ARTIKKELIT > RISTIKKO SM 2015 - KOLME KOVINTA MITALEILLA
↶ Takaisin Artikkeleihin

Ristikko SM 2015 - kolme kovinta mitaleilla

"Olet todennäköisesti oikeassa, jos arvauksesi mestarin etunimeksi on Juha tai Riitta!" Tämä päti myös vuonna 2015 aivan loppuun asti. Kisaa suojeli Baba Lybeck. Osoitteessa sanaris.fi on juttua siihen asti, kun lauantaiaamuna 18.4. kokoonnutaan Ravintola Pääpostissa Kiasman vieressä. Tässä lähdetään kello kahdeksasta eteenpäin valokuvien avulla. Valokuvaus ei ole päätehtäväni kisoissa, joten kattavaa kertomusta tästä ei synny.

Tuomaristo, laatijatiimi ja toimitsijat ovat saapuneet... ja uusi kello! Kellovastaava Teemu Pallonen alkaa avata pakkausta.


Toimitsijoilla on paljon puuhaa jo ennen kisaa. Tässä leikataan nimikylttejä 106 kilpailijalle.


Kisapaikka alkaa saada ulkoasuaan. IS:n toimittaja Riku Perälä viimeistelee järjestäjien pöytää, Pekka Joutsi istuu odottavan oloisena.


Kilpailijat saapuvat ja nauttivat järjestäjien tarjoamaa aamupalaa. Tuttujen ja tuntemattomian kanssa jutustellaan. Lähes 2000 ratkojaa lähti kisaan mukaan ja 106 heistä kutsuttiin välieriin.


Kaikki valmiina turnaukseen ja ensimmäiseen välierään. Kuvan oikeassa alareunassa hallitseva mestari Juha Leinonen.


Aloitusasetelma, josta tämän jutun kirjoittaja ja kuvaaja on hetki sitten poistunut. Rivissä vasemmalta Heikki Lavonius, Teemu Pallonen, Juha Hyvönen, Vuokilan tyhjä paikka sekä Pekka Joutsi. Juontamassa Antti Skyttä, joka toimii myös tuomariston puheenjohtajana.


Kilpailun suojelija Baba Lybeck käynnistää kellon ensimmäistä kertaa. Peter Jansson kuvaa kisoja 11. kertaa. Kello ei enää raksuta, se vain häikäisee.


Jyrki Hentunen on valmis ajassa 6 minuuttia.Juha Neitola hänen takanaan on lopettanut viiteen minuuttiin, Juha Leinonen jatkaa seitsemään. Maksimiaika on 15 minuuttia.


Toinen välierä menossa noin puolivälissä. Moni on jo lopettanut, nopeimpina Juha Leinonen ja Lea Mäkinen huikealla 8 minuutin ajalla.


Baba on käynnistänyt kolmannen välierän. Edessä IS:n eläköitynyt toimittaja, joka yhden välikilpailun jälkeen palasi raportoimaan kisoja, meidän kaikkien iloksi.


Juha Leinonen lopettaa kolmannen välierän aikaan 20 minuuttia. Taina Meskanen on lopettanut jo aiemmin, mutta hänellä on 7 väärää sanaa.


Suojelija on tullut hermokeskukseen katsomaan loppurutistusta. Toimitsijakymmeniköstä kuvassa Kyösti Uotinen, Pauli Saarinen, Minna Telama, Pirjo Kavonen, Heli Kärkkäinen ja Maarit Uotinen. Heidän lisäkseen mukana ovat Elina Rosenberg, Juha Kukkonen, Ritva Forsblom ja Susanna Aimonaho.


Tulospalvelusta vastaavat Juha Hyvönen ja Juhani Heino. Tarkistuslaskenta jo menossa ja kohta saadaan finalistien nimet.


Myös laatija Toni Pitkälä on tullut paikalle Kiimingistä asti viihtymään kisatunnelmassa.


Kisan näkyvimmät hahmot poseeraavat lööpin kanssa.


Heikki Lavonius vastaa finaalitelineiden toimivuudesta.


Joskus tarvitaan erikoiskikkoja, että kaikki toimii.


Finaali on alkanut, kaikkien aikojen paras Riitta Rustari on jo pitkällä.


Finaali etenee, lähinnä kameraa Juha Leinonen, joka ottaa alussa selvän etumatkan.


Välierien kolmen parhaan välillä tilanne tasoittuu. Juha Neitola menee huimalla kirillä alle sekunnin voittoon kaimastaan. Keskimmäinen Lea Mäkinen jää lopulta neloseksi.


Riitta Rustari saa pronssihalauksen suojelijalta.


Kaikkien aikojen mitalikolmikko. Riitta Rustari on niukasti Juhia parempi, hänellä on mitalisarja 2-4-1 vuosilta 1993-2015.


Mestari ja suojelija, taustalla finaaliristikko, jossa on Baban kuva. Sama kuva on välierien kuvana kolmessa osassa. Ristikot julkaistiin Ilta-Sanomissa 21.4. ja ne ilmestyvät myös Sanasepossa 2/2015.


Mestari Juha Neitola perinteisessä voittajahaastattelussa Hese Hyvärisen kanssa. Neitola on kaksinkertainen hallitseva mestari, sillä hän voitti Piilosana SM 2014:n viime marraskuussa.


Kisan tilastot löytyvät täältä.

Teksti ja kuvat Erkki Vuokila

↶ Takaisin Artikkeleihin