut välttää valitsemalla TITI-IMEÄ-parin sijasta vaikka sanat TÄTI-ÄREÄ. Sivu 8: Alkuaineita -> RODIUMIT on väärin ilmaistu, koska ei ole kahta tai useampaa alkuainetta jonka nimi on rodium. Sivu 14: ATLAAT on väärä monikkomuoto, sillä sen enempää Nykysuomen sanakirja kuin Suomen kielen perussanakirjakaan eivät hyväksy taivutusta tämän kaavan mukaan. Lisäksi KUSINEN-tyyppiset sanat eivät liene kaikkien ratkojien mieleen. Keskiaukeaman ristikko: epätäsmällisiä kuvavihjeitä (3 ihmistä joilla yhteensä 2 sanomalehteä -> AVIISI, 2 hevosenjalkaa joissa kummassakin kääre -> KÄÄRE, kuvassa Koivusalo ja Alatalo -> ALATALO). Viimeinen kiperä: kaikkein visaisimmissa olisi mielestäni tyylikkäämpää selvitä ilman kuva- tai etu-sukunimivihjeitä (jos laadinnassa olisi nähty hieman enemmän vaivaa, Dorothy Malonen ja Adam Malyszin kuvat olisi voitu välttää; kyseessähän oli vain 4x16 -kokoisen ristikon toisen pään 4x4 -aukio, eli sanojen valinnassa olisi varmasti ollut valinnanvaraa).

Minulla oli tarkoituksena lähettää koko lehti kommentteineen Kirpun toimitukseen tuossa alkuvuodesta, mutta en lopulta raaskinut luopua siitä; jääköön arkistokappaleeksi. Toisaalta alkuvuoden keskustelu oli HH osaltasi niin rikinkatkuinen, että hiukan silläkin tavalla tuumasin, ettet ehkä ansaitse saada palautetta.

HH: on nyt ollut oikein mukava nähdä Sinutkin täällä keskusteluissa mukana, kun olet viimein uskonut, ettei tämä ole pelkästään yhden kustantajan mainosfoorumi. Tai ehkä aggressiivinen keskusteluun mukaantulo olikin osaltasi (Kirpun osalta) vain parhaimman luokan mainostemppu...
59. Juha Neitola30.5.2004 klo 17:24
Lisäys, HH: Kirpun mukavimmat vihjeet olivat PH:n 'tästä lintua' -> VARI sekä HH:n 'Partonilla edestakaisin' -> TOSI.
60. Eki30.5.2004 klo 17:26
Kun minä kehuin tuota jälkimmäistä lomalta käsin, HH sanoi minun olevan kännissä. Mitähän se muuten vaikuttaa/vaikuttaisi vihjeen hyvyyteen???
61. Henry Haapalainen30.5.2004 klo 18:22
Eki:
Taisin kirjoittaa jotakin siihen suuntaan, että "nyt ne taitavat molemmat olla kannissa". Luulin kirjoittavani vain hauskan letkautuksen, liittyen suomalaisten etelänmatkailuun. Käsititkö sinäkin niin että tuo liittyi jotenkin sinun ystävällisiin kommentteihisi Kirpusta. Ei liittynyt millään tavalla!

Juha Neitola:
Kirjoituksesi antaa hyvän yleiskuvan Kirpusta, ansioineen ja heikkouksineen. Se TITI:n kaksoisesiintyminen oli luultavasti minun vikani ei laatija Raija Ekströmin. Menin omin päin ristikkoa vähän muuttamaan, ja siinä se tupla taisi syntyä. Ja UTET/UUNOT-parista otan myös syyn, sillä Pauli Pöyhösen vihje Utet-sanalle oli joku muu, en muista mikä.
Tuosta en ole yhtä mieltä, että minun keskusteluni olisi ollut "rikinkatkuinen". Ehkä kannattaa vikaista uudestaan, mitä puolin ja toisin on kirjoitettu.
62. Juha Neitola30.5.2004 klo 18:40
HH: kyllähän siinä keskustelussa sanan säilää yksi jos toinenkin terhakkaasti käytti, mutta esim se, mikä sai Antti Viitamäen pahoittamaan mielensä, oli mielestäni ylilyönti. Mutta menneet ovat menneitä, ja lienette sopineet.
63. Henry Haapalainen30.5.2004 klo 18:49
JN: Aha, sitten taidatkin tarkoittaa keskustelua viime vuoden puolella. Kyllä, tuli ylilyöntejä. Mutta lukekaa uudestaan koko osio "Keskinäisen kehumisen kerho". Syyt löytyvät siitä kokonaisuudesta.
64. Henry Haapalainen31.5.2004 klo 01:58
Eki kysyi gallupista. Se tehtiin myöhemmin kuin muistin, vuonna -97 kun Ristipisto oli jo muuttunut Kirpuksi. Otettiin vertailuun kuusi silloista vaikeahkoa ristikkolehteä, ja vastaajien tuli asettaa ne kysytyn ominaisuuden mukaiseen järjestykseen. Kirjasin vastaukset siten, että ykkössijasta sai +1, jumbosijasta -1 ja niiden väliin jäävistä sijoituksista 0 pistettä. Vastauksia saatiin vajaat sata. Ja tulokset:

VAIKEUS
Kirppu +30
Punainen Pelikaani +20
Sanaseppo +16
Karikko -6
Paksu Pelikaani -12
Iisakin Ristikot -56

MONIPUOLISUUS
Kirppu +62
Punainen Pelikaani +12
Paksu Pelikaani 0
Karikko -6
Sanaseppo -8
Iisakin Ristikot -40

ULKOASU
Punainen Pelikaani +28
Kirppu +18
Paksu Pelikaani +6
Sanaseppo -10
Karikko -12
Iisakin Ristikot -14

SISÄLTÖ
Kirppu +36
Punainen Pelikaani +14
Sanaseppo +2
Paksu Pelikaani -8
Karikko -10
Iisakin Ristikot -22

Kutsu esitettiin seuraavalla tavalla:

TAAS KYSELLÄÄN
Monet ovat kertoneet mielipiteenään, että Kirppu on "ehdottomasti" tai "ylivoimaisesti" paras ristikkolehti. Mutta sen kaltaista palautetta ovat saaneet monet muutkin lehdet. Olisi mielenkiintoista tietää, miten ratkojat eri ristikkolehtiä todella arvottavat.
Jos kysely tehtäisiin helpossa ristikkolehdessä niin varmasti vaikeahkot jäisivät häntäpäähän - ja päinvastoin.
Tässä Kirpussa kysytään mielipiteitä eri lehtien vaikeudesta ja monipuolisuudesta, myös tehtävien ulkoasusta ja sisällöstä. Vertailuun kelpuutetaan vain vaikeahkot ristikkolehdet: Iisakin Ristikot, Karikko, Kirppu, Paksu Pelikaani, Punainen Pelikaani ja Sanaseppo (Karikko on mukana, vaikka lehdessä kerrottiin, että sen ilmestyminen toistaiseksi keskeytyy - Sanaseppo on sanaristikkoseuran tilauslehti).
Toivon runsaasti vastauksia, vain rehellisiä mielipiteitä. Mikään tieteellinen tutkimus tämä ei tietysti ole. Kun kysely toteutetaan Kirpussa, siitä saadaan vain Kirpun ratkojien mielipide.
65. Helge31.5.2004 klo 03:33
Kuulostaa hyvältä, voitaneen kokeilla!

Kukahan senkin tekis?
66. Antti Skyttä31.5.2004 klo 10:10
Olen valmis olemaan mukana, jos/kun Kyllin Visaiset (erinomainen nimi, iso S) toteutetaan.

Yritetään saada mukaan kaikki ne laatijat, joiden tiedetään osaavan asian.

Tarvitaan hiukan koordinointia, jotta tehtäväsetti on monipuolinen ja koko skaalan kattava.

Ehdotan, että otamme yhteyttä juklkaisijoihin ja yritämme saada heitä kertomaan lehdissään, että tällainen tekele on ostettavissa. Sanaseppo on varmasti yksi hyvä foorumi kertoa asia. Ei liene vaikeaa, Eki, kertoa asiasta Pelikaaneissa. Ja sama pätenee Kirppuihin, vai mitä Henry?

Tehdään Kyllin Visaiset 1/2004 kokeiluna. Jos se saa aikaan asiakastyytyväisyyttä, harkitaan toisen numeron tekemistä.
67. Eki31.5.2004 klo 12:06
Minulla herää tässä vaiheessa seuraavia ajatuksia.

Ennen kuin kysytään mainosta, kannattaisi kysellä, ketkä laatijat ovat vapaita tekemään tällaiseen lehteen. Pelikaani-laatijat saavat olla mukana ja mainostamme lehteä mielellämme.

Rautakirja tuskin ottaa lehteä jakeluun. Heillä on minimilevikit ja toisaalta kova provisio. Pitäisikö lehti kuitenkin myydä vain tilattuna yksitellen tai useamman paketissa? Kun raha on tilillä, lehti lähetetään tilaajalle.

Tässä palataan jo lähelle alkuideaa, jossa ristikot lähetetään yksitellen tai pienissä erissä, kunhan laatijan tilille on kertynyt kylliksi rahaa. Kertyisiköhän tuosta laajemmasta lehdestä laatijoille kunnon palkkiot? Siinä ainakin riski on suurempi.

Jatketaan pohtimista.
68. Henry Haapalainen31.5.2004 klo 20:26
Vai että mainostilaa Kirpusta! Vielä mitä, olen jo suunnittelemassa kilpailevia julkaisuja Valtsun Visaiset, Perin kiperät ja Kustaan Kimurantit.
69. jupejus31.5.2004 klo 20:53
Jos ja kun tuollainen kaikkien laadinnan osaavien yhteinen taidonnäytelehti olisi teoriassa mahdollista - niin ei kai käytäntö enää voi olla esteenä julkaisulle, puhumattakaan markkinoinnista.

Jottei kenenkään tarvitsisi ostaa Kyllin Visaisia säkissä, niin ei kai ensimmäinen numero ole mikään liittää kaikille, jotka ovat Kirppujen, Pelikaanien, tai muiden lehtien (laadintaan osallistuvien) vakiotilaajia. Siinä sivussa myös Sanaseppojen jäsenmaksujen maksajille ja muillekin ketkä siihen luonnostaan liittyvät. Irtonumeron ostajia varten riittävät mainokset (sekä mahdollisen irtonumeron oston).

Ensimmäistä ilmaislehteä ei tietenkään tarvitse jakaa päällekkäisesti (lehti per osoite).

Sen jälkeen sitten tuottajat seuraavat tilannetta, olisiko lehdelle kysyntää, mielenkiintoa, arvioivat kustannuksia vastaavan hinnan ja alkavat tuottaa lehteä.

Mutta kaikki edellyttäisi tuottajien puolelta yhteisen hiilloksen puhaltamista ilmiliekkiin ja kestävätkö siinä leikissä palkeet? Toivottavasti - yhteisen hienon aatteen hengessä.
70. Urpo3.6.2004 klo 15:05
Joku kaipaili hyvää ja visaista ristikkoa? Ainakin omasta mielestäni uusimman Paksun Pelikaanin viimeinen oli tosi hyvä! Kiitokset Antille. Ei tarvinnut tietokirjoja, vain oivalluksia. Lisää samanlaisia.

Ikuisena epäilijänä tosin rupesin miettimään, oliko se niin vaikea kuin luvattiin, koska sain sen ratkaistua?!
71. Timppa3.6.2004 klo 15:14
Kovan vääntämisen jälkeen minäkin sain Antin ristikon ratkottua lähes kokonaan. Vasemman yläkulman piilokirjaimeen en ole keksinyt selitystä, enkä siis kirjaintakaan. Kaksi vaihtoehtoa on, mikäli siihen tulee ymmärrettävä sana. Ja mikä ettei tulisi, koska laatija on alallaan parhaasta päästä...

Urpo, kai huomasit visaisuuden koskevan Paksussa Pelikaanissa julkaistuja ristikoita. Tämä ko. laatimus olisi kyllä sopinut vaikeustasonsa puolesta vaikka Punaiseen...
72. Antti Viitamäki3.6.2004 klo 16:57
Kiitokset kiitoksista - asia lienee tosiaan niin kuin Timppa totesi, että Punaisessa vaikeustaso on ruuvattu vielä hieman Paksua ylemmäs, vaikken itse kyllä asiaa juuri mieti lehtiin laatiessani.

Tiedän, että vasempaa yläkulmaa ovat pohtineet muutkin. Vihje/sana -pari, josta puhe on, on erittäin hankala, mutta toisaalta ratkaisu on looginen, eikä siinä tarvita mitään erityistietoja. Veikkaisinpa jopa, että joillekin vihje aukeaa varsin vaivattomastikin - kyse on vain ajatuksen löytämisestä.
73. Timppa3.6.2004 klo 17:36
Antti> Sitä ajatusta tässä kovasti haenkin. Ehkä se vielä löytyy... Lohtua sain jo tiedosta, että ratkaisu on looginen, vielä kun oma logiikka toimisi...;)
74. Tapsa3.6.2004 klo 22:35
HH: eikö sinulle kelpaakaan tällainen kaikkien yhteinen vaikea? Miksei?? Olihan tuo tilaamasi kyselyn vastaus varmaan korvia ja nahkaa hivelevä, mutta, niinkuin sanoit,
se oli suunnattu!!! Ei esim. minulle tullut tuota kyselyä ei tullut.
Jos markkinatutkimuksessa kysytään mökin mummolta,
ostaako se mieluummin elintarvikkeensa pihaan tulevasta
kauppa-autosta, vai kaupungin supermarketista, niin erikoistarjoukset eivät takuulla paljoa paina.
75. Titta5.6.2004 klo 11:21
Eikös se Raijan sivuilla oleva gallup anna tyystin erilaisia tuloksia...? En ole vähään aikaan käynyt katsomassa.
76. Henry Haapalainen6.6.2004 klo 03:30
Jyrki Kataisesta tuli Kokoomuksen puheenjohtaja. Olisiko tätä voinut ennakoida vuoden -97 gallupeista? Kyselyt ovat kyselyjä, ja aina niissä on omat rajoituksensa. Varmasti nykyinen Kirppu ei sijoittuisi vaikeitten sarjassa ykköspaikalle, mutta yhtä varmasti se ulkoasultaan sen paikan nyt Punaiselta Pelikaanilta ottaisi.
Kirpun äänestyksessä kysyttiin mielipiteitä kuudesta vaikeahkosta ristikkolehdestä. Jos joku näistä vaikeahkoista selviäisi Raijan gallupissa kärkisijoille, ainoa johtopäätös olisi se, että kysely epäonnistui. Nettikysely on epävarmempi kuin lehdessä tehty, koska tuloksen manipulointia on mahdoton estää.
77. Tapani10.11.2005 klo 09:35
Hei kaikki, Olen tilannut aikoinaan eläkeväen ristikot Mummulleni lahjaksi, nyt pitäisi kestotilaus peruuttaa, mutta mistä ihmeestä sen voisi tehdä,
78. iso S10.11.2005 klo 10:06
Tapani, jos kyseessä on ???:n lehti nimeltään Eläkeväen Ristikot niin sen nimi on nykyään Kultaristikot. Yhteystiedot löytyvät lehdestä, kuten yleensäkin. Tässä tulee omasta lehdestäni kopioitua:

Tilaukset, osoitteenmuutokset ja peruutukset:
www.asiakaspalvelu.fi
(aika kaikenkattava osoite, ei mitenkään vaatimattomasti rajaa tiettyyn firmaan!)

Sanoma Magazines Finland Oy
Asiakaspalvelu
PL 5
00040 SANOMA MAGAZINES

Puh. 0303 63 318 arkisin klo 8-18

Palvelussa tarvittava tilaajan asiakasnumero löytyy takakannen osoitetiedoista.

Viimeisen kommentin vuoksi voit olla pienessä pulassa, jos sinulla ei ole lehteä. Eiköhän asia puhumalla selviä, mutta netin kautta ei tuon vuoksi onnistune.

Toisaalta, jos olet tilannut lahjaksi niin lasku tulee sinulle. Eiköhän asiakasnumero ole siinäkin.
79. tonimikael10.8.2006 klo 23:05
Vieläköhän tästä oltais kiinnostuneita?
80. Eki7.7.2009 klo 22:41
Otetaan tämäkin etusivulle.
81. Marco Poloinen28.3.2010 klo 15:44
Nostetaan framille "Pulaa haastavista ristikoista" -säikeen innoittamana.
82. Eki5.3.2018 klo 07:06
Tämä oli noussut esiin robotin viestin takia, mutta jätetään samalla esiin.
83. Tapio5.3.2018 klo 07:45
Pr kertoi, että vanhoja IS koviksia voisi ladata vuodesta 2013 alkaen - ihan vuoden alustako asti? Kun joskus anatomian kovikset loppuvat, kiinnostaisi ladata vanhoja koviksia ja muitakin, kuten piiliksiä ja uutisristikoita.
84. Tapio5.3.2018 klo 08:33
Digipainoksien suhteen tuntuu olevan älyttömän suuri pelko siitä, että ristikoita jaetaan kavereille mielin määrin. Kysyin eräältä laatijalta, voisinko saada ristikot digimuodossa, mutta hän kieltäytyi, koska pelkäsi, että jakelen ristikoita kavereilleni. Kuinka suuri Eki ja muiden ristikoiden tekijöiden suhteen tuolle pelolle on katetta. Latasin 1000-2000 väliltä vanhoja SK-ristikoita enkä ole niitä kenenkään kanssa jakanut enkä aio jakaa. Uskoisin, että suurin osa ratkojista toimisi samalla tavoin.
85. Rampe5.3.2018 klo 08:52
Minulle oli iloinen yllätys, että Iltiksen saa Kanarialla samana päivänä paikallisena painoksena. Olin siinä uskossa että nykyään kuljetaan tabletti naaman edessä niin,ettei paperilehtiä lomalla kaivata. Ilmeisesti en ole ainoa vanhan koulun ihminen täällä. Lauantain koviksen tein ja tänään pitäisi perehtyä SM-ristikon toiseen alkuerään.
86. Tapio5.3.2018 klo 09:07
Minulle ei tule enää mitään paperilehteä enkä ole niitä kaivannut eikä minua suuremmin kiinnosta minkään paperilehden ostaminen (kieltämättä satunnaisesti jokin IS kovis kiinnostaisi mutta ei niin paljon, että kävisin lehden ostamassa). Uutisten lukemisessa digilehti on hieman hitaampi lukea, mutta siinä on omat etunsa. Samaan tapaan digiratkonnassa on omat etunsa. Oikeastaan minun on vaikea käsittää, minkä ihmeen takia paperilehdestä pidetään niin kovasti kiinni.
87. Tapio5.3.2018 klo 11:29
Lentokoneessa kännykkä voisi olla varsin käyttökelpoinen, jos kännykälle on sellainen, että sille on olemassa tarkka kynä ja kännykän näytössä on iso pikselimäärä. Toki turhan pieni, mutta kyllä ainakin minä voisin kuvitella ratkovani ristikoita kännykälläkin.
88. Rampe5.3.2018 klo 12:00
Lentokonetilassa ei netti toimi.
89. Tapio5.3.2018 klo 12:19
Ristikot voi ladata muistikotille tai kännykän sisäiseen muistiin.
90. Jaska5.3.2018 klo 12:44
Minäkin voisin kuvitella ratkovani lentokoneessa kännykällä. Siis jos minulla olisi älypuhelin, ja osaisin käyttää sitä. Nyt voin vain kuvitella ratkovani taas IS-kovista paperilehdestä syyslauantain ruskalennolla Ivaloon. Työkaluna lyijykynä, terävyys varmistettu jo kotona. Ei stressiä peedeeeffistä eikä sen pingpongmuunnoksista. Eläköön paperikovis vielä minun jälkeenikin.
91. Rampe5.3.2018 klo 16:52
Kuulostaa niin monimutkaiselta, että tarvitsisin vahvan uskonnollisen vakaumuksen vaihtaakseni lentokoneessa helppokäyttöisen ristikkolehden tuohon!
Ateistina se minulta puuttuu, samoin touhussa luultavasti tarvittava ratkontarukkanen.
92. Eki6.3.2018 klo 10:17
Holopaisen Tuomas kertoo tarinaa, että häneltä olivat ratkottavat ristikot loppu, mutta oli ruutupaperia, kynä ja kumi mukana, joten hän päätti kokeilla laatimista. Meille kaikille onneksi hänellä ei ollut koneelle ladattuna lisää ristikoita.
93. Jiikoo7.3.2018 klo 00:20
Lainaus: 91. Tapio 5.3.2018 klo 12:28
”Olisi hyvä tehdä myös etukäteen Pdf png -muunnos, sillä yhtään kovin hyvää ohjelmaa en siihen tarkoitukseen löytänät. Nettityökalut. ovat parempia. Välttäviä toki löytyy.”

Kunpa löytyisi edes välttäviä! PDF on eri ohjelmilla laadittujen, luettavien/katseltavien tiedostojen jakeluun kehitetty tiedostomuoto. Se on häviöllinen: huomattava määrä alkuperäistä informaatiota katoaa bittiavaruuteen muunnettaessa tiedosto natiivimuodosta kompaktimpaan PDF-muotoon. Mikään toiseen suuntaan muuntava ohjelma ei kykene tuota hävinnyttä informaatiota enää ”tyhjästä nyhjäsemään”, joten tuollainen kerran suuntaan ja sitten toiseen muunnettu tiedosto on parhaimmillaankin vain auttava kopio alkuperäisestä.

PDF-editorit ovat puolestaan niin onnettomia ohjelmia, että jätän PDF-tiedostojen muokkaamisen sellaisinaan mielisuosiolla itseäni optimistisemmille komputeristeille.

Ristikoiden ratkonnassa minua on vaikea vieroittaa paperista ja kynästä. Tämän portaalin Ristikkoarkiston ristikoita saatan joskus joutessani ratkoa läppärillä. Kryptot tahtovat ratketa Kryptorengin avulla joskus turhankin nopeasti, mutta kryptot eivät minua oikein muuten nappaa.

Tablettia en ole työkalukseni omaksunut; minun PC:ssäni (läppärissäkin) on oltava täysikokoinen näppis numeronäppiksineen sekä oikea hiiri! Kosketusnäyttöä ja laattahiirtä inhoan syvästi, joskin sulatan kosketusnäytön Android-puhelimessani pakon sanelemana.
94. ++juh7.3.2018 klo 02:25
Jiikoo, jos olet pdf-väitteissäsi tosissasi, niin tietämyksesi asiasta voidaan kiteyttää kahteen sanaan: piha, lumiukko.
95. Jiikoo7.3.2018 klo 16:45
++juh, olen tosissani eikä minua hävetä olla pihalla kuin lumiukko. Olen vuosien mittaan kerran jos toisenkin kiroillut katkerasti PDF-tiedostojen editointirajoituksia eikä kukaan ole minulle kertonut, kuinka ne voisi kiertää tai mistä voisi hankkia ohjelman, joka kykenee palauttamaan PDF-muotoiset julkaisut virheettömästi alkuperäisen laadintaohjelman (Word, InDesign tms.) natiivimuotoon.

Otan vinkkejä vastaan kiitollisena.
96. Tapio8.3.2018 klo 13:45
Jiikoolle. http://www.extractpdf.com/ saattaisi olla apu Word-ongelmaa. Kannattaa ainakin kokeilla.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *