KESKUSTELUT > RISTIKOT > RISTIINFANITUSTA

3533. Ristiinfanitusta

Eki11.8.2007 klo 21:02
Fanitus on tuttua etenkin musiikkialalta. Aidot fanitukset ovat kuitenkin parasta palautetta mitä tekijä voi saada. Siis sellaiset, joissa ollaan ihastuttu itse musiikkiin, ei ikoniin tai ympärillä pyöriviin lieveilmiöihin tai hysteriaan.

Mutta se onkin aina ollut tai ainakin muuttunut ristiinfanitukseksi. Yli 60-vuotiaan rockjäärät kuuntelevat kiertuebusseissaan alle kaksikymppisten tulokkaiden aikaansaannoksia ja saattavat fanittaa heitä siinä missä ihan tavallisetkin kuulijat. Yleensä tuo jää ihan sinne kiertuebussin tai lähipiirin tietoon. Silloin tällöin se paljastuu haastattelussa. Varmasti nuoremmat yrittäjät ovat innoissaan, jos heidän suurimmat idolinsa diggaavat si(i)tä, mitä he itse tekevät.

Kyllä ristikkopuolella on aivan sama juttu. Konkarit seuraavat tuoreiden kykyjen aikaansaannoksia siinä missä tulokkaat konkareiden. On aina ilahduttavaa nähdä nouseva kyky, josta voisi olla ammattilaiseksi. Kun ristikosta huokuu tuore osaaminen, sen parissa nauttii. Parhaat kicksit saa toki silloin, kun tekijä pystyy visaisessa ristikossa harhauttamaan uudentyyppisillä vihjeillä, mutta kyllä sekin tuntuu mukavalta, kun hyvät sanat on saatu näppärästi ristiin, vaikkei ristikko vaikea olisikaan.

Itse olen vuosikymmenten varrella yksin tai kollegojen seurassa nauttinut todella monien meitä tuoreempien nimien seurassa, mutta jätetään nyt nimet mainitsematta ainakin tässä vaiheessa. Nämä fanitukset tapahtuvat kyllä vailla leirirajojen rasitetta.
2. RA11.8.2007 klo 22:51
Laatijatkin lienevät ihmisiä (?) ja yleensä ihmiset pitävät siitä, että saavat myönteisiä arvioita tekemästään työstä. Jotkut kaipaavat ulkoista palautetta enemmän ja jotkut vähemmän, mutta tuskinpa se (ainakaan myönteinen palaute) kenellekään täysin yhdentekevää on.

Kollegalta saatu arvostus on monesti vielä tärkeämpää ja nekin, jotka normaalisti eivät juuri välitä ihmisten puheista, noteeraavat (yleensä) kollegoiden kommentit. Kollegoiden arvostus tai fanitus on usein yksityiskohtaisempaa (vastakohtana "Olipa hyvä!") ja ehkäpä siksikin todemmantuntuista.

Voisi ajatella (ja ajattelenkin), että tietyn AMMATTIALAN KEHITTYMISEN ja ELÄVÄNÄ PYSYMISEN ehto ON, että tällaista RISTIINFANITUSta tapahtuu ja että ammattilaisten kantti kestää tunnistaa ja todeta toistensa hyviä puolia ääneen; Vanhat oppivat nuorilta ja nuoret oppivat vanhoilta.
3. filosofi9.11.2007 klo 10:49
Näyttää tulevan kirjoitusrikas viikonloppu. Säikeet ovat kuin kaksi marjaa.

Ristiinfanitusta
Keskinäisen kehumisen kerho
4. Niinpä.9.11.2007 klo 21:48
"Jotkut kaipaavat ulkoista palautetta enemmän ja jotkut vähemmän,"

Niinpä.

Jotkut ovat imartelulle enemmän persoja ja jotkut vähemmän persoja.

Ja jotkut ovat enemmän valmiita käyttämään toisten arvostuksen tarvetta omaksi hyväkseen ja jotkut vähemmän.

Joillakin on enemmän selkärankaa ja joillakin vähemmän.

Joillakin on enemmän ruskea kieli ja joillakin vähemmän.

Mutta ne kaikki eivät ole ammattilaisia.
5. iso S9.11.2007 klo 22:59
Onko olemassa mitään ominaisuutta jonka suhteen kaikki ovat samanlaisia?

Luullakseni ei. Silloin edellä oleva kommentti on pelkkä itsestäänselvyys, ja samalla turvallisella linjalla voi jatkaa:

Joillakin on enemmän asiallista sanottavaa kuin toisilla.

Joillakin on enemmän rohkeutta sanoa suoraan kuin toisilla, joilla on enemmän halua vihjailla.

Joistakin kommenteista jää huonompi maku suuhun kuin joistakin toisista.

Joihinkin kommentteihin reagoiminen on tyhmempää kuin toisiin, mutta joskus myös houkuttelevampaa.

Joskus on viisaampi mennä nukkumaan. Hyvää yötä kaikille, kohtuullisen tasapuolisesti.
6. Hakro9.11.2007 klo 23:04
Bravo, iso S!
7. Toinen perässähiihtäjä9.11.2007 klo 23:15
Bravo, Hakro!
8. Kolmas perässähiihtäjä9.11.2007 klo 23:18
Bravo, toinen perässähiihtäjä!
9. Jumbo9.11.2007 klo 23:20
Bravo, kaikki edelliset!
10. Jumboin10.11.2007 klo 00:08
Bravo, Jumbo!
11. Olavi Kivalo10.11.2007 klo 11:02
FANITTAA??

Onko se intransitiivi (vrt. välittää, valittaa)? "Bändi ei soittanut kovin hyvin, fanitettavasti. Yleisö reagoi olemattomalla fanituksella. Päätin olla fanittamasta asiasta."

Vai kausatiivi (vrt. kutittaa)? "Yleisö fanitti soittajia lähes henkihieveriin."

Vai transitiivi kokonaisobjektilla (vrt. ristiinnaulita)? "Yleisö ristiinfanitti idolinsa."
12. Römpsä10.11.2007 klo 11:13
Ehkä käskymuoto, fanit taa?
13. Olavi Kivalo10.11.2007 klo 22:46
Minua alkoi fanittaa (yksipersoonainen) kun huomasin, että yksi esimerkkilauseistani oli väärin kirjoitettu. Piti olla: "Päätin olla fanittamatta asiasta."

Tarkoitan, että fanitetaanko tässä verbiä FANITTAA ristikkokelpoiseksi.
14. Eki10.11.2007 klo 22:54
Fy fan!
15. Olavi Kivalo15.11.2007 klo 00:31
Hyi. Joutikin piiloon hömppäpuolelle.
16. Eki16.6.2021 klo 10:12
Tiipiin kommentista tuli mieleen tämä
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *